+12KG tuli HELP

Tuossa reilu puolisen vuotta sitten painoni oli n. 58-60kg, mikä oli minusta ihan ok. Olen painanut parhaimmillaan 55kg ja se oli enemmän kuin ok.. mutta siinä 55kg:ssä oli hankala pitää.

Ja tein tämän klassisen "virheen" (heh) että muutin poikaystäväni kanssa yhteen ja painan nyt n. 70kg! Olen 157 pitkä, joten tuo 70kg näyttää lievästi sanottuna.. pullealta, eheh.

Se oli sitä, että "ei nyt oikeen jaksa tehdä ruokaa".. eli ei kun grillille tai pitseriaan. Päätin, että nyt tulee stoppi, tai painan kohta ihan liikaa.

Nyt haluan epätoivoisesti laihduttaa takaisin tuohon alle 60 ja MAHDOLLISIMMAN ÄKKIÄ! Siis vaikka muutamassa kuukaudessa ja mielummin vähemmässä ajassa..
tuntuu olo tukalalta ja peiliin katsominen masentaa.

Kertokaa minulle hyviä vinkkejä millä saan kiloja ja äkkiä hiivattiin.. ostin tuossa juuri kuntopyörän, jonka kanssa aion asioida järkyttävästi! Ulos en ole koskaan tykännyt lenkille lähteä, valitettavasti.

Avokkikin varmaan katselee jo hieman paheksuvasti, kun puuskutan mahani kanssa.. eihän tämä kaunis näky ole. Onneksi jättämiseen asian takia hän ei rupea.. viimeksi kun kävin puntarilla ja huomasin taas tulleen muutaman kilon, niin oli kamalat itkuraivarit pari päivää, siitä avo kärsi ainakin, heh.
3700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Unohdin kirjoittaa, että painoin minä jotain 63kg silloin kun laihutin tuohon 55kg..

"Dietti" oli yksinkertainen.. eli kivennäisvettä vallan kamalasti, iltasyönti pois (joka oli muuten vaikeaa) ja stepperi oli kovassa käytössä.
Plus tietty vatsalihakset ja kaiken maan tanssit ja pompinnat.
Tanssin monesti yksin kotona peilin edessä ja musiikki pauhasi, se oli kivan ja hassun näköistä ja kai siitä jotain hyötyä oli :) Nauru raikui koko talossa, kun näytti niin koomiselta.. nauruhan auttaa myös vatsalihaksiin kuulemma, eli kai siitäkin jotain iloa oli, kirjaimellisesti.

Suurin ongelma nyt on maha, joka ei ole minulla KOSKAAN ollut pieni.. jenkkakahvat on kun muurattu vyötäröön kiinni. Ei lähde millään.
Ja vatsalihaksia tein muuten silloin ihan jumalattomasti..

Hyvä kun viime kesänä kehtasi topissa silti olla vielä, nyt ei pysty.. harmittaa melkein, kun piti muuttaa pois mamman luota ;)

Äänestä

Yli 40 kilon painonpudotus omalta kohdaltani tapahtui hyvin yksinkertaisesti ... suuta suppuun ja töppöstä toisen eteen ! Aikaa meni hieman yli 4 vuotta ! Kilo ja kuukausi on toimiva vauhti. muista että yhden rasvakilon hävittämiseen tarvitaan reipasta kävelyä noin 120 kilometriä eli noin 24 tuntia kävelyä ! Liikunta ei yksin riitä! Suuta on laitettava suppuun ja vähennettävä sisääntungetttua kalorimäärää merkittävästi, vähintään 20 30 %. Nopeat painonalenemiset eivät vaan ole mahdollisia! Mikäli painonaleneminen on nopeaa, tapahtuu se vesimäärän kustannuksella ei rasvamäärän. Liikunta lisäksi kasvattaa lihasmassaa, joten paino ei alkuun välttämättä putoa lainkaan. Ota suosiolla järki käteen ja toimi oikein, niin pysyt terveenä ja lopputulos on pysyvä!
Tsemmpiä vaan, kyllä se onnistuu !
Terv. Entinen läski

Äänestä

Olen kokenut AIVAN saman, TASAN puoli vuotta ja vaaka näytti 12 kiloa enemmän.. olin 50kg/162cm ja nyt 62kg/162.. 12kg on paljon, ei mahdu enää omat vaatteet päälle, olen kulkenut joulukuusta asti verkkahousuissa.. :( joku 3vk sitten kyllästyin ja ostin itselleni nätit kunnon housut, jouduin sovittamaan kokoa 40! Itku tuli sovituskopissa, se todella aukas mun silmät et nyt on pakko tehdä jotain :( sain sitten ängettyä 38 kokoa olevat jalkaani, koska minä, joka aina olen ostanut pienintä mahdollista kokoa en kertakaikkiaan suostu ostamaan noin isoja housuja :(( Oma on vikani, sen tiedän.. Totesinkin jo kerran tällä palstalla, että olen ollut sokea itseäni kohtaan.. en mä tiennyt, että olen pullukka :O luulin olevani laiha! Lantiolle tuli 10cm ja reisiin 8cm.. kyllä ottaa päähän..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairasta,,. kirjoitti:

Tuossa reilu puolisen vuotta sitten painoni oli n. 58-60kg, mikä oli minusta ihan ok. Olen painanut parhaimmillaan 55kg ja se oli enemmän kuin ok.. mutta siinä 55kg:ssä oli hankala pitää.

Ja tein tämän klassisen "virheen" (heh) että muutin poikaystäväni kanssa yhteen ja painan nyt n. 70kg! Olen 157 pitkä, joten tuo 70kg näyttää lievästi sanottuna.. pullealta, eheh.

Se oli sitä, että "ei nyt oikeen jaksa tehdä ruokaa".. eli ei kun grillille tai pitseriaan. Päätin, että nyt tulee stoppi, tai painan kohta ihan liikaa.

Nyt haluan epätoivoisesti laihduttaa takaisin tuohon alle 60 ja MAHDOLLISIMMAN ÄKKIÄ! Siis vaikka muutamassa kuukaudessa ja mielummin vähemmässä ajassa..
tuntuu olo tukalalta ja peiliin katsominen masentaa.

Kertokaa minulle hyviä vinkkejä millä saan kiloja ja äkkiä hiivattiin.. ostin tuossa juuri kuntopyörän, jonka kanssa aion asioida järkyttävästi! Ulos en ole koskaan tykännyt lenkille lähteä, valitettavasti.

Avokkikin varmaan katselee jo hieman paheksuvasti, kun puuskutan mahani kanssa.. eihän tämä kaunis näky ole. Onneksi jättämiseen asian takia hän ei rupea.. viimeksi kun kävin puntarilla ja huomasin taas tulleen muutaman kilon, niin oli kamalat itkuraivarit pari päivää, siitä avo kärsi ainakin, heh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu