Terkut

Kiitos upeista Euroviisuista suomeen!!
Ei edes vaivannut ettei voitettu, silla tunnelma oli mahtava ja todella suloisesti toteutettu koko juttu. Mahtavat juontajat ja yksinkertaiseen, mutta lampimaan suomalaiseen tapaan tehdyt valispiikit kappaleiden valilla.
Varmaan monet ihastui suomeen! Suomikuva oli perfecto. Kylla me voitettiin...vaikkei voitettukkaan:))
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo suomikuva olisi ollut omasta mielestäni perfektimpi jos krisse olisi jätetty viisujen ulkopuolelle.

En ole koskaan pitänyt krissen komiikasta ja tuli aika selväksi ettei pitänyt yksikään kilpailijoistakaan kaikesta päätellen. Vaikutti siltä, että jokaisen osallistujamaan esiintyjät pyrkivät välttelemään krisseä niin paljon kuin mahdollista ja lopuksi kukaan ei oikein edes puhunut krisselle ja krisse mokoma jäi lopulta vain yksin juoksemaan kameroiden perässä, kun komiikka floppasi totaalisesti. Ja se että muutama suomalainen ymmärtää ennalta krissen koomisen tyylin ja pitää siitä ei muuta sitä asiaa, että ne 95 miljoonaa muuta katsojaa ei ole koskaan krissestä kuullutkaan ja pitivät varmasti likkaa ihan idioottina ja suomea samoin, kun "me suomalaiset" kerran päätimme krissen ruutuun laittaa kun pidämme krisseä niin "hauskana".

Mutta muuten mitä nyt tekniikkaan ja valaistukseen ym. järjestelyihin tulee niin minusta viisuissa onnistuttii erittäin hyvin. Jotenkin minusta vaan tuntuu, että nyt ulkomaalaiset eivät kyllä muista näistä viisuista sitä suomen hyvää teknistä osaamista päällimmäisenä, vaan "sen idiootin muijan pinkissä mekossa".

Äänestä
  • Minusta Krisse piristi ja kevensi tunnelmaa hyvint tosin Krisselle annettiin liikaa näkyvyyttä. Minusta taas liian vähän valoja, ahdistavan mustaa. Väliaikanumerostakaan ei nähnyt mitään, miksei kohdistettu kunnon valospotteja esiintyjiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Usasta kirjoitti:

Kiitos upeista Euroviisuista suomeen!!
Ei edes vaivannut ettei voitettu, silla tunnelma oli mahtava ja todella suloisesti toteutettu koko juttu. Mahtavat juontajat ja yksinkertaiseen, mutta lampimaan suomalaiseen tapaan tehdyt valispiikit kappaleiden valilla.
Varmaan monet ihastui suomeen! Suomikuva oli perfecto. Kylla me voitettiin...vaikkei voitettukkaan:))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu