Kuten sanoin aiemmin, ruotsi oli ennakkosuosikki vain suomessa ja ruotsissa mutta ei muualla eikä ihme sillä kappale oli kammottava tivolirenkutus ja esiintyjä itsessään kiinnostava vain tiettyyn vähemmistöön kuuluvien keskuudessa.
Hannan stailaus vaatteiden suhteen oli heikko ja pelkäsin niin käyvän koska tiedän kuka niitä valitsemassa huseeraa. Hanna itse näytti olevan lähes shokissa jännityksestä ja katse oli lähes koko ajan muualla kuin kamerassa. Näytti, että hän halusi homman pois alta mahdollisimman nopeasti. Esitys ei ollut aivan huono mutta varmuus ja rajuus siitä puuttuivat.
Venäjän trio olisi voinut voittaa ja niin he varmaan itsekin luulivat koska lavashow oli jätetty kokonaan pois lujasta luottamuksesta kolmen pikkutytön oletettuun äänivyöryyn semminkin kun he lauloivat muutaman pikkutuhman saman.
Ukrainan tapainen esitys saa aina ääniä, milloin enemmän milloin vähemmän. Kuitenkaan tuotakaan kappaletta ei tämän koommin missään kuulla.
Voittaja oli tuosta joukosta paras tai toiseksi paras. Laulaja ei saanut yhtään pistettä seksikkyydestä joten kaikki pisteet tulivat kappaleesta, hyvä niin.
Itse pidin eniten slovenian esityksestä mutta se on minun ongelmani.
Suosikkini putosivat loppukilpailusta. Toinen oli malta ja toinen islanti mutta tämäkin on minun oma ongelmani.
Show itsessään oli upea ja onnistunut. Juontajaparin valinnassa onnistuttiin myös.
Ainoastaan Krissen änkeäminen kuvaan voittajien eteen oli mielestäni huono ajatus.
Ruotsi putosi eilen kultaottelusta lätkässä ja jäi viisuissa suomen taakse. On hauska seurata mistä laidasta ruotsalaiset alkavat nahkaansa valkaista ja vyöryttää syytä muiden niskoille. Suomi saa varmasti tuhdin osuuden syyllisyyttä ruotsilta niin lätkä kuin euroviisumenestyksenkin suhteen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä taasen veikkaan jotta se Ukrainan disco/teknorallatus tulee soimaan tänäkesänä baareissa ja muissa juottoloissa, melekosta paljon, ainakin eteläisessä Euroopassa jos ei Suomessa. Onhan se reipas bailausbiisi!
Mielipiteisiisi helppo yhtyä, ja Krissen valinta koko ohjelmaan erittäin epäonnistunut valinta.