Minulla oli erittäin selkeä profiili Suomi24Treffeissä. Etsin tositarkoituksella elämänkumppania VAPAASTA miehestä, joka on käsitellyt pois päiväjärjestyksestä entiset suhteensa jne. Tätä asiaa jouduin painottamaan erityisen voimakkaasti, koska huomasin, että ukkomiehet vastailevat profiiliini, vaikka etsin sinkkua, eronnutta tai leskeä - ja nämä vaatimukset olin sinne merkinnyt. Muita vaatimuksia kumppanille en ollut merkinnyt, koska ajattelin, että kokonaisuus ei ole osiensa summa eikä kumppanin etsiminen matematiikkaa vaan viime kädessä henkilökemiaa, joka sitten mahdollisessa tapaamisessa selviää onko sitä vai ei.
Toiseksi, olin selkeästi ilmaissut sen, että en ole seikkailu-ja seksiseuraa etsimässä. Tuntuu suorastaan raivostuttavalta kun pitää moneen kertaan kirjoittaa samat asiat ja eri tavoin, että varmasti jokainen ymmärtäisi profiilini sanoman.
Aluksi kirjoitin omalla, värikkäällä ilmaisutavallani profiilitekstin ja olin siihen tyytyväinen, mutta me ihmiset käsitämme sanojen merkityksetkin niin eri tavoin, että koskaan ei pysty olemaan täysin selkeälinjainen. Kun sitten näistä syistä johtuen muokkasin profiiliani "helpommin luettavaan muotoon" niin siitä katosi "eloisuus", se luovuus, joka on olennaisin piirre minua. Tuon sanallisen ja ilmaisullisen karsintaprosessin jälkeen huomasin, että minulla on todella kuiva ja tylsä profiili, joka ei kiinnosta ketään - ei minua itseänikään, jos olisin törmännyt vastaavanlaiseen profiiliin.
Kun kirjoittaa värikkäästi, tuoden oman persoonansa esille, tulee tulkituksi väärin. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa ponnistelen ja mietin sanoja, yritä kirjoittaa mahdollisimman yksinkertaisesti, että jokainen - tai ainakin mahdollisimman moni lukija ymmärtäisi mitä tarkoitan. Todella tylsää teeskennellä ja etsiä mahdollisimman tavanomaisia sanamuotoja, koska luovuus on suurin voimavarani ja kirjoitustaitoni on ehkä ainoa asia, josta olen saanut elämässäni positiivista palautetta.
"Lukutaidottomuudella" tarkoitan myös sitä, että ihmiset eivät jaksa keskittyä lukemaan toistensa kirjoituksia. Vain yhden tai kahden rivin ilmoitukset luetaan ja niihin vastaillaan yhtä lyhyesti. Profiilissani oli valokuva ja toki naisena olen imarreltu siitä, että valokuvan tiimoilta kirjoitellaan jotakin "nättiä" kuten miehillä on tapana kirjoitella meidän jokaisen naisen vieraskirjaan. Se on ihan kaunis ele. Mutta onko tosiaan näin, että jos profiilissa on valokuva, niin sitten ei vaivauduta lukemaan tekstiä. Poistin kuvani, mutta sitten viestit loppuivat kokonaan.
Nyt poistin profiilinikin. Ja tässä saldo. Viime perjantaina laittamaani profiiliin sain vain 24 yhteydenottoa, joista asiattomia (eli aiemmin lukutaidottomiksi luokittelemiani) 12 kpl, eli tasan puolet. Kolme kirjoittajaa halusi vain sanoa, että "moi, sulla on kiva profiili". Muutamista vastaajista huomasi heti, että asialla ovat alakoululaiset hauskanpitäjät (ainakin kirjoitustaidosta päätellen). Vain kolme asiallista, mielenkiintoista henkilöä vastasi ilmoitukseeni. Kirjoittelin heidän kanssaan erittäin tiiviisti muutaman vuorokauden ja yksi jopa soitti minulle ja ehdotti tapaamista. Kirjoitusinto hiipui ilmeisesti sen vuoksi, että ei koettu molemminpuolin mitään yhteisyyttä, mutta ainakaan siitä ei voi näitä kolme kaveria syyttää, etteivätkö he olisi osanneet kertoa tunteistaan ja ilmaista itseään.
Pisimmälle pääsin siis kaverin kanssa, joka soitti minulle pitkän puhelun. Hän olisi halunnut tavata minut ja pyysi, että lähettäisin hänelle rahaa matkalippua varten, koska silloin tulisi tasa-arvoisesti kulut tasasttua; hän soitti minulle tunnin puhelun ja hänen mielestään olisi ollut reilua, että minä olisin maksanut hänen matkansa luokseni (90 km). En suostunut hänen ehdottomaansa järjestelyyn, joten se tapaaminen kuivui siihen.
Korostan; en etsinyt itselleni elättäjää, mutta en myöskään elättiä. Varakas en ole, mutta kykenen elättämään itseni. Ehkä olisin voinut olla joustavampi tuossa rahanpyyntö-asiassa, mutta minulle tuli tunne, että hän ei olisi kuitenkaan käyttänyt rahaa matkalipun ostoon vaan ties mihin muuhun.
Minulla ei ollut onnea, mutta ilmeisesti aika monella muulla on. Olisi kiva, jos ihmiset jaksaivat kirjoittaa myös onnistuneista tapaamisista. Kun tämän palstan kirjoituksia lueskelee niin aika ankealta vaikuttaa...

Vastaukset 11
Vanhimmat
Matkakulut olisi kuulunut laittaa puoliksi. Kiitos tarinastasi. Se oli kiinnostavan tylsä kuten ilmeisesti sinäkin. Tylsiäkin miehiä on olemassa. Jatka etsimistä niin löydät sellaisen.
Vaikutat kyllä fiksulta mutta tosiaan turhan tylsä tapaus mutta onhan sussakin jotain mikä miehiä kiinnostaa.
Elättiä se ei vielä miehestä tee jos haluaa puolittaa treffikulut kanssasi, ihan vain kommentti mulkkumaiseen kommenttiisi vihjaten miestä mahdolliseksi elätiksi.
Olisi voinut tulla, olisi voinut olla tulematta. Mie syleensä tulee, naiselle en lähettäisi rahaa koska nainen on epäluotettavampi sukupuolena ja ailahtelevampi johtuen luontaisesta pelokkuudesta ja muista alhaisista luonnetekijöistä.
Mies halusi junalippurahan koska jos et tule paikalle niin sitten hänelle jää maksettavakseen oma osuutensa. Voisithan juoksuttaa miehen ihan vittumaisuuttasikin treffeille kuten kävi viime kesänä kaverilleni. Lähti Helsingistä Poriin tapaamaan naista ja nainen ei tullut treffeille. Puhelinyhteyden sai kuitenkin ja nainen kertoi ettei tule juna-asemalle kun sataa vettä.
Tuollaisia kusipää naisia Suomessa riittää.
siellä vaahtoaa???
Sinähän oot marisija oikein isolla äMMällä..;/)
Kyllä se on niin, että miehet hakevat elättäjää eikä päinvastoin...
Minäkin olen niin tylsä muija, etten enää elätä yhtäkään äijää;)
Enkä ole niin epätoivoinen, että tarttis jonkun äijän matkoja makselle, jollei miehellä sen vertaa löydy pätäkkää, pysyköön poissa elämästäni.
...MINUN ei tarvitse törmätä sinunlaisiisi öykkäreihin. Vai että oikein puolittaa matkakulut?
No joo, olihan tossa sulla perusteluita jotka ymmärrän mutta jos olet niin persaukinen niin silloi n ei kannata lähteä treffeille ollenkaan. Minä voisin kyllä ekoilla treffeillä tarjota miehelle kahvit tai pizzan siitä vaivasta että tulee tsekkaamaan millainen olen mutta en lähtisi rahaa lähettämään...oli toi sun kielenkäyttös aika ala-arvoista vaikka asiaakin sun tekstistä löytyi.Meitä on moneen junaan.
TOTTA ! Siis pitääkö naisen todellakin lähettää tuntemattomalle matkarahat? Juurihan oli lehdessä, että nettihuijari - MIES oli huiputtanut naisilta rahaa. Pyytänyt matkalippuihin, koiran lääkkeisiin jne. Jäi onneksi kiinni ja sai tuomionsa. Mutta kuinka moni nainen on pysynyt hiljaa ja niellyt tappionsa..häveten tyhmyyttään..?
Tälläkin palstalla haukuttiin heti ne naiset. Että ovat tyhmiä ja narutettavia, ja "sitä saa mitä tilaa.." Nyt sitten kun joku nainen kertoo ettei lähettänyt rahaa TUNTEMATTOMALLE, niin hänet lynkataan - voivoi. Aina väärin päin.
Treffit kannattaa sopia matkan puoliväliin, niin riski on molemmille sama. Tiedoksi vaan "kokemattomille"..
Itse naisena olen kokenut hyvin paljon samaa, kuin ap. kirjoittaja. Seksinvonkaajia ja varattuja, pelimiehiä jne. Ja ne kaukaa treffeille haluavat vaativat etukäteen yöpaikkaa naisen luota. En minä ainakaan jo turvallisuussyistä voi sellaista taata. Ja entä jos toinen on vaikkapa valehdellut painonsa 30kg alaspäin, lähettänyt feikkivalokuvan, tulee humalassa treffeille... Täytyisikö sittenkin tuo valepukki majoittaa naisen/miehen kotiin vain siksi, että on tullut treffeille 150 km päästä?
Ymmärrän kyllä pointtisi mutta juttuhan on niin, että tämä Suomi24 (keskustelupalstat että deittipalstat) ei ole mikään älykkäiden ihmisten kokoontumispalsta. Varsinkin miehet täällä ovat käsittämättömän sivistymättömiä juntteja. Fiksut miehet löytyvät muualta,heitäkin toki on, mutta ei mielestäni tällä foorumilla.
Turhauttaviahan nuo kokemuksesi ovat, ei siitä pääse mihinkään. Mutta en ole tippaakaan yllättynyt--olettaen että olet pistänyt deitti-ilmoituksesi tänne Suomi24:lle, joka tunnetusti on matalasti koulutettujen, työttömien ja duunarien junttimesta.
että paskan seasta voisi löytää helmen.
Joskus lapsena muistan kun olin nielaissut yhden helmen helminauhastani ja se löytyi ulosteen seasta puolitoista vuorokautta myöhemmin. Se oli onnen hetki.
Eihä nyt hyvänen aika tarvitse maksaa miehelle
joka tulee tapaamaan..Ei ei ei.
Mutta toivottavasti laitat profiilin vielä takaisin.
Juuri sellaisen profiilin jollainen oikesti olet.
Ja sitä kuvaa ei kannata laittaa..
Varaa sitten aikaa vuosia tähän projektiin,
äläkä usko kaikkia mielistelijöitä.
Ei kannata lähettää tuntemattomalle rahaa. Tietysti jos mies matkustaa (omalla kustannuksellaan) treffeille kaukaa, voi nainen puolestaan tarjota hänelle syötävää tai ainakin kahvit, kaukaa tulevan vieraan kestitseminen kun kuuluu perinteisesti hyviin tapoihin. Reilu peli, kun kumpikin osallistuu jollain tavoin yhdessä sovitun tapaamisen kuluihin. Rahan lähettämisessä ennen tapaamista ei mielestäni kuitenkaan ole järkeä.
Mies 40
Sama juttu täällä,on profiilissa...että ei varatuille miehille,vain vapaille ja tosit. mutta kaikkein eniten ottavat yhteyttä varatut miehet...mikä hemmetti näitä ihmisiä riivaa,että ei uskota siihen mitä on profiilissa..Ärsyttävää....koittakaa miehet uskoa siihen mitä LUKEE PROFIILISSA---
Ihan samoja fiiliksiä on myös minulla ja kyllästyin tähän nettimaailmaan. Etsin seurani jatkossa live-elämästä tai sitten jään ihan suosiolla yksin.
Teit aivan oikein kun et lähettänyt rahaa miehelle, jota et ollut ikinä ennen tavannut. Juuri tuolla tavoinhan ihmisiä huijataan ja hyväuskoisia narutetaan.
Ja muutenkin, on aika naurettavaa, jos aikuinen ja täysjärkinen mies/nainen ei kykene ostamaan autoonsa bensaa tai omaa tilillä rahaa edes bussi/junalippuun. Silloin pitää edes kertoa reilusti vaikkapa että on työtön/vähissä rahoissa ja siirtää treffit parilla vkolla/kk eteenpäin kun on taas rahaa. Ja miksi ko. mies ei sitten pyytänyt matkarahoja vaikkapa joltain kaveriltaan?
Luulisin että 99%:lla naisista alkaa tuossa vaiheessa hälytyskellot soimaan.
En myöskään ikinä lupaisi kellekkään tuntemattomalle yösijaa kotoani, ihan tyhmä ei saa olla ja omaa turvallisuuttaankin pitää ajatella. Kukaan ei voi etukäteen tietää onko treffeille saapuja oikeasti se kivan ja fiksun oloinen kaveri jota esittää, vai kenties juuri linnasta päässyt murhamies (jos vähän kärjistää).
Itse olen tavannut kerran miehen joka asusteli pidemmän matkan (300km) päässä ja sovimme tapaamisen puoleenväliin. Kaverissa ei ollut sinällään mitään vikaa, mutta en kokenut että henkilökemiat olisivat yhtään kohdanneet.
Tämän myös kerroin ihan kohteliaasti ja mies kiitti tapaamisesta ja kertoi että oli hyvä että sanoin sen suoraan niin hän ei nolannut itseään eikä pyytänyt uudestaan treffeille.
Eli ok fiilikset jäi lopulta molemmille ja parin pvän päästä juttelimme vielä kertaalleen puhelimessa ja toivotimme hyvää jatkoa.
Eli väkisin vääntämällä ei todellakaan myöskään synny aitoja suhteita. Enkä itse myöskään halua jotain miestä deittikamuksi vaan tyyliin 'otetaan nyt joku kun on tylsää olla yksin'. Siinä huijaa ja valehtelee toiselle ja ennen kaikkea itselleen. Ehkä olisi vähemmän avioerojakin kun sitä kumppania etsittäisiin vähän tiukemmalla seulalla.
Kivaa kevättä ja onnen metsästystä kaikille! :)
Luettuani viestisi lukutaidottomista miehistä, ajattelin ilmaista oman miehisen näkökulmani tilanteeseen. Aloitin suht selkeällä, mutta erittäin henkilökohtaisesti väritetyllä profiililla oman kumppanin etsinnän reilu 5kk sitten. Profiilini koko oli suurin piirtein samaa luokkaa kuin kirjoituksesi pituus. Profiilissa en kertonut omaa finanssipuolta ja naiseltani ehdottomasti vaadin sinkku/eronnut/leski tyyppistä ratkaisua.
Koko aikana sain 8kpl yhteydenottoa, joista kuusi ei viitsinyt vastata kuukauden sisällä yhteenkään kolmesta viestistäni. Yksi kappale selviytyi peräti kahtena päivänä mese jutusteluun (yhteensä n.5min), häneen ei sen jälkeen saanut kontaktia. Mietinkin jälkikäteen, olisiko pitänyt jättää sanomatta se tosiasia, että en etsi irtosuhdetta.
Karua, mutta totta.
Parempi näin.
Viimeiseksi jääneen yhteydenoton lasken uskomattomien suoritusten joukkoon, verrattuna entisiin. Kyseinen nainen vastasi alle päivässä ensimmäiseen viestiini ja tuli seuraavana päivänä mesen puolelle juttelemaan (yhteystietoni saatuaan).
Nyt on kulunut viikko tiivistä viestienvaihtoa, yksi tapaaminen (minä kuljin 60km edestakaisin), yhteensä n. 6h puheluita minun puolelta (n.1h hänen puolelta), useita tekstiviestejä, pieni lahja hänelle (ensitapaamisen kunniaksi).
EIKÄ KÄVISI MIELESSÄNIKÄÄN VAATIA SENTTIÄKÄÄN HÄNELTÄ !
Tapa jolla sinua kohdellut "50%-50%" mies pyytää kulujensa jakoa kertoo jotain hänen tarkoitusperistään. Miehenä olen todella pahoillani kohtaamastasi käytöksestä, anteeksi, toivottavasti jatkossa tapaamasi miehet eivät ole "50%-50%" miehiä.
Peräänkuulutat onnistumisia... Noh, en todellakaan tiedä, olenko saanut naisen pysyvästi elämääni. Nyt kyllä kaikki näyttää siltä. Tutustumisvaihe jatkuu. Skeptisesti tähän suomi24.fi palveluun suhtautunut on saanut parhaimman mahdollisen naisen seurustelukumppaniksi. Minä en unelmissakaan olisi uskonut "akottuvani" netin kautta.
Perun kaikki skeptiset ajatukset, joita minulla oli. Tämä yksikin mahdollisuus todistaa, että Teitä Naisia isolla N:llä on todellakin täällä.
Toivon todella, että sinäkin kohtaat rohkeasti epäuskoisuutesi/pettymyksesi ja laitat uuden ilmoituksen M niin kuin Miehen löytämiseksi.
Onnea ukottumisen saralle.