Suomalaiset osaavat olla vakavia, mököttää ja vetää sekavia argumentteja mukaan tapakulttuureihin, miehetön sinkkunainen on yhtäkkiä paatunut femakko, kun hänen kollegansa kihlautuu.Kanssariemua ei saa tuntea eikä osoittaa, vaan omaan "ojaansa" halutaan vetää muita, jottei itseltä tuntuisi pahalta.
Se on paitsi läpinäkyvää, myös huonoa käytöstä. Periaatteessa ei saisi soittaa 3 kertaa sellaisen miehen perään, joka viihtyy ihan eri naishenkilön seurassa.Silti monet huutavat kännyköihinsä aamuyöllä, ja ero tai torjunta herättää varsin rumaa ja huonotapaista käyttäytymistä.On epäkorrektia olla julkeasti kolmas pyörä, paljon enemmän sä voitat häviämällä privaatisti ja kaikessa hiljaisuudessa siirryt uusiin asioihin elämässäsi, et mieti onko otsatukkasi tuon miehen mielestä ruma.Selvästi siinä on jotain vikaa sen miehen mielestä, kun sinä soittelet, ja hän ei halua vastata soittoihisi.Move on. Ilman, että alat kärkkyä otsatukattomia ikäisiäsi kanssasisaria tms.
Pelottaa huomata että joillekin ihmissuhdepeli on kuin Lotto-veikkausriippuvuus, eli häviäminen johtaa riippuvuuteen ja masentumiseen.Monet riehuvat pelihalleissa joissa voi voittaa rahoja, mutta sieltä voidaan ihan oikeasti heittää häirikkö ulos. Vainoamis-noidankehässä on viattoman uhrin hyvin vaikea tunnistaa vihollistaan. Vinkkinä vain, että se kärsii pahasta alemmuudentunteesta "winner takes it all"-Abba-biisin sanoituksien takia, ja että se voidaan kohdata parisuhteessa niin, että se jää ihan konkreettisesti menneisyyden sudenkuoppiin.Moni voi säikähtää niin, että vainoajan takia jättää rakastetun ihmisen, kuten valkohäntäpeura hylkää maitovasan johon ihminen on koskenut.
Suomessa tapellaan humalassa joka juhannus.Naisten osuus on kasvanut.On siis vaarallista olla ihailun kohde toiselle ihmiselle tässä maassa.Ikävää.Itse en kehtaisi enää sanoa mitään muuta kuin "anteeksi että vaivasin" ihmiselle, jonka kanssa en tule tapailemaan ollenkaan.Jos on työpaikkasuhde eli kolleega, en alusta alkaen halua sekaantua - mikäli kolleegan "silmät säväyttävät" liikaa, harkitsen todellakin eroamista, koska työpaikkaromansseihin en tahraa tassujani.
Tuollaisissakin em. työpaikkatilanteissa on naiset itkeneet, koska EN ole flirtannut miehille, jotka heidän mielestään olivat liian neutraaleja heitä kohtaan.Itkupillit eivät siis tehneet työtä tosissaan, mutta minä verhouduin ahdistuneena työn taakse, koska miehiä saan kyllä halutessani työtuntien jälkeenkin.Ne eivät saa olla läheisesti sukua minulle eivätkä esimiehiä tai alaisia, piste!
Se on paitsi läpinäkyvää, myös huonoa käytöstä. Periaatteessa ei saisi soittaa 3 kertaa sellaisen miehen perään, joka viihtyy ihan eri naishenkilön seurassa.Silti monet huutavat kännyköihinsä aamuyöllä, ja ero tai torjunta herättää varsin rumaa ja huonotapaista käyttäytymistä.On epäkorrektia olla julkeasti kolmas pyörä, paljon enemmän sä voitat häviämällä privaatisti ja kaikessa hiljaisuudessa siirryt uusiin asioihin elämässäsi, et mieti onko otsatukkasi tuon miehen mielestä ruma.Selvästi siinä on jotain vikaa sen miehen mielestä, kun sinä soittelet, ja hän ei halua vastata soittoihisi.Move on. Ilman, että alat kärkkyä otsatukattomia ikäisiäsi kanssasisaria tms.
Pelottaa huomata että joillekin ihmissuhdepeli on kuin Lotto-veikkausriippuvuus, eli häviäminen johtaa riippuvuuteen ja masentumiseen.Monet riehuvat pelihalleissa joissa voi voittaa rahoja, mutta sieltä voidaan ihan oikeasti heittää häirikkö ulos. Vainoamis-noidankehässä on viattoman uhrin hyvin vaikea tunnistaa vihollistaan. Vinkkinä vain, että se kärsii pahasta alemmuudentunteesta "winner takes it all"-Abba-biisin sanoituksien takia, ja että se voidaan kohdata parisuhteessa niin, että se jää ihan konkreettisesti menneisyyden sudenkuoppiin.Moni voi säikähtää niin, että vainoajan takia jättää rakastetun ihmisen, kuten valkohäntäpeura hylkää maitovasan johon ihminen on koskenut.
Suomessa tapellaan humalassa joka juhannus.Naisten osuus on kasvanut.On siis vaarallista olla ihailun kohde toiselle ihmiselle tässä maassa.Ikävää.Itse en kehtaisi enää sanoa mitään muuta kuin "anteeksi että vaivasin" ihmiselle, jonka kanssa en tule tapailemaan ollenkaan.Jos on työpaikkasuhde eli kolleega, en alusta alkaen halua sekaantua - mikäli kolleegan "silmät säväyttävät" liikaa, harkitsen todellakin eroamista, koska työpaikkaromansseihin en tahraa tassujani.
Tuollaisissakin em. työpaikkatilanteissa on naiset itkeneet, koska EN ole flirtannut miehille, jotka heidän mielestään olivat liian neutraaleja heitä kohtaan.Itkupillit eivät siis tehneet työtä tosissaan, mutta minä verhouduin ahdistuneena työn taakse, koska miehiä saan kyllä halutessani työtuntien jälkeenkin.Ne eivät saa olla läheisesti sukua minulle eivätkä esimiehiä tai alaisia, piste!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.