Miksi anopille olisi niin tärkeää aina saada meidän 6-kuukautinen vauva hoitoon?
Esimerkiksi ensi kesäksi suunnittelimme kesälomareissua, ja vauva tulee tietysti mukaan. Anoppi totesi siihen, että eikö se voisi jäädä heidän kanssaan. Samoin hän jo ennen vauvan syntymää selitti, kuinka vauva jää sitten heille joskus hoitoon, niin me voimme mennä kaksin ulkomaille. Ja samalla tuli kauhea selitys siitä, kuinka lapsen on opittava olemaan muidenkin ihmisten kanssa.
Minulle ei tulisi mieleenkään jättää hoitoon pientä tyttöämme vielä tässä vaiheessa. Olisi anoppi onnellinen siitä, että miniä on kiinnostunut itse hoitamaan lapsensa. Onhan niitäkin naisia, jotka jättävät lähes vastasyntyneen hoitoon, että pääsee itse rilluttelemaan. Me olemme mieheni kanssa aikamme rillutelleet ja oltiin 7 vuotta yhdessä ennen vauvaa. Nyt olemme aivan sinut sen ajatuksen kanssa, että vauva-ajan olemme kolmisin. Ja jäähän sitä yhteistä aikaa silloin, kun vauva nukahtaa iltaisin!
Totta kai anoppi saa joskus hoitoon tyttömme, mutta miksi siitä on lässytettävä ja pidettävä palopuheita jo nyt? Asia ei ole millään tavalla ajankohtainen. Ja kun hoitoasia ei ole mitään hyväntahtoista ehdottamista vaan aggressiivista painostusta tyyliin: tehän sitten jätätte lapsenne hoitoon tänne.
Eikö se riitä, että käymme anoppilassa tasaisin väliajoin kolmisin. Saahan hän sylittää tyttöä tuolloinkin! Mikä ihmeen hinku anopillani on saada tyttö henkilökohtaiseen hoitoonsa??
Esimerkiksi ensi kesäksi suunnittelimme kesälomareissua, ja vauva tulee tietysti mukaan. Anoppi totesi siihen, että eikö se voisi jäädä heidän kanssaan. Samoin hän jo ennen vauvan syntymää selitti, kuinka vauva jää sitten heille joskus hoitoon, niin me voimme mennä kaksin ulkomaille. Ja samalla tuli kauhea selitys siitä, kuinka lapsen on opittava olemaan muidenkin ihmisten kanssa.
Minulle ei tulisi mieleenkään jättää hoitoon pientä tyttöämme vielä tässä vaiheessa. Olisi anoppi onnellinen siitä, että miniä on kiinnostunut itse hoitamaan lapsensa. Onhan niitäkin naisia, jotka jättävät lähes vastasyntyneen hoitoon, että pääsee itse rilluttelemaan. Me olemme mieheni kanssa aikamme rillutelleet ja oltiin 7 vuotta yhdessä ennen vauvaa. Nyt olemme aivan sinut sen ajatuksen kanssa, että vauva-ajan olemme kolmisin. Ja jäähän sitä yhteistä aikaa silloin, kun vauva nukahtaa iltaisin!
Totta kai anoppi saa joskus hoitoon tyttömme, mutta miksi siitä on lässytettävä ja pidettävä palopuheita jo nyt? Asia ei ole millään tavalla ajankohtainen. Ja kun hoitoasia ei ole mitään hyväntahtoista ehdottamista vaan aggressiivista painostusta tyyliin: tehän sitten jätätte lapsenne hoitoon tänne.
Eikö se riitä, että käymme anoppilassa tasaisin väliajoin kolmisin. Saahan hän sylittää tyttöä tuolloinkin! Mikä ihmeen hinku anopillani on saada tyttö henkilökohtaiseen hoitoonsa??
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ehkä anoppi on sitä ikäluokkaa, jota kukaan ei auttanut lastenhoidossa. Kuten tiedätte pitkiä äitiys- yms. lomia ei ole ollut kovinkaan kauan.
Sanonpa taas, että minä menin töihin pari viikkoa lasten syntymän jälkeen.
Ei pidä aina epäillä anopin motiiveja.
Kaksi lastenlastamme on vauvana ollut meillä hoidossa useita kertoja viikon pari kerrallaan, kun heidän vanhempansa joutuivat ulkomaille yhtä aikaa.
Yksi lapsenlapsi syntyi ennenaikaisena ja häntä oli paljon hoidettava monen ihmisen voimin. Ja varsinkin kun miniällä seuraavakin raskaus oli vaikea.
Minusta näin ollen 6-kuukautinen vauveli on jo iso. Ehkä anoppi ajattelee sinun tarvitsevan välillä lepoa.
Kiitos, pärjään ihan hyvin! Minulla on ollut onnea saada hyväuninen vauva. Käymme kerran viikossa muskarissa ja vauvauinnissa. Lisäksi tapaan muita äitejä päivisin, ja minulla on lapsi hoidossa ollut muutamia tunteja. Anoppi saisi tehdä noita muutaman tunnin keikkoja, jos asuisi lähempänä. Minä puolestani ajattelen niin, että en halua jättää lasta pitkäksi aikaa toisen hoitoon, kunnes hän osaa puhua. Psykologiystäväni on allekirjoittanut teesini tai oikeastaan häneltä minä olen sen kuullutkin.
"--Käymme kerran viikossa muskarissa ja vauvauinnissa. Lisäksi tapaan muita äitejä päivisin --"
Tarkoitin tuolla kommentilla sitä, että lapseni ei todellakaan kasva missään tynnyrissä.
"--ja minulla on lapsi ollut hoidossa muutamia tunteja--"
Jos tulee akuutti meno, niin silloin lapsellani on naapurustossa hoitopaikka. Joskus lapsensa toki joutuu jättämään.
En missään tapauksessa voisi kuvitellakaan lähteväni päivätyöhön ennen kuin lapsi osaa vähän ilmaista itseään. En ymmärrä, miksi kiirehtisin työelämään, sillä minulla on talous ja työasiat kunnossa: tilaisuus seurata lapsen kasvua.
Minua vain ällöttää tuollainen tunkeilu! Toki minäkin ehdotan "lapsellisille" tuttavilleni lastenhoitoapua, mutta jos he eivät tunnu sitä tarvitsevan, niin en ala väkisin perustella, miksi vauvaa pitäisi hoidattaa juuri minulla.
että sitten joskus isompana. Sinulla on täysi oikeus kieltäytyä tällaisesta avusta. Olen itse anoppi ja onnellinen siitä, että miniä on huolehtinut lapsistaan itse. Olen tarjonnut apua, mutta heidän ehdoillaan.
Miksi olet noin agressiivinen anoppiasi vastaan?
Heittääkö sulla päästä pahemminkin.
Jos itse osaisit kuunnella puhettasi, niin huomaisit että jokin on vialla.
Et ihan täysipäinen kyllä ole.
Taidat viettää yksinäistä äitienpäivää! Eikä ole ihme.
Minä olen juonut mieheni kanssa jo äitienpäiväkahvit ja nyt olen valmistelemassa äitienpäiväateriaa. Kaksi tytärtäni ja yksi poika, kaikki perheittensä kanssa, tulevat päivälliselle. Minä olen onnellinen, että kaikki lapseni ovat itse hoitaneet lapsensa. Ei tulisi mieleenkään painostaa lapsia hoidattamaan omia lapsiaan täällä, sillä kyllä oma äiti aina mummon voittaa. Varsinkin vauva-aikana.
Kenellähän täällä muuten eniten päässä viiraa, kun höpöttelet itseksesi samat jutut kahteen kertaan. Yksikin viesti olisi mennyt perille.
ei oikein ymmärrä miksi viedä niin pienilapsi jonnekkin ulkomaanmatkalle. Sitä ei ymmärrä moni muukaan, miksi pientä lasta roudataan jonnekkin aurinkorannoille tai kaupunkilomille jo vauvana. Kuvitteleppa miten rankkaa se on jo aikuiselle, lapselle sata kerta rankempaa ja aivan turhaa. Lapis ei siitä matkailusta juuri saa mitään irti. Minusta on itsekästä ottaa lapsi mukaan, hänelle olis parempiolla siellä mummun luona ja saada levätä ja olla turvassa, mikä on kaikkein tärkeintä tuossa iässä.
Matkustamme Turkuun kolmeksi päiväksi ja poikkeamme matkalla Raumalla tuttaviemme luona. Turussa on häät, jossa haluamme pistäytyä koko perheellä. (Juu, ei ryypätä ja osaamme vaihtaa huonetta jos lapsemme alkaa "itsekkäästi" huutaa.) Eli kyse ei ole todellakaan siitä, että lähtisimme kärtsäämään lastamme aurinkoon. Imetän lastamme edelleen, ja aion tehdä sitä vuoden ikään saakka. Siinä jo yksi hyvä syy ottaa lapsi mukaan. Enkä todellakaan 8 kuukautista jättäisi moneksi päiväksi eroon äidistään. Luepa lisätietoja esim. psykologi Jukka Mäkelältä.
Oikeastaan kun luen noita teidän kirjoituksia, niin entistä enemmän alkaa tulla semmoinen olo, että anoppi on oikeasti syytä pitää loitolla, jos anopit tuollaisia ajattelevat.
Miksi teidän täytyy alkaa nälviä naista, joka on selvästi kiintynyt vauvaansa ja haluaa hoitaa omaa lastaan itse? Yrittäkää nyt malttaa sen verran, että vauva täyttäisi edes yhden. Isot ihmiset! Ja minusta ei ole todellakaan itsekästä ja turhaa viedä lasta muutaman päivän reissulle kotimaahan. Minusta on luonnollista, että vanhemmat haluavat näyttää vauvaansa muillekin ihmisille. Sehän on tervettä vanhemman ylpeyttä.
Ja kaikkihan nykyään imettävät lastansa lähes vuoden ikään ja se on lääkäreiden suositus. Pitäisikö teidän mielestä tosiaan lopettaa imetys ja vaikeuttaa (muutaman päivän tauko vauvan ollessa noin vanha voi olla kohtalokas juttu) maidon tuloa vain teidän itsekkään vauvanhoitotarpeenne takia??!!! Pitäisikö tosiaan palata 70-lukuun, jolloin äidit "pääsivät" töihin vauvan ollessa muutaman kuukauden ikäinen jotta mummo pääsisi päsmäröimään. Naurettava tuokin jurpo, joka leuhki, kuinka jätti muutaman viikon ikäiset lapset jo päivähoitoon...
Alkuperäiselle suositan tarkkailemaan tilannetta, miksi anopille on tärkeää hoitaa lasta. Minä en henkilökohtaisesti uskaltaisi jättää lastani, jos anoppini alkaisi noin syvästi vetoamaan siihen, kuinka te sitten jätätte lapsenne tänne. Pitäähän tuollainen asia esittää kysyen!! Tiedä vaikka anoppisi haluaisi vehkeillä jotakin sinun selkäsi takana.
Onpa kummallinen keskustelu.
Ainakaan minä en ole nälvinyt ketään.
Olen siis se kirjoittaja, joka yritti tuoda toisenlaistakin näkökulmaa asioihin.
Juu, meillä ei lapsia rahdattu päivähoitoon muutaman viikon ikäisinä. Meillä oli ajan tavan mukaan apulainen hoitamassa vauvoja, äitiyslomia ei ollut, minä imetin neljän tunnin välein.
Työpaikkani (vastaanotto) oli pihan toisella puolella. Olin 70-luvun etuoikeutettu nainen.
Nyt olen myös moninkertainen anoppi ja mummu - ja edelleen otan potilaita(kin) vastaan.
Tuskin aihetta enempään. Hoitakaa hyvin vauvanne ja sitten muu työnne. Etuoikeutettuja olette, kun voitte olla kotona niin kauan menettämättä työpaikkaanne ja saatte yhteiskunnan tukia.
Täytyy muistaa, että edellisen sukupolven naiset ovat taistelleet ne oikeudet teille.
samaa mieltä. Kun itsellä on se vauvanhoito jäänyt NIIN vähälle joskus 60 - 70 luvulla, se täytyy yrittää paikata omalla miniällä. Samalla anoppi saapi kohotettua itsetuntoaan ja syyllisyydentuntokin ehkä katoaa oman lapsen hoitamattomuudesta!!!
Äidin seura on pienelle vauvalle tärkeämpää kuin kenenkään muun ihmisen seura. Vauva on onnellisessa asemassa, jos äiti haluaa olla vauvan seurassa, sillä on niin paljon sellaisiakin äitejä, jotka tosiaan jättävät vauvansa hoitoon kuin ruukkukasvin.
Meillä oli joskus samanlainen tilanne. Anoppi halusi, vaati ja painosti ensimmäistä lastamme hoitoonsa. Yhteiset vierailut eivät auttaneet mitään, ja anopilla oli lukuisia perusteluja, miksi pitäisi se vauva jättää hänelle ja heti.
Ihmettelin silloin samaa kuin sinä, ts. miksi anoppi ei ole tyytyväinen, että haluan hoitaa ja hoidan lastani itse. Olin hoitovapaalla lasten (toinen syntyi sitten myöhemmin) kanssa kuusi vuotta. Tuona aikana anoppi keksi jatkuvasti syitä, miksi äidin seura ja kotihoito ovat lapselle pahasta. Kiristi, ilkeili ja uhkaili.
Välimatkaa anoppilaan oli 300 kilometriä, joten ihan "kauppareissujen" ajaksi en ajatellutkaan vauvaa viedä anopille hoitoon. Lomia odotimme juuri siksi, että saisimme lomailla koko perhe yhdessä, emmekä siksi, että pääsemme johonkin ilman vauvaa. Minulla ei ollut kuuden vuoden aikana kertaakaan sellainen olo, että olisi pitänyt päästä jonnekin ilman lapsia tai saada jotain omaa aikaa. Jos olisikin tullut sellainen olo, mielestäni lasten isä on se ensisijainen hoitaja. No meidän anopin mielestä isän ei kuulu hoitaa lapsia vaan se on äidin tehtävä.
Anoppipa ei noin vain suostunutkaan siihen, että miniä ei tehnyt niin kuin hän sanoi ja käski. Anopin tyttären lapset tuotiin neljän viikon ikäisenä kolmeksi viikoksi hoitoon ja siitä sitten jatkossakin sitä rataa. Anopin poika, eli mieheni oli siihen asti tehnyt juuri niin kuin oli käsketty, joten tilanne oli aivan uusi.
Kun miniä ei suostunut, alkoi pahan puhuminen ja panettelu. Minusta alkoi löytyä kummallisia piirteitä, jotka vain anoppi huomasi. Ja anoppi niitä ahkerasti pojalleen kertomaan. Lapsistakin alkoi löytyä kaikenlaisia mielisairauksia ja henkisiä häiriöitä, jotka anoppini analysoi johtuvaksi äidin jatkuvasta läsnäolosta ja haitallisesta kotihoidosta. Tässä välissä oli anoppi jo todennut monenlaista: "Lapsi olisi pitänyt vierottaa äidistä jo synnytyslaitoksella.", "Lapsi vain taantuu äidin seurassa ja kotihoidossa.", "Jos se on rahasta kiinni, ettei lasta voi hoitoon laittaa, niin kyllä minä (anoppi) maksan.", "Lapset häiriintyvät ja syövät tissiä vielä 15-vuotiainakin, jos niiden äiti on lähellä koko ajan."
Eivät auttaneet selitykset, sillä anoppi tiesi kaiken paremmin. Anoppi muuttikin taktiikkaa, ja alkoi painostaa lapsia. 4-vuotiasta poikaa anoppi ja appi haukkuivat kilpaa ja naureskelivat, ettei hänestä miestä tulekaan, jos ei uskalla tulla yksin (ilman äitin lupaa) linja-autolla moista matkaa mummolaan. Vierailut anoppilassa muuttuivat monesta muustakin syystä painajaiseksi, mutta myös siksi, että anoppi haukkui lapset aina kun nämä tulivat minun eli äitinsä lähelle.
Kerran erehdyin päästämään anopin hoitamaan meille lapsiamme, kun mieheni sitä pyysi. Olin silloin sairaalassa. Heti palattuani sainkin kunnon haukkuryöpyn niskaani. Anoppi ilveili, että en pärjää ilman häntä. Olin sairastunut tahallani ja hän oli tullut pelastamaan tilanteen. Jatkossa ei olisi lupa sairastua, sillä lastenhoidolla ja kodinhoidolla ei hänen poikaansa toista kertaa häirittäisi.
Ja huh huh.
Enpä tullut sitten vieneeksi lapsia anopille hoitoon koskaan. Anoppi sen sijaan onnistui pyrkimyksissään - ainakin osittain. Lapset jäivät avioerossa minulle ja mieheni jäi avioerossa myös äidilleen. Kun anoppi joskus huomasi, että ei onnistu saamaan lapsiini mitään otetta, hän alkoi vaatia minulta omaa poikaansa takaisin. Siis tasapeli olla pitää. Palautin pojan, ja sen jälkeen olemme saaneet elää melko onnellista elämää kaikin puolin.
hienoa, että imetät 6kk ikäistä vauvaasi ja aiot jatkaa sitä vuoden ikään asti. Kuopuksemme imetys päättyi 3kk ikäisenä rintatulehdukseen ja tuloksena allergiat. Esikoista imetin reilusti yli vuoden, ei allergiaa! Älä siis missään nimessä pidä taukoa imetyksessä. Päätös olla viemättä lasta loman ajaksi hoitoon on hyvä päätös. Nauttikaa tyttärestänne ja sinä erityisesti imetyksestä. Se tuo myös turvallisuuden tunnetta vauvallesi!
Kirjoituksesi perusteella vaikutat tasapainoiselta ja onnelliselta äidiltä. Unohda arvostelut. Viisas anoppi tietää, että paras hoitaja vauvalle on vauvan oma äiti ja isä. Hyvää äitienpäivää!
ja kehtaat kirjoittaa sen vielä julkikin.
Anoppisi on aivan oikeassa, vaikket sinä sitä tajuakkaan.
Sääliksi käyt.
kirjoittajalle, niin katsohan peiliin. Siellä se vasta on pää sekaisin. Alkuperäinen kirjoittaja tuntuu olevan hyvin tasapainoinen äiti ja ymmärrän, että joskus on hyvä purkaa mieltä. Tämä netti vaan tuntuu olevan väärä paikka, koska täällä vaan haukutaan ihmisiä, jotka yrittävät muutosta asioihin. Ehkä anopin olisi hyvä lukea nettijuttuja. Oppisi niistä ehkä jotakin.
Nykyäidit saavat erinomaista opastusta neuvoloista ja tukea miehiltään. Nauttikaa kaikki äidit lapsistanne niin kauan kuin se on tarpeen. Suokaa heille onnellinen lapsuus. Näin heistä kasvaa hyvän itsetunnon omaavia, tasapainoisia kansalaisia.
Anoppien on väistyttävä taka-alalle ja tuettava sieltä pyydettäessä. Luomalla ristiriitoja he vain vaikeuttavat näiden lasten elämää.
Kevät-terveisin itsekin anoppi ja mummi
että kakaroita ei sitten hoideta, eikä hoitaneet kertaakaan.
Anoppi ei kuulemma ehtinyt kun toisen miniän lapset olivat miltei kokonaan hänen hoidossaan kun miniä sekosi synnytyksen jälkeen.
Selvittiin ilman kenenkään apua myös toisesta lapsesta vaikka olin vasta 17-vuotias.
Noin sen pitää mennäkin! Tottakai jos minun pitää käydä vaikka hammaslääkärissä, niin ei mieheni sen vuoksi ota vapaapäivää. Siispä minulla on pari luottohenkilöä, kenelle voin vauvan tuolloin antaa. Jos anoppi ei asuisi niin kaukana, niin tottakai hän saisi hml-keikkojen yms. ajaksi lapsen!
Muistetaan taas puppelit, että kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi antaa anopin nähdä lastani. Nyt vain ihmettelen sitä, minkä vuoksi minua PAINOSTETAAN antamaan PIENI vauva PITKÄKSI AJAKSI hoitoon.
Kuten sanottua, käytimme ehkäisyä siihen asti, kunnes koimme molemmat olemaan valmiita sitoutumaan olemaan täysipainoisesti lapsen kanssa. Jos olisin tehnyt lapsen alta parikymppisenä, lapsi olisi varmasti ollut tämän tästä viikonloppuhoidossa, jotta neiti olisi päässyt rilluttelemaan. Minusta ei olisi ollut kypsä äidiksi nuorena. Nyt 27-vuotiaana olen saanut mennä ja tulla riittävästi.
Ehdimme myös olla mieheni kanssa kauan kaksin, joten nyt ei tarvitse seurustella enää kahdestaan. Lapsi kun menee illalla aikaisin petiin, niin siinä jäävä aika joka ilta on meille kahdelle ihan riittävästi. Eli kyllä me sitten rakas anoppi ilmoitamme, jos meidän tarvitsee hoitaa suhdettamme päivätolkulla tai kun kriisi iskee. Ja muistat kai, että lapsella on myös toinen isoäiti ja hyvä onkin. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että jokainen ottakoon vastuun pikkuvauvasta ja pitkän hoidon aika on myöhemmin.
Ihan asian toisesta kulmasta sanon, älä jätä puolivuotiasta minnekään. Et nauti lomastasi, kaipaat vain kaiken aikaa lastasi. Side lapsen ja äidin välillä on vielä tiukka tuossa vaiheessa.
Sano se anopillesi.
Jos lapsi on pitkään poissa kotoa, hän osoittaa kyllä loukkaantumisensa kun vihdoin pääsee vanhempiensa luo. Lapsi näyttää, että hänellä on ollut ikävä, oli hoito kuinka hyvää tahansa.
Alle vuoden ikäisen paikka on vanhempien luona. Sijaishoitajan pitää olla ainakin lapsen kotona. Jos on oltava poissa, niin hoitaja kotiin!
Lapsi on niin lyhyen aikaa vauva ja pieni. Odottakoon isovanhemmat sitä aikaa, jolloin lapsi on leikki-ikäinen ja kaipaa itsekin vaihtelua elämäänsä. Kyllä hän silloinkin on mukava vieras mummulassa.
Lapsen ehdoilla eletään. Lapsen paras on aina ensin.
Tuossa alempana aloituksessa "mitä appivanhemmat ajattelevat" miniä valittaa sitä, että appivanhemmat eivät ole olleet mukana miniän raskaudessa (?) ja vastasyntyneen hoidossa.
Joten teki anoppi niin tai näin tekee aina väärinpäin.
Anoppi saa aina haukut palkaksi hoiti tai oli hoitamatta. Olisin onnellinen,jos minä saisin edes muutaman päivän vapaata lasten hoidosta. Miniän mielestä minun pitäisi hoitaa vielä enämpi, vaikka hoidan lähes joka päivä. Rakastan lastenlapsiani, mutta kyllä mielestäni hoito- ja kasvatusvastuu pitäis olla vanhemmilla, ei meillä mummuilla.
Minulla 3 lasta, nuorin jo 10v. Imetin kahta ensimmäistä 7 kk (lopetin kun tulin taas raskaaksi), kuopusta toista vuotta ja pärjäsin loistavasti lasten kanssa - ja olin ylpeä siitä.
Nyt jälkeenpäin ajatellen olisi varmasti ollut hyvä saada apua lasten hoitoon. Sitä huomaa vasta vuosien kuluttua että aikuistenvälinen kahdenkeskinen aika arkiympyröiden ulkopuolella on oikeasti tärkeää. Ehkä anoppisi tarjoaa apua koska hän tietää sen jo oman elämänkokemuksensa kautta. Ja haluaa näin tukea sinun ja poikansa parisuhdetta.
En voinut uskoa silmiäni kun luin kirjoituksesi. Se oli niin samanlainen kuin oma elämäntilanteeni.
Joku täällä ketjussa ruikutti että lapselle on haitallista matkustaa ulkomaille. Perusteluja kiitos.
Lapselle on haitallista ainoastaan olla erossa vanhemmistaan ja eritoten äidistään vauvaiässä.
Me olemme käyneet vauvan kanssa matkalla ja kaikki sujui hyvin. Vauvan olemus kertoo kyllä jos vauvalla on jokin hätänä. Meidän vauvalla tuntuu usein olevan hätää anopin hermostuneessa käsittelyssä. En anna lastamme hänelle hoitoon edes tunniksi, kun olen nähnyt miten hän käsittelee vauvaa. Hän silti maalailee unelmissaan kuinka hän pian jo tekee lapsen kanssa yhtäsuntoista. Olen sanonut etten anna lasta hänelle, mutta hän ei edes kuule puhettani.
Toivottavasti sinulle AP käy samoin.
Kun ihanan pikkuvauvasi tulee äidiksi, eli SINUSTA tulee isoäiti, niin toivottavasti lapsesi on myös sitä mieltä, että olet täyshullu ja varottava henkilö, jos mitenkään annat ymmärtää, että haluat hoitaa lapsesilasta.
Se olisi oikeus ja kohtuus sinua kohtaan.
Lapsi oppii suhtautumistavan vanhempiin ihmisiin äidiltään, siis lapsi tulee suhtautumaan omaan äitiinsä yhtä vihamielisesti kuin hänen äitinsä nyt lapsen isovanhempiin. Edestä löytyy!
Meilläkin sama homma, mutta anopin lisäksi myös appiukko haluaa lasta heille koko ajan hoitoon. Minä sitten tuoreena äitinä ajattelin vauvan ollessa 4kk, että yritän totuttaa vauvaani heidän hoitoon. Asuttiin aika lähekkäin ja muuten tavattiin yleensä ainakin kerran viikonlopussa, ja he ehkä joskus katsoivat vauvaa kun kävimme heillä saunassa.
No ensin vein tunniksi hoitoon heidän kotiinsa (halusivat vauvan nimenomaan heille), kun kävin kaupassa. Vauva oli huutanut koko ajan.
Sitten yritin pian uudelleen noin tuntia, sama homma.
Sitten menimme pian mieheni kanssa syömään, olimme poissa 3h, vauva edelleen huutanut paljon.
Sitten oli yhdet tuparit, johon olimme sopineet menevämme. Olimme poissa 5h, vauva oli aluksi kai ollut ok, mutta sitten herättyään nokosilta kauhea huuto, eikä ollut esim. tuntiin syönyt. Vauva siis tässä noin 4kk:n ikäinen. Imetin, mutta joi myös tuttipullosta maitoa noin kerran päivässä. Isänsä kanssa kotona vauva pärjäsi.
Noin viikon kuluttua tästä edellisestä hoitokerrasta menin vauvan kanssa heille kylään, ja vauva oli koko ajan itkuinen eikä tuntunut oikein viihtyvän minunkaan sylissäni eikä varsinkaan yläkerran huoneessa, jossa oli silloin nukkunut. Tajusin sitten, että vauva kai pelkäsi. Ehkä sitä, että joutuu taas eroon äidistään tms. Samaan aikaan vauva tykkäsi joistain ihmisistä, joistain ei. Mutta appivanhempien sylissä tuli heti huuto. Silloin päätin, että nyt pidetään taukoa hoitoonviennissä. Tajusin vauvani hädän.
Seuraavan kerran vauva olikin hoidossa appivanhemmilla 8kk:n iässä (lopetin imetyksen 5,5kk iässä). Tällä kertaa oli itkenyt ennen päiväunia (väsymystä kai), mutta unien jälkeen sitten pientä itkua, mutta oli syönyt ja sitten innostunut leikkimään.
Kun vauva alkoi vierastaa reilun 3kk:n iässä, niin sain kanssa kuulla erinäisiä kommentteja: kun vauva on vain sinun kanssasi kotona, kuinka olemme hyssytelleet vauvamme piloille yms.
Vauvamme on nykyään aika rohkea (8,5kk), mutta appivanhemmistaan hän ei edelleenkään aina tykkää. Ja sehän saa appiukonkin aina hermostumaan, ja juuri pari päivää sitten totesi, että meidän pitää vain viedä lasta heille hoitoon, että se pitää totuttaa heihin huudattamalla!
Mielestäni vauvamme ei enää heitä varsinaisesti vierasta, tuntee heidät kyllä, mutta ei aina pidä heistä. Johtuu varmaan ehkä siitä, että jos esim. vauva alkaa huutaa appiukon sylissä ja haluaa minun syliini, niin appiukko ei anna vaan kääntyy lapsen kanssa poispäin ja hokee "äiti ei nyt auta" ja "nyt se on kuule totuttava vaan". Lapsemme on kuitenkin sitkeä, ja huutaa niin kauan kuin pääsee äidin tai isän syliin. Kauaa en ole viitsinyt antaa huutaa.
Seuraavan lapsen kohdalla olen viisaampi enkä ainakaan imettäessäni laita muille kuin isälle hoitoon ellei ole pakko. Tai tottakai voisin myös appivanhemmille, jos olisivat vauvalle silloin läheisiä. Mutta tämän vauvan kohdalla he ovat vierailleet meillä noin kerran kuukaudessa, joten ei sillä määrällä kyllä vauvan kanssa tutuksi tulla.
Olen ajatellut edetä niin, että tarkkailen lapseni fiilistä heidän läsnäollessaan. Ja tietenkin kuuntelen reaktioita hoidossa olosta. Viimeksi siis mennyt jo suht hyvin. Yöhoitoon en aio laittaa ainakaan alle 1-vuotiaana. Luultavasti yövyn ensin lapsen kanssa heillä kerran pari ennenkuin menee yksin yökylään.
Joku kirjoitti lapsen edusta ja lapsen hyvästä olosta. Se on erittäin hyvä mittari.
Vauvasi vaistoaa SINUN epäluuloisuutesi ja epävarmuutesi sekä SINUN jännittyneisyytesi äänesi muutokset ja siis SINUN reaktiosi. Vauvasi pelkää siis SINUA.
Kuole munasarjasyöpään!
Edustan miniöiden ajatustapaa, koska olen MINIÄ, en ole anoppi.
Hae seuraavan lapsen siemmenet koeputkesta, niin saat pitää lapsen ihan itselläsi!
Mjuuten hyvä idea. Siten saa lapsen, ilman että tarvitsee alkaa miniäksi, eikä sitä ikävää tekotapaakaan tarvitse kuukausi kaupalla harrastaa.
Mutta koeputkihelmöitystä haluville tehdään psykologiset testit. Ja niin ollen sitä ei sitten anneta sellaisille,jotka haluavat, että heidän lapselle ei koskaan kehity mitään muita suhteita kuin vain äiti-lapsi suhde.
Harmi, hyvä idea meni hukkaan!
Miksi kirjoitat täne ja kyselet anoppisi motivaatioita?
Miksi et kysy häneltä itseltään? Mikä siinä on, että itseään viisaana pitävä ihminen ei voi näin tavallista asiaa kysyä toiselta ihmiseltä, joka nyt joka tapauksessa ainakin oletettavasti on täyspäinen ihminen, tuskin nyt kyse mistään kehitysvammaisesta tai mielenvikaisesta anopista on?
Kysyt täältä, miksi anoppi painostaa teitä antamaan lapsen hänelle hoitoon? Kysy häneltä!
Jos et saa sieltä vastausta, et sitä täältäkään saa. Ellei sitten oma järkesi vaivautuisi sen verran "surraamaan", että tajuat anopin HALUAVAN hoitaa lapsenlastaan. Kuule, se on ihan normaalia.
Anoppisi varmaan vaistoaa, että et tahtoisi sitä. Ehkä hänkään ei osaa käsitellä asiaa ns. oikein, mikä ei hänen vikansa pitäisi olla. Useinkaan me ihmiset ei osata selittää tuntemuksiamme oikein toiselle ihmiselle. Näetkö asian nyt ihan varmasti sinäkin oikeassa valossa?
Mummosta olisi varmasti ihanaa saada olla lapsenlapsensa kanssa ihan kahden, eikä vain miniän silmän alla. Valitettavasti poikien äidit useimmiten joutuvat tähän asemaan, tarkkailun alaisiksi anopeiksi, koko ajan varomaan, että tekeekö jotain väärin ja sitten menettää lapset kokonaan. Tyttärien äideillä on helpompaa, kun tätä anoppi-miniä -vastakkainasettelua ei ole.
Joku kirjoitti, että noin pientä ei vielä mummolle hoitoon, mutta totta puhuen jos aikoo ylipäänsä lapsen ja mummon suhteen välittömäksi, pienestä se on aloitettava. Minä olen hoitanut suorastaan kakkosäitinä lapsenlapsiani aivan vauvasta asti, ja niinpä onkin pojille ollut aina täysin mutkatonta ja vaivatonta tulla mummolaan tarvittaessa, mitään vierastamista ei ole ikinä ollut. Pojilla on mummolassa omat sängyt ja omat tavarat ja varavaatteet. En osaa kuvitella tilannetta, että he tulisivat meille vain joskus äitinsä kanssa käymään, se olisi outoa. Tietysti välimatkalla on merkityksensä, sillehän ei voi mitään.
Olen kyllä tietoinen näistä vaistoista, ja voi tietenkin olla, että olet oikeassa. Olen kuitenkin ainakin yrittänyt olla rohkaiseva ja lempeä tuolla isovanhempien luonakin. Isovanhemmat yleensä tapaavat ottaa lapsen heti ovella syliinsä, ja vievät riisumaan, ja siitäkös se itkukonsertti ja pelko jo sitten heti alkaakin.
Kyllä minä olen ajatellut, että lapsemme saa olla mummolassa yökylässäkin sitten aikanaan (yli 1v varmaan menee). Minä haluan vain lapseni parasta, kuten äidit yleensä. Jos ne hoitokeikat olisivat menneet hyvin silloin 4kk:n iässä, niin varmasti niitä olisi jatkettu. Mutta anoppikin oli silloin joka hoitokeikan jälkeen aina sitä mieltä että "se vaan huutaa, ei saa edes syötyä, se vaan huutaa". Niin katsoin silloin lapseni parhaaksi, että pidetään vielä pientä taukoa, ja nythän 8kk:n iässä meni jo paremmin hoitokin.
Kasvatustapoja on monia, ja vauvoja on monenlaisia. Minä edustan tätä ajattelua, että lapselle ensimmäiset kiintymyssuhteet ovat äiti ja isä, ja koti. Muut suhteet ja paikat tulevat sitten myöhemmin, mummola heti seuraavana. Minä olen ollut valmis siihen, että anoppi vierailisi vaikka miten usein lapsen ollessa tosi pieni, mutta anoppi ei vieraillut, vaikka usein sanoin, että meille saa tulla koska vaan, saa tulla hoitamaan, vaippaa vaihtamaan, vaunuttelemaan yms. Ei anoppi tullut, vaikka 10 min kävelymatkan päässä asui. Olisin ollut heti valmis jakamaan vauvaani hänen kanssa.
Vauvahan on pieni ihminen, joka tuntee ja ajattelee. Jos hän huutaa koko ajan (4h), niin en näe syytä miksi sitä pitäisi jatkaa samalla tavalla, jos ei ole pakko. Eikö aikalisä ole hyvä, ja sitten taas kokeilla. Ja 4kk:n ikäinen vauvakin on tosi pieni, ja ymmärtää aika vähän maailmasta.
Nimimerkille Sama homma. Mietin tuota teidän tilannettanne, ja olen kanssasi kyllä samaa mieltä. Jokin tuossa isovanhempien ja vauvan välisessä suhteessa ei teidän tapauksessa nyt toimi, vaikkei nyt kauhean vakavissaan tätä tarvi ottaakaan. Jos vauva koko ajan vain huutaa, niin se ilmeisesti vain kaipaa tuttua ääntä ja syliä. Ja mummo ja pappa eivät ehkä osaa käsitellä vauvaa.
Oma kokemukseni on, että vauva kuin vauva rauhoittuu kyllä sylissä, kun sille rauhallisesti juttelee. Jos vauva haluaa äidille, niin parempi silloin tehdä niin. Vauva tottuu kuitenkin mummon ja papan ääneen ja läsnäoloon ja ennen pitkää kyllä suostuu näiden syliinkin, itse asiassa oikein tahtookin, jos siinä on hyvä olla.
Väkisin lasta ei saa sylissä pitää, jos se tätä pelottaa. Ei kukaan lapsi automaattisesti tunnista isovanhempiaan ja ota näitä luontevasti omikseen, totutella siihen pitää. Olet ihan oikeilla jäljillä tuossa hoitoasiassa, lapsesta se kaikki lähtee. Mutta lapselle pitää antaa se mahdollisuus tutustua isovanhempiin rauhassa. Ei taida nämä sinun appesi ja anoppisi olevan oikein jyvällä tästä eikä muutenkaan vauvan sielunelämästä. Tuollainen "äiti ei nyt auta" -höpinä kuulostaa kamalan julmalta, lapsihan alkaa pelätä entistä enemmän. Lapsen täytyy saada tuntea olonsa turvalliseksi, muuten mikään ei onnistu.