Kysymys

Olen todennäköisesti eroamassa toista kertaa. Ensimmäisestä liitosta on jo aikuisia lapsia, nykyinen on lapseton. Osaisko kukaan kertoa, jos sattuisin menehtymään asumuseron aikana, niin miten ositus menee. Saako tuleva ex-vaimoni puolet osuudestani vai saako lapseni sen kokonaan?
3801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletan, ettei avioehtoa ole.
Niin kauan kuin avioliitto on voimassa, puoliso saa kuolleen puolison jälkeenjättämästä omaisuudesta puolet. Toinen puoli jaetaan kuolleen lasten kesken tietyin periaattein.

Muistathan, että nykyisin ns. asumusero on harkinta-aika. Siinä on kaksi osaa. Ensimmäisen vaiheen loputtua (puoli vuotta), kumpi tahansa puolisoista voi hakea eroa.
Siis kysymys siitä, onko avioliitossa vai ei, on oltava virallisissa papereissa, ei pelkästään meinaamisissa.
Päivääkin ennen I vaiheen loppua kuollut puoliso siis jättää puolet omaisuudestaan puolisolleen.

Äänestä

Aivan ensimmäiseksi, asumusero ei ole ollut juridinen "käsite" enään vuosiin... kyse on harkinta-ajasta (jonka aikana puolisot voivat asua samassa osoitteessa jos tahtovat... ja vaikka avioeron jälkeenkin).

Kun haet, hän hakee tai te haette avioeroa, ensin I-vaihetta ... syntyy ositusperuste.

Ellei teillä ole avioehtoa, teillä on avio-oikeus toistenne nettovarallisuuksiin. Se tarkoittaa sitä, että lasketaan kummankin nettovarallisuus (oma omaisuus plus puolet yhteisestä, miinus omat velat ja puolet yhteisistä). "Varakkaamman" maksettava toiselle osituksessa tasinkoa (vaadittaessa) niin paljon, että nettovarallisuudet saadaan yhtäsuuriksi.

Eli, ei voi sanoa, että exäsi saisi puolta omaisuudestasi... hän voi saada tasinkoa sinulta... ja siihen kun vaikuttaa myös hänen omaisuutensa, sinun velat, ja myös hänen.

Jos on avioehto, tasinkoa ei tarvitse maksaa.

Vaikka kuolisit avioliitossa, puolisosi ei peri sinua... vaan lapset. Ellei ole avioehtoa, ositus tehdään kyllä, kuten yllä kuvasin (hän siis saisi tasinkoa).

Jos kuolet harkinta-aikana, eli ennen kuin teitä tuomittu avioeroon (II-vaiheen hakemus, mahdollinen 6 kk harkinta-ajan jälkeen)... ositus tehtäisiin ja kuolinpesä joutuisi maksamaan tasinkoa exällesi (leskelle).

Äänestä

ittesi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


???????????? kirjoitti:

Olen todennäköisesti eroamassa toista kertaa. Ensimmäisestä liitosta on jo aikuisia lapsia, nykyinen on lapseton. Osaisko kukaan kertoa, jos sattuisin menehtymään asumuseron aikana, niin miten ositus menee. Saako tuleva ex-vaimoni puolet osuudestani vai saako lapseni sen kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu