HIEMAN PALAUTETTA

Nyt on kyllä pakko minunkin puuttua näihin keskusteluihin(narinoihin), siitä miten miehillä on täällä niin surkeata ja oivoi - kurjaa, kun naiset eivät ota yhteyttä/vastaa viesteihin ja flirtteihin.

Aivan sama tilanne se on toisinkin päin! Miehet valittavat, että naiset eivät tee aloitteita, ja sitten kun nainen tekee aloitteita, säikähdätte ja vetäydytte ties minne. Olen nainen, ja tehnyt noita aloitteita. Vastakaikua tulee parin viestin verran, tai flirtti hyväksytään/hylätään. Hyväksytynkään flirtin jälkeen ei keskustelua juuri synny. Viestejä ja filrttejä olen lähettänyt kymmenille oman paikkakuntani miehille, valtaosa kuvattomia profiileita(kuvallisia on hyvin vähän, ja vaikuttavat "tavoittamattomilta" vaatimuksineen). Mikäli kirjoittelua on jatkettu siihen pisteeseen saakka, että tapaamisesta aletaan keskustella, miehet katoavat!! Onko syynä se, että ovat feikkejä, vai se että kauniisti kerron, että treffit ovat kahvilassa tms. enkä etsi seikkailua..

Mielenkiintoista on se, että kaikki järkevät/tositarkoituksella tehdyt yhteydenotot joita olen miehiltä saanut, ovat täysin toiselta puolen Suomea. Omalta asuinalueeltani en ole saanut yhtään aloitetta miehen taholta, missä mies olisi TOSISSAAN, seksiehdotuksia on kyllä tullut useita kymmeniä! VAIKKA profiilissani lukee selkeästi, että TOSITARKOITUKSELLA, ja ei seikkailuja!! En keksi tähän muuta selitystä, kuin että miehet eivät uskalla ottaa oman alueensa naisiin yhteyttä, koska se jopa saattaisi - hui kauheata, johtaa tapaamiseen, ja miespolo voisi joutua sen tilanteen eteen että tosissaan seuraa etsivä nainen haluaa parisuhteen hänen kanssaan, eikä vain irtoseksiä.. Ja miesparka ei sitten enää pääsekään tänne virtuaalimaailmaan omaa ihmettään etsimään : D Toiselta puolen Suomea on helppo laitella viestä, kun tapaaminen on epätodennäköistä.. Siksi kai sitten miehet kirjoittelevat satojen kilometrien päässä asuville naisille?

Tuntuu siltä, että miehet tekevät täällä juuri sitä samaa, mistä syytätte naisia; eli ette jaksa vaivautua tutustumaan toiseen, vaan jatkatte haahuilua täällä virtuaalimaailmassa... kuvitellen että joku IHME vielä tapahtuu, ja "kolahtaa" niin kovaa, että unelmienne nainen tulee suoraan tuon näyttöpäätteen läpi kotiinne, ja olette sitten onnellisia elämänne loppuun saakka.

Lopuksi: Profiilini on asiallinen, ja sitä on kehuttu. Siinä on useita kuvia, joita myös kehutaan. Ne miehet (toiselta puolen Suomea) joiden kanssa olen kirjoitellut, sanovat minua kivanoloiseksi. En siis usko, että minussa olisi ainakaan ihan kokonaan syy siihen, että miehet käyttäytyvät näin. Ja, etsin 30 miehiä. Eli nuoremmista ei nyt ole kokemusta näillä saiteilla.
231432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

en miehenä itse harrasta tuollaista toimintaa _paitsi_ yhtä naistapausta en ainakaan ihan heti uskalla tavata, kun pelotteli tällaisen parikymppisen miespolon ihan totaalisesti puheillaan :D tuli vähän sellainen epäilevä olo kun nainen sanoo jo ennen treffejä että "hänellä on ollut jo monta vuotta kova vauvakuume" mieleen tuli sellaisia ajatuksia että haluaako tämä nainen vain jonkun miehen jonka kanssa pyöräyttää penskan? onko tällä naisella oikeasti aikaa tutustua mieheen kunnolla ollenkaan vai tikittääkö biologinen kello niin kovaa et jo parissa kuukaudessa (alkuhuuman aikana) olis valmis lapsen tekoon? siis tottakai tuo penskan pyöräyttäminen voisi tulla kysymykseen parin vuoden seurustelun jälkeen, mutta jos siitä jo ihan huulella edes heittää ajatuksia ilmaan jo ennen treffejä niin mies kuin mies säikähtää...

harmi sinällään että on näitä miehiä ja myöskin naisia, jotka vain "katoavat" kun treffit alkavat olla ajankohtaiset. itselleni on tullut joitakin tapauksia vastaan että on keksineet ties mitä selityksiä kun ei kerkiä tapaamaan ja väsymyksen piikkiin mennyt, koirat pitää ruokkia... vaikka muuten ihan hyvin mesessä keskustelut menneet, mut eiköhän se tästä avoimin mielin, mut kumminkin tietynlaisella vakavalla otteella kohti uusia haasteita =)

Äänestä

vain käynyt huono mäihä. Nuo pakenemiset voi johtua myös miesten arkuudesta -> eli eivät uskalla treffeille.

Äänestä
  • sitä profiilia sitten pidetään tuolla jollei treffeille uskalla? Kyllä on vellihousua porukkaa, puolin ja toisin

    Äänestä

  • ne miehet ovat olleetkin varattuja,kun katoavat treffien ehdottamisen jälkeen..ovat olleet vain seksin perässä. Ei kaikki miehet silti tälläisiä ole,myös naisissa löytyy samanlaisia tapauksia.
    Kaava menee,nainen ehdottaa pikaisesti tapaamista esim luonaan ja haluaa heti täysillä seksiä.Sen tapaamisen jälkeen naista ei mies enää kiinnosta,kun mukamas luonteet,elämänarvot yms ei ole "samalla tasolla" Siis mitä WATTUA?!?
    jos ei asioista ole pahemmin puhuttu esim kahden päivän aikana,vaan se on ollut yhtä naimista.
    Miten siinä on voinut toiseen oikeasti tutustua?
    Om muuten viimeinen kerta,kun nainen saa seksiä ekoilla,tokilla tai kolmannella tapaamiskerralla.
    Ei mulla niin kiire sinne sänkyyn ole,että olisin joku panokone,joka tilataan kotiin uskottelemalla olevansa tositarkoituksella liikkeellä.Kuitenkin saatuaan elämänsä kyydit,haluaa olla vain ystävä.
    W.TTU jos jotkut on petollisia,niin NAISET!
    Harva mies se jaksaa naiselle sängyssä kaikki temput tehdä,jotka se haluaa ja antaa bonukset päälle.
    Viimeisen tavatun naisen kanssa tuli ainakin kolmisenkymmentä kertaa parin päivän aikana soudettua rajussa aallokossa,eikä alle tuntia kertaakaan pysähdytty.
    Se on loppu nyt.Enää en tee kuten naiset haluavat,kiltteys loppui tähän.
    On mullakin tunteet,vaikka naiset ei sitä näytä tajuavan.
    Lähialueelta ei löydy itseä oikeasti kiinnostavaa naista,mutta parin sadan kilsan päästä alkaisi jo valikoimaa olla.
    Välimatka on muutaman kerran tullut kohtalokkaaksi naisten petollisuuksien vuoksi.
    Pisin välimatka oli n.700km yhteen suuntaan.
    Ei enää koskaan kaukosuhdetta,sydän ei enää kestä.Lähialueen naisetkin ovat sen jo melkein sammuttaneet ikävillä tempuillaan.
    Nettitreffit is sucks.
    Näyttää siltä,että vietän loppuelämän yksin,vaikka ikää on hieman yli kolmenkympin.
    Siitä pitää se huolen,etten käy missään baareissa tms paikoissa.
    Täytynee uhrata itsensä työlle,niin tuntee antaneensa edes jotakin mistä on hyotyä jollekin.
    Hasta la vista nettitreffit.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    ne miehet ovat olleetkin varattuja,kun katoavat treffien ehdottamisen jälkeen..ovat olleet vain seksin perässä. Ei kaikki miehet silti tälläisiä ole,myös naisissa löytyy samanlaisia tapauksia.
    Kaava menee,nainen ehdottaa pikaisesti tapaamista esim luonaan ja haluaa heti täysillä seksiä.Sen tapaamisen jälkeen naista ei mies enää kiinnosta,kun mukamas luonteet,elämänarvot yms ei ole "samalla tasolla" Siis mitä WATTUA?!?
    jos ei asioista ole pahemmin puhuttu esim kahden päivän aikana,vaan se on ollut yhtä naimista.
    Miten siinä on voinut toiseen oikeasti tutustua?
    Om muuten viimeinen kerta,kun nainen saa seksiä ekoilla,tokilla tai kolmannella tapaamiskerralla.
    Ei mulla niin kiire sinne sänkyyn ole,että olisin joku panokone,joka tilataan kotiin uskottelemalla olevansa tositarkoituksella liikkeellä.Kuitenkin saatuaan elämänsä kyydit,haluaa olla vain ystävä.
    W.TTU jos jotkut on petollisia,niin NAISET!
    Harva mies se jaksaa naiselle sängyssä kaikki temput tehdä,jotka se haluaa ja antaa bonukset päälle.
    Viimeisen tavatun naisen kanssa tuli ainakin kolmisenkymmentä kertaa parin päivän aikana soudettua rajussa aallokossa,eikä alle tuntia kertaakaan pysähdytty.
    Se on loppu nyt.Enää en tee kuten naiset haluavat,kiltteys loppui tähän.
    On mullakin tunteet,vaikka naiset ei sitä näytä tajuavan.
    Lähialueelta ei löydy itseä oikeasti kiinnostavaa naista,mutta parin sadan kilsan päästä alkaisi jo valikoimaa olla.
    Välimatka on muutaman kerran tullut kohtalokkaaksi naisten petollisuuksien vuoksi.
    Pisin välimatka oli n.700km yhteen suuntaan.
    Ei enää koskaan kaukosuhdetta,sydän ei enää kestä.Lähialueen naisetkin ovat sen jo melkein sammuttaneet ikävillä tempuillaan.
    Nettitreffit is sucks.
    Näyttää siltä,että vietän loppuelämän yksin,vaikka ikää on hieman yli kolmenkympin.
    Siitä pitää se huolen,etten käy missään baareissa tms paikoissa.
    Täytynee uhrata itsensä työlle,niin tuntee antaneensa edes jotakin mistä on hyotyä jollekin.
    Hasta la vista nettitreffit.

    vanhempi nainen, niillä alkaa elämänarvot olla kohillaan, lapset kohta maailmalla ja kyky ottaa vastuuta muustakin kuin itsestään.......

    Äänestä

  • joku............. kirjoitti:

    vanhempi nainen, niillä alkaa elämänarvot olla kohillaan, lapset kohta maailmalla ja kyky ottaa vastuuta muustakin kuin itsestään.......

    ns. ottaa,vaikka oikea sanonta olisi valitsee vanhemman naisen.
    Koitettu on muutaman kerran,ei ole onnistunut.
    Sama kaava tuntuu toistuvan ja osa heistä haluaa vain siittäjän tulevalle lapselleen,ei miestä lainkaan.
    Sitten katoavat ja synnyttävät lapsen kaikessa hiljaisuudessa siitä miehelle kertomatta.
    Yli nelikymppistä en ota,se vie viimeisetkin elämänilot,kun olen muutenkin ikäisiäni paljon nuorempi.
    Jostakin syystä tuo lapsiasia tuli mieleeni viime syksynä,kun jälkeenpäin alkoi mietityttää naisen käyttäytyminen tapaamishetkellä.
    Voi hyvinkin olla,että olen tietämättäni isä :(´
    Jotenkin asia on mietityttänyt viime aikoina yhä enemmän ja enemmän.
    Mitenkähän siitäkin asiasta ottaisi selkoa,onko niin tapahtunut.
    Kai se olisi tarkistettava ainakin pakosti kolmen kohdalta,ettei jää lopun ikää vaivaamaan,mutta miten..kas siinä pulma :Z
    Naisiin on luotto pikkuhiljaa mennyt kokonaan,mikä on harmittava asia.
    On mullakin ajatukset.
    Olisinpa syntynyt naiseksi,niin ei tarvitsisi olemattomia asioita murehtia.

    yli 40vee naisista:)

    Perustele toi?
    Itse olen 41 ja näin lujaa ei oo menny ikinä...lapsia ei ole eikä tule, siitä on lääketiede pitänyt huolen:)
    Viimeksi luultiin että olen 30vee...
    Onneksi en itse ole koskaan ollut ikärasisti, enkä sellaiseksi tule.

    Äänestä

  • kumma käsitys kirjoitti:

    et tunne olosi alennetuksi:)

    "Yli nelikymppistä en ota,se vie viimeisetkin elämänilot,kun olen muutenkin ikäisiäni paljon nuorempi."
    Käyttäydyn kuin aikuinen ja olen myös,mutta henkisesti olen ööö.. olisko 22v kohdallaan ja näytänkin aika nuorelta:) Nyt saa nauraa ja ihan luvan kanssa. :D
    Vastaan muutenkin kahta ihmistä,sen verran energiaa riittää.
    Onneksi on niitä "veto pois" hetkiäkin,niin saa latautua tulevaan.
    Ei minulla ole ennakkoluuloja yli nelikymppisistä.
    Harmittavaa siinä vain on,jos päivittäin sellaista joutuisi,eikö olekin ihanasti sanottu..niin tuntisin itseni jo vanhaksi ja raihnaiseksi.
    Kerroin vain,että ennemmin valitsen itseäni nuoremman naisen,kuin vuosia vanhemman.Kun kerran oman ikäisiä ei ole vapaina tai heillä on hirmuiset lapsikatraat vailla huomiota. :Z
    Nuorempi katsos kestää käytössä..tiedän mistä kirjoitan;)

    Mun avopuoliso on 44v nainen, itse olen 33v, ja voi herranjestas sitä kiihkoa mikä meillä on. Kyllä sä huomaat sitten kun olet noi nuoret pesänjakajat lapsentekomasiinat käyny lävitse. Kyllä se olen minä joka pyydän välillä aikalisää

    Äänestä

  • tiedä............. kirjoitti:

    Mun avopuoliso on 44v nainen, itse olen 33v, ja voi herranjestas sitä kiihkoa mikä meillä on. Kyllä sä huomaat sitten kun olet noi nuoret pesänjakajat lapsentekomasiinat käyny lävitse. Kyllä se olen minä joka pyydän välillä aikalisää

    tämä ei mene ihan mahdottomaksi.
    Se mikä sulle on kiihkoa,on vastaava mulle vasta esileikkiä;)
    Tiedän olevani "kone" ja sen ovat muutkin todenneet:) Tässä on vain se,että en halua olla "hyväksikäytetty kone" niillä asioilla kun on todella suuri ero.
    Teenkin sitä vain himosta ja sen oikean kanssa,ei siis minua kiinnosta mainitsemasi nuoret pesänjakajat lapsentekomasiinat. Heidät olen aina kiertänyt kaukaa ja tulen kiertämäänkin. Et tainnut huomata,ettei mitään seuraa baareista tai vastaavista paikoista tule edes hyväksymään.Sitä löytää muualtakin,tosin netin kautta tavatut ovat olleet noita epämielyttäviä tapauksia.Pari on ollut kunnollista,joiden kanssa olen ollut vähintään vuoden ja pisin oli kolmisen vuotta.
    Mutta eivät ne niin kivaa olleet,kun selvisi millaisia pettäjiä ja hyväksikäyttäjiä olivat.
    Olen kokenut sen viidessä vuodessa,mihin toiset tarvitsevat aikaa kymmeniä vuosia.
    Minua kun ei tunneta hitaudesta,muussa kuin yhdessä asiassa,mutta ei siitä kukaan ole valittanut;)
    Pysyvä onni ei ole vain minua kohdannut ja epäilen,että niin tulee edes käymään.
    Kohta tilanne menee siihen,että käyn pienellä ulkomaan matkalla ja tuon tuliaisena naisen,joka arvostaa rehellistä miestä,joka kohtelee naistaan kuin prinsessaa.
    Ei..ei sen tarvitse olla aasialainen.Liian pientä ja somaa muusta puhumattakaan.
    Pidän naisen kokoisista,eikä tarvitse kiristää sen puolin ylhäällä kuin alhaallakaan. :D

    Säälittävää sinänsä,että jotkut miehet joutuu pyytämään aikalisää..
    Harva nainen mun käytössä kestää,kun sanon lisääÄÄ ;)

    että naisen seksuaalisuus puhkeaa kukkaan vasta tuolla 35 paremmalla puolella.

    Mulla ikää 41 ja tuntuu, et vasta on ruvennu pääsemään samalle tasolle parikymppisten kanssa.

    Että mä nautin ja jaksan ja vonkaan ja etsin nykyään.

    Ja ainakin kaverina tuollaiset parikymppiset pojankollit viihtyy mun seurassa oikein hyvin.

    Äänestä

  • kertonu sulle kirjoitti:

    ne parikymppiset kollit voivat kaivata äitihahmoa elämäänsä vanhemmista naisista;)
    Jos naisen seksuaalisuus puhkeaa kukkaan vasta 35 iän jälkeen,niin ei kiitos sellaista minulle.
    Sehän on kuin olisi naiselle vain "panokone" vailla tunteita,kun hän etsii kadotettua nuoruuttaan ja menetettyjä nautintojaan :D
    Viini paranee vanhetessaan,naiset eivät..kuten eivät miehetkään.Sehän olisi jo luonnonlain vastaista,joten turha nelikymppisten on kertoilla olevansa seksuaalisuutensa huipulla.
    EVVK. Minä olen siellä huipulla nyt ja ollut jo muutaman vuoden ja aionkin pysyä niin kauan kuin "kunto" kestää..ilman itseäni vanhempaa naista;) Eihän tässä mitään äitiä kaivata,kun siitä on eroon jo päässyt reilut viitisentoista vuotta sitten.Tällä hetkellä naisen ikä max 33v,mieluiten vuosia nuorempi.Siis pysyvään suhteeseen.
    Onhan vanhemmat naiset yhtä lailla himottavia,mutta kertahuvit ei oo mun juttu ja nähty/koettu on yhtä sun toista.
    Ennemmin olen yksin,kuin valitsen itseäni vanhempaa tai käyn lomareissulla tuliaisten kera:)

    sä olet siis vaille kadotettua nuoruuttas itse? Vai pikkusiskoa, lasta? Kyllä sä poika opit vielä....aikuinen nainen osaa kuule sellasia temppuja että sulla taju lähtis :)

    Äänestä

  • nythokasin kirjoitti:

    sä olet siis vaille kadotettua nuoruuttas itse? Vai pikkusiskoa, lasta? Kyllä sä poika opit vielä....aikuinen nainen osaa kuule sellasia temppuja että sulla taju lähtis :)

    olen joku poika? Ikää on yli kolmenkympin.Opettele lukemaan viestiketjut ennenkuin päästelet älyttömiä kommenttejasi muiden ilmoille;)
    En kaipaa lasta,sellaisia olen nuorempana hoitanut useampia.Pikkusisko on jo ja eivät ne tähän asiaan edes kuulu.
    Jospa menisit kotiin kasvamaan ja opettelemaan muitakin kuin petofiilis tyylisiä kirjoituksia.
    Eipä aikuiset naiset ole osanneet kuvailemiasi tajunnan rajamaille vieviä temppuja,ei edes alkeellisimmat touhut ole oikein luonnistuneet.
    Turhaan kuvittelet naisten taitoja niin ihmeellisiksi.Karkuunhan ne ovat meinanneet lähteä,kun vauhtiin on vasta alettu päästä. :)
    Toiset eivät vain osaa ja toiset eivät koskaan opi tai halua oppia.Kaavahan menee nainen makaa ja mies tekee,tunteja kun vauhtia ottaa,naisen paikat lomaa ottaa.
    Tajuhan multa ei lähde tempuilla millään,jos ei lapiolla humauta päähän:)
    PS. Älä opeta isääs naimaan,kun et ole tutustunut kestävyyden maailmaan.

    Millaista on seksi tosi kokekeen naisen kanssa. Nam, kiitos aikuiset kokeneet naiset että olette olemassa, ja omistatte mitä ihmeellisimpiä vekottimia ja niihin liittyviä sisustuselementtejä :))

    Äänestä

Sitä minäkin olen tässä yrittänyt toitottaa, että miehet ja naiset eivät käytökseltään juuri poikkea toisistaan. On se harva, fiksumman puoleinen jäsenkunta ja sitten se suuri enemmistö, joka on ties millä ajatuksella mukana.

Fiksu ihminen tajuaa olla valehtelematta, arvostaa itseään, eikä johdattele vastapuolta tietoisesti harhaan. Fiksu ihminen tajuaa myös, että tutustumisen (yhteen saattamisen)tarkoituksena on lähteä treffeile, jossa siis oikeasti keskustellaan ja tehdään asioita kasvotuksten. Oikeat ihmiset elävät ja toimivat oikeassa elämässä.

Äänestä

Kaikki alkaa siitä että yh-äiti tavallinen lähettää flirttikutsun. Profiilissa ei ole yhtään mitään massasta poikkeavaa, eikä oikein mitään mistä saisi mitään irti. Flirtin tyly hylkääminen ilman mitään mahiksia tuntuisi liian kovalta.

Sitten sitä vaihdellaan viestejä ja yritän saada selville olisiko tässä mitään mielenkiintoista. Kymmenen viestin jälkeen selviää että ei ole. Ex-rouva on tasan yhtä lattea kuin profiilinsa. Kuvakin on saatu ja siinä on ihan tavallinen pullukka.

Keskustelu on ollut ihan ystävällistä, ja ei mitenkään raatsi kirjoittaa, että nyt loppu! Sitten sitä vaan lykkää vastaamista ensin parilla päivällä, sitten viikolla, ja lopuksi se viimeinen viesti unohtuukin sinne pinon pohjalle.

Äänestä
......................

Äänestä

Mistä päin Suomea olet? Joskus olen huomannut kiinnostavan profiilin toiselta puolelta Suomea, vaihtanut muutaman viestin ja ihmetellyt, miksi "kaikki" mielenkiintoiset naiset asuvat satojen kilometrien päässä.

Mies 40

Äänestä
  • olet kirjoituksellasi samaa mieltä monen muunkin miehen kanssa.Et ole ainoa,kuka on ihmetellyt samaa asiaa.
    Kai se on niin,että naisia on suomessa liian vähän,kun kaikki kiinnostavat asuvat jossain kaukana..yleensä pohjoisenpana.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olet kirjoituksellasi samaa mieltä monen muunkin miehen kanssa.Et ole ainoa,kuka on ihmetellyt samaa asiaa.

    Ap on nainen, ja ihmettelee sitä, miksi ne muutamat selkeän asialliset miesten yhteydenotot ovat tulleet toiselta puolen Suomea. Perusteluksi en keksi muuta kuin sen, että:

    1. jostakin ihmeen syystä omalla paikkakunnalla ei todellakaan ole vakavaa seuraa etsiviä miehiä (epätodennäköistä)

    2. toiselta puolen Suomea on "helppo" kirjoitella, koska perääntyminen on tarvittaessa helpompaa, välimatkaan vedoten.

    Äänestä

  • ap.ap. kirjoitti:

    ensimmäisen viestin ja vastasinkin siihen tuossa oikealle menevässä haarassa.
    vastaukseni oli edellisen miehen kirjoitukselle,ei siis alkuperäiselle,joka aloitti keskustelun aiheesta.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olet kirjoituksellasi samaa mieltä monen muunkin miehen kanssa.Et ole ainoa,kuka on ihmetellyt samaa asiaa.
    Kai se on niin,että naisia on suomessa liian vähän,kun kaikki kiinnostavat asuvat jossain kaukana..yleensä pohjoisenpana.

    suomi on pieni maa, lyhyet välimatkat. Jos joku todella kiinnostaa eikä ole esteitä muuttaa toiselle paikkakunnalle niin siitä vaan...näin minäkin tein

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TODELLA turhautunut kirjoitti:

Nyt on kyllä pakko minunkin puuttua näihin keskusteluihin(narinoihin), siitä miten miehillä on täällä niin surkeata ja oivoi - kurjaa, kun naiset eivät ota yhteyttä/vastaa viesteihin ja flirtteihin.

Aivan sama tilanne se on toisinkin päin! Miehet valittavat, että naiset eivät tee aloitteita, ja sitten kun nainen tekee aloitteita, säikähdätte ja vetäydytte ties minne. Olen nainen, ja tehnyt noita aloitteita. Vastakaikua tulee parin viestin verran, tai flirtti hyväksytään/hylätään. Hyväksytynkään flirtin jälkeen ei keskustelua juuri synny. Viestejä ja filrttejä olen lähettänyt kymmenille oman paikkakuntani miehille, valtaosa kuvattomia profiileita(kuvallisia on hyvin vähän, ja vaikuttavat "tavoittamattomilta" vaatimuksineen). Mikäli kirjoittelua on jatkettu siihen pisteeseen saakka, että tapaamisesta aletaan keskustella, miehet katoavat!! Onko syynä se, että ovat feikkejä, vai se että kauniisti kerron, että treffit ovat kahvilassa tms. enkä etsi seikkailua..

Mielenkiintoista on se, että kaikki järkevät/tositarkoituksella tehdyt yhteydenotot joita olen miehiltä saanut, ovat täysin toiselta puolen Suomea. Omalta asuinalueeltani en ole saanut yhtään aloitetta miehen taholta, missä mies olisi TOSISSAAN, seksiehdotuksia on kyllä tullut useita kymmeniä! VAIKKA profiilissani lukee selkeästi, että TOSITARKOITUKSELLA, ja ei seikkailuja!! En keksi tähän muuta selitystä, kuin että miehet eivät uskalla ottaa oman alueensa naisiin yhteyttä, koska se jopa saattaisi - hui kauheata, johtaa tapaamiseen, ja miespolo voisi joutua sen tilanteen eteen että tosissaan seuraa etsivä nainen haluaa parisuhteen hänen kanssaan, eikä vain irtoseksiä.. Ja miesparka ei sitten enää pääsekään tänne virtuaalimaailmaan omaa ihmettään etsimään : D Toiselta puolen Suomea on helppo laitella viestä, kun tapaaminen on epätodennäköistä.. Siksi kai sitten miehet kirjoittelevat satojen kilometrien päässä asuville naisille?

Tuntuu siltä, että miehet tekevät täällä juuri sitä samaa, mistä syytätte naisia; eli ette jaksa vaivautua tutustumaan toiseen, vaan jatkatte haahuilua täällä virtuaalimaailmassa... kuvitellen että joku IHME vielä tapahtuu, ja "kolahtaa" niin kovaa, että unelmienne nainen tulee suoraan tuon näyttöpäätteen läpi kotiinne, ja olette sitten onnellisia elämänne loppuun saakka.

Lopuksi: Profiilini on asiallinen, ja sitä on kehuttu. Siinä on useita kuvia, joita myös kehutaan. Ne miehet (toiselta puolen Suomea) joiden kanssa olen kirjoitellut, sanovat minua kivanoloiseksi. En siis usko, että minussa olisi ainakaan ihan kokonaan syy siihen, että miehet käyttäytyvät näin. Ja, etsin 30 miehiä. Eli nuoremmista ei nyt ole kokemusta näillä saiteilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu