Miehisyyden ongelmia

Tein tästä toisessa keskustelussa olleesta puheenvuorostani ihan oman aiheensa, koska minusta asia on keskustelun arvoinen. Eli:

Kummallakin sukupuolella on omat sosiaaliset riippakivensä ja yhteisön odotukset. nyt puhun miehistä, koska siihen harvemmin kiinnitetään huomiota.

Naisilla on monenlaisia ulkonäköön liittyviä paineita.

Miehillä nämä paineet liittyvät ensisijaisesti henkisiin ominaisuuksiin.

Miehen pitää olla kova. Ei välttämättä tappelussa, mutta henkisesti. Mies ei saa itkeä tai osoittaa hetkellistäkään heikkoutta. Tämä on sikäli todella väärin, että tunteet on luotu yhtälailla sekä miehille ja naisille. Ei ole mikään biologinen fakta, että miehen pitäisi olla se Camel-boots -mies, joka tarpoo omia polkujaan ja paskat välittää ympäröivästä maailmasta.

Miehiltä odotetaan järkähtämättömyyttä ja henkistä johtajuutta. Miehien maailma on erittäin hierarkinen. Keskenään miehet luovat jatkuvasti tasotaulukoita, jossa sijoittuu joko alemmalle tai ylemmälle tasolle. Tämä tapahtuu melkein joka asiassa. Jatkuva kilpailu ja vertailu miesten kesken on kuluttavaa, eikä se ole mikään ihme, että tässä kilvassa syntyy paljon niitä jotka eivät kykene siihen absoluuttiseen alfauroksen statukseen.

Mutta koska tässä maailmassa vain vain voittajat tai paras kymmenys huomataan, jättäytyvät monet pois koko kilpailusta huomattuaan että rahkeet eivät riitä.

Jos voittamisen hinku ei olisi niin suuri ja jos sitä ei pidettäisi kulttuurisesti niin arvokkaana miehisenä ominaisuutena, niin nämäkin miehet jotka kilpailussa sijoittuvat keskivaiheille tai sen alapuolelle, voisivat säilyä kuitenkin ehjinä.

Mutta koska heidät leimataan "häviäjiksi" sekä miesten, että etenkin naisten toimesta, heidän reaktionsa on vetäytyä siilipuolustukseen, eli vetäytyä omaan kuoreensa ja pois tästä koko yhteisöstä. Ja koska miehet eivät voi tästä koko asiasta puhua keskenään tai kenenkään muunkaan kanssa ja sitä kautta huomata olevansa arvokkaita, niin ongelmat kasvavat tällaisen miehen pään sisällä rampauttaviin mittasuhteisiin.

Myös miesten pitäisi saada olla sellaisia kuin ovat. Eivät kaikki ole kiinnostuneet pätemään urheilussa tai kiipeämään yhteiskunnan tikkaita. Jotkut pitävät ennemmin esim. henkisistä tai taiteellisista asioista. Muistakin kuin esim. rokkibändin kautta.

Miehenäkin pitäisi saada olla tärkeä ja arvostettu, vaikkei pyrikään toimitusjohtajaksi, jääkiekkoilijaksi tai muuhun vallan/rahan/fyysisyyden ammattiin.

Näistä miehisyyden ongelmista vain ei koskaan puhuta julkisesti ja se ehkä luo sellaista harhakuvaa, että kyseessä ei ongelma olisikaan. Miehet itsekään eivät halua puhua siitä, koska asioista puhuminen katsotaan perustavanlaatuiseksi heikkoudeksi ja on itsessään jo yksi "luuseriuden" merkki.
396726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

mies on lupa kivittää siinä kuin nainen julistetaan viralliseksi marttyyriksi

Äänestä
ei siitä voi puhua

Äänestä
  • Ei tässä olla ketään muuta kuin koko miehisyyden kuvaa syyttämässä.

    Nyt on vain niin, että miehet ehdollistetaan jo hyvin nuorena mitätöimään omat tunteensa (ulospäin) ja tekemään enemmänkin suorituksia.

    Mikä ihme se on, jos parisuhteessa tulee syytöksiä nalkuttamisesta, kun asioista ei olla koskaan opittu puhumaan tai omia tunteita käsittelemään?

    Ei homma mene niin, että mies on kova vain parisuhteen ulkopuolella ja parisuhteessa tunteikas ja puhelias. Ja nämä nalkutuspuheethan liittyvät usein juuri parisuhteeseen.

    Äänestä

  • ÄIJÄ kirjoitti:

    Ei tässä olla ketään muuta kuin koko miehisyyden kuvaa syyttämässä.

    Nyt on vain niin, että miehet ehdollistetaan jo hyvin nuorena mitätöimään omat tunteensa (ulospäin) ja tekemään enemmänkin suorituksia.

    Mikä ihme se on, jos parisuhteessa tulee syytöksiä nalkuttamisesta, kun asioista ei olla koskaan opittu puhumaan tai omia tunteita käsittelemään?

    Ei homma mene niin, että mies on kova vain parisuhteen ulkopuolella ja parisuhteessa tunteikas ja puhelias. Ja nämä nalkutuspuheethan liittyvät usein juuri parisuhteeseen.

    Kyllä se riippuu myös hyvin pitkälle persoonasta ja geeneistä.

    Sitten vaan opettelemaan, vittuakos sitä muita syytät. Oppii ne muutkin. Terapiaan jos ei oma polla anna vastauksia.

    Meillä on pojat olleet aivan samoilla viivoilla tyttöjen kanssa. Tytöillä on erilainen tyyli hoitaa asioitaan kuin pojilla. Pojilla on se stestosteroni, joka vaikeuttaa keskustelua etenkin murrosiässä. Hyvin nuo tunteitaan paljastavat kaikki, kaveripiirinsäkin, tasapainoisia ovat.

    Taidat olla aika vanha mies? Ainakaan tuollaista ei enää 35 ja sitä nuoremmissa ikäluokissa ole ollut esillä.

    Äänestä

  • Ei meillä ainakaan. kirjoitti:

    Alle 30-vuotias. Ja voin kyllä sanoa, että kirjoittamani pitää hyvin monen esimerkin varjolla ja perusteella kutinsa.

    Miksi kirjoitat niin aggressiiviseen sävyyn? Tässäkään asiassa ei saisi puhua ja keskustella?

    Pitää painua terapiaan suoraan jne. tehdä joku konkreettinen "kaikki ongelmat poistava ratkaisu", suoritus?

    Taidat mielessäsi vähintään alitajuisesti ajatella kirjoitukseni turhaksi valittamiseksi ja heikon ihmisen kitinäksi? Eli käsittelet asiaa juuri sillä tavalla kuin väitän olevan yhteiskunnassa tapana.

    Pulinat pois ja töihin-mentaliteetilla? Mahdolliset ongelmat kieltäen tai niitä väheksyen?

    ei ole ja nyt taas on. Päätä jo.

    Äänestä

  • ongelma, sitten kirjoitti:

    ei ole ja nyt taas on. Päätä jo.

    Keskustella, niin tee se kiitos niin, että voi keskustella kunnolla. Chatissa puhutaan yksillä lauseilla.

    Äänestä

  • ongelma, sitten kirjoitti:

    ei ole ja nyt taas on. Päätä jo.

    olla vastaamatta. Mikä ongelma MINULLA henkilökohtaisesti tässä nyt on ollut? Olenko missän vaiheessa väittänyt että minulla on joku henkilökohtainen ongelma? En ole.

    Toin vain esille sen mielipiteeni, että yhteiskunta vaatii miehiltä liiallista kovuutta. Tästä asenteesta johtuen monet jäävät osattomiksi esim. parisuhdemarkkinoilla. heidän itsetuntonsa on tuhoutunut liiallisen kovuuden vaatimusten johdosta.

    itse en ole missään vaiheessa väittänyt kuuluvani tuohon joukkoon (minkä tiedän olevan kuitenkin olemassa), joten en ymmärrä miksi puhut "minun ongelmastani". Tunnistan näitä asioita myös omasta elämästäni, mutta olen toistaiseksi pärjännyt tässä "kilpailussa" tarpeeksi hyvin.

    Tämä ongelma on koko yhteiskunnan. Sen ilmentymiä ovat mm. miesten alkoholikuolemat ja itsemurhat. Sen ilmentymiä on länsi-euroopan murhellisimmat parisuhdeväkivaltaluvut.

    "Toin vain esille sen mielipiteeni, että yhteiskunta vaatii miehiltä liiallista kovuutta. Tästä asenteesta johtuen monet jäävät osattomiksi esim. parisuhdemarkkinoilla. heidän itsetuntonsa on tuhoutunut liiallisen kovuuden vaatimusten johdosta."

    Enpä usko. Millä sitten selität joidenkin naisten huonon itsetunnon? Kyllä se itsestä lähtee. Toiset vain selviytyvät henkisistä paineista, toiset eivät.

    Lisäksi nuo mainitsemasi syrjäytyneet miehet ovat vain mitätön marginaaliryhmä. Heillä on useimmiten alkoholiongelma ja mielenterveysongelmia. Kummatkin ovat helposti "periytyviä".

    Tuo heikkojen ryhmä olisi heikkoa joka tapauksessa. Ihmiset ovat erilaisia, on vahvoja, heikkoja ja kaikkea siltä väliltä. Kenenkäs tai minkäs ansiota sitten on, että joku on vahva persoonallisuus? Tai että jollakulla on hyvä huumorintaju?

    Naiset vain ovat ka sosiaalisempia kuin miehet. Siitä syystä he selviytyvät helpommin. Naisilla on enemmän kontakteja.

    Lisäksi miehen kulttuurillinen häpeä liittyy ennenkaikkea taloudelliseen puoleen. Naisen häpeä on seksuaalisuuteen liittyvä.

    Yhteiskunta vaatii kaikilta joustavuutta, ei kovuutta.

    Vai mitä halusit tarkoittaa yhteiskunnalla? Yksilöitä, kansaa, kulttuuria, politiikkaa...?

    En nyt tarkalleen muista, miten tämä meni... Mutta työllisyyttä on mahdoton saada 100%. Aina on olemassa se n. 5% porukka, joka ei siihen työntekoon sopeudu. Ei vaikka mitä tehtäis. Sama se on tässäkin. Kaikkia ei ehkä ole tarkoitettu sukua jatkamaan. Ja hyvä niin.

    Äänestä

  • hotakak kirjoitti:

    siitä, että jaksoit esittää eriävän mielipiteesi perustellen ja pitkästi. Aloin menettää toivoni siihen, että joku olisi "fiksusti" eri mieltä.

    "Enpä usko. Millä sitten selität joidenkin naisten huonon itsetunnon? Kyllä se itsestä lähtee. Toiset vain selviytyvät henkisistä paineista, toiset eivät."

    Naisten huono itsetunto liittyy helpommin ulkonäöllisiin asioihin. Kun miehet puhuvat ujoudesta, mikä liittyy menestymättömyyteen, niin naiset usein ujouteen mikä liittyy ulkonäköön. Ainakin usein näillä palstoilla. Lisäksi tuollainen fatalismiin taipuvainen lausunto siitä, että on menestyjiä ja ei-,menestyjiä luonnon sanelemana on minusta hieman ehdoton.

    "Lisäksi nuo mainitsemasi syrjäytyneet miehet ovat vain mitätön marginaaliryhmä. Heillä on useimmiten alkoholiongelma ja mielenterveysongelmia. Kummatkin ovat helposti "periytyviä". "

    En väittänytkään että kyseessä olisi jokin valtaväestön ongelma, mutta voin väittää kyllä että alkoholismi ja syrjäytyneisyys saattaa johtua riittämättömyyden tunteista. Huono itsetunto johtaa usein myös väkivaltaiseen tai itsetuhoiseen käyttäytymiseen, mikä on kiistaton psykologinen fakta. Kun mies tajuaa olevansa riittämätön, voi hän kompensoida sitä, ei puhumalla asioista tai pehmeillä keinoilla, vaan ottamalla tilanteen nyrkein hallintaan.

    "Tuo heikkojen ryhmä olisi heikkoa joka tapauksessa. Ihmiset ovat erilaisia, on vahvoja, heikkoja ja kaikkea siltä väliltä. Kenenkäs tai minkäs ansiota sitten on, että joku on vahva persoonallisuus? Tai että jollakulla on hyvä huumorintaju?"

    Mutta miksi heikkoutta pelätään ja se kielletään niin kovin? Elämme niin vakaassa yhteiskunnassa, että enää ei minusta olisi mikään välttämättömyys esittää ulkopuolelle tarpeettoman kovaa. Miksi heikkous on sinällään negatiivinen asia? Tietenkin koko elämän läpäisevä heikkous vaikeuttaa elämää, mutta entä jokapäiväinen heikkous, jota jokainen varmasti kokee? Miksi se pitäisi kieltää?

    ""Toin vain esille sen mielipiteeni, että yhteiskunta vaatii miehiltä liiallista kovuutta. Tästä asenteesta johtuen monet jäävät osattomiksi esim. parisuhdemarkkinoilla. heidän itsetuntonsa on tuhoutunut liiallisen kovuuden vaatimusten johdosta."

    "Naiset vain ovat ka sosiaalisempia kuin miehet. Siitä syystä he selviytyvät helpommin. Naisilla on enemmän kontakteja."

    Tämä on minun näkemykseni mukaan enemmän kulttuurin sanelema juttu kuin biologian. Juuri tämän kulttuurin vuoksi miestenkin pitäisi saada olla sosiaalisempia, mikä tarkoittaa myös sitä että tunteistaan puhuvaa/tunteensa näyttävää miestä ei leimattaisi heti homoksi tai auttamattoman heikoksi.

    "Lisäksi miehen kulttuurillinen häpeä liittyy ennenkaikkea taloudelliseen puoleen. Naisen häpeä on seksuaalisuuteen liittyvä.

    Yhteiskunta vaatii kaikilta joustavuutta, ei kovuutta. "

    Taloudellinen puoli on melko pitkälle synonyymi menestyksen kanssa. Ja menestyäkseen pitää olla kova. Loputon joustaminenkin on kovuutta. Pitää jaksaa joustaa kaikessa, ilman että se saa kuluttaa henkisiä voimavaroja.

    Naisen häpeä liittyy varmasti juuri mainitsemaasi seksuaalisuuteen. En tässä pistä vastaan lainkaan. Mutta sitäkin vastaan pitää taistella. Kulttuurissamme pitäisi tapahtua muutos asenteellisesti myös naisen seksuaalisuuteen. Mutta näistä naisten asioista voi niin halutessaan keksiä ihan oman ketjunsa. Nyt puhuttiin miehistä. Koska miehistä ei juuri koskaan tällä tavalla puhuta.

    Yhteiskunnalla tarkoitan niitä asenteita mitkä ympärillämme näyttäytyvät. Yhtä paljon myös siitä, mitä ei näyttäydy. Tunteensa näyttävää (hetero)miestä ei näy missään, joten yhteiskunta antaa sellaisen vinkin että se ei ole suotavaa.

    Koskee niin mediaa kuin ihan jokapäiväistä elämää. Kun mistään ei saa mallia siihen, että tunteensakin voi näyttää, niin niitä ei osata näyttää. Ja kun heikkoutta käsitellään ainoastaan ongelmana, niin sen käsittää epänormaalina.

    Ei kaikkia varmaankaan olla tarkoitettu sukua jatkamaan, mutta ei asioista tarvitse tehdä niin vaikeita ja asettaa ihmisille sellaisia paineta, että tarpeettoman suuri osa jättäytyy vapaaehtoisesti koko homman ulkopuolelle, vaikkei heidän henkisessä tai fyysisessä kunnossan olisi mitään olennaista vikaa. muuta kuin se, että he eivät sopeudu tähän, mitä ei voi kuvailla muuta kuin jyrkkänä kapitalismina sekä taloudessa, että hengessä.

    Nyt sekoilin tuohon vastaukseeni jonkun ylimääräisen sitaatin. Toivottavasti siitä tekstistä nyt saa selvää siitä huolimatta. En jaksaisi editoida tekstistäni sitä ylimääräistä, sekaannusta aiheuttavaa kohtaa poiskaan.

    (kun en nyt osaa olla kirjoittamatta tai lähteä koneelta, niin alla kirjoituksen "oikea" versio)

    Kiitos siitä, että jaksoit esittää eriävän mielipiteesi perustellen ja pitkästi. Aloin menettää toivoni siihen, että joku olisi "fiksusti" eri mieltä.

    "Enpä usko. Millä sitten selität joidenkin naisten huonon itsetunnon? Kyllä se itsestä lähtee. Toiset vain selviytyvät henkisistä paineista, toiset eivät."

    Naisten huono itsetunto liittyy helpommin ulkonäöllisiin asioihin. Kun miehet puhuvat ujoudesta, mikä liittyy menestymättömyyteen, niin naiset usein ujouteen mikä liittyy ulkonäköön. Ainakin usein näillä palstoilla. Lisäksi tuollainen fatalismiin taipuvainen lausunto siitä, että on menestyjiä ja ei-,menestyjiä luonnon sanelemana on minusta hieman ehdoton.

    "Lisäksi nuo mainitsemasi syrjäytyneet miehet ovat vain mitätön marginaaliryhmä. Heillä on useimmiten alkoholiongelma ja mielenterveysongelmia. Kummatkin ovat helposti "periytyviä". "

    En väittänytkään että kyseessä olisi jokin valtaväestön ongelma, mutta voin väittää kyllä että alkoholismi ja syrjäytyneisyys saattaa johtua riittämättömyyden tunteista. Huono itsetunto johtaa usein myös väkivaltaiseen tai itsetuhoiseen käyttäytymiseen, mikä on kiistaton psykologinen fakta. Kun mies tajuaa olevansa riittämätön, voi hän kompensoida sitä, ei puhumalla asioista tai pehmeillä keinoilla, vaan ottamalla tilanteen nyrkein hallintaan.

    "Tuo heikkojen ryhmä olisi heikkoa joka tapauksessa. Ihmiset ovat erilaisia, on vahvoja, heikkoja ja kaikkea siltä väliltä. Kenenkäs tai minkäs ansiota sitten on, että joku on vahva persoonallisuus? Tai että jollakulla on hyvä huumorintaju?"

    Mutta miksi heikkoutta pelätään ja se kielletään niin kovin? Elämme niin vakaassa yhteiskunnassa, että enää ei minusta olisi mikään välttämättömyys esittää ulkopuolelle tarpeettoman kovaa. Miksi heikkous on sinällään negatiivinen asia? Tietenkin koko elämän läpäisevä heikkous vaikeuttaa elämää, mutta entä jokapäiväinen heikkous, jota jokainen varmasti kokee? Miksi se pitäisi kieltää?

    "Naiset vain ovat ka sosiaalisempia kuin miehet. Siitä syystä he selviytyvät helpommin. Naisilla on enemmän kontakteja."

    Tämä on minun näkemykseni mukaan enemmän kulttuurin sanelema juttu kuin biologian. Juuri tämän kulttuurin vuoksi miestenkin pitäisi saada olla sosiaalisempia, mikä tarkoittaa myös sitä että tunteistaan puhuvaa/tunteensa näyttävää miestä ei leimattaisi heti homoksi tai auttamattoman heikoksi.

    "Lisäksi miehen kulttuurillinen häpeä liittyy ennenkaikkea taloudelliseen puoleen. Naisen häpeä on seksuaalisuuteen liittyvä.

    Yhteiskunta vaatii kaikilta joustavuutta, ei kovuutta. "

    Taloudellinen puoli on melko pitkälle synonyymi menestyksen kanssa. Ja menestyäkseen pitää olla kova. Loputon joustaminenkin on kovuutta. Pitää jaksaa joustaa kaikessa, ilman että se saa kuluttaa henkisiä voimavaroja.

    Naisen häpeä liittyy varmasti juuri mainitsemaasi seksuaalisuuteen. En tässä pistä vastaan lainkaan. Mutta sitäkin vastaan pitää taistella. Kulttuurissamme pitäisi tapahtua muutos asenteellisesti myös naisen seksuaalisuuteen. Mutta näistä naisten asioista voi niin halutessaan keksiä ihan oman ketjunsa. Nyt puhuttiin miehistä. Koska miehistä ei juuri koskaan tällä tavalla puhuta.

    "Vai mitä halusit tarkoittaa yhteiskunnalla? Yksilöitä, kansaa, kulttuuria, politiikkaa...?"

    Yhteiskunnalla tarkoitan niitä asenteita mitkä ympärillämme näyttäytyvät. Yhtä paljon myös siitä, mitkä eivät näyttäydy. Tunteensa näyttävää (hetero)miestä ei näy missään, joten yhteiskunta antaa sellaisen vinkin että se ei ole suotavaa.

    Koskee niin mediaa kuin ihan jokapäiväistä elämää. Kun mistään ei saa mallia siihen, että tunteensakin voi näyttää, niin niitä ei osata näyttää. Ja kun heikkoutta käsitellään ainoastaan ongelmana, niin sen käsittää epänormaalina.

    "Sama se on tässäkin. Kaikkia ei ehkä ole tarkoitettu sukua jatkamaan. Ja hyvä niin."

    Ei kaikkia varmaankaan olla tarkoitettu sukua jatkamaan, mutta ei asioista tarvitse tehdä niin vaikeita ja asettaa ihmisille sellaisia paineta, että tarpeettoman suuri osa jättäytyy vapaaehtoisesti koko homman ulkopuolelle, vaikkei heidän henkisessä tai fyysisessä kunnossan olisi mitään olennaista vikaa.

    Muuta kuin se, että he eivät sopeudu tähän, mitä ei voi kuvailla muuta kuin jyrkkänä kapitalismina sekä taloudessa, että hengessä.

    Äänestä

  • ÄIJÄ kirjoitti:

    olla vastaamatta. Mikä ongelma MINULLA henkilökohtaisesti tässä nyt on ollut? Olenko missän vaiheessa väittänyt että minulla on joku henkilökohtainen ongelma? En ole.

    Toin vain esille sen mielipiteeni, että yhteiskunta vaatii miehiltä liiallista kovuutta. Tästä asenteesta johtuen monet jäävät osattomiksi esim. parisuhdemarkkinoilla. heidän itsetuntonsa on tuhoutunut liiallisen kovuuden vaatimusten johdosta.

    itse en ole missään vaiheessa väittänyt kuuluvani tuohon joukkoon (minkä tiedän olevan kuitenkin olemassa), joten en ymmärrä miksi puhut "minun ongelmastani". Tunnistan näitä asioita myös omasta elämästäni, mutta olen toistaiseksi pärjännyt tässä "kilpailussa" tarpeeksi hyvin.

    Tämä ongelma on koko yhteiskunnan. Sen ilmentymiä ovat mm. miesten alkoholikuolemat ja itsemurhat. Sen ilmentymiä on länsi-euroopan murhellisimmat parisuhdeväkivaltaluvut.

    josta ei saa puhua Suomessa

    Äänestä

  • Ei meillä ainakaan. kirjoitti:

    Kyllä se riippuu myös hyvin pitkälle persoonasta ja geeneistä.

    Sitten vaan opettelemaan, vittuakos sitä muita syytät. Oppii ne muutkin. Terapiaan jos ei oma polla anna vastauksia.

    Meillä on pojat olleet aivan samoilla viivoilla tyttöjen kanssa. Tytöillä on erilainen tyyli hoitaa asioitaan kuin pojilla. Pojilla on se stestosteroni, joka vaikeuttaa keskustelua etenkin murrosiässä. Hyvin nuo tunteitaan paljastavat kaikki, kaveripiirinsäkin, tasapainoisia ovat.

    Taidat olla aika vanha mies? Ainakaan tuollaista ei enää 35 ja sitä nuoremmissa ikäluokissa ole ollut esillä.

    "Taidat olla aika vanha mies? Ainakaan tuollaista ei enää 35 ja sitä nuoremmissa ikäluokissa ole ollut esillä."

    Paskapuhetta. Ei edes parhaimmille kavereillekaan paljasteta kaikkein syvimpiä tunteita.

    Äänestä

  • ÄIJÄ kirjoitti:

    Keskustella, niin tee se kiitos niin, että voi keskustella kunnolla. Chatissa puhutaan yksillä lauseilla.

    paljastit itsesi jäääääjääää

    Äänestä

  • Läpi näkee kirjoitti:

    paljastit itsesi jäääääjääää

    väittämälle on mikä?

    Eli on pakko olla nainen, jos haluaa keskustella analyyttisesti ja korrektisti?

    Alkaa suoraan sanottuna kuva "oikean miehen" olemuksesta synkistymään edelleenkin, kun miehenä ei voi edes netin anonymiteetissä keskustella asioista fiksusti ilman mitään machobullshitmenestyjä-vivahdetta.

    Äänestä

ongelmat. Henkisesti vahva mies on juuri sitä mitä on. Ja se hyväksytään sellaisenaan. Vaikka se olisi välillä kuinka heikko tahansa. Mikä ihme pätemisen tarve sulla oikein on? Ei kaikki voi olla parhaita. Eikä tarvikaan.

Äänestä
  • Suuri harhaluulo tällä palstalla on se, että jos kirjoittaa jotain, kirjoittaa omasta elämästään.

    Minä olen aika hyvin sinut itseni kanssa. Nuo ovat asioita, joita olen tarkkailemalla huomannut. Toki käytän myös omia kokemuksiani jonkinlaisena referenssimateriaalina, kukapa ei niin jossain määrin tekisi, mutta suoraan 1:1 alkuperäinen kirjoitus ei minun elämästäni kerro.

    Jos näet miehen joka itkee selvin päin, niin mitä hänestä ajattelet?

    Äänestä

  • ÄIJÄ kirjoitti:

    Suuri harhaluulo tällä palstalla on se, että jos kirjoittaa jotain, kirjoittaa omasta elämästään.

    Minä olen aika hyvin sinut itseni kanssa. Nuo ovat asioita, joita olen tarkkailemalla huomannut. Toki käytän myös omia kokemuksiani jonkinlaisena referenssimateriaalina, kukapa ei niin jossain määrin tekisi, mutta suoraan 1:1 alkuperäinen kirjoitus ei minun elämästäni kerro.

    Jos näet miehen joka itkee selvin päin, niin mitä hänestä ajattelet?

    päin itkevästä naisestakin.

    Äänestä

joka tuskin kerää sen kummemmin kannanottoja syistä mitkä jo sanoit.

Se on tätä miehen elämää ja koira on miehen paras ystävä jne.

Äänestä
  • että miehillä on nykyään vähintään samanlaiset ulkonäköpaineet kuin naisillakin. Tosin miehen ei odoteta valittavan näistä vaan kuntoilevan veren maku suussa jos näyttää riisitautiselta tai muuten vastenmieliseltä.

    Ja rahaa on syytä tienata enemmän kuin nainen ja olla kaikenkaikkian se "peruskallio" jota naiset täälläkin mielellään peräänkuuluttaa vaikka tämän saavuttaminen on erittäin vaikeaa nykyään kun joutuu kilpailemaan toisten miesten lisäksi myös naisten kanssa palkasta ja työpaikasta jne.

    Äänestä

  • m27 kirjoitti:

    että miehillä on nykyään vähintään samanlaiset ulkonäköpaineet kuin naisillakin. Tosin miehen ei odoteta valittavan näistä vaan kuntoilevan veren maku suussa jos näyttää riisitautiselta tai muuten vastenmieliseltä.

    ...samaa mieltä.

    On jokseenkin kummallista, että vielä nykyäänkin naiset vaativat mieheltä sellaista "kodinpuolustaja" tyylistä olemusta ja toimintaa. Eihän nykyään enää tarvitse kotia puolustaa hyökkääjiltä tai olla muutenkaan kovin aggressiivinen. Sellainen käyttäytyminen on aikaa sitten todettu yhteiskunnassa vahingolliseksi ja taipumukset kaikenlaiseen passiivis-aggressiivisuuteenkin on julistettu ei-toivottavaksi käyttäytymiseksi.

    Kuitenkin esim. täällä keskustelupalstalla ellä vieläkin myytti "tosimiehestä", joka kääntää ilman paitaa suon kuokalla ja toimii perheen suojelijana ja tukipilarina.

    Toisaalta naisilta ei saa enää julkisesti vaatia ns. perinteistä roolia kodinhengettärenä ja perheen sydämenä. Minusta siinä ei ole mitään väärää. Mutta miksi miehen pitää olla edelleen se perinteinen mies, jos naisen ei tarvitse olla se perinteinen nainen?

    On totta että ajat ovat muuttuneet paljon myös miesten kohdalla. Uskallan kuitenkin väittää, että miehille julkinen heikkouden esittäminen ei edelleenkään ole sallittua.

    En usko, että nuoremmatkaan (vaikken itsekään mikään vanha vielä ole) miehet keskustelevat keskenään esim. riittämättömyyden tunteistaan tai kertovat että tuntuu siltä ettei nyt ihan pärjää. Joku kirjoittaja yritti väittää, että nuoremmat voivat puhua ahdistuksistaan vapaammin.

    Väitän että kulttuuri on tässä asiassa menossa, jos mahdollista, vieläkin asenteellisesti kovempaan suuntaan. Syynä markkinatalous ja media. Pitää olla entistä konemaisempi suorittaja jos aikoo saada töitä ja media tunkee menestyspropagandaa kaikkein arvovaltaisimpia julkaisuja myöten.

    Menestyjän kuvaan ei sovi surullisuus, huolet, heikkous, syvällisyys.

    Kun vanhanmallinen mies käänsi suota kuokka kädessä ja hampaat irvessä, niin nykymallinen mies tekee rahaa taskutietokone kädessä ja väkinäinen hymy suussaan.

    Todelliset tunteensa kätkien.

    Noinhan se aika pitkälti tuntuu vielä olevan, että miehen pitää jaksaa olla se perinteinen naisen ja lasten suojelija ja elättäjä, mutta vaateet naisen kodinhengettäryydestä ovat liikaa.

    Itse tein tosiäijä-ratkaisun jo monta vuotta sitten. Lopetin tietoisesti pyrkimästä parisuhteeseen kokonaan. Minä en ala leikkiä säännöillä, jotka ovat epäreilut. Useiden naisten kohdalla ne sitä olivat. Teen juuri niin, että luovutan jo ennen aloitusta, koska en koe parisuhteen tavoittelemista niin tärkeäksi asiaksi, että suostun sen vuoksi ottamaan ehdoin tahdoin turpaani.

    Nyt saan elää juuri niin heikkona tai vahvana, häviäjänä tai voittaja, kuin haluan ja milloinkin jaksan. Tosiäijä tekee juuri niin kuin haluaa ja paskat nakkaa muiden mielipiteistä. Senkun kääntää kylkeä ja pierasee, kun nainen alkaa keskustella.

    Kuljen kaupungilla pää pystyssä ja tyytyväisenä ratkaisuuni. Ennemmin tyytyväinen itsekseen kuin tyytymätön parisuhteessa. Ja kenellekään en ole katkera, en naisille, itselleni tai yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • ÄIJÄ kirjoitti:

    On jokseenkin kummallista, että vielä nykyäänkin naiset vaativat mieheltä sellaista "kodinpuolustaja" tyylistä olemusta ja toimintaa. Eihän nykyään enää tarvitse kotia puolustaa hyökkääjiltä tai olla muutenkaan kovin aggressiivinen. Sellainen käyttäytyminen on aikaa sitten todettu yhteiskunnassa vahingolliseksi ja taipumukset kaikenlaiseen passiivis-aggressiivisuuteenkin on julistettu ei-toivottavaksi käyttäytymiseksi.

    Kuitenkin esim. täällä keskustelupalstalla ellä vieläkin myytti "tosimiehestä", joka kääntää ilman paitaa suon kuokalla ja toimii perheen suojelijana ja tukipilarina.

    Toisaalta naisilta ei saa enää julkisesti vaatia ns. perinteistä roolia kodinhengettärenä ja perheen sydämenä. Minusta siinä ei ole mitään väärää. Mutta miksi miehen pitää olla edelleen se perinteinen mies, jos naisen ei tarvitse olla se perinteinen nainen?

    On totta että ajat ovat muuttuneet paljon myös miesten kohdalla. Uskallan kuitenkin väittää, että miehille julkinen heikkouden esittäminen ei edelleenkään ole sallittua.

    En usko, että nuoremmatkaan (vaikken itsekään mikään vanha vielä ole) miehet keskustelevat keskenään esim. riittämättömyyden tunteistaan tai kertovat että tuntuu siltä ettei nyt ihan pärjää. Joku kirjoittaja yritti väittää, että nuoremmat voivat puhua ahdistuksistaan vapaammin.

    Väitän että kulttuuri on tässä asiassa menossa, jos mahdollista, vieläkin asenteellisesti kovempaan suuntaan. Syynä markkinatalous ja media. Pitää olla entistä konemaisempi suorittaja jos aikoo saada töitä ja media tunkee menestyspropagandaa kaikkein arvovaltaisimpia julkaisuja myöten.

    Menestyjän kuvaan ei sovi surullisuus, huolet, heikkous, syvällisyys.

    Kun vanhanmallinen mies käänsi suota kuokka kädessä ja hampaat irvessä, niin nykymallinen mies tekee rahaa taskutietokone kädessä ja väkinäinen hymy suussaan.

    Todelliset tunteensa kätkien.

    olen kolmekymppinen nainen ja pohtinut silloin tällöin samanlaisia asioita kuin sinäkin. Jotenkin tuntuu tosiaan siltä, että naiselta suvaitaan millainen käytös tahansa: jos on jätkämäinen, sen voi perustella "haluna irrottautua tiukoista sukupuolirooleista" ja naisellinen olemus ja käytös taas selitellään sitten päinvastaisilla argumenteilla.
    Pointtini tässä on siis se, että miesten rooli on kapeutuu sitä mukaa, kun naiset alkavat käyttäytyä yhä miesmäisemmin.

    Miesten "liikkumavara" oma sukupuoliroolin sisällä on jotenkin hyvin tarkasti säännöstelty, jos ei muuten, niin ainakin ihmisten mielissä. Luulin joskus olleeni feministi, mutta sitten koko ajatus alkoi pahasti tökkiä. Kannatan tiettyä tasa-arvoisuutta, mutta biologiset faktat ovat kuitenkin kaiken lähtökohtina.

    Äänestä

  • *pohtija kirjoitti:

    Ja tuo sukupuoliroolien tilanne johtaa myös miesten kannalta epätietoisuuteen siitä, miten naisten kanssa tulisi toimia.

    On jotenkin kohtuutonta vaatia, että mies olisi perusmies, sellainen kuin aina ennenkin, jos sille ei vastapainoksi ole perinteistä naista. Tällöin ennalta-arvattavuus ja käytösnormit miesten ja naisten välisissä suhteissa heittävät kierrettä pahasti.

    Kun pitää olla perinteinen mies, mutta ei voi tietää voiko käyttäytyä naista kohtaan perinteisen miehen tavoin siksi, että nainen ei välttämättä ole perinteinen nainen. Tällöin perinteisen miehen käytös, vaikka kohteliaisuudeksi tarkoitettukin, voi esittäytyä naisesta riippuen vaikkapa todella sovinistisena ja holhoavana käytöksenä.

    Tääläkin on esiintynyt ja usein esiintyy paljon "miehen pitää olla mies, eikä mikään itkupilli tai haihattelija"-tyylisiä kommentteja. Mutta sitten kun mies on mies, perinteinen tunteensa kätkevä ja suorittamiseen keskittyvä, teoillaan eikä sanoillaan tai tunteillaan kiintymyksensä osoittava, on hän "tunnevammainen".

    Joskus tuntuu, että oletataan että mies on ainoastaan ulospäin kova ja suorituskeskeinen, mutta että sen pitäisi jollain tapaa olla parisuhteessa toisinpäin. Eli mieheltä vaaditaan usein varsin skitsofreenistä persoonaa. Sellaista jonka voi tilanteen mukaan kääntää 180 astetta toiseen suuntaan.

    Jos sanotaan että naisen pitää olla tilanteesta riippuen huora tai madonna, niin miehen pitää vastaavasti olla tilanteesta riippuen joko sotilas tai runoilija. Yhtä kohtuuttomia vatimuksia kummatkin sukupuolet.

    Käyn läpi näitä juttuja kärjistyksien kautta, mutta uskon totuuden poikasen olevan läsnä.

    Äänestä

Kun voi olla. Ei mitään muuta lisättävää.

Ihmiset ovat ihmeen eläimellisiä.

Äänestä

Niin oikeassa kuin vaan voi olla. Samoja asioita olen miettinyt itsekin, mutta en valitettavasti osaa pukea kirjoituksiani riittävän objektiiviseen näkökulmaan. Niinpä saan vastauksia lähinnä tyyliin "kävisit joskus suihkussa, peräkammarinpoika".

Kun olen menossa kauppaan, niin en ehdi tämän enempää kirjoitella. Halusin kuitenkin kertoa sinulle, että näen asiat hyvin samalla tavalla. Useimmilta lukijoilta tuskin keräät mitään palautetta. Varsinkaan naisilta, ilmeisesti naisilla on jonkinnäköinen suodatin, joka estää edes miettimästä tällaisia asioita miehistä. Turvaudutaan vain siihen suodattimen lukittuun näkökulmaan.

Äänestä

Itse noudatan käytännössä juuri tuota vaatimusta, että kova pitää olla (tai ainakin näyttää olevan kova aina ja joka tilanteessa). Mikään ei saa haavoittaa tai henkisesti järkyttää ja aina pitää olla tilanteen herrana. Epäonnistua ei saa, koska sehän on osoitus jostakin heikkoudesta. Kaikki takaiskut ja tappiot joudut käsittelemään yksinäsi.

Epäonnistumisen pelko tietysti aiheuttaa sen, että jotkin tilanteet yksinkertaisesti joutuu jättämään väliin, koska tietää että todennäköisyys menestykseen ja onnistuneeseen suoritukseen on liian pieni.

Oma lukunsa on vielä menestyspaineet, joihin itselläni kuuluvat työura (arvostetun työn saaminen ja varallisuus) sekä parisuhde. Eli seikkoja, jotka ilmentävät menestystä myös lähipiirin ulkopuolelle.

Äänestä
  • Olin liian kova, en pystynyt keskustelemaan kaikkein syvimmistä asioista enkä avautumaan exäni kanssa. Siihen se meidän suhde kai pitkälti sitten kaatuikin.

    Kyllä on niin ristiriitaista olla mies. Pitää olla kova, eihän kukaan pehmoista välitä (joka muuta väittää niin puhuu yksinkertaiessti paskaa).

    Vaikka naiset sanovat että he eivät tahdo mitään kovista, niin kumminkaan niille ei oikeasti kärsi antaa paljoa periksi, miehen pitää päättää ja näyttää kaapin paikka. Muuten menee kunnioitus ja ne pitävät tossukkana. Kovasti puhutaan tasa-arvoisesta parisuhteesta ja 100%-sta luottamuksesta, mutta silti toivotaan että mies olisi mustasukkaisesti suunnilleen nyrkit pystyssä vahtimassa. Sitten jos on, se on huonosta kun ei luota. Jos ei ole niin ei välitä. Perkeleen perkele, miten hitossa tällaisella veitsenterällä kukaan osaa taiteilla?

    Ongelma on siinä että kun mies on vahva perinteinen mies, kova ja järkähtämätön oman tiensä kulkija, niin ei sellaiseen tottunut kaveri yhtäkkiä muutu panon jälkeen sen puolen tunnin ajaksi pehmoksi, joka vuodattaa syvimmät tuntemuksensa ja avaa sydämensä naiselle. Ja sitten tietenkin sen jälkeen pitäisi nousta, karistaa pehmomieli ja jatkaa vanhalla järkähtämättömällä linjalla.

    Äänestä

Enpä osaa tätä paremmin sanoa, hyvä että sinä siihen pystyit.

Uskon että kyse on pitkälti siitä, että naiset eivät siedä kohdata omaa epävarmuuttaan, siksi miehen, jolle noiden pelkojen käsittely parisuhteessa ulkoistetaan, pitää näyttää siltä kuin hänessä ei noita samoja inhimillisiä ominaisuuksia lainkaan olisi.

Äänestä

Yksi keskeinen tabu Suomalaisessakin yhteiskunnassa
on se, ettei mies saisi elämässään epäonnistua.

Mies ei saa näyttää todellisia heikkouden, epäonnistumisen
tunteitaan. Miehen tulee hammasta purren jatkaa tarpomista
aina sen vaikeamman kaavan ja tien kautta, vaikka
itsekin matkalla tietäisi olevansa väärässä.

Mies ei kuitenkaan voi muille myöntää olevansa väärässä,
ei aina edes itsellensä. Sehän ei ole miehekästä.

Sen johdosta narsisteista suurin osa taitaa olla miehiä,
siinäkin kyseessä on tietysti valheellisesti rakennettu minäkuva.

Tämän Miehisyyden korostuksen seurauksena sitten myös
alkoholisteista suurin osa on miehiä, samoin asunnottomista,
itsemurhaan päätyy enemmän miehiä jne…

Äänestä

Nuo ovat vain jonkun yksittäisen miesyksilön ongelmia. Mitäs on niin huonoitsetuntoinen, että pitää kokoajan peilata mitä muut ajattelevat.

Terve mies ei vastoinkäymisistä masennu. Hän selviytyy niistä.

Samoin on naisten suhteen. En näe mitään eroa miehen ja naisen välillä tässä suhteessa. Joku nainen on vain niin huonoitsetuntoinen, että pyrkii elämään sen kaavan mukaan jonka joku ulkopuolinen on muka tai ehkä (tälle ihmiselle tietysti täyttä totta) piirtänyt. Elämä opettaa.

Äänestä
  • Itsetunto on mm. sitä miten itse kokee itsensä ja miten kokee muiden kokevan itsensä. Ei huono itsetunto ole sitä, että peilaa mitä muut ajattelevat tai hyvä sitä, ettei peilaa mitä muut ajattelevat. Itsetuntoon ja sen kehitykseen vaikuttaa aina ympäristö ja sen asenteet ja palaute. Itse olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Mielestäni miesten huomattavasti yleisimmät itsemurhat kertovat jo sen, että miehille asetetaan kovemmat (ja erinlaiset) odotukset ja paineet kuin naisille. Huono itsetunto tai itsemurha alttius on enemmän ympäristön aiheuttamaa kuin geenein ominaisuus.

    Äänestä

  • Asia on yhteiskunnallinen eikä vain yksilö tason ongelma. Koska yhteiskunta pyörii ihmisten varassa masentuneisuus, itsemurhat, tai muut pahoinvoinnista johtuvat ilmiöt vaikuttavat muodossa tai toisessa jokaiseen.

    Äänestä

Kuka tarvitsee miehen kovuutta? Työelämä, talouselämä, yhteisöt, naiset? Miten yhteiskunta ja parisuhteet muuttuisivat, jos miesten sallittaisiin osoittaa heikkoutta siinä missä se suodaan naisille?

Romahtaisiko talous, jos miesten ei tarvitsisikaan kilpailla voittajuudesta ja menestyksestä ja jos miehiä arvostettaisiin omina itsenään?

Romahtaako nainen, jos mies itkee? Miksi juuri miehen pitää olla vahva ja nainen saa olla heikko?

Mitä heikkous ja vahvuus on? Onko heikkouttaan peittävä ja piilotteleva ihminen välttämättä vahva ollenkaan?

Jossakin vaiheessa lapsuutta poikien ei enää sallita itkeä ja näyttää tunteitaan vapaasti. Se tapahtuu kasvatuksen kautta siten, että pojalle terotetaan, ettei hän saa olla kuin tyttö. Tytöt itkevät, eivät pojat.

Äänestä

Henkinen heikkous ei ole ongelma, itse olen luonnostani teräksen luja. Ainut ongelma IMO miehisyydessä on kalun koko. Pitäisi olla iso meisseli, että kehtaisi edes harkita seksiä nykyaikana. Miehisyys == kalun koko. Vain isokaluinen voi olla Mies. Mutta mitäpä tuosta, ilman naisia/seksiä voi kyllä elellä.

Äänestä

Voihan se noin olla, mutta entä jos SINÄ ottaisit tilanteen haltuusi ja uisit vastavirtaan? Jos sä uit kokoajan myötävirtaan ja yrität miellyttää ympäristöä, niin ei ihme että itsetunto anlaa murentua. Sinun itsetunnostasi en tiedä, mutta monen itsetunto on varmasti huono juuri siksi, että kuvitellaan että elämän tarkoitus on pärjääminen jossakin KUKKOJÄRJESTELMÄSSÄ.

Kannattaisi hankia elämä, jossa itse viihtyy ja pysyä kaukana jotain nokkimissysteemistä. Olemalla aito saa aidot ihmiset ympärille ja pääsee luusereista eroon. Se on sitten oma asia, jos tykkää KUKKOJÄRJESTELMÄSTÄ. Jokuhan siitäkin järjestelmstä hyötyy. Hyödytkö sinä? Arvosteletko sinä muita sen systeemin perusteella? Kannattaisi miettiä.

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Miesten ei anneta olla miehiä tässä yhteiskunnassa. Eihän heidän edes anneta etsiä omaa minuuttaan rauhassa, kun koko ajan laitetaan ulkopuolelta erilaisia vaatimuksia. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ÄIJÄ kirjoitti:

Tein tästä toisessa keskustelussa olleesta puheenvuorostani ihan oman aiheensa, koska minusta asia on keskustelun arvoinen. Eli:

Kummallakin sukupuolella on omat sosiaaliset riippakivensä ja yhteisön odotukset. nyt puhun miehistä, koska siihen harvemmin kiinnitetään huomiota.

Naisilla on monenlaisia ulkonäköön liittyviä paineita.

Miehillä nämä paineet liittyvät ensisijaisesti henkisiin ominaisuuksiin.

Miehen pitää olla kova. Ei välttämättä tappelussa, mutta henkisesti. Mies ei saa itkeä tai osoittaa hetkellistäkään heikkoutta. Tämä on sikäli todella väärin, että tunteet on luotu yhtälailla sekä miehille ja naisille. Ei ole mikään biologinen fakta, että miehen pitäisi olla se Camel-boots -mies, joka tarpoo omia polkujaan ja paskat välittää ympäröivästä maailmasta.

Miehiltä odotetaan järkähtämättömyyttä ja henkistä johtajuutta. Miehien maailma on erittäin hierarkinen. Keskenään miehet luovat jatkuvasti tasotaulukoita, jossa sijoittuu joko alemmalle tai ylemmälle tasolle. Tämä tapahtuu melkein joka asiassa. Jatkuva kilpailu ja vertailu miesten kesken on kuluttavaa, eikä se ole mikään ihme, että tässä kilvassa syntyy paljon niitä jotka eivät kykene siihen absoluuttiseen alfauroksen statukseen.

Mutta koska tässä maailmassa vain vain voittajat tai paras kymmenys huomataan, jättäytyvät monet pois koko kilpailusta huomattuaan että rahkeet eivät riitä.

Jos voittamisen hinku ei olisi niin suuri ja jos sitä ei pidettäisi kulttuurisesti niin arvokkaana miehisenä ominaisuutena, niin nämäkin miehet jotka kilpailussa sijoittuvat keskivaiheille tai sen alapuolelle, voisivat säilyä kuitenkin ehjinä.

Mutta koska heidät leimataan "häviäjiksi" sekä miesten, että etenkin naisten toimesta, heidän reaktionsa on vetäytyä siilipuolustukseen, eli vetäytyä omaan kuoreensa ja pois tästä koko yhteisöstä. Ja koska miehet eivät voi tästä koko asiasta puhua keskenään tai kenenkään muunkaan kanssa ja sitä kautta huomata olevansa arvokkaita, niin ongelmat kasvavat tällaisen miehen pään sisällä rampauttaviin mittasuhteisiin.

Myös miesten pitäisi saada olla sellaisia kuin ovat. Eivät kaikki ole kiinnostuneet pätemään urheilussa tai kiipeämään yhteiskunnan tikkaita. Jotkut pitävät ennemmin esim. henkisistä tai taiteellisista asioista. Muistakin kuin esim. rokkibändin kautta.

Miehenäkin pitäisi saada olla tärkeä ja arvostettu, vaikkei pyrikään toimitusjohtajaksi, jääkiekkoilijaksi tai muuhun vallan/rahan/fyysisyyden ammattiin.

Näistä miehisyyden ongelmista vain ei koskaan puhuta julkisesti ja se ehkä luo sellaista harhakuvaa, että kyseessä ei ongelma olisikaan. Miehet itsekään eivät halua puhua siitä, koska asioista puhuminen katsotaan perustavanlaatuiseksi heikkoudeksi ja on itsessään jo yksi "luuseriuden" merkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu