Ruotsi

Ruotsi, ruotsalaiset ja The Ark boikottiin.

Ruotsalaiset iltapäivä lehdet ovat koko viikon valittaneet ja valehdelleet kaikista järjestelyistä täällä Euroviisuissa.

Mitään ei ole osattu tehdä oikein. On kuulema kuin itäblokin maihin olisi tullut, kun The Ark ei saa erityiskohtelua!! Toittajista ei ole muka huolehdittu kunnolla, kun yksi juoppo iltapäivälehden toimittaja ei päässyt suoraan sisälle Euroviisuklubille kolmen aikaan yöllä. Tekniikka ei pelaa, kuvaus on peestä jne.

Ei yhtään positiivista mainintaa ole Suomesta ollut koko aikana näissä lehtien kirjoitteluissa, vaikka täällä on menossa huippukisat!! Missähän maailmassa ne ruotsalaiset oikein elävät.

Koko viisutkin on kuulema pilalla, kun semifinaalista pääsi jatkoon vain Itä-Euroopan huonoja kappaleita. Hemmetti, siksihän niistä useimmat pääsivät jatkoon, että siellä on hienoja lauluja ja hyviä laulajia. No, oli siellä joku heikompikin esitys, mutta suurin osa kyllä hakkaa mennen tullen vaikkapa Tanskan ja Norjan esitykset.

Entä The Ark!! Biisihän on surkeaa ruotsi-humppaa. Millähän vuosisadalla nekin elävät. Eivät ainakaan nykyajassa. Ei sen tarvitse Ruotsinkaan osalta riittää, että laulaja hyppii lavalla puolialastomana.

Sitä paitsi bändi oli tunkenut häiritsemään Lordin ja Hannan tiedotustilaisuutta. Mitä hemmettiä ne siellä tekivät??? Rytäkässä olivat vielä kaataneet pari toimittajaa.

Minun ääniä ei tipu surkeille maailmannapaluuloisille. Ei ikinä enää.
1313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ne valittivat säästäkin ihan kuin suomalaiset pystyisivät säätä hallitsemaan. AInahan ne on kaikesta mollaamassa suomalaisia. En ymmärrä miten jotkut voi pitää ruotsin puolia ja väittää että suomalaiset käyttäytyvät lapsellisesti. Kyllä ruotsalaiset niin käyttäytyvät. NE oikein etsivät syitä haukkumiseen. Tai... sitten ovat vain kateellisia että saimme hyvät euroviisut tehdyks...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


boikottiin kirjoitti:

Ruotsi, ruotsalaiset ja The Ark boikottiin.

Ruotsalaiset iltapäivä lehdet ovat koko viikon valittaneet ja valehdelleet kaikista järjestelyistä täällä Euroviisuissa.

Mitään ei ole osattu tehdä oikein. On kuulema kuin itäblokin maihin olisi tullut, kun The Ark ei saa erityiskohtelua!! Toittajista ei ole muka huolehdittu kunnolla, kun yksi juoppo iltapäivälehden toimittaja ei päässyt suoraan sisälle Euroviisuklubille kolmen aikaan yöllä. Tekniikka ei pelaa, kuvaus on peestä jne.

Ei yhtään positiivista mainintaa ole Suomesta ollut koko aikana näissä lehtien kirjoitteluissa, vaikka täällä on menossa huippukisat!! Missähän maailmassa ne ruotsalaiset oikein elävät.

Koko viisutkin on kuulema pilalla, kun semifinaalista pääsi jatkoon vain Itä-Euroopan huonoja kappaleita. Hemmetti, siksihän niistä useimmat pääsivät jatkoon, että siellä on hienoja lauluja ja hyviä laulajia. No, oli siellä joku heikompikin esitys, mutta suurin osa kyllä hakkaa mennen tullen vaikkapa Tanskan ja Norjan esitykset.

Entä The Ark!! Biisihän on surkeaa ruotsi-humppaa. Millähän vuosisadalla nekin elävät. Eivät ainakaan nykyajassa. Ei sen tarvitse Ruotsinkaan osalta riittää, että laulaja hyppii lavalla puolialastomana.

Sitä paitsi bändi oli tunkenut häiritsemään Lordin ja Hannan tiedotustilaisuutta. Mitä hemmettiä ne siellä tekivät??? Rytäkässä olivat vielä kaataneet pari toimittajaa.

Minun ääniä ei tipu surkeille maailmannapaluuloisille. Ei ikinä enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu