Sitoutumiskammo -> vertaistukea?

Mistähän sitoutumiskammoinen saisi apua ja vertaistukea? Olen eronnut 2,5 v sitten 10.v kestäneestä liitosta. Ero liittyy, siihen että miehellä oli toinen nainen. Olisi kiva jo pikku hiljaa kohdistaa katse parisuhteelle, mutta uskon jo valmiiksi, että kaikki epäonnistuu. Empaattisena ihmisenä en viitsi sitoutua, koska jostakin syystä ajattelen että perusmies ei kuitenkaan halua mitään pysyvää, vaan lähtee kävelemään viimeistään kahden vuoden päästä. Itse haluaisin pysyvää, mutta aitoa sellaista enkä mitään kummallista viritelmää.

Olen luonteeltani vahva ja itsenäinen eli pärjään erinomaisesti itsekseni lasteni kanssa. Välillä sitä harmittaakin, ettei minulla ole läheisriippuvaisuutta, mikä vauhdittaisi tätä tilannetta.

Olen 36 vuotta ja oikein miellyttävän näköinen.
6625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toimii siellä paremmin.

Äänestä

Perusmies lähtee parin vuoden päästä? Kuulostaa rajulle väitteelle? Mitäs mieltä muut immeiset on???

Äänestä

auta, kun on toisen miehen lapset, niin harva mies kovin innokkaasti ryhtyy sivustaseuraajaksi toisen lapsille.
Vaikeaa tulee löytää, muuta kuin korkeintaa yh-isä, jos siihen sitten sopeudut, että on sinun ja minun lapsia.
Silloin täytyy myös välittää toisen lapsista yhtä paljon kuin omistaan, mutta jos sellaisen luonteen omaa, niin siinä tapauksessa voi onnistua, mutta tuskin sinkun kanssa, tai saa
jonkun rääpäleen perässä vedettäväksi, tai alkon mannekiinin etc. Tuskin ryhdyt vastaavaan touhuun enää.
On se ihme, ettei etukäteen miehestä näe, että on sellainen, joka jättää ja menee toisen mukaan.
Oletteko aikanaan seurustelleet ja tutustuneet toisiinne kunnolla.
Vähän henkilökohtainen viesti, mutta nykyään aloitetaan joltain "avioliitto"-suhteelta ja toista ei tunneta ollenkaan.

Äänestä

Millaista miestä etsit?

Äänestä
  • Sellaista, kuka jo tietää mitä on itse hakemassa keskittyen ihmisen henkisiin ominaisuuksiin (arvot, asenteet, elämäntyyli jne.). Olen vaan huomannut, että tietyssä iässä puolison valinta tapahtuu vähän saman "lomakkeen" perusteella kuin yritetään ostaa asuntoa tai autoa. Aina siihen kytkeytyy jokin taloudellis-status viritelmä. Ihmissuhteissa nämä taloudellis-statusviritelmät pitävät yhdessä sellaisiakin pareja, joilla ei sitten muuten ole mitään yhteistä.

    Olen ajatellut, että minulle varmaan parhaiten sopisi mies, kuka ei enään halua omia lapsia.
    Ai miksi? Siksi, että en jossakin vaiheessa olemme yhdessä vain tämän yhteisen lapsen vuoksi.
    Näitähän tapauksia koko maa on täynnä. Osa sitten tulee tänne treffeille pakoon todellisuuttansa.

    Mun sitoutumiskammo on siis sitä, että ajattelen että miehellä kuitenkin jossain vaihdessa vinksahtaa päässä ja hän lähtee seikkailemaan.
    Itse olen siis parisuhdetyyppiä ja viimeinen suhde kesti 10 vuotta. esikoinen syntyi vasta 7 vuoden kohdalla.

    Äänestä

Jaa-a. Olen nainen ja kokenut, että kun sitoutumiskammo iskee epäonnistuneiden liittojen seurauksena, niin siitä ei välttämättä koskaan pääse eroon. Ja toisaalta: onko pakko päästäkään?
Miksi ihmeessä haluaisit muuttaa tilannettasi, jos tunnet tulevasi erinomaisesti toimeen omillasi? Jos hyvä sitoutumiskelpoinen joskus luonnostaan osuu kohdalle, niin se on eri asia, mutta turha tuskailla asian kanssa niin kauan kuin sellaista suhdetta ei ole näköpiirissä.

Itse olen eronnut kahdesti, viimeksi yli 4 v sitten. Nyt minulla on n. 3,5 vuotta ollut satunnainen on/off-suhde niin ikään sitoutumiskammoiselta vaikuttavan 38-v miehen kanssa. Kaikki varsinaiset seurustelu- ja vakiintumisyritykset ovat päättyneet epämääräiseen ahdistukseen. Sen sijaan parin tunnin satunnaisille vierailuille perustuva juttu toimii suht hyvin - esim. eilen vietin 3 tuntia ko. miehen luona, hän pyysi jäämään yöksi, mutta kyllä siinä vaiheessa itse halusin jo kotiin ja omaan rauhaan nukkumaan... Siis vaikka mies tuntuu läheiseltä, niin silti tykkään enemmän olla omillani...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myönnän kirjoitti:

Mistähän sitoutumiskammoinen saisi apua ja vertaistukea? Olen eronnut 2,5 v sitten 10.v kestäneestä liitosta. Ero liittyy, siihen että miehellä oli toinen nainen. Olisi kiva jo pikku hiljaa kohdistaa katse parisuhteelle, mutta uskon jo valmiiksi, että kaikki epäonnistuu. Empaattisena ihmisenä en viitsi sitoutua, koska jostakin syystä ajattelen että perusmies ei kuitenkaan halua mitään pysyvää, vaan lähtee kävelemään viimeistään kahden vuoden päästä. Itse haluaisin pysyvää, mutta aitoa sellaista enkä mitään kummallista viritelmää.

Olen luonteeltani vahva ja itsenäinen eli pärjään erinomaisesti itsekseni lasteni kanssa. Välillä sitä harmittaakin, ettei minulla ole läheisriippuvaisuutta, mikä vauhdittaisi tätä tilannetta.

Olen 36 vuotta ja oikein miellyttävän näköinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu