Miten jaksan

Erosin muutama kk sitten pettävästä avokistani. Olin suunnitellut eroa mielessäni jo kauan, joka kerta kun jäi valheista ja pettämisistä kiinni. Luulin jo olevani voiton puolella, mutta tänään romahdin täysin psyykkisesti.
Meillä oli yhteinen kasvattilapsi, ei ollut exän biologinen, mutta lapsi piti iskänään. Eron jälkeen ei ole ottanut minkäänlaista yhteyttä minuun vaan on hylännyt täysin minut ja lapseni. Olimme kuitenkin 7 v. yhdessä. Olisin toivonut edes jonkinlaista muistamista, välittämistä - mutta ei mitään.
Nyt olen niin hajalla, kuin ihminen vain voi olla. Exä otti parikseen viimeisen heilansa mistä jäi kiinni ja en kestänyt sitäkään enää. En tiedä miten selviän yksin kaiken tämän tuskan keskellä ja lapsestakin pitäisi huolehtia.
Exä käytti mua vielä taloudellisesti hyväksi vikat vuodet - siinä varmaan olikin syy miksi halusi pitää muakin kuvioissa, vaikka ei muuten enää kiinnostanut. Nyt sitten painin yksin kaikkien taloudellisten huolien kanssa mitkä hän osaltaan aiheutti. No, talousasioihin pitäisi olla tulla kohennusta lähiaikoina kovalla työllä tosin.
Mutta yllätyin miten kovat psyykkiset traumat ero on aiheuttanut mulle. On alemmuuden tunnetta ja tunnetta etten kelpaa enää kellekkään. Ja huoli tulevaisuudesta, laskuista ym. Miten päästä tän kaiken paskan yli? Onko ketään ketä olisi selviytynyt?
91192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kyllä iskä huolehtii lapsestaan ja lapsen äidistä. Eikä koskaan jätä, jos vaimo ei löydä joskus parempaa miestä.Ovat ikuisesti perheenä.

Äänestä
  • Miten voit sanoa noin? Ei mitään yhteydenottoa, ei mitään. Ei ilmeisesti kiinnosta vaikka oltais vainaita. Erosta on jo puolivuotta. Kai se olis jo jotain yhteyttä ottanu, jos olis ottaakseen?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Miten voit sanoa noin? Ei mitään yhteydenottoa, ei mitään. Ei ilmeisesti kiinnosta vaikka oltais vainaita. Erosta on jo puolivuotta. Kai se olis jo jotain yhteyttä ottanu, jos olis ottaakseen?

    yhteydenottoa ekaksi. Miehet leikkivät vaikeasti tavoiteltavia.

    Äänestä

  • itsesi... kirjoitti:

    yhteydenottoa ekaksi. Miehet leikkivät vaikeasti tavoiteltavia.

    Alkuun yritin ottaa yhteyttä, mutta hän ei vastannut puhelimeen. Epäilen osittain syyksi tätä uutta "vaimoa", joka vaikuttaa sairaalloisen mustasukkaiselta tapaukselta. Oli sovittu muutama kk sitten että tulee käymään, mutta sitten tämä uusi oli saanut jostain vihiä ja eihän miestä sitten näkynytkään ja sanoi vain että hirveä sota siitä oli syttynyt. Eli se ei sille akalle riittänyt että sai varastettua avokkini, sitten pitää vielä riistää lapselta isä.

    Äänestä

  • ei vastaa kirjoitti:

    ollut arvoisesi! Jos on niin lapanen, että nykyisen mustasukkaisuus estää yhteydenpidon, niin älä sure tuollaisen perään. Äläkä missään nimessä ota takaisin, jos sitä joskus tulevaisuudessa pyytää.
    On varmasti vaikea iloita mistään tällä hetkellä, mutta onhan sinulla lapsesi, ja töitä, ja terveys ja.. Helppo sanoa, mutta ei se elämä tähän lopu ja masennus loppuu aikanaan. Sure rauhassa tapahtunutta, kyllä se siitä asettuu ja joskus voit taas iloita pienistäkin asioista..
    Hyvää tulevaa kesää sinulle ja lapsellesi!

    Äänestä

Löyhillä suhteilla, kuten avoliitolla saa takuuvarmasti tuhoa aikaan.

Avioliitossa mies ja nainen sitoutuvat kantamaan vastuuta toisistaan --- ja tekemisistään ---kaikista niistä tuloksistaan.

Tsemppaa siellä kovissa töissä sitten. Itse olet valinnut olla tuuliajolla --- löyhillä suhteilla.

Mutta nenä pystyyn ja tuulta kohti --- ei sieltä tule tuiskua pahempaa.

Äänestä

aina kannattaa käydä töissä sehän on jo mielenterveydellekkiin eduksi. Ilman miestäkin tässä elämässä pärjää kyllä. Lapset ovat tärkeimpiä. Kyllä miehesi vielä huomaa sinun arvon, usko pois vaan.

Äänestä

Et tarvitse elämääsi ihmistä, joka ei kykene tukemaan sinua tai kommunikoimaan kanssasi. Unohda hänet ja keskity itseesi.Katso tulevaisuuten ja näe siellä itsesi tekemässä asioita joista olet aina unelmoinut, tuntemaan tunteita joista haaveilet ja saamaan kunnioitusta, tukea ja hyväksyntää jonka ansaitset.
Pidä ne mielessäsi ja tee työtä ja toimi ainoastaan niiden tavoittamiseksi. Olet oikealla tiellä kun teit ratkaisun lähteä epätyydyttävästä suhteesta. Älä suostu tekemään mitään mikä tuntuu epätyydyttävältä. Ansaitset olla elämässäsi onnellinen.

Voit yrittää katsoa itseäsi, elämääsi, tekojasi ja valintojasi mahdollisimman totuudenmukaisesti, mitkä ovat olleet esimerkiksi todelliset motiivisi luottaa valehtelevaan ja sinua taloudellisesti hyväksikäyttävään mieheen?
Mitä olet oikein kuvitellut? Ja miksi?
Yritä tunnistaa harhaluulosi ja kuvitelmasi ja ottaa niistä opiksesi.Elämän tarkoitus on kasvu ja kehitys. Jokainen ihmissuhteemme opettaa meille jotain uutta itsestämme ja ne kasvattavat meitä ihmisenä kokonaisemmiksi.

Et voi menettää mitään mikä on sinulle todella tarkoitettu.

Pidä huolta itsestäsi ja vain itsestäsi.Sinussa ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa. Luota siihen että tämäkin kokemus vain valmistaaa sinua johonki parempaan. Valise tietoisesti nähdä ja etsiä vain positiivset asiat joita elämä sinulle valmistelee ja tarjoaa . Uskalla ottaa ne vastaan!

Äänestä
  • Kiitos:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eteenpäin? kirjoitti:

Erosin muutama kk sitten pettävästä avokistani. Olin suunnitellut eroa mielessäni jo kauan, joka kerta kun jäi valheista ja pettämisistä kiinni. Luulin jo olevani voiton puolella, mutta tänään romahdin täysin psyykkisesti.
Meillä oli yhteinen kasvattilapsi, ei ollut exän biologinen, mutta lapsi piti iskänään. Eron jälkeen ei ole ottanut minkäänlaista yhteyttä minuun vaan on hylännyt täysin minut ja lapseni. Olimme kuitenkin 7 v. yhdessä. Olisin toivonut edes jonkinlaista muistamista, välittämistä - mutta ei mitään.
Nyt olen niin hajalla, kuin ihminen vain voi olla. Exä otti parikseen viimeisen heilansa mistä jäi kiinni ja en kestänyt sitäkään enää. En tiedä miten selviän yksin kaiken tämän tuskan keskellä ja lapsestakin pitäisi huolehtia.
Exä käytti mua vielä taloudellisesti hyväksi vikat vuodet - siinä varmaan olikin syy miksi halusi pitää muakin kuvioissa, vaikka ei muuten enää kiinnostanut. Nyt sitten painin yksin kaikkien taloudellisten huolien kanssa mitkä hän osaltaan aiheutti. No, talousasioihin pitäisi olla tulla kohennusta lähiaikoina kovalla työllä tosin.
Mutta yllätyin miten kovat psyykkiset traumat ero on aiheuttanut mulle. On alemmuuden tunnetta ja tunnetta etten kelpaa enää kellekkään. Ja huoli tulevaisuudesta, laskuista ym. Miten päästä tän kaiken paskan yli? Onko ketään ketä olisi selviytynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu