haukutaan miniöitä, mutta ihan aikuisten oikeesti, miniäkokelas tai miniä, toivoo aina, että anoppi(kokelas) hänesta pitäisi. Kyllä se on niin ,että ne ongelmat alkavat sieltä vanhemman ja "viisaamman" puolelta. Jossain vaiheessa sitä sitten kyllästyy kaikkeen ikävään ja ilkeään ja alkaa antaa takaisin. Ja sitten sitä ollaan "paha miniä"!
Aina
niin herkästi
6740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kaikki ihmiset ole samanlaisia, ei miniät ja anopitkaan. Asiat voivat olla myös päinvastoinkin, mitä esitit !
päinvastoin !
Niin, itse sen kerroit. Epävarma miniä tovoo, että hänestä pidetään, siksi teskentelee ja on epäaito. Se ei kuitenkaan pitkälle kannata, anoppi on ihminen siinä uin muutkin ja näkee sen teeskentelyn läpi.
Et jaksa itsekkään kauaaa teeskennellä vaan jossain vaiheessa kyllästyt kaikkeen ikävään.
Siis jos sinua ei koko ajan ihailla, ihastella, pidetä ja kehuta ja, niin sitten olet paha. Haet heijastusta!
jos uusien ihmisten kanssa haluaa toimeen tulla ole teeskentelyä! JOs jonkun kanssa olet ja haluaa hänen kanssaan elää, on kai normaalia, että toivoo tulevansa toimeen hänen perheensä kanssa.
tutustuminen jo kauan sitten alkanut?
Olen itse ollut miniä ja nyt sitten anoppi ja täytyy sanoa, että en helposti tutustu ihmisiin yleensäkään...
Anoppi pysyi vieraana vuosikaudet ja vasta todella vuosien kuluttua tunsin, että hän on ystäväni.
Nyt miniäkokelaat ja miniät ovat vuorossa, enkä minä ole juurikaan muuttunut - aikaa tutustumiseen menee yhtäkaikki. Ensimmäiset tuttavuudet tällä saralla olivat siinä mielessä harjoittelua, että silloin ajattelin poikiani enemmän lapsinani ja huomaan olleeni aika arvosteleva ainakin ajatuksissani...
Nyt näen ehkä todellisemmin sekä poikani että heidän puolisonsa. On mielenkiintoista, että helpompi on hyväksyä tyttäriensä puolisot! Syytä siihen en tiedä, olisiko syy tämä naisten luonne millainen se sitten onkaan...
Aina ei ystävyys ole mahdollista, vaan täytyy tyytyä toistensa kohteliaaseen sietämiseen niin kuin missä tahansa ihmissuhteessa.
tuohon edelliseen viestiin, että erään lapsemme appivanhemmat (varsinkin anoppi) kyllä ovat pitäneet huolen siitä, ettei heidän mielestään epämiellyttävä totuus lapsestamme unohtuisi häneltä itseltään eikä myös meiltä hänen vanhemmiltaan.
Se on todella rasittavaa ja suorastaan huonoa käytöstä.
Nyt on ero siinä perheessä sitten edessä - ehkä hyvä niin, koska olisi sietämätöntä joutua kuuntelemaan tuota loputtomiin.
Käytöstavat ovat monella aika hakusessa, vaikka sivistynyttä näytelläänkin.