Eroamme. Mieheni oli miettinyt eron valmiiksi, hän ajaa minut ulos. Olen sanoutunut työstäni irti, kun olen muuttanut hänen työnsä perässä. Ja nyt sitten hän ei enää halua olla kanssani.
Ensin mietin, että otan lapsen mukaani, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että vähemmän muutoksia lapselle tulee, jos jää isänsä luokse. Minulla ei ole työpaikkaa, en tiedä paikkakuntaa minne olen menossa.
Kuulostanko tosi tylyltä äidiltä? Itsetunnolle kyllä ottaa, kun näin äitienpäivänä tällaista joutuu pohtimaan.
Jos jollain on kokemuksia isästä yksinhuoltajana, kertokaapa!
Ensin mietin, että otan lapsen mukaani, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että vähemmän muutoksia lapselle tulee, jos jää isänsä luokse. Minulla ei ole työpaikkaa, en tiedä paikkakuntaa minne olen menossa.
Kuulostanko tosi tylyltä äidiltä? Itsetunnolle kyllä ottaa, kun näin äitienpäivänä tällaista joutuu pohtimaan.
Jos jollain on kokemuksia isästä yksinhuoltajana, kertokaapa!
Vastaukset 20
Vanhimmat
En minä aikanaan kantaisi huonoa itsetuntoa siitä joa lapseni isälleen jättäisin. Päinvastoin, miksi kantaisin?
Varsinkin jos kerran hänellä on hyvä työpaikka, niin varmasti toimeen tulevat.
Nautippa sinä nyt sitten vapaudestasi, töitä kyllä löytyy, ympäri suomen. Toteuta itseäsi. Ja jos ei heti löydykkään niin jonkin mielekkään harjoittelupaikanvarmasti löydät. Yksinäinen nainen niin paljoa tarvitsekkaan. Ja jos et alkuun paljoa palkkaa saa, kunta maksanee elatusmaksut puolestasi, sen minimin.
Ei muuta kun nokka kohti uusia tuulia, ja menoksi.
Onnellista tuulta purjeisiin sinulle!
tässä ja totesin, että vaikka isä ei aikaisemmin ole yhtään hoitanut ja huolehtinut lapsistamme, niin on silti parempi, että lapset (jo murkkuikäiset) jää asumaan kotiin isänsä kanssa minun muuttaessa muualle. Tähän asti aina olen hoitanut heidät yksin, mutta nyt minulla ei enää ole vaihtoehtoja ja joudun muuttamaan muualle.
Ei ole hyvä pakottaa tai vaatia lapsia muuttamaan pois tutusta ympyröstä ja vaihtamaan ystäviään ja kotiaan ventovieraaseen ympäristöön. Ehkä kaikille parasta, että silti jäävät isänsä kanssa kotiin. Ehkä hänkin tajuaa, että joskus hänenkin on otettava vastuunsa lapsista.
Minun mies lähti yllättäin kotoa, ja olin itse aika romuna pitkän aikaa. En olisi edes jaksanut huolehtia lapsesta (tuolloin 6 v). Erosta on jo vuosia, mutta asumme edelleen molemmat samalla paikkakunnalla.
Lapsi asuu isän kanssa ja käy siellä lähikoulua. Tapaan lasta usein, melkein joka viikonloppu ja koulun lomat.
Useimmat miehet eivät hoida kotiaan niin kuin naiset, ja siitä syystä lapsi ei ehkä opi samoille tavoille kuin äidin kanssa. Syömisistä vaatehuoltoon.
Onhan tosiaan isäkin lapsen vanhempi, ja oikeastaan ihmettelen, että naiset/äidit erotilanteessa suorastaan omivat lapsen. Isällä on yhtä suuri vastuu lapsen kasvatuksesta kuin äidillä. Minä en ole koskaan katunut/harmitellut, etten hakenut lähihuoltajuutta. Esikoisen kasvatin ihan yksikseni, joten tiesin, mitä yh:na lapsen kanssa eläminen tuo tullessaan.
Syyllisyyttä sinun ei pidä kokea, jos lapsenne tulee asumaan isänsä kanssa. Äitimyytti on aikansa elänyt. Itse asiassa: se on isien/isyyden aliarviointia, jopa itsekästä ja epäoikeudenmukaistakin.
Meillä ero edessä ja mies muuttanut pois kotoa. Hänelle ei tullut edes mieleen, että hän olisi jäänyt huolehtimaan lapsista. Ei halua mitään tapaamisoikeuttakaan, tulee kuulemma lapsenvahdiksi jos joskus lapsenvahtia tarvitsen.
Tunnen muutaman yh-isän, jotka ovat lastensa lähivanhempia. He huolehtivat lapsistaan hyvin ja lapsilla on hyvä olla heidän kanssaan. Mielestäni lapselle on tärkeintä eron sattuessa se, että tietty perusturvallisuus säilyy ja lapsi huomaa että molemmat vanhemmat rakastavat häntä erosta huolimatta.
Minulla avioeron jäljiltä 3 teini-ikäistä tyttöä tässä kanssani asuu ja hyvin ollaan pärjätty. Tietysti toivoisin että tytöt vähän useammin äitiään tapaisivat, sillä nykyisin ovat äidillään keskimäärin yksi yö / 2 kuukautta vaikka samalla paikkakunnalla asutaan.
Tottakai riippuu paljon sekä isästä, että aidistä kumman luona lapsilla parempi olla. Jo lainkin mukaanhan lasten tahtoa pitää myös kuunnella kumman luona he haluavat asua.
Mutta jos luotat isän taitoihin niin sinun tapauksessasi olisi varmaan paljon helpompi jos saisit ihan kaikessa rauhassa ensin oman elämäsi järjestää kuntoon.
Ainahan tuohon huoltajuuteen voi muutoksia hakea jos olosuhteet muuttuu ja yhteistä tahtoa löytyy.
ole tyly äiti, vaan mielestäni osoitat suurta rakkautta lastasi kohtaan, kun ajattelet asiaa hänen kannaltaan.
Itse aikanaan erotessani kaksi poikaani jäivät isänsä luo asumaan, koska muutin naapurikuntaan. Meillä oli yhteishuoltajuus ja maksoin pojista elatusmaksut exälle. Jos pojat olisivat muuttaneet kanssani, olisin riistänyt heiltä heidän kaverinsa, harrastuksensa ja kouluakin olisi pitänyt vaihtaa. Liian paljon muutoksia keskenkasvuisille.
Kyllähän minäkin kuulin juoruja ja pahoja puheita siitä, että miten äiti voi jättää lapsensa. Ihan niinkuin olisin heidät muka hyljännyt. Yhteydenpito jatkui heidän kanssaan tiiviinä ja viikonloput ja lomat oltiin yhdessä.
Kyllä isä osaa lapset hoitaa siinä missä äitikin!
Laita vaan oma elämäsi reilaan. Tsemppiä.
Isä huoltajana on erilainen kuin äiti, mutta se ei tarkoita että olisi huonompi.
Teet oikein kun ajattelet lasten parasta. Muistathan ettet tee päätöstä yksin. Miehellä on sanansa sanottavana, ja jos lapset ovat yli 12 heiltäkin pitää kysyä mielipidettä. Lasten mielipide ei välttämättä ole realistinen, joten sinä miehesi kanssa kuitenkin päätätte millaisen huoltojärjestelyn saatte aikaiseksi.
Miettikää porukassa käytännön asioita. Sinulla ei ole työpaikkaa nyt. Voisitko odottaa sen aikaa ja katsoa millaista työtä saat, voidaksesi miettiä miten hoidat lapset.
Laittakaa te aikuiset ensin omat asianne järjestykseen ja miettikää sitten lapsia.
Mies ei voi sinua ajaa mihinkään. Koti on teidän molempien. Sinun ei tarvitse lähteä sieltä. Vaikka ei varmasti kovin paljon mieli tee jäädäkään, mutta sinulla on ainakin aikaa suunnitella tulevaisuutta miehen painostuksesta huolimatta.
Kirjoitit ihan oikein, että lasten mielipide ei välttämättä ole kovin realistinen. Lapsi rakastaa molempia vanhempiaan ja on aikamoinen tehtävä valita toinen - oma teini-ikäiseni ei pystynyt, vaan mietittyään asiaa pyysi meitä päättämään. Syyksi hän sanoi, että pelkää loukkaavansa toista, kun valitsee toisen. Isän vaatimus ryhtyä yh:ksi toteutui.
Ainoaksi ongelmaksi meillä muodostui miehen ymmärtämättömyys ajankäyttönsä suhteen. Hän ei käytännössä pystynytkään hallitsemaan työntekoaan, omaa aikaansa ja lapsen kanssa vietettyä aikaa. Hän oli aina tottunut reissaamaan ja olemaan paljon työasioitten takia pois kotoa. Niinpä se arki ja läsnäolon tarve kotona tulikin yllätyksenä. Meinasi syntyä isoja ongelmia, kun teini-ikäinen jäi liikaa yksikseen. Onneksi kotimme ovat lähekkäin ja minulla päivittäinen yhteys lapseemme, joten pysyin paremmin kärryillä missä milloinkin mennään. Nyt on lapsemme asumisasiat uudelleen keskustelussa, kun mies on myöntänyt, ettei pystynyt luopumaan työhön liittyvistä menoista ja uusi naisystäväkin on kuvioissa ja vaatii oman huomionsa sekä aikansa.
Kannattaa siis alun alkaenkin miettiä tarkkaan eroavien vanhempien elämäntapoja ja ajankäyttöä, ettei tule suuria yllätyksiä arjessa. Sellaiset miehet, jotka muutenkin ovat olleet mukana perheen arjessa päivittäin ymmärtävät tämän. Mutta nämä uraohjusisät eivät välttämättä tiedosta mitä arki oikeastaan vaatii.
Ex vaimo halusi lapset. Oli jo ennakkoon myrkyttänyt lasten mielet etteivät vaan halua isälle eli mulle. Selittänyt kaiken laista uunoa etten olisi koskaan lasten kanssa kotona. Mikä ei pitänyt paikkansa. Sovittiin yhteishuolto, lapset äidillä, mut mulla joka toinen vkloppu lomilla.
Mutta sitten kävi niin että exä joka oli vuorotyössä ei voinutkaan suoriutua arkisin lasten huollosta koulun jälkeen eikä voinut viedä harrastuksiin.. Oli jatkuvasti monkumassa multa apua. Tietysi kun lapsia ajattelin niin hoidin ne iltapäivisin sillon kun exä oli töissä.
Ehdotin muutosta yhteishuoltosoppariin, koska kuitenkin maksoin elatusapua sen mukaan että exä maksaa ja kustantaa oman hoitonsa. nin ei sitten käynyt, vaan minä olin hoitamassa ja maksamassa arkisinkin, ja niinä viikonloppuina kun exä oli töissä vaikkei ollut mun viikonloppukaan. Eli ei menneet nekään sopimuksen mukaan. Käytännössä joka kolmas viikonloppu lapset oli exällä ja kaksi kolmesta mulla.
Exä ei suostunut mnuuttamaan sopimusta eikä siihen että maksaisin vähemmän elatusapua. Juttelin lasten kanssa asiasta sen verran, että en asu heillä vaan mulla on oma koti. Voin hoitaa lapset siellä mutta en heidän eli exän kodissa. Heillä on mahdollisuus myös asua mun luona. Asuin 7 km päässä exästä ja lasten koulut ja harrastukset oli saman matkan päässä suunnilleen, kummastakin paikasta. Vanhempi lapsi ymmärsi mitä se tarkoitti. Nuorempi ei. Kuitenkin ne halusi jäädä äidilleen.
En enää auttanut exää kun se pyysi. Pidin kiinni sopimuksesta. Vanhempi lapsi alkoi käydä itse harrastuksissaan, mutta nuoremmalle exä joutui järjestämään muita kyytejä tai vaihtelemaan työvuoroja tai käymään kesken vuoron viemässä tai hakemassa lasta. Se kiukutteli mulle siitä joka päivä. Aivan kuin olisin vielä ollut sen mies tai joku.
En tiedä miten asialle olisi käynyt jollei lapset olisi alkaneet pyytää että muuttavat mun luo. Vanhempi oli jo 13 v mut nuorempi 10 v. Marssittiin lastenvalvojalle vanhemman lapsen kanssa. Lastenvalvojalla katottiin mikä olisi ollut järkevämpi ratkaisu lasten kannalta ja mitä muutoksia sopimukseen tulisi. Exä ei suostunut mihinkään muutoksiin, edes lasten takia. Se siis vain halusi pompottaa mua ja mun rahat kuitenkin. Lastenvalvoja suositteli että jos haluan asian oikeisiin puitteisiin, niin mun pitäisi viedä asia oikeuden ratkaistavaksi, ja että hän tekee lausunnon joka tukee esitystäni.
Ei tarvinnut lähteä oikeuteen onneksi kun exä ilmoitti pari päivää mietittyään että suostuu sittenkin. Pitkin hampain se sihisi ja kärttyili. Eli uusi sopimus tehtiin ja lasten huolto meni uusiksi. Ne on nyt enemmän mun luona.
Minä jätin kaiken miehen takia. Kaksi vuotta taistelin, että sain Suomeen. Siinä odotellessa olin pätkätöissä, kun omalta paikkakunnalta ei alan töitä saanut. Mies tuli Suomeen, muutettiin, pamahdin paksuksi, sopeuduin hänen kulttuuriin, hänen uskontoon, hänen tapoihin, hänen... ja mies teki töitä 12 h 7 pv vrk veljelleen, joka maksoi palkkaa 50 h kk. Vapaa-ajatkin olivat yhdessä, kun ei kertakaikkiaan 15 h päivässä sukulaisrakkautta riittänyt. Sain selville, että mies oli pettänyt mua 3 vuotta (tai kauemmin) jo ennen maahan tuloa. Minä paha, kun en ymmärtänyt. Eihän se merkannut mitään. Vihoitteli minulle, kun uskalsin olla joskus vailla aikaa itsellenikin. Sai 3 vuoden jatkoluvan Suomeen ja siihen loppui rakkaus, hellyys, seksi ja kaikki muutkin. Poika on toisella vuodella ja en muista milloin oisin saanut kiitosta tai kehua. Lastaankaan ei ole hoitanut pätkääkään, max 15 min vapaaehtoisesti viettänyt meidän kans. Avioero vireillä ja jäätiin puille paljaille. Mies hokenut, älä vie tarhaan, älä vie tarhaan. Nyt ero vireillä ja mies muutti pois. Jäätiin loukkuun tähän asuntoon ja velkavankeuteen. Ei ole maksanut pojasta, ei maksa vuokraa. Ei ole sukulaisia, ei tuttuja, ei mitään. Viikkoon en ole syönyt mitään, kun pitää jostain ruoka lapselle repiä ja vielä rahaa, että päästäisiin pois täältä. Kotiseutu on toisella puolella maata ja muutto maksaa. Siel on äiti ja ystävät, mutta hävettää niin helvetisti, ettei kehtaa naamaansa näyttää. Hyväksikäytetty ja huijattu. Meni tutkinto, uramahdollisuudet ja elämä. Sen siitä saa, kun on tyhmä pää. Ei ole valoa tunnelissa eikä mieltä elämässä. En jaksa enää, hyppäis hirteen.
itse olin työtön, kun mieheni löysi uuden ja erosimme. En silti kertaakaan edes miettinyt jättäväni lapsiani...
kumpi vanhempi erossa "jättää" lapsensa? Jos isä ja äiti pystyvät molemmat huolehtimaan lapsistaan yhtä hyvin, miksi vain äiti joutuu "jättämään" lapsensa. Eikö yhtä hyvin eroisä joudu samaan jättämistilanteeseen, jos vasten tahtoaan muuttaa lapsistaan erilleen.
kuitenkin on niin, että äiti on se ihminen, joka on lapselle läheisempi. Minä en todellakaan odota ja synnytä lapsiani, kasvata ja opasta heitä, ole äitiyslomalla huolehtimassa hoivaamassa lapsiani ja anna miltein koko elämääni ja itsenäisyyttä lapsilleni siksi, että eron tullessa mieheni olisi ottanut lapset.
Juu, olen itsekin äiti ja kokenut kaikki nuo ihanat vaiheet. Kaikesta huolimatta minun on pakko myöntää, että lapset eivät ole minua varten, vaan minä heitä varten. Oletko ajatellut, että erotilanteissa on lähdettävä lapsesta ja hänen oikeudestaan vanhempiinsa. Jos mies on erinomainen isä, pystyy huolehtimaan ja antamaan lapsilleen turvaa, rakkautta ja vakaat olot, miksi sinä äitinä olisit parempi lähivanhempi kuin lasten isä?
Minulla on sellainen kokemus että tapasin reilut 5v sitten naisen jolla oli 2,5v poika.Hän oli muuttanut paikkakunnalleni muutama kk ennen tapaamistamme. Oli Hki:stä kotoisin ja muuttanut erääseen pienempään rannikon kaupunkiin. Vajaan vuoden päästä muutti tänne sisemmäs suomeen jossa tapasimme.Jonkin aikaa tapailtuamme kävikin ilmi että hänellä on myös 3 muuta lasta jotka olivat jääneet isälleen. Heidän eronsa oli ollut riitaisa. Äiti oli muuttanut salaa pois paikkakunnaltaan ja ottanut nuorimman pojan mukaansa. Isä haki myös tätä poikaa joka oli äidillään oikeuden kautta itselleen ja saikin sen lähes vuoden kestäneen prosessin seurauksena.Nämä olivat meille rankkoja aikoja. Myös meille tuli yhteinen lapsi. Viime vuonna tuli hankaluuksia kun äidillä oli aina paha olo kotonaan ja eräänä perjantaina ilmoitti että on muuttanut vuokraamaansa asuntoon etukäteen ilmoittamatta. Kesällä sitten muutti takaisin kotiin. Jotenkin hän oli vain kokoajan levoton eikä ollut juurikaan kotona, vaan minä hoidin lasta yksi kun olin hänet päiväkodista hakenut. 1,5kk kotona olon jälkeen lähti siskolleen kylään sinne rannikko kaupunkiin. 2 päivää kyläiltyään laittoi txt-viestin että on ostanut jo sieltä asunnon ja että haluaa talostamme osuutensa viikon sisään ja jos en pysty häntä ostamaan ulos niin talo myyntiin. Lapsemme saan kuulema pitää.. Äiti on tavannut lastaan viime elokuun jälkeen 5 vkl verran. Välimatkaa on reilut 200km. Tosin äidillä on alkanut lähes heti uusi suhde joka on vienyt hänen mielenkiintonsa sinne. Äiti sanoikin lähtiessään että haluaa miettiä mitä haluaa elämältään.. aika outoa 5 lapsen äidiltä ettei tiedä vielä mitä haluaa.. Joten asumme nyt 4v lapsen kanssa kahdelleen ja hyvin menee. Itse en voisi lapsestani luopua. Ruokailu ja nukkumaan meno ajat ovat nyt säännöllisiä joka sopii myös minulle kun käyn kuitenkin päivätöissä.
...olevansa muiden yläpuolella. Etenkin miehen yläpuolella.
Mun äiti heitti isän ulos kun isä oli vissiin vähän keskenkasvuinen pojankloppi vielä aikuisenakin. Äiti halusi pitää minut ja pitikin, ja yritti estää minua tapaamasta isääni. Äidin mielestä isästä ei ollut isäksi eikä huoltajaksi. Omat kokemukseni isästä oli toisenlaiset. Kävin salaa hänen luonaan. Hän huolehti minusta melkein jopa paremmin kuin äiti. Sillä erotuksella että äiti haukkui isää mutta isä ei koskaan haukkunut äitiä. Isä oli säännöllisessä päivätyössä, äiti vuorotyössä. Olisin paljon mielummin ollut isän luona.
Omaa eroa tehdessä ollaan jo sovittukin yhteishuollosta ja olisin ollut valmis olemaan myös etävanhempi jos mies olisi halunnut ja osoittanut voivansa huolehtia lapsesta paremmin kuin minä. Hänellä on matkustelua työssään, ja siksi päädyimme tähän että minä olen lähivanhempi. Siitäkin huolimatta että miehellä on naisystävä. Vaikka en usko häntä vaaralliseksi lapselle, en kuitenkaan pidä asiallisena että hän joutuisi hoitamaan meidän lasta miehen ollessa matkoilla. Ei ainakaan tässä vaiheessa.
oma kokemukseni asiasta. tiedän myös yh-isiä, jotka ovat parempia kasvattajia lapsilleen ja sellainen yh-isä on minulle todella tuttukin ihan lähellä. Itse tarkoitin sitä, että minulle äitinä palset ovat niin tärkeitä ja olen heidän kanssaan elänyt ja kasvanut ihmisenä paljon, joten meillä ei todellakaan exäni kanssa eron aikoihin edes puhuttu, etteikö minulle jäisi lapset..onneksi jäilapset mulle, sillä exälläni menossa joku ihme uusi-nuoruus ja ei edes ehdi tapaamaan lapsiaan...=(
Lähdin puoli vuotta sitten kotoa (tai siis mieheni pakotti lähtemään) ja jätin lapset (3 ja 5 v) isälleen. Syystä mm. että isän luona on hyvät asuinolosuhteet ok-talossa, minä asun kaksiossa kerrostalossa. Lapset ovat kuitenkin luonani 1/3 kuukaudesta, sillä en usko ns. jaettuun vanhemmuuteen vaan mielestäni lapsilla täytyy olla se yksi turvallinen koti. Lapsista erossa oleminen on kamalaa, mutta olen hukuttanut tuskani työntekoon. Olen myös kokenut hieman ihmetteleviä kommentteja ympäristöltä. Äitini ei ymmärrä lainkaan sitä että lapset ovat isällään. Yritin perustella sitä ja hän kysyi: "niin sekö ei johdu siitä, että sinä olet huono äiti". Tämä on ainut "tuki" mitä olen tässä erovaiheessa saanut. Mietin kyllä tulevaisuutta ja se pelottaa; entä jos mies päättää muuttaa pois paikkakunnalta; olenko sittenkin valmis olemaan etä-äiti?? Mutta asia kerrallaan ja tähän on nyt totuttauduttava.
että oikeastaan "vain" ne äidit puolustelevat lapsen isälleen ottamista, joiden omat lapset asuvat isällään.
En tarkoita millään pahalla eikä tarvitse tulle siitä silmille, mutta tämän huomasin, kun näitä lueskelin.
Olisikon äideillä huono omatunto ja joutuu selittämään, miksei lapset asu luonaan, vai mistä tämä johtuupi..?
kiitos, olen saanut teiltä tosi monipuolisia kokemuksia, äideiltä, isiltä ja lapsen näkökulmankin!
Luettuani olen punninnut lapsen ikää, miehen vastuunottokykyä, omaa sekavaa tilannettani, ja päätynyt olemaan edelleen samaa mieltä. Paras on jos tässä vaiheessa en edes yritä kulkea lapsen kanssa päivittäin. Mutta alan järjestää eläämääni niin, että se on tulevaisuudessa mahdollista.
Hyvä kuulla, etten ole ainoa, ja alan jo päästä pahimmasta itku/kauhu -vaiheesta läpi. Tai ehkä ensimmäisestä sellaisesta. Pitkä tie tässä vielä on edessä.