Avopuolisoni vaihtoi minut 16-vuotiaaseen tyttöön.. Minullakin ikää vasta 20, koen silti olevani huomattavasti kypsempi kuin olin 16-vuotiaana. Avopuolisollani ikää on 23. Meillä takana yhteinen menneisyys, vuosien muistot ja yhteinen elämä. Vaikeaa on välillä ollut, mutten uskonut hänen tekevän näin.
Tiedän kyllä että etenkin tässä iässä suhteet päättyvät, en kirjoita täällä sen vuoksi. Olen vain niin loukattu tästä tilanteesta, siitä että minut on korvattu hetkessä ja että avopuolisoni on tehnyt minulle näin. On vain niin vaikea uskoa että tilanne on tämä. Hän on unohtanut kaikki yhteiset aikamme, ei ikävöi minua eikä koe tehneensä väärin..käyttäytyy niin kuin minulla ei olisi oikeutta suuttua selkäni takana jo pidempään jatkuneen suhteen vuoksi.
Olen koettanut toimia järkevästi, olen hankkinut itselleni uuden asunnon enkä ole nostanut asiasta sen suurempaa numeroa. Olen antanut heidän jatkaa elämäänsä, sillä en koe tyhjästä valittamisesta olevan mitään hyötyä kun tilanne nyt kuitenkin on tämä. En edes ikävöi tätä kyseistä poikaa/miestä, (välillä tulee tietenkin hetkiä jolloin ikävöin) olen lähinnä vihainen..tuntuu etten siltikään pääse asiasta eteenpäin, en ymmärrä miksi..
Tuntuu vain niin raskaalta ja yksinäiseltä..tuki johon on voinut turvata onkin nyt poissa.. Enkä olisi ikinä tästä pojasta uskonut tällaista, että pettäisi ja vielä jonkun nuin nuoren takia..
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai neuvoja? Tiedän kyllä että aika parantaa haavat, mutta pelkään että se vie aikaa jos en saa käsiteltyä tätä asiaa kenenkään toisen kanssa kun entinen avopuolisoni ei halua asiasta keskustella.. voinko vain pakottaa hänet istumaan alas ja puhumaan kanssani?
Tiedän kyllä että etenkin tässä iässä suhteet päättyvät, en kirjoita täällä sen vuoksi. Olen vain niin loukattu tästä tilanteesta, siitä että minut on korvattu hetkessä ja että avopuolisoni on tehnyt minulle näin. On vain niin vaikea uskoa että tilanne on tämä. Hän on unohtanut kaikki yhteiset aikamme, ei ikävöi minua eikä koe tehneensä väärin..käyttäytyy niin kuin minulla ei olisi oikeutta suuttua selkäni takana jo pidempään jatkuneen suhteen vuoksi.
Olen koettanut toimia järkevästi, olen hankkinut itselleni uuden asunnon enkä ole nostanut asiasta sen suurempaa numeroa. Olen antanut heidän jatkaa elämäänsä, sillä en koe tyhjästä valittamisesta olevan mitään hyötyä kun tilanne nyt kuitenkin on tämä. En edes ikävöi tätä kyseistä poikaa/miestä, (välillä tulee tietenkin hetkiä jolloin ikävöin) olen lähinnä vihainen..tuntuu etten siltikään pääse asiasta eteenpäin, en ymmärrä miksi..
Tuntuu vain niin raskaalta ja yksinäiseltä..tuki johon on voinut turvata onkin nyt poissa.. Enkä olisi ikinä tästä pojasta uskonut tällaista, että pettäisi ja vielä jonkun nuin nuoren takia..
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai neuvoja? Tiedän kyllä että aika parantaa haavat, mutta pelkään että se vie aikaa jos en saa käsiteltyä tätä asiaa kenenkään toisen kanssa kun entinen avopuolisoni ei halua asiasta keskustella.. voinko vain pakottaa hänet istumaan alas ja puhumaan kanssani?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet vielä sen verran nuori, että elämä on vielä täysin edessäsi. Vaikka tällä hetkellä tuntuisikin paskalta, niin paistaa se aurinko joskus risukasaankin...
Itselleni kävi aikoinaan samoin ja itkeskelin muutaman kuukauden. Onnenani olivat kuitenkin ystävät, jotka veivät minut paikasta paikkaan ja tukivat minua täysin...
Tiiätkö, mun avopuoliso vaihto neljä vuotta nuorenpaan kuin minä. Ilmotti mulle, että tää on nyt tässä. OOn ite 27-vuotias. Se sattuu. Yhteiset muistot on ja pysyy. Mutta oikeesti aika auttaa siihen, niin kuin itse sanoit. Mä tunnen suunnatonta vihaa ja välillä sääliä jätkä kohtaan, joka jätti mut 7 vuuoden seurustelun jälkeen.
Ei ikävää ei mitään, hänen osaltaan. Meillä oli yhteisiä suunnitelmia, jotka nyt tuskan kyyneleinä valuvat poskilleni. Tiedän, että tämä on vain kriisi ja se vahvistaa mua ja kaikki menee eteenpäin. Mutta se, että kerrasta otetaan pois se, josta on tosi monta vuotta haaveillut. Se on sama, kun joku läheinen kuolisi.
Mutta surun keskellä tärkeitä ovat kaverit. Oikeesti ne ei osaa sanoa mitään tällaisessa tilanteessa. Mutta ne tietää ja saa sut tietämään, että sä nouset vielä sieltä suosta. Sä synnyt uudelleen. Mun mielestä elämä onkin uudelleen syntymistä. Sitten jaksat taas riemuita ja iloita ja olla oma itsesi`=)
Kiva kuulla teidänkin kokemuksia, tiedän kyllä että ehdin vielä kokea luultavasti paljon pahempiakin asioita kuin tämä, tämä nyt tällä hetkellä vain tuntuu niin voimakkaalta menetykseltä. Olen etsinyt vikaa itsestäni, omista virheistäni, nyt sen on aika loppua ja on aika katsoa tulevaisuuteen.:) Olen tosiaan kuitenkin vielä nuori, ja maailma on täynnä uusia valloituksia.;) jos entinen poikaystäväni kerran on niin tyhmä että hoitaa asiat tällä tavalla, ei hän ole sellainen henkilö kenestä haluan välittää. Enkä usko että onni tämän hänen ja tämän uuden valloituksen välilläkään tulee kestämään, ikäeroa parilla kuitenkin 7 vuotta eikä toinen pääse edes baariin vielä pariin vuoteen ja toinen on kovasti aina menossa. Noh, nyt voisin keskittyä muihin asioihini elämässä, kyllä se oikea onnikin vielä joskus löytyy, ei tässä vielä mitään kiirettä.:)
Nyt on hyvä vaihe meneillään, saa nähdä iskeekö masennus ja epätoivo taas illalla, toivotaan että ei.