Olen jo eronnut, mutta itsetutkiskelumielessä pohdin ex-parisuhdetta ja mitä voisin siitä oppia. Oma osuuteni ja miten tavanomainen tämä kuvio on.
No meillä parisuhteen ristiriidat kulminoituvat seuraavaan asetelmaan. Mies on luonteeltaan sekä läheisriippuvainen, että hyvin aktiivinen henkilö. Hänelle ol tärkeää, että hänellä oli joku kotona odottamassa, koska hän ei yksinkertaisesti kestä yksineloa. Hän muutti suoraan äidin luota minun kotiini. vaikka hän on läheisriippuvainen niin hän ei kuitenkaan tykkää olla kotona, vaan mielellään tekee kaikkea "tehokasta, tuottavaa ja trendikästä" työpäivän jälkeen. Tekee vaikka on yhteisiä lapsia.
Minä puolestaan en ole läheisriippuvainen, vaan olen hyvin itsenäinen. Parisuhteessa kuitenkin olen tosi koti-ihminen eli toivoisin kovasti, että työpäivän jälkeen minä, mies ja lapsi tekisimme jotain yhdessä.
Kun on edellä mainitut asetelmat, niin homma menee sellaiseksi, että minusta tulee se joka odottelee kotona. Kun odottelen riittavän monta kuukautta niin sitten se itsenäinen luonteenpuoli ottaa vallan eli alan tekemään omia ratkaisuja. en enään odottele miestä kotiin vaan suunnittelen jo suoraan että, iltaohjelma tapahtuu ystäväperheiden ja sukulaisteni kanssa. Tämän seurauksena taas läheisriippuvainen mies huomaa olevansa yksin ja sitten loppijen lopuksi hakee salarakasseuraa lohtuunsa.
Tässä kuviossa vähän pännii, että olen liian itsenäinen. esimerkiksi minulla ei ole mitään mieskuviota, vaikka erosta on kulunnut pari vuotta.
en tiedä kuuluuko tämä kirjoitus tälle palstalle, mutta ehkä joku voisi peilata tilannetta omaan elämäänsä. Onko kuvio kovinkin tuttu ja mitä olisi kannattanut tehdä?
Olisi kovin kiva tietää kuinka tavallista on, että sama henkilö on läheisriippuvainen, mutta ei kuitenkaan halua olla sen kanssa jonka kanssa asuu? Ihan tilee mieleen sellainen pooika mutsi kuvio. On kivaa, että äiti on kotona, mutta aika vietetään kavereiden kanssa.
No meillä parisuhteen ristiriidat kulminoituvat seuraavaan asetelmaan. Mies on luonteeltaan sekä läheisriippuvainen, että hyvin aktiivinen henkilö. Hänelle ol tärkeää, että hänellä oli joku kotona odottamassa, koska hän ei yksinkertaisesti kestä yksineloa. Hän muutti suoraan äidin luota minun kotiini. vaikka hän on läheisriippuvainen niin hän ei kuitenkaan tykkää olla kotona, vaan mielellään tekee kaikkea "tehokasta, tuottavaa ja trendikästä" työpäivän jälkeen. Tekee vaikka on yhteisiä lapsia.
Minä puolestaan en ole läheisriippuvainen, vaan olen hyvin itsenäinen. Parisuhteessa kuitenkin olen tosi koti-ihminen eli toivoisin kovasti, että työpäivän jälkeen minä, mies ja lapsi tekisimme jotain yhdessä.
Kun on edellä mainitut asetelmat, niin homma menee sellaiseksi, että minusta tulee se joka odottelee kotona. Kun odottelen riittavän monta kuukautta niin sitten se itsenäinen luonteenpuoli ottaa vallan eli alan tekemään omia ratkaisuja. en enään odottele miestä kotiin vaan suunnittelen jo suoraan että, iltaohjelma tapahtuu ystäväperheiden ja sukulaisteni kanssa. Tämän seurauksena taas läheisriippuvainen mies huomaa olevansa yksin ja sitten loppijen lopuksi hakee salarakasseuraa lohtuunsa.
Tässä kuviossa vähän pännii, että olen liian itsenäinen. esimerkiksi minulla ei ole mitään mieskuviota, vaikka erosta on kulunnut pari vuotta.
en tiedä kuuluuko tämä kirjoitus tälle palstalle, mutta ehkä joku voisi peilata tilannetta omaan elämäänsä. Onko kuvio kovinkin tuttu ja mitä olisi kannattanut tehdä?
Olisi kovin kiva tietää kuinka tavallista on, että sama henkilö on läheisriippuvainen, mutta ei kuitenkaan halua olla sen kanssa jonka kanssa asuu? Ihan tilee mieleen sellainen pooika mutsi kuvio. On kivaa, että äiti on kotona, mutta aika vietetään kavereiden kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä tuo kuvio on tuttu. Oma 5-vuoden suhde meni persiilleen samalla tavalla.
Minä olin vapaa ajan kotosalla, miehellä omia menoja ja aina kaverit etusijalla. Pyysin, että vietettäis sitä aikaa joskus kahestaakin. Ei mitään vaikutusta. Annoin miehen mennä ilman sen suurempaa nalkutusta.
Noh tylsistyinpä kotona olemiseen ja rupesin itsekin järkkäämään menoja ja juoksemaan harva se viikonloppu baarissa kavereiden kanssa. Siinä vaiheessa pääsi mieheltä itku. En halua enää olla hänen kanssaan. Rupesi kattelemaan uutta eukkoa, kun vanha haluaa vain selkeästi päästä hänestä eroon.
Kyllä meidän suhteemme käännekohta oli se, että minäkin rupesin käymään ulkona vapaa-ajalla. Se ei miestä miellyttänyt, vaikka oli itse tehnyt samaa alusta alkaen. Minun olisi edelleen pitänyt istua häntä kotona odottamassa.
Ja liekö asialla vaikutusta, että tällä mun ex-miehellä ei lapsuudessaan ollut kunnollista äitiä, vaan äiti joka luuhasi kapakoissa ja teillä tietämättömillä.
Heillä taas oli hyvä kotiäiti, joka hoiti lapsensa hyvin. Isukkikin oli hyvä lapsilleen, mutta vaimoaan ei välittänyt nähdä. Isukki teki raksahommia toisella paikkakunnalla ja sielä sitten oli vaihtuva naiskuvio. Kotiin tuli viikonloppuisin lapsia viihdyttämään. Perheen lapset tuttuivat siihen, että äiti pitää kodin priimakunnossa ja isukki sitten tulee lapsia viihdyttämään
Nykyään kun tämä isukki seurustelee uuden naisen kanssa ja aina hermostuu, tämä nainen ei pysykkään kotona vaan maakuntamatkailee. Tämän ex-mieheni perheen koko veljeskaartilla on jokin kummallinen tapa rengastaa nainen itselleen ja sen jälkeen olettaa, että nainen istuu ja odottaa kotona porisevan padan ääressä. Itse voivat tulla ja mennä miten hyvittavat, mutta jos nainen tekee näin niin sitten tulee pissa sukkaan.
olet tainnut ymmärtää läheisriippuvuus käsitteen väärin.
Niin, jos sinulla on jotain ajatuksia niin kuulisin niistä mielelläni. Jos käytös ei ole läheisriippuvaisuutta, niin mitä sitten se on? Sovinismiako? Vai onko kyseessä miehen ja naisen luontainen roolijako?