Haikea olo

Jotenkin tämä ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana elämässä suomessa järjestettäviä viisuja on täyttänyt viime viikot päiväni. Nyt kun finaali on ohi niin on hirveen haikea olo....tekisi mieli itkeaä. Onko muilla vastaava olo.
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nyt taas kaupunkimme rauhoittuu ja jatkuu normaali elämän meno. Ihan normaalia erilaisia tapahtumia tulee ja menee, kieltämättä parempi jos ne olisi enemmän pienemmän mittakaavan juttuja niin olisi helpompi toteuttaa ja järjestää eikä maksaisi niin paljon veronmaksajille jos kaupunki järjestää eikä yritysmaailma.

Viisu vieraistakin valta osa haluaa jo samana aamuyönä alkaa lähtemään kotiinpäin. Kertoi eräs kaveri joka hoitaa viisuvieraiden kuljetuksia. He siis ovat tulleet vaan katsomaan lähinnä niitä viisuja ja sen jälkeen kun tapahtuma on ohi suuntaavat omiin maihinsa lentoyhteyksin jne.

Turha siis jäädä itkemään mitään laulukilpailua. Se on hyvä vaan kun on ohi.

Äänestä

leikki on ohi, typerää vouhotusta, turhaa rahanhaaskausta koko homma, johnan sen sen suurin osa suomalaisista tiesi ettei tuollainen biisi/artisti pärjää, hah hah sanon minä, voi vee mitä naurettavaa pelleilyä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun viisut ohi kirjoitti:

Jotenkin tämä ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana elämässä suomessa järjestettäviä viisuja on täyttänyt viime viikot päiväni. Nyt kun finaali on ohi niin on hirveen haikea olo....tekisi mieli itkeaä. Onko muilla vastaava olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu