Onko olemassa jotain ainetta mikä nopeuttaisi hiusten kasvua? Ihan siis jotain mitä vaikka hierottaisiin hiuksiin tai laitettaisiin ruuan sekaan tai jotain nappeja mitä tahansa kun tuntuu että omat hiukset eivät kasva enää yhtään vaikka latvatkin on leikattu useesti :(
Onko olemassa?
letittäjä
2127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kaikille kasva pitkät hiukset. Hiuksen elinikä on peritty asia. Joillakin hius kasvaa 2 vuotta ja putoaa pois, jollakin toisella taas vaikka 5 vuotta. Tähän ei voi itse vaikuttaa millään tavalla. Hiuksesta ei tule määräänsä pitkäikäisempää millään keinolla. Hiuksen elinikä lyhenee iän myötä, eli vaikka nuorena on ollut letti puoleenselkään niin vanhempana tukka saattaa lopettaa kasvamisensa jo hartiamittaan.
Mutta jos hiustesi kasvu on maksimistaan hidastunut jostain syystä niin siihen pystyy vaikuttamaan. Tasapainoinen terveellinen ruokavalio on tärkeä, koska vitamiinien ja hivenaineiden ja myös rasvan puutos näkyy tukassa. Samaten kannattaa tarvistuttaa veriarvot jos tukkaa lähtee totuttua paljon enemmän. Hormonitasapainokin vaikuttaa, samoin tukan rääkkääminen.
Tukka ei kasva yhtään nopeampaa vaikka sitä leikkais usein, mutta jos latva on heikko niin mieluummin sen tasaa kuin antaa omia aikojaan murtua tai katketa. Tiheä leikkuutahti ei vaikuta yhtään hiuksen kasvunopeuteen.
lyhentää hiuksesi ;) Nopeasti.
Kasvattaminen aina hidasta.