Työ ja perhe

Olen kahden pienehkön lapsen äiti, joka käy kokopäivätyössä. Asumme pk-seudulla, joten työmatkoihin kuluu noin 2 h per päivä ja siihen vielä 7,5 h:n työpäivä päälle ( työnantajan vaatimat joustot). Lapset ovat siis hoidossa päivittäin noin 9 tuntia. Arkipäivisin ehtivät olla äidin ja isin kanssa noin tunnin aamulla ja reilut 3 tuntia illalla ennen nukkumaan menoa. Se on ihan liian vähän se!

Työni on haastavaa ja erittäin stressaavaa. Poden huonoa omatuntoa kokoajan, sekä töissä että kotona. Tuntuu, etten riitä kummassakaan mihinkään.

Omassa arvomaailmassani lapset ovat selkeästi tärkeämpiä kuin työ. Näin tuntuukin, että toimin kokoajan vastoin arvojani. Nyt haluaisin muutosta, mutta olen ymmälläni... Mitä pitäisi tehdä?

Kotihoidontukea en voi enää saada, nuorin lapsi täyttää kolme ihan pian. Työpäivän lyhentämiseen ei työnantaja suostu; tai suostuu kyllä palkan alennukseen, mutta työt eivät vähentyisi. Asuntolainaa on paljon, joten pelkillä miehen tuloilla emme pärjää. Omalla alallani ei ole mahdollisuutta osa-aikatyöhön.

Olen vakavissani miettinyt alan vaihtoa; osapäiväistä myyntityötä (omaan jonkin verran kokemusta myymisestä) tai sitten jotain kirjoittamiseen liittyvää työtä. Jotain, mistä voisi edes osan tehdä kotona. Omaa yritystäkin olen miettinyt, mutta tärkein, eli yritysidea puuttuu ;)

Löytyykö tältä palstalta kohtalotovereita, tai joitakin, jotka ovat jo "heittäytyneet työn oravanpyörästä" edes vähän sivummalle?

Väsynyt uraäiti
81266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun nyt tulee kesäloma,huokaiset syvään,mutta elä halkee kuitenkaan ;D
Sitten kesälomalla mietit asiasi kuntoon:
miten selviätte rahallisesti jos jäät syksyllä kotiin.
Mistä tingitte ensin?>lehtitilaukset,liiat puhelimet,yksi auto...
Mistä löydät osapäivätyötä?
Otatko pari lasta kaveriksi omillesi>vähän rahaa
Bisnesidea?....nettikauppaa? Kauniita tavaroita myyntiin netin kautta,lahjakoreja eri tarkoituksiin...lastenvaatteita kotimyyntinä...lelu-edustusta...no...tuppereita..(osaksi vitsi)
konsulttihommia...
Laita kaikki asiat paperille ylös,hyvät ja huonot puolet,plussat ja miinukset..rahaa on aina,mutta lapset ovat pieniä vain hetken!

Äänestä
  • Kiitos ajatuksitasi.

    Jotain tuollaista olen ajatellutkin, nettikauppaa tai lapsi/koirajuttujen edustusta/myyntiä. Jotenkin vain se aloittaminen tuntuu haastavalta, pudota tyhjän päälle...

    Ja tosiaan, taitaa olla järkevää miettiä vielä kesälomien yli, koska nuo on aika isoja päätöksiä. Se on kuitenkin aika iso raha, joka jää tulematta, jos töistä pois jään.

    Alkuperäinen

    Äänestä

  • Väsynyt äiti kirjoitti:

    Kiitos ajatuksitasi.

    Jotain tuollaista olen ajatellutkin, nettikauppaa tai lapsi/koirajuttujen edustusta/myyntiä. Jotenkin vain se aloittaminen tuntuu haastavalta, pudota tyhjän päälle...

    Ja tosiaan, taitaa olla järkevää miettiä vielä kesälomien yli, koska nuo on aika isoja päätöksiä. Se on kuitenkin aika iso raha, joka jää tulematta, jos töistä pois jään.

    Alkuperäinen

    Kannattaako ryhtyä yrittäjäksi, mikäli haluat lisää aikaa läheisillesi?

    Äänestä

Hei!
Minä valitsin lapset, vaikka minulla ei enää noin nuoria lapsia ole mitä sinulla. Heidän takiaan ja myös itseni takia, valitsin osapäiväisen työn ja vieläpä siivousalalta. Nyt minulla on 20 viikko tuntia, työ on raskasta ja palkka hävyttömän pieni, mutta olimme kaikki valmiita tinkimään elintasosta. Olen nyt päivällä kotona, kun ensimmäiset saapuvat kotiin ja tätä on kestänyt nyt puoli vuotta.
Kotiin olisin halunnut jäädä, mutta se oli mahdotonta, vaikka olisi mistä tinkinyt.
Voimia sinulle päätöksessäsi.

Äänestä
  • Tätäkin olen pohtinut; siivousta, puhelinmyyntiä yms. Mutta muutos nykyiseen olisi aikamoinen, että hiukan hirvittää.

    Toisaalta tällaisessa osapäivätyössä olisi se hyvä puoli, että olisi varmasti jotain tuloa; omassa firmassahan on aina se riski, ettei saa mistään mitään, ei edes työttömyyskorvausta...

    Saanko kysyä, minkälaisesta työstä itse lähdit pois? Ja saako siivousalan työtä ilman alan koulutusta?

    Alkup.

    Äänestä

Itse olen edesauttanut työssä jaksamista pienillä työpäivää piristävillä tauoilla. Saatan esimerkiksi avata työhuoneessani kesken päivän vetoketjuni ja kuljettaa päivän mehustunutta siitintäni pitkin pöydän pintaa. Hetken tuoksun tassantuminen, haistelu, Ja taas jaksaa. Toimii ihan oikeati.

Äänestä
  • tai no... kai tuokin vielä menee, mutta jos et enää viitsi laittaa sitä vetskaria kiinni palaveriin mennessä, niin luultavasti on aika mennä hakemaan hieman lepoa lääkäriltä ;-)

    Äänestä

Olisiko sinulla mahdollisuutta jäädä vuodeksi vuorotteluvapaalle? Sinä aikana voisi sitten kehitellä jotain muuta tulevaisuuden varalle, ja saisit edes hieman aikaa itsellesi ja perheellesi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynyt uraäiti kirjoitti:

Olen kahden pienehkön lapsen äiti, joka käy kokopäivätyössä. Asumme pk-seudulla, joten työmatkoihin kuluu noin 2 h per päivä ja siihen vielä 7,5 h:n työpäivä päälle ( työnantajan vaatimat joustot). Lapset ovat siis hoidossa päivittäin noin 9 tuntia. Arkipäivisin ehtivät olla äidin ja isin kanssa noin tunnin aamulla ja reilut 3 tuntia illalla ennen nukkumaan menoa. Se on ihan liian vähän se!

Työni on haastavaa ja erittäin stressaavaa. Poden huonoa omatuntoa kokoajan, sekä töissä että kotona. Tuntuu, etten riitä kummassakaan mihinkään.

Omassa arvomaailmassani lapset ovat selkeästi tärkeämpiä kuin työ. Näin tuntuukin, että toimin kokoajan vastoin arvojani. Nyt haluaisin muutosta, mutta olen ymmälläni... Mitä pitäisi tehdä?

Kotihoidontukea en voi enää saada, nuorin lapsi täyttää kolme ihan pian. Työpäivän lyhentämiseen ei työnantaja suostu; tai suostuu kyllä palkan alennukseen, mutta työt eivät vähentyisi. Asuntolainaa on paljon, joten pelkillä miehen tuloilla emme pärjää. Omalla alallani ei ole mahdollisuutta osa-aikatyöhön.

Olen vakavissani miettinyt alan vaihtoa; osapäiväistä myyntityötä (omaan jonkin verran kokemusta myymisestä) tai sitten jotain kirjoittamiseen liittyvää työtä. Jotain, mistä voisi edes osan tehdä kotona. Omaa yritystäkin olen miettinyt, mutta tärkein, eli yritysidea puuttuu ;)

Löytyykö tältä palstalta kohtalotovereita, tai joitakin, jotka ovat jo "heittäytyneet työn oravanpyörästä" edes vähän sivummalle?

Väsynyt uraäiti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu