Mun pikkusisko kuoli eilen:(

Kokemuksesi on rankka.Ihminen on tavallisesti ku-
vaamassasi tilanteessa sokissa.Ensiavuksi sun kan-
nattaisi ottaa yhteyttä kotipaikkakuntasi terveys-
keskukseen ja pyytää sitä järkkään sulle ja
läheisillesi kriisiapua.Periaatteessa Suomessa on
joka kunnassa järjestetty kriisiapusysteemi.
Toiseksi on hyvä, kun osaat purkaa kokemustasi kir
jottamalla.Sinulle yksi luonteva tapa saattaa ol-
la tämä palsta.
Jumalan merkitys asioiden sallijana jää monesti sa
laisuudeksi.Mutta jos pystyt muuntamaan omat
ajatuksesi sekä kaipaukseksi, vihaksi, että
kiitollisiksi muistoiksi, olet hyvän matkaa jo
päässyt eteenpäin! Voimia iltaasi!

Sanoin on vaikea lohduttaa, mutta lähetän sulle
voimia kestää hirvee tuska, joka raastaa
sisintäsi vielä pitkään. Kyllähän nuoren ihmisen
kuolema aina järkyttää, etenkin kun se tapahtuu
yllättäen. Muistot tulevat lohduttamaan ja
siskosi elää hänen lastensa kautta. Voit tietyllä
tavalla aina olla lähellä siskoasi, kun pysyt
lasten elämässä tärkeänä ihmisenä. Siten teet
siskollesi palveluksen, olemalla täti johon
lapset voivat turvautua aina. Sinä kyllä selviät
tästä, vaikka nyt se tuntuu vaikealta...Lämmin
osanottoni.

Olen niin pahoillani puolestasi,voimia Sinulle ja
iso halaus...

Luin järkyttävän viestisi.se varmaan oli järkytys
teille kaikille.Neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä
terveyden hoito ihmisiin jotta saisit apua ensi
järkytykseesi.Ihminen ei voi aina käsittää mikä
tarkotus tälläisillä tapahtumilla on.Jumala on
määrännyt meidän elin päiviemme pituuden.Ei se
ole meidän ihmisten kädessä.Mutta Jumala myös
auttaa kestämään tälläisiä tilanteita.Vastausta
miksi näin käy ei me ihmiset koskaan voida saada
täysin.Nyt kuitenkin nämä sisaresi lapset
tarvitsevat sinua erityisesti koska jäivät ilman
äitiä.Otan osaa syvässä surussasi toivon
kestävyyttä sinulle.Elämän on kuitenkin
jatkuttava meidän jälkeen jääneiden osalta.

Hei, teillä on kyllä nyt äärettömän rankkaa koko
perheellä. Sitä on todella vaikeaa hyväksyä tai
käsittää, että alle kolmikymppinen terveenoloinen
ihminen vain kuolee.

Poikaystäväni serkulle kävi vuodenvaihteessa
samalla tavalla. Hän vaan ei herännyt eräänä
aamuna, oli kuollut. Eikä hänellä ollut mitään
sairauksia, eikä kyse ollut huumeista tai
alkoholistakaan. Hänkään ei ollut 30-vuotias
vielä.

No, tämä ei tietenkään sinua lohduta, että
muillekin in käynyt samalla tavalla. Kun ihminen
kuolee onnettomuudessa, sairauden murtamana tai
vahnuuteen, sen voi vielä käsittää, siihen on
selkeä syy. Mutta noin vain... siinä on rankempi
juttu.

Yrittäkää kaikki hakeutua kriisiapuun, sekä
lapset että aikuiset. Ja jutelkaa keskenänne.
Toivottavasti saatte voimia jatkaa arkea ilman
rakasta pikkusiskoa.

ymmärrän sua kyl tosi hyvin...nimittäin mullakin
kuoli äiti joulukuussa ja 23 vuotias isosisko
viime kuussa, 19 päivä. Tuntuu pahalta sunkin
puolesta, koska mä tiedän mitä se on. se satuttaa
niin hirveesti. mullakin oli siskoni kanssa tosi
hyvät välit. Äidin kuoleman jlk. siskoni oli
mulle vähän niinkui "kakkosäiti". se aina
huolehti...olen itse nyt 18 vuotias. Mun sisko
kuoli hoitovirheeseen.sille tehtiin leikkaus, ja
sit n. kuukaus siitä leikkauskiinnitys petti. et
se tuli kanssa tosi yllätyksenä. mullakin on
paljon muita sisaruksia. ( kaikki mua vanhempia)
ja olen paljon heidän kanssaan jutellut jne.
meillä on hyvät välit.
mut kyl on elämä pysähtynyt...suru on pakko käydä
läpi, eikä kukaan toinen oikeen voi auttaa.
suruun ei ole pakokeinoa...itken lähes joka ilta
itseni uneen. ei mikään tunnu auttavan, ja kaikki
menee kuin unessa. hautajaiset on pidetty, mut
huomaan että pahin suru on vasta edessä. nyt sitä
vasta alkaa tajuumaan toden...

toivon sulle voimia ja jaksamista...puhu paljon,
jos pystyt! se auttaa...en nyt oikeen osaa muuta
lohdutuksen sanaa sanoa, mutta sä et ole yksin.
etenkin kun sulla on muita sisaruksia. se on
suuri voima, ja siitä saa olla kiitollinen.
vaikka tällä hetkellä varmasti mikään ei tunnu
positiiviselta. syö hyvin ja liiku!

kannattaa katsoa myös verkkoklinikan keskustelua,
joka on osoitteessa: www.verkkoklinikka.fi
siellä on paljon eri aiheista keskusteluja, muun
muassa "läheisen kuolema". en tiedä auttaako se
sinua, mutta sieltä saattaa löytyä samanlaisia
ajatuksia...ja sitä kauttaa lohdutusta.

olemme pahoillamme siskosi puolesta..se on tosi
rankkaa kestää...toivottavasti sinulla on hyviä
muistoja hänestä..siis oikeesti otamme osaa
suruusi!!

mä en voi sanoo et tietäsin miltä susta
tuntuu..mut samalla ku luin tota ni ei ollu itku
kaukana..ton takii mä en voi uskoo Jumalaan..mut
siihen mä uskon et kaikkeen on syynsä..mä voin
vaan kuvitella miltä susta tuntuu..
kaikesta huolimatta koita jaksaa, ja koita uskoo
siihen et joku päivä sä jaksat hyväksyy sen..
r.i.p your sister..

Voimia sinulle ja läheisillesi, tukekaa toisianne
ja surkaa suru pois.. siihen on kaikilla oikeus,
surra. Todellakin voimia ja siunausta.

Voi,miten pahoillani mä olen.. Mä en osaa sanoa
sulle oikein mitään, vaikka niin kovasti
haluaisin.. Teidän, koko perheen tulisi hakea
apua terv.huollosta.. heti kun siihen teillä on
voimia! Puhukaa, kuunnelkaa toisianne, vaikkei
sanoja olisikaan.. Olkaa toisienne tukena ja
pitäkää toisenne koossa. Lämmin osanottoni ja ja
suuri halaus.

Toi oli TOSI surullista luettavaa...elämä on aika
julma toisinaan, lyö varottamatta. =(

Syvät pahoitteluni tapahtuneesta, toivon vain
että tästä eteenpäin sinulle sattuisi vain
iloisia asioita elämässäsi!

Teidän sisarusten täytyy auttaa siskosi miestä
lapsien hoitamisessa. Tosi raju kokemus sille
miehellekin ja varmasti apua hänkin kaipaisi nyt.
Siskosikin olisi varmasti toivonut, jos olisi
voinut ennen kuolemaansa, että tarjoaisitte
auttavan kätenne ja huolehtisitte että lapset
pääsisivät tuon koettelemuksen yli...

Koittakaa kestää.

Tiedän etten voi sanoa mikä yhtään auttaisi,
mutta tiedätkö, sinun tekstisi auttoi. Tietenkin
kohtalontovereitasi, mutta meitäkin tavallisia
tallaajia. Minullakin on sisko, kaksikin, joita
rakastan aivan hirveästi. Ja luuletko että olen
sen joskus niille sanonut? No en taatusti. Ne on
nyt Särkänniemessä, tulevat tänään toivottavasti
joskus myöhään illalla. Yritän silloin sanoa sen
heille vaikka "ei sellainen ole tapana", meillä.
Mutat haluan että Anna ja Riikka tietävät sen.
Sillä kukaanhan ei tiedä milloin sen sanominen on
jo liian myöhäistä. Sinun takia minä sanon sen
heille vaikka miten tuntuu tyhmälä, ja vaikka
eihän se sinu auta. Mutta toivon todella että
pääset yli, selviät, että elämä voittaa taas.
Voimia sinulle, ja iso lämmin halaus.
Tutkimattomia ovat herramme tiet, kukaan ei tiedä
miksi niin kävi, mutta uskon että siskosi pääsi
taivaaseen. Yritä jaksaa, ja itkeäkin saa. Tai
vaikka minulle mailata jos keksit miten vaan
voisin sinua auttaa.
Terveisin, Karoliina

Otan osaa suruusi. Rakkaan poismeno on aina
raskasta kun vain itkettää ja on paha mieli ja
tuntuu että koko elämä on kääntynyt päälaelleen.
Ikävä on kaikista tunteista suurin. Varsinkin
silloin jos ihminen on terve tai nuori
kuollessaan kyselee vain itseltään miksi, miksi
luoja antoi näin käydä?

"Jumalan tiet ovat salattuja, eikä ihmisen
ymmärrys riitä samalle tasolle". Kuolemakin
kuuluu osana elämään, aivan kuten syntyminenkin.
Jokaisen on aika koittaa joskus. Elämässä ei ole
helppoja vastauksia vaan vähitellen pitää yrittää
hyväksymään asiat vaikka se onkin kovin vaikeaa.
Yrittää jaksaa päivä kerrallaan ja yleensä olo
helpottuukin ajan myötä. Suruaika kestää aikansa
ja elämä jatkuu, vaikkei enää sellaisena kuin
ennen.
Rakas ystävä, muista että yksin ei ole hyvä liian
kauaa surra. Pyydä ystäviäsi ympärillesi, sillä
he auttavat sinua pääsemään tämän yli. Surustakin
huolimatta elämä on suuri lahja ja elämisen
arvoinen. Jumalan siunausta ja johdatusta sinulle.

Hei!Mä en ees voi kuvitella miltä susta tuntuu
jos hluat juttu seuraa
mailaa:[email protected] auttaa sua...

Olen todella pahoillani ja uskon tietäväni
jotakuinkin millaisia tunteita käyt lävitse. Itse
menetin siskoni kolme vuotta täysin yllättäen.
Siskoni oli tuolloin 19-vuotias. Kaikki tuntui
lysähtävän kasaan.

Kuitenkin jostain löytyy voimia jatkaa eteenpäin.
Kannattaa hakea apua, jos siltä tuntuu. Kaikista
parasta apua on kuitenkin läheiset ja heidän
tukensa. Kannattaa yrittää puhua asiasta jollekin.

Voimia jaksaa ja mennä eteenpäin.

mun isä on kans kuollu,tosin se ei ollu mulle
kovin läheinen ku se oli alkoholisti,mut silti
musta tuntuu pahalta! en mäkään ehtin sille
sanoo,et rakastan sitä ja haluun et se parantuu...
mut et halua kuulla tätä enkä mäkään halunnu mut:
aika parantaa haavat..
ainakin osittain...
tsemppiä sulle,ja nyt meet sanomaan sun veljille
et ne on tosi tärkeitä!mä oon sen tehny,et sanonu
kaikille mun hyville ystäville ja
perheenjäsenille,et ne on mulle tärkeitä!

yritä kestää!!!! =)