Sivusta seuranneena täytyy todeta, että kyllä te suomalaiset olette merkillinen kansa. Aina epäuskoisia omistanne! Esimerkkejä ei tarvinne luetella, kuluvan viikonlopun tapahtumiin liittyvät kirjoittelut kertonevat kansakuntanne käsittämättömästä "ei-me-ikinä-mitään-osata" -hengestä riittävästi. Epäuskoa viljellään ja puukkoa isketään selkään ihan urakalla. Epäonnistujat lynkataan, hyvästäkin suorituksesta haukutaan. Sitten kyllä riittää paskanpuhujissakin "me-henkeä", kun menestys "yllättää". On onni ettei eletä sota-aikaa. Asennetta vähän hei!
Merkillinen suomen kansa
ulkomaalainen
91179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
-
Kun yhdistetään ruotsalaiset, heidän kriittisyytensä ja venäläinen apatia lopputuloksena on suomalainen = kansa vailla itsetuntoa.
kun suomenkielen noin hyvin hallitset. Mutta olet oikeassa siinä. Se suuri vahinko mikä viime vuonna 2006 tapahtui kun metsänpeikko* voitti oli valitettava koko kansan suuren surun päivä mutta onneksi se ei tule enää toistumaan.
Nimi muutettu koska en halu kiroilla täällä.
ajatuksiani. Tulkkia kirjoittaessani käytän.
...olet. Lordin upea ja uskomaton voitto viime vuonna oli hieno ihme!
muisteleppa miten epäilevästi menestykseen suhtauduttiin. Mr. itse muistanee ja sen vuoksi selkääntaputtelijat eivät tunnu miltään.
pistivät juutalaisia polttouuneihin. Entä ruotsalaiset, siellä uusnatsit elävät uutta kautta.
Eikä tuossa sun kirjoituksessa ole päätä eikä häntää!
Kirjotus taisi kopsahtaa. Ja hyvä niin! Kyllä "ulkomaalainen" kuvasi kansamme syvimmän luonnon. Ei tosiaan tarvii kun keskusteluotsikoita lukea. Mikä meitä vaivaa?
kyllä tuo minusta aika nappiin meni, mitä näitä urputuksia täällä olen lueskellut. Aika tympivää.
ihan riittävästi täällä kotimaassakin: suomalainen uho,raivo, katkeruus ja kateus.