Menenkö treffeille?

Olen menossa naimisiin kesällä.

Olemme seurustelleet 9 vuotta.

29-30 vuotias pariskunta, koulutettuja ammattiin ja työssäkäyviä nykyisin normaalisti. Kaikki ok.

Nyt tänä keväänä minä olen hieman hullutellut. Alkoholiakin on kulunut normaalia enemmän, joka toinen viikonloppu bailausta yms. riehakasta menoa. Urheilu kuitenkin jatkunut jossain määrin.

Nyt olen sitten tavannut netissä profiilin puolesta seksikkään ja fiksun sinkku-naisen. Olen vain chattaillut ja viestitellyt. Hän kysyy nyt tapaamiseen.

Menenkö tapaamaan häntä? Olisi jotenkin jännää tavata tuntematon nainen ja katsoa menoa.

Ennen tätä pitkäaikaista nykyistä seurustelua ja avoliittoa trefffailin 3-4 naista, joten ihan kokematonkaan en ole.

Mihin tämä nettitreffi voi johtaa? Onko nämä yleensä pettymyksiä? Meneekö tilanne seksipuuhiin?
Jotenkin kaipaan tällaista jännitystä...
683468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Mieti nyt hyvä mies vielä toisen kerran. Tuo kun tulee ilmi niin pärjäätkö ilman tätä nykyista avovaimoasi? Mitä jos keksisit jotakin sinne oman makuuhuoneen puolelle viihdykkeeksi? Tai vaikkapa kaataisit energiaa romanttiseen illalliseen, paikallisessa yhdet, sitten kotiin ja kynttilöitä palamaan ja päästät hänet valloilleen :D

Pointtina kuitenkin, että mieti nyt hyvä mies!

Äänestä
  • niin, tuota minäkin olen miettinyt. Kai sitä vain vähän on kyllästynyt, osittain kiireestä stressaantunut, ja kaipaa hieman taas jännitystä.

    En varmaan oikein pärjäisi ilman nykyistä avovaimoani, olemme monenalaista yhteistä jo suunnittelleet ja kaikki on valmiina kesän häitäkin varten.

    en ole kertonut niin tarkkaan tälle nettitutulle, että elän todellakin avoliitossa.Jotenkin vain haluisin kokea jännittävän treffitilanteen, yms. Hän on lisäksi selvästi kiinnostunut minusta.

    Johtaisiko tämä seksiin? Ehkä haluisin vain uuden naispuoleisen ystävän.

    En ymmärrä, miten olen tällaiseen tilanteeseen hankkiutunut. Ehkä minun pitäisi alkaa harrastamaan jotain. Vaikka ostaa moottoripyörä ja jättää muut naiset nyt.

    Äänestä

Jos todellakin olet menossa naimisiin, unohda koko nettijuttu ja heti, vai haluatko tilastoihin, että vihitään ja erotaan samana vuonna. Jos olet rillutellut aikanasi, niin eikö se riitä. Tuskinpa nettiystävä haluaa sinua tavatakaan, jos tietäisi totuuden. Laitahan nyt sepalukset kiinni ja rauhoitu hyvä ystävä.

Äänestä
  • perusluonne vapaalla on niin hemmetinmoisen aktiivinen, kokeilunhaluinen ja villi. Täytys rauhoittua vain, mutta kun ei rauhoittuminen aina innosta!

    Yleensä otankin pitkää juoksulenkkiä, jotta rauhoitun tällaisista hullutteluista.

    Salatreffit ottaisin vain yhtenä kokemuksena, joka ei välttämättä johtaisi sen kummempaan.

    Luulisin, että tämä nettituttu ottaisin kyllä aikamoiset pultit, jos kertoisin, että elän avoliitossa.

    Ei kai tämä tilanne olisi sitten kenenkään edun mukaista.

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    perusluonne vapaalla on niin hemmetinmoisen aktiivinen, kokeilunhaluinen ja villi. Täytys rauhoittua vain, mutta kun ei rauhoittuminen aina innosta!

    Onko sulla kevättä rinnassa vai mikä saa ajattelemaan noin. Korostan, että jos olet naimisiinmenossa, niin et ole bona fide eli vilpittömässä mielessä. Mieti todellakin, että avokkisi menee naimisiin rakkaudesta sinuun... Ja sinulla nokka kääntymässä ties minne. Usko jo minua, elämä on elämisenarvoista ilman tyhmiä seikkailujakin. Sitten, kun petyt vielä kunnolla niin vot...

    Äänestä

  • se vei... kirjoitti:

    no yritän olla täysin vilpitön rakkaudessa. Sitä olen ollut jo kaikki nämä seurusteluvuodet. Tosin tuohon avioliitto myös merkittävän taloudellisen turvan, mutta se ei ole syy avioitua. Rakastamme toisiamme, mutta perusluonteeni on vapaa-ajallani hulivili joka haluaa välillä kokea mitä tapahtuu, kun tekee ensin ja ajattelee sitten...

    Miten kävi, sorruitko kiusaukseen ja lupauduitko tänään treffeille, vai etkö? Tietäisimme vähän onko sulla selkäranka oikeassa paikassa vai lisätäänkö treenausta. Vaikutit ihan järkevältä, mutta toisaalta olit karkaamassa...

    Äänestä

  • illankähmässä kirjoitti:

    Miten kävi, sorruitko kiusaukseen ja lupauduitko tänään treffeille, vai etkö? Tietäisimme vähän onko sulla selkäranka oikeassa paikassa vai lisätäänkö treenausta. Vaikutit ihan järkevältä, mutta toisaalta olit karkaamassa...

    noh, rehellisesti täytyy myöntää, että kävin tiukalla 15km lenkillä heti työpäivän jälkeen.

    Sen jälkeen mietin, mitä helvettiä taas teen ja sotkeudun.

    Noh, otin puhelimen kouraani heti autossa ja soitin nettinaiselle samantien. Puhuimme niitä näitä, enkä tiedä, tapaammeko ikinä. Tilanne jäi auki.

    Ehkä haluaisin enemmänkin ystävää, erilaista keskustelukumppania. Teen stressaavaa yksinäistä työtä, joten olisi hyvä jos olisi muitakin ihmisiä kuin vain oma puoliso, jonka kanssa välillä jutella. Vaikka sekin toimii, mutta ystäviä on vähän.

    Ehkä nettinainen voisi tarjota myös ystävyyttä ja keskusteluyhteyttä. Jos seksisuhde jäisi unholaan ja näin tämä voisi toimia kenenkään arvoa ja ihmisyyttä loukkaamatta, ystäväpohjalta vain.

    Äänestä

  • kuulumisia... kirjoitti:

    Yrität ilmeisesti epätoivoisesti uskotella itsellesi, että vähän tässä vain etsitään ystävää, kun olo on niin yksinäinen, eihän siihen seksiä liity, eihän, ja tämähän on tällaista pikkuhassuttelua.

    No, kerro ensiksi tulevalle vaimollesi pikkuhassuttelustasi, niin katsotaan, onko se hänestä hassua. Sitten voit kertoa tälle pikkuhassutuskohteelle, että pidät vain vähän hauskaa ja hassuttelet ja ettei tämä ole mitenkään vakavaa. Katsotaan sitten, pitääkö tämä nettituttu oloaan mitenkään hassuna.

    Jotenkin tuntuu, että kyseessä on hörhö, joka ei osaa elää tätä elämää, vaan haahuilee jossain ihme maailmassa ja kuvittelee elämäänsä jännittäviä asioita, kun ei osaa nauttia arjen pienistä asioista. Ehkä sun tosiaan ei kande mennä naimisiin, vaan päästää sun kumppani vapaaksi ja lähteä itse hassuttelemaan.

    Sun juttus vaikuttaa niin naivin lapsen tekstiltä 'ystävyyttä ja keskusteluyhteyttä, seksisuhde unholaan...'. Lopeta lässyttämienn ja käyttäydy kuin mies. Nettituttavana minä ainakin vetäisin äijää kuonoon, jos kuulisin, että paskahousu on menossa naimisiin kesällä, mutta esittää lähes sinkkua. Avovaimona taas pakkaisin ukon kamat käytävälle ja näyttäisin ovea.

    Voisko ajatella, että hankkisit keskusteluseuraa esimerkiksi miespuolisista. Urheilet, eikö löydy lenkkiseuraa. Tuo on vaarallinen yhdistelmä, että sinkkunainen olisi sinulla keskustelukumppanina. Voisin kuvitella itseni hänen paikalleen. Minulle joku jannu soittelisi, niin kyllä kait sitä jotain alkaisi kehittelemään ja siihenpä se ystävyys ja keskustelut päättyiskin. Vaarallista on sekin, jos tietää kuka olet ja olet antanut puhelinnumerosi. Siinä vaiheessa, kun hokasee että oletkin varattu tai ukkomies, voi käydä kylmät. Minusta sinä leikit tulella ennen häitäsi. Mieti todellakin vaimoasi. Mitä luulet hänen ajattelevan avioitumisestanne. Oletan, että hän haaveilee onnesta kanssasi. Toinen haaveilee myös sinusta, kun ei tiedä pelin henkeä. Joo, että anna onnin tulla ja tunnin olla. Edelleenkin jäitä hattuun!

    Äänestä

  • mitä soopaa kirjoitti:

    Yrität ilmeisesti epätoivoisesti uskotella itsellesi, että vähän tässä vain etsitään ystävää, kun olo on niin yksinäinen, eihän siihen seksiä liity, eihän, ja tämähän on tällaista pikkuhassuttelua.

    No, kerro ensiksi tulevalle vaimollesi pikkuhassuttelustasi, niin katsotaan, onko se hänestä hassua. Sitten voit kertoa tälle pikkuhassutuskohteelle, että pidät vain vähän hauskaa ja hassuttelet ja ettei tämä ole mitenkään vakavaa. Katsotaan sitten, pitääkö tämä nettituttu oloaan mitenkään hassuna.

    Jotenkin tuntuu, että kyseessä on hörhö, joka ei osaa elää tätä elämää, vaan haahuilee jossain ihme maailmassa ja kuvittelee elämäänsä jännittäviä asioita, kun ei osaa nauttia arjen pienistä asioista. Ehkä sun tosiaan ei kande mennä naimisiin, vaan päästää sun kumppani vapaaksi ja lähteä itse hassuttelemaan.

    Sun juttus vaikuttaa niin naivin lapsen tekstiltä 'ystävyyttä ja keskusteluyhteyttä, seksisuhde unholaan...'. Lopeta lässyttämienn ja käyttäydy kuin mies. Nettituttavana minä ainakin vetäisin äijää kuonoon, jos kuulisin, että paskahousu on menossa naimisiin kesällä, mutta esittää lähes sinkkua. Avovaimona taas pakkaisin ukon kamat käytävälle ja näyttäisin ovea.

    Osuit todellakin naulan kantaan. Tämä Jack vaikuttaa itse aika hassulta - suorastaan pelleltä. Mietipä Jack vähän puuhiasi. Ja ole avoin sulhastasi ja nettituttavuuttasi kohtaan jos aikeesi ovat kerran kunnialliset. Kaltaisesi ihmiset saavat voittopuolisesti aikaan vain tunteiden tuhoa, huh. Säälittävää.

    Äänestä

  • kuulumisia... kirjoitti:

    noh, rehellisesti täytyy myöntää, että kävin tiukalla 15km lenkillä heti työpäivän jälkeen.

    Sen jälkeen mietin, mitä helvettiä taas teen ja sotkeudun.

    Noh, otin puhelimen kouraani heti autossa ja soitin nettinaiselle samantien. Puhuimme niitä näitä, enkä tiedä, tapaammeko ikinä. Tilanne jäi auki.

    Ehkä haluaisin enemmänkin ystävää, erilaista keskustelukumppania. Teen stressaavaa yksinäistä työtä, joten olisi hyvä jos olisi muitakin ihmisiä kuin vain oma puoliso, jonka kanssa välillä jutella. Vaikka sekin toimii, mutta ystäviä on vähän.

    Ehkä nettinainen voisi tarjota myös ystävyyttä ja keskusteluyhteyttä. Jos seksisuhde jäisi unholaan ja näin tämä voisi toimia kenenkään arvoa ja ihmisyyttä loukkaamatta, ystäväpohjalta vain.

    Olet kuin pikkupoika joka nyt kaipaa vain "vähän" huomiota. Hojjoijjaa... jollain ihmeellä sait tämän ketjunkin hieman elämään... eiköhän tämä jo riitä. Jos ystävää tarvitset, mitä jos todellakin etisit miespuolista seuraa... sinkkuja nettineitejä... hohhjoijjaa... ei voi muuta kun ihmetellä, että aikuiset voivat olla näin naiveja! Mitähän se avovaimosikin sinussa näkee? Hän käy minua ihan sääliksi.

    Äänestä

  • pikkupoika... kirjoitti:

    Hyvää huomenta kaikille keskusteluun osallistuneille.

    Joo, hieman pikkumoikamaista käytöstähän tämä on ollut. Loppujen lopuksi kuitenkin olen rehti, työssäkäyvä , opiskellut ja menestyvä nuorimies.Rakkausrintamalla ei vain ole niin helppoa aina.

    Noh, taidan jättää kuitenkin nämä nettisinkut nyt rauhaan ja keskittyä vain omaan tulevaan aviovaimooni viemällä hänet tänään hienoon paikka illalliselle.

    Arki on välillä uuvuttavaa, mutta vapaa-ajasta voimme nauttia toistemme seurassa.

    Olen joitain muitakin ajatuksiani eri keskusteluaiheista joskus palstalle kirjoitellut , eri aiheista, niin varsin usein monet näkevät toimintani ja ajatukseni sikamaiseksi, lapselliseksi yms. Taidan jonkin verran näitä olla, mutta on niissä ominaisuuksissa aina puolensakin.

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    perusluonne vapaalla on niin hemmetinmoisen aktiivinen, kokeilunhaluinen ja villi. Täytys rauhoittua vain, mutta kun ei rauhoittuminen aina innosta!

    Yleensä otankin pitkää juoksulenkkiä, jotta rauhoitun tällaisista hullutteluista.

    Salatreffit ottaisin vain yhtenä kokemuksena, joka ei välttämättä johtaisi sen kummempaan.

    Luulisin, että tämä nettituttu ottaisin kyllä aikamoiset pultit, jos kertoisin, että elän avoliitossa.

    Ei kai tämä tilanne olisi sitten kenenkään edun mukaista.

    eli vapaalla menee nykyisin usein överiksi.
    Tuntuu, että oksat pois, nyt mä biletän.
    Ehkä se on tää kevät mikä on saanut hormoonit hyrräämään ihan ihan ylikierroksilla!
    Tiedän myös, että pitäs rauhottua, mut kun toinen puoli minusta vaan haluaa jatkaa.
    Tää ei oo kiva olotila ja toisaalta tää on ihana olotila. Repikää siitä!
    Mut oikeesti toivon, et saan jostain voimaa rauhottua normaalinpaan perhe elämään taas.. se olis niin hyvä juttu!

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    perusluonne vapaalla on niin hemmetinmoisen aktiivinen, kokeilunhaluinen ja villi. Täytys rauhoittua vain, mutta kun ei rauhoittuminen aina innosta!

    Yleensä otankin pitkää juoksulenkkiä, jotta rauhoitun tällaisista hullutteluista.

    Salatreffit ottaisin vain yhtenä kokemuksena, joka ei välttämättä johtaisi sen kummempaan.

    Luulisin, että tämä nettituttu ottaisin kyllä aikamoiset pultit, jos kertoisin, että elän avoliitossa.

    Ei kai tämä tilanne olisi sitten kenenkään edun mukaista.

    jos sä sorrut tapamiseen, se luultavimmin johtaa myös johonkin muuhun! Niin mäkin ajattelin, että kun nyt vaan haluisin nähdä, ei muuta. Joo, tulipa sitä tehtyä sitten muuta ja paljon.
    Tsemppiä sulle, kyllä se rauhottumisen aika varmaan jossain vaiheessa koittaa...toivossa on hyvä elää

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    Hyvää huomenta kaikille keskusteluun osallistuneille.

    Joo, hieman pikkumoikamaista käytöstähän tämä on ollut. Loppujen lopuksi kuitenkin olen rehti, työssäkäyvä , opiskellut ja menestyvä nuorimies.Rakkausrintamalla ei vain ole niin helppoa aina.

    Noh, taidan jättää kuitenkin nämä nettisinkut nyt rauhaan ja keskittyä vain omaan tulevaan aviovaimooni viemällä hänet tänään hienoon paikka illalliselle.

    Arki on välillä uuvuttavaa, mutta vapaa-ajasta voimme nauttia toistemme seurassa.

    Olen joitain muitakin ajatuksiani eri keskusteluaiheista joskus palstalle kirjoitellut , eri aiheista, niin varsin usein monet näkevät toimintani ja ajatukseni sikamaiseksi, lapselliseksi yms. Taidan jonkin verran näitä olla, mutta on niissä ominaisuuksissa aina puolensakin.

    Minkä ihmeen takia menette naimisiin, jos sinulla on tuollainen tarve saada huomiota, sinkkutyttöjä, hieman aikuisten (lasten) leikkejä jne. Kyllä taas tällä avioliitolla Suomen avioerotilastot pysyvät korkeana.

    Eroa tyttöystävästäsi ja vietä uusi teini-ikä. Mutta älä tee sitä kahden "viattoman" naisen kustannuksella. Olet melko itsekäs - ei voi muuta sanoa. Teet kahdelle ihmiselle pahaa miettimällä vain itseäsi. Nyt järki käteen ja avoero kehiin. Jos sinä pystyt ajatuksen tasolle pettämään, pystyt ja teet todellisen petoksen ennemmin tai myöhemmin. Onko ero parempi nyt vai sitten kun on vaikka lapsia? Ei mikään "hyvä taloudellinen asema" tai "ollaan oltu niin pitkään yhdessä" ole syy jatkaa liittoa, jossa toinen pettää henkisesti.

    Vietä teini-ikäsi nyt sinkkuna äläkä myöhemmin suhteessa. Olet itsekäs ja opit arvostamaan hyvää ja ennen kaikkea TOISTA KUNNIOITTAVAA parisuhdetta sitten, kun kasvat henkisesti aikuiseksi ja olet hieman villitellyt ja viettänyt sinkkumiehen panopäiviä.

    Äänestä

eikö sinulla ole mitään omatuntoa? Ei varatuilla kuulu olla profiilia nettipalveluissa. Oikein hakemalla haet treffiseuraa. Itse jättäisin jos tietäisin että miehellä on tuollaisia sääliöharrastuksia. Onko sinulla joku hyväksynnän tarve vai miksei tuleva vaimosi riitä?

Äänestä
  • no en ajattele asiaa noin vakavasti ja raskaasti. Kyllähän minä tiedän että asia on toiminta on jossain mielin väärin, tottakai.

    Vähän vain hassuttelisin sen nettitytön kanssa.

    En ota asiaa niin vakavasti, sellainen pikku seikkailu vain.

    Piristäisi kenties tätä stressaavaa työrumbaa, hääjärjestelyjä yms. hötköilyä.

    Vai olla, että minulla on joku hyväksynnän tarve. Kaipaan jännitystä ja tämä uusi treffitilanne saattaisi sellainen olla. Viimeiset vuodet ovat olleet varsin stabiileja vain, joten kohdata tuntematon nainen näin pitkän seurustelun jälkeen salaa vain, heh...

    Pitäisi hänelle ilmoittaa tänään, mitä tehdään. Tai sitten jättää väliin vain. En ole vielä kuullut hänen ääntä, vain viestittelyä....

    Oma avovaimoni on myös rakas ja tärkeä, fiksu ja filmaattiinen, mutta miksi en voisi pitää tuntemattoman nettitytön kanssa vähän hassutella vain? Jännään vaihtelua, ei niin vakavasti tätä sopisi ottaa kummankaan... Kunhan kokeilin vain tuollaista nettihömppää ja jäin koukkuun...

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    no en ajattele asiaa noin vakavasti ja raskaasti. Kyllähän minä tiedän että asia on toiminta on jossain mielin väärin, tottakai.

    Vähän vain hassuttelisin sen nettitytön kanssa.

    En ota asiaa niin vakavasti, sellainen pikku seikkailu vain.

    Piristäisi kenties tätä stressaavaa työrumbaa, hääjärjestelyjä yms. hötköilyä.

    Vai olla, että minulla on joku hyväksynnän tarve. Kaipaan jännitystä ja tämä uusi treffitilanne saattaisi sellainen olla. Viimeiset vuodet ovat olleet varsin stabiileja vain, joten kohdata tuntematon nainen näin pitkän seurustelun jälkeen salaa vain, heh...

    Pitäisi hänelle ilmoittaa tänään, mitä tehdään. Tai sitten jättää väliin vain. En ole vielä kuullut hänen ääntä, vain viestittelyä....

    Oma avovaimoni on myös rakas ja tärkeä, fiksu ja filmaattiinen, mutta miksi en voisi pitää tuntemattoman nettitytön kanssa vähän hassutella vain? Jännään vaihtelua, ei niin vakavasti tätä sopisi ottaa kummankaan... Kunhan kokeilin vain tuollaista nettihömppää ja jäin koukkuun...

    Mun mies meinasi chattileikittelynsä vuoksi lentää kuin leppäkeihäs pihalle meidän suhteesta. Mies tosisaan sanoi minulle, että se oli vain virtuaalileikkiä, hevonpee, ei ollut minulle, kun kiinni jäi. Todella viikon verran olin varma ja olin päättänytkin erota ukosta. Niin paljon se minua loukkasi. Nyt olen antanut anteeksi, mutten unohda varmaankaan!
    Joten oikeasti mieti, miten tärkeällä asialla leikit. Mieheni sanoi ettei ymmärtänyt että laittoi meidän liittomme vaakalaudalle tällaisella leikillä. No aikuinenhan hän on, en käsitä teitä miehiä, että voitte edes leikitellä näin rankasti rakkaanne tunteilla. Haloo!!!
    Mun mies on koeajalla ja lentää tosiaan aivan samantein jos joskus joudun edes epäilemään tällaista.
    Vaikka et sinä ota sitä vakavasti tuleva vaimosi varmasti ottaa. Hyvä mies järki molempiin päihin!
    Terveisin nainen jonka mies on vähän vaan hassutellut, perhana!

    Äänestä

Varmaan tuntuu jännältä ajatus tapaamisesta, mutta mitä jos nyt miettisit vielä... Hyväksyisitkö tyttöystävältäsi samanlaisen käytöksen. Jos et, niin sitten lopeta! Mietipä myös vielä kysmystä: haluanko todella puoliskoni kanssa todella naimisiin? Häät on nyt helpompi perua kuin sitten sitten päivää ennen... Jännitystä saa muustakin kuin toisen pettämisestä! Käytäpä vähän mielikuvitustasi. Lopeta sekoilu, tai syntyy vielä kamala tragedia ja soppa. Usko nyt. Lopeta.

Äänestä
  • kyllä se varmaan noin on. Täytyy varmaankin vaan lähteä pururadalle lenkille.

    En hyväksyisi tyttöystävältäni tällaista käytöstä, mutta hän onkin jo perusluonteeltaan selvästi fiksumpi mitä minä, joten en usko, että hän voisi edes ajatella vastaavaa.

    Ei minulla avioliitto mitään vastaan tällä hetkellä ole. Ehkä avioliitto kestää pitkään tai sitten ei.

    Se on vain tässä elämänvaiheessa ihan hyvä ratkaisu. Kaikki on muutenkin mennyt ihan nappiin ja pidetään kesällä sitten isot rakkauden juhlat.

    Ehkä avioliitto on sitten myös vain määräaikainen pätkä, ehkä ei. En voi varmaksi sanoa, miten rakkauden sitten loppujen lopuksi käy.

    Meillä on kuitenkin varsin tasapainoinen suhde, kaikki on hyvin, mutta ehkä se jännitys juurikin puuttuu. Nettityttö voisi sellaista tarjota?

    Itse täytän 30 vuotta, mutta olen henkisesti aika lapsellinen, kuten varmaan huomaat.

    En voisi vielä useaan vuoteen kuvitellakaan avioliittoomme lapsia, tosin uriemme vuoksi emme ole niitä edes ajatelleetkaan.

    Teen vain töitä, urheilen ja kaipaan tällaista vaihtelua, joka välillä löytää hassuista viikonlopuista, ulkomaanmatkoista tms.

    Äänestä

Siis, nyt en ihan ymmärrä. Miksi kirjoitat uskottomuuspalstalle, jos et kerran koe olevasi uskoton tai aikeissasi ei ole olla uskoton? Näyttää myös siltä, että et suostu kuuntelemaan kettään, vaan olet jo päätöksesi tehnyt... mitä enää täällä keskusteletä, petä sitten. Hulluttele oikein kunnolla. Kysmykses "mihin nettitreffi voi johtaa?" lienee aika selkä. Jos et itse sitä todellakaan tiedä, niin minäpä kerron. Se voi johtaa: seksiin, pettämiseen, parisuhteen tuhoon, jne. Vaikutat vähän kaverilta, joka sitten pettämisen jälkeen itkee kotiovella kun kaikki on jo liian myöhäistä. Mistä teitä oikein sikiää?

Äänestä
  • Mietipä todellakin miksi olet uskottomuuspalstalla? Voisitko ystävällisesti vastata.

    Äänestä

Rehellisessä ja avoimessa suhteessa on paljon helpompaa usko minua.
Mikään ei ole kuluttavampaa kuin salailu.
Nyt kaipaat jännitystä, ok se on tosiasia.
Kiusaus on edessäsi ja sinä päätät onko se sinulle
hyvä juttu pitemmän päälle.
Mitä toivoisit avokkisi tekevän vastaavassa tilateessa?

Äänestä

Oletpa myllerryksen keskellä!
Olen sitä mieltä, ettei sinun kannata naimisiin mennä tällä hetkellä, jos kaipaat tuollaista jännitystä elämääsi. Nimittäin, se menovimma tuskin helpottaa ennen kuin saat sen vapauden kulkea miten haluat. Tiedän sen kymmenen vuoden takaa kokemuksesta. Ja sitten kun olin mennä viipottanut pari kuukautta, meni menohalut ohi täysin ja nyt olen ollut 7 vuotta onnellisessa parisuhteessa. Ei ole tullut mieleenkään moiset.

Ja tuosta treffiseurasta sen verran, tiedän kun ihmiset keskustelevat netissä, niin aina saa hyväksyntää kaikelle. Sillä aina löytyy joku joka ymmärtää paremmin,kuin kotona se oma puoliso. Totuus kuitenkin on, että on helppo ymmärtää, kun ei ole tosi elämä kysessä, vaan virtuaalinen. Jos se ihana nainen on vaan kaikkea ihanaa netissä, niin varmaa on että ei se täydellinen ole. Kaikki parhaat puolet tietysti tulee siinä ensin esille, arki olisi toista.
Jos kuitenkin haluat mennä naimisiin, älä tapaa tätä naista, sillä silloin sotket oman elämäsi ja myös monen muun. Tehtyä et koskaan saa tekemättömäksi loukattuasi puolisoasi. Välttämättä ei tule aina aluksi mietittyä mihin ryhtyy ja usein tarkoituskaan ei ole niin paha kuin sitten loppujen lopuksi on. Yritän sinulle sanoa, että älä pilaa parisuhdettasi, jos se on se oikea, älä tee sitä. Minua on joskus aikanaan loukattu tuolla tavalla ja sitä ei saa koskaan tekemättömäksi, vaikka miten haluaisi, ei koskaan. Jäljet ovat aina sydämessä.
Kerroit että olet tavannut seksikkään ja fiksun naisen chatissa, niinkin voi olla tai sitten ei. Et voi täysin luottaa siihen mitä hän on itsestään sinulle kertonut. Täällä netissä kun on kaikenmoisia hörhöjä liikkeellä. Voi vaikka olla transu, heh nyt vähän meni yli. Mutta tosiaan netissä on niin kaikenlasita liikkeellä, että ei kannata elämäänsä pilata pienen jännityksen halun vuoksi.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Äänestä
  • No joo, koitan lopettaa sekoilun. Täytyy ottaa vain rauhoittava olut kalareissulla loma-aikaan.

    Kiitos kirjoituksesta.

    En usko, että monikaan nainen olisi nykyisen puolisoni veroinen, mutta toisissa asioissa voisi olla elämä helpompaakin.

    Kokonaisuutena olen kuitenkin aviopuolisoni valinnut. ehkä nettinainen olisi vain ihminen, jonka kautta hakisin vielä enemmän varmuutta, että puolisoni on varmasti se OIKEA.

    kyllä jokainen, joka on pitkään parisuhteesa elänyt, kokee myllerrystä ajan mittaan suuntaan tai toiseen. Toisilla se ilmenee vain eri tavoin.

    Noh, nettinainen taitaa kuitenkin jäädä. Mutta olishan se ollut kokemus nähdä millainen se olis live-tilantessa ollut. Varmasti erilainen, mitä kuvittelen.

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    No joo, koitan lopettaa sekoilun. Täytyy ottaa vain rauhoittava olut kalareissulla loma-aikaan.

    Kiitos kirjoituksesta.

    En usko, että monikaan nainen olisi nykyisen puolisoni veroinen, mutta toisissa asioissa voisi olla elämä helpompaakin.

    Kokonaisuutena olen kuitenkin aviopuolisoni valinnut. ehkä nettinainen olisi vain ihminen, jonka kautta hakisin vielä enemmän varmuutta, että puolisoni on varmasti se OIKEA.

    kyllä jokainen, joka on pitkään parisuhteesa elänyt, kokee myllerrystä ajan mittaan suuntaan tai toiseen. Toisilla se ilmenee vain eri tavoin.

    Noh, nettinainen taitaa kuitenkin jäädä. Mutta olishan se ollut kokemus nähdä millainen se olis live-tilantessa ollut. Varmasti erilainen, mitä kuvittelen.

    kommentti, jos jaksat vielä lukea. En haluaisi lähteä terapeutti- enkä äitimäiseen kommentointiin, mutta kokemukseni tässä on aika pitkälle jotain sinuun päin, joidenkin asioiden suhteen ainakin. Nimittäin, jos lähdetään iästä, olen 30v nainen ja TODELLAKIN käynyt läpi aika rajun ikäkriisin. Terapiaan kun suhteemme joutui, sanottiin minulle, että ikä-, identiteetti-, parisuhdekriisi, kaikki samassa paketissa..Siis mieti siltä kannalta, ota psykanopus ja perehdy hieman ihmisen mielenrakenteisiin, oikeasti! Siellä lukee kaikki se, mitä mielessäsi pyörittelet nyt. Toinen seikka, olen ollut saman miehen kanssa 11v. Suhteemme oli vuosia tasaista ph7, ei oikein mitään, lapsiakin on eli siihen malliin, mitään sanomatonta ja ilmeetöntä. Löysin sattumalta netin kautta miehen, jonka "mukaan" lähdin kokeilemaan hieman ystävyyttä.. Oli mielessäni, et Wau, mieletön verbaalinen ajattelukyky, mikä lennokas tapa kirjoittaa..yms. Ja mua vietiin kuin pässiä narussa, samoin sitä miestä. Sille kaikki oli helpompaa, oli eronnut aiemmin ja lapsi asui äidillään...Tavattiin kerran, asutaan niin eripuolella, ettei mahdollisuutta tullut. Se ei ollut pelkkää seksiä, todellakaan. Oltiin paljon puhuttu ja kirjoitettu, mutta seksiin se meni, tottakai! Eli menee teilläkin, miksikäs ei menisi??? Ja se on pahinta toisen pettämistä, kun petät fyysisesti. Siitä selviät jos selviät. Minä tai me selvisimme, miehellä oli yksi seikkailu myös takana...Eli onko naisellasikin? Samaa hänkin toden näköisesti kokee..Ja kaipaako enemmän muualta? Miehenikin piti minua täysin varmana nakkina, mikäs tässä nyt lapsia hoidellessa. Elämässä vain himourheilu ja ulkonäöstä huolehtimista, kotona kun lapsia hoidan. Mutta meidän elämästä tuli käden käänteessä todellinen helvetti. Sairaudet, masennus, pahaolo, katumus, kaipuu pois tästä...Terapiaan piti kiireellä mennä, että lapset eivät kärsi ja vieläkin juostaan. Meidän suhteen piti kasassa lapset ja tahto jatkaa yhdessä, teitä ei pidä mikään, sori vaan. Elämä on aika ajoin taas oikein elämisen arvoista, mutta paljon on asioita, joiden takia voisi pistää narun kaulaan...
    Kun petät, jätät tahran itseesi, että olet epärehellinen, se muistetaan, sitä aina epäillään. Petät tod näk toisen ja kolmannenkin kerran. Lähdet täydellisen kaksoiselämän pyörittämiseen ja sinusta tulee sika! Lopeta sekoilusi ja kunnioita naistasi, arvosta häntä ja puhu hänelle mitä tarvitset. Avioliitot kaatuvat aina juroihin suhteisiin, joissa ei ilmaista ääneen omia tarpeita.....Sinä osaat kirjoittaa hyvin, tekstiäsi on muikava lukea, kykenet ajattelemaan -siis pystyt myös puhumaan ja tuomaan ulos tarpeesi. Tsemppiä! Älä kuormita suomen avioerotilastoja!!!

    Äänestä

  • Minulta pieni kirjoitti:

    Moi,

    Voisinpa lukeakin jotain psykologian kirjoja, niissä voisi olla hyvin ajatuksia.

    Onko sinulla tiedossa jotain, mitä voisit suositella minulle? En ole ikinä sellaisia lukenutkaan.

    Kiitos.

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    Moi,

    Voisinpa lukeakin jotain psykologian kirjoja, niissä voisi olla hyvin ajatuksia.

    Onko sinulla tiedossa jotain, mitä voisit suositella minulle? En ole ikinä sellaisia lukenutkaan.

    Kiitos.

    Kari Kiianmaalla on hyviä kirjoituksia ja kirjoja. Lue niitä, niin varmasti tunnistat omat "vaivasi" ja miten selviydyt niistä. Kiianmaalla on myös omat sivut. Eikä olisi pahitteeksi vaikka jättäisit pari nettineiti-puhelua väliin ja esim. sillä rahalla pistäytyisit vaikka ihan noin itsesi edun kannalta vastaanotolla. Silloin ymmärtäisit, että mitä jeppe tosiaan miettii ja minne tiesi on viemässä. Kiianmaa on expertti nimenomaan parisuhdeterapiassa ja uskottomuusasiassa.

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    Moi,

    Voisinpa lukeakin jotain psykologian kirjoja, niissä voisi olla hyvin ajatuksia.

    Onko sinulla tiedossa jotain, mitä voisit suositella minulle? En ole ikinä sellaisia lukenutkaan.

    Kiitos.

    ihan hyvä opus. Mieleeni tuli vielä lisätä, että meille parisuhdeterapiassa on korostettu sitä, että jokainen suhde on oman näköinen, eli ei ole mitään kaavaa tai teoriaa sille, miten pitää tai ei pidä elää. Eli jos vaikka ehdotat naisellesi, että olet hieman seikkailevaa sorttia, että hieroisitte jotain sopimusta, koska kaikken hyvän alku ja juuri on nimom soppareiden tekeminen, esim tietokoneella olostakin.....Kuulostaa typerälle, mutta parisuhde on äärettömän naivi ja yksinkertainen kompleksi. Mutta tässä ainoastaan negaa tulee epärehellisyydestä ja uskottomuudesta, ei niinkään siitä, millainen ihmisenä olet. Muista se, että valitset nyt tiesi, mitä on mukavinta kulkea. Minä kun ehdotin liberaalia suhdetta, olisin ollut sellaiseen kypsä, mies ei, eli silloin ei muita kuvioissa enää koskaan.....Edelleen tsemppiä!!!

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    Moi,

    Voisinpa lukeakin jotain psykologian kirjoja, niissä voisi olla hyvin ajatuksia.

    Onko sinulla tiedossa jotain, mitä voisit suositella minulle? En ole ikinä sellaisia lukenutkaan.

    Kiitos.

    Eli vaikka ehdotin psykanopusta, en silti ehdota sinulle todellakaan terapiaa, koska yhdestä kerrasta ei ole mitään hyötyä ja toiseksi, siellä ei hyödytä käydä jos ei ole ongelmaa miksi menee...Ne maksaa n. 60e 45min...... Ihan yksinkertaisesti vain kun tajuat asiat oikealla tavalla. Ihminen oppii ja kehittyy täydelliseksi kun tuntee itsensä. Siellä vain "kolmenkympikriisi" on aika tuttua luettavaa, en tiedä tuosta mainitusta opuksesta kuitenkaan, kuinka siellä kirjoitetaan. Eli sinäkin todnäk kieriskelet niissä tutuissa ajatuksissa, mitä me muutkin ikäisesi pyöritellään. Ja tuo suhteenne kesto on myös pskykan kannalta selitettävissä. Suurinosa eroista tapahtuu kolmikymppisenä, kun kimppaan on menty parikymppisinä...Näin se vaan on. Eli suosittelen, että perehdyt asioihin. Sinulla on aikaa perua häät jos siltä tuntuu. Älä menee vain yhteenkasvaneseen kiinni, mene suhteeseen, jossa olet täydellisimmilläsi...Ja netissä deittipalstoilla pyörii aika epätoivoista populaa. Todnäk nainen siellä olisi pelkkä seksilelu, jos edes miellyttää sinua ulkoisesti. (pakko lisätä, että minun suhteeni tuli vastaan ihan nettikaupanteossa, ei mitään syrjähypyn etsintää ollut mielessä...)...=)

    Äänestä

  • hieman äskeiseen kirjoitti:

    En ihan ymmärrä tuota vuodatustasi. Kaikki ei ole hörhöjä, jotka täällä on, joten ihan puhu vain itsestäsi. Viisas olet, olethan kokenut jo ilmeisesti kaiken. Voi kun joskus pääsisit sieltä puun tyvestä puuhun, mutta taitaa aina kynnet livetä... Neuvojen tarpeessa olet itsekin, älä neuvo muita.

    Äänestä

  • lähes tuplaten kirjoitti:

    sanoihini. Sinä taidat olla juuri tällainen epätoivoinen sinkkunainen, joka hakee suomitreffeiltä miestä, vaan kun ei lähde. Minulla on oikein hyvin pullat uunissa, tiedän itseni ja jokaisen hengenvetoni; mikä olen ja mitä haluan. Toisin kuin sinä, valitan, sen pystyy lukemaan sokeakin.

    Äänestä

  • kun joku tarttuu kirjoitti:

    sanoihini. Sinä taidat olla juuri tällainen epätoivoinen sinkkunainen, joka hakee suomitreffeiltä miestä, vaan kun ei lähde. Minulla on oikein hyvin pullat uunissa, tiedän itseni ja jokaisen hengenvetoni; mikä olen ja mitä haluan. Toisin kuin sinä, valitan, sen pystyy lukemaan sokeakin.

    En ole kertaakaan eronnut, eikä ole ollut koskaan salasuhdetta ei netissä eikä petissä. Olen perheellinen, työssäkäyvä, omillani toimeentuleva. Lueskelen vain mielenkiinnosta näitä juttuja. Olen tähän asti saanut myös ihan asiallisia kommentteja muilta. Haluaisin olla nuori, mutta ei tässä ole näinkään mitään valittamista.

    Äänestä

  • Minulta pieni kirjoitti:

    kommentti, jos jaksat vielä lukea. En haluaisi lähteä terapeutti- enkä äitimäiseen kommentointiin, mutta kokemukseni tässä on aika pitkälle jotain sinuun päin, joidenkin asioiden suhteen ainakin. Nimittäin, jos lähdetään iästä, olen 30v nainen ja TODELLAKIN käynyt läpi aika rajun ikäkriisin. Terapiaan kun suhteemme joutui, sanottiin minulle, että ikä-, identiteetti-, parisuhdekriisi, kaikki samassa paketissa..Siis mieti siltä kannalta, ota psykanopus ja perehdy hieman ihmisen mielenrakenteisiin, oikeasti! Siellä lukee kaikki se, mitä mielessäsi pyörittelet nyt. Toinen seikka, olen ollut saman miehen kanssa 11v. Suhteemme oli vuosia tasaista ph7, ei oikein mitään, lapsiakin on eli siihen malliin, mitään sanomatonta ja ilmeetöntä. Löysin sattumalta netin kautta miehen, jonka "mukaan" lähdin kokeilemaan hieman ystävyyttä.. Oli mielessäni, et Wau, mieletön verbaalinen ajattelukyky, mikä lennokas tapa kirjoittaa..yms. Ja mua vietiin kuin pässiä narussa, samoin sitä miestä. Sille kaikki oli helpompaa, oli eronnut aiemmin ja lapsi asui äidillään...Tavattiin kerran, asutaan niin eripuolella, ettei mahdollisuutta tullut. Se ei ollut pelkkää seksiä, todellakaan. Oltiin paljon puhuttu ja kirjoitettu, mutta seksiin se meni, tottakai! Eli menee teilläkin, miksikäs ei menisi??? Ja se on pahinta toisen pettämistä, kun petät fyysisesti. Siitä selviät jos selviät. Minä tai me selvisimme, miehellä oli yksi seikkailu myös takana...Eli onko naisellasikin? Samaa hänkin toden näköisesti kokee..Ja kaipaako enemmän muualta? Miehenikin piti minua täysin varmana nakkina, mikäs tässä nyt lapsia hoidellessa. Elämässä vain himourheilu ja ulkonäöstä huolehtimista, kotona kun lapsia hoidan. Mutta meidän elämästä tuli käden käänteessä todellinen helvetti. Sairaudet, masennus, pahaolo, katumus, kaipuu pois tästä...Terapiaan piti kiireellä mennä, että lapset eivät kärsi ja vieläkin juostaan. Meidän suhteen piti kasassa lapset ja tahto jatkaa yhdessä, teitä ei pidä mikään, sori vaan. Elämä on aika ajoin taas oikein elämisen arvoista, mutta paljon on asioita, joiden takia voisi pistää narun kaulaan...
    Kun petät, jätät tahran itseesi, että olet epärehellinen, se muistetaan, sitä aina epäillään. Petät tod näk toisen ja kolmannenkin kerran. Lähdet täydellisen kaksoiselämän pyörittämiseen ja sinusta tulee sika! Lopeta sekoilusi ja kunnioita naistasi, arvosta häntä ja puhu hänelle mitä tarvitset. Avioliitot kaatuvat aina juroihin suhteisiin, joissa ei ilmaista ääneen omia tarpeita.....Sinä osaat kirjoittaa hyvin, tekstiäsi on muikava lukea, kykenet ajattelemaan -siis pystyt myös puhumaan ja tuomaan ulos tarpeesi. Tsemppiä! Älä kuormita suomen avioerotilastoja!!!

    Kirjoitit tosi asiaa, arkielämän totuuksia. Toivon että monet vastaavassa tilanteessa Jacklaussin kanssa olevat miettivät kirjoitustasi oikein kunnolla. Tosi pienellä voi ihminen pilata niin, niin paljon. Ja tehtyä ei saa tekemättömäksi!
    Aurinkoa kevääseesi toivottaen myös nettipetetty, joka yrittää uuden elämän alkuun.

    Äänestä

  • sinkkunaisesta kirjoitti:

    En ole kertaakaan eronnut, eikä ole ollut koskaan salasuhdetta ei netissä eikä petissä. Olen perheellinen, työssäkäyvä, omillani toimeentuleva. Lueskelen vain mielenkiinnosta näitä juttuja. Olen tähän asti saanut myös ihan asiallisia kommentteja muilta. Haluaisin olla nuori, mutta ei tässä ole näinkään mitään valittamista.

    kerron kokemuksestani aiheesta, mikä on ollut omaa arkipäivääni, ja saan vastaukseksi "ulkopuoliselta" aika aiheettoman hörhöleiman ja muuta mitä kirjoitat. En voi muuta kuin ihmetellä..Oma reaktioni oli lapsellisimmasta päästä, olin vain aika pöyristynyt kommentistasi...

    Äänestä

Sinkkunainen jota et ole edes nähnyt livenä, tuntuu jännittävämmältä kuin avokki jota olet katsellut vuosikaudet. Kaipaat jännitystä jonka saa uuden ihmisen kanssa. Avokistasi et oikeasti ole valmis luopumaan, tosipaikan tullen et ainakaan. Luulet, että saat molemmat; vähän jännitystä uuden naisen kanssa ja turvallisen elämän rakastamasi naisen kanssa. Nyt sinulle uutisia: ET tule saamaan molempia. Teet nyt valinnan. Jos valitset nettideitin, asiat johtavat ennenpitkää seksiin. Tuleva vaimosi saa tietää. Näin tapahtuu joko sattumalta, tai siksi että alat voida niin pahoin että sinun on pakko kertoa itse. Tai sinkkunainen kertoo. Jokatapauksessa totuus tulee ilmi. Sen jälkeen menetät avovaimosi ja tajuat ettei nettideittisi ollutkaan yhtään mitään. Tajuat, millä oikeasti on merkitystä. Silloin on valitettavasti vaan liian myöhäistä. Olet jo rikkonut rakkaussuhteesi LOPULLISESTI. Halusin vain kertoa sinulle nämä tosiasiat koska tiedän ettet niitä nyt näe. Toivon että mietit ja teet oikean valinnan.

Äänestä

Tai vaihtoehtoisesti ilmoita morsiammellesi,ettet vielä ole valmis sitoutumaan!

Lehdestä luin psykologi Kari Kiianmaan tekstin, sopii hyvin tähänkin:
-Kokeiluun lähdetään helposti, jos houkutus on tarjolla ja on varma siitä, että ei jää kiinni.
Varmin keino torjua uskottomuus onkin sanoa "ei".
"Ei" lounaskutsuille, "ei" kaikelle sellaiselle, mikä voisi johtaa pettämiseen.Vaikka uskoton katsookin ajautuneensa rinnakkaissuhteeseen, todllisuudessa uskottomuus on oma päätös.

Sinulla on homma hakusessa, etkä ilmeisesti halua tai ole kykenevä panostamaan olemassa olevaan.Tunnistan kokemuksesta.

Minun mieheni on hulivili, silmät vilkkuvat ja tykkää bilettää.
Vuosi takaperin tapasi ravintolassa naisen, meni myöhemmin kahville, oli kiva jutella ja jonkun ajan päästä suhde ja sängyssä.
Meni kuukausia, ennen kuin minä ymmärsin, että jotain on vialla. Nyt sitten ihmetellään, minä en enää halua jatkaa avioliittoa, mutta olen luvannut vielä yrittää, aikarajakin on.

Vielä hyvä neuvo, jos tosiaan ajattelet pitäväsi nettiystäväsi vain platonisena, kerro hänestä avokillesi. Tehkää mukavasta ihmisestä yhteinen ystävä. Kummasti julkisanottu latistaa.

Äänestä

en mennyt, enkä tule menemään.

Puhelinkontaktissa olin nettinaisen kanssa, äänen kuulin, siihen sai jäädä viestittelyn lisäksi.

Sain niin pelottavaa palautetta kansalaisilta, että jätän mahdollisen ystävyyden / seksikokemuksen tai mitä sitten olisi tuonutkaan tullessaan, kokonaan väliin.

Keskityn nyt vain naisen kanssa tähän hetkeen ja tulevan illan illaliseen. Yritän nauttia hetkestä.

Kiitos rakentavasta palautteesta.

Äänestä
  • ...voinkun mäkin saisin itsekuria jostain JA PALJON! Ihanaa illallista teille, olet sympaattisen tuntuinen mies, vähän "pallo hukassa" vaan! Mut kyllä se pallo karkaa muiltakin aina aika ajoin....

    Äänestä

  • villi ja varattu kirjoitti:

    ...voinkun mäkin saisin itsekuria jostain JA PALJON! Ihanaa illallista teille, olet sympaattisen tuntuinen mies, vähän "pallo hukassa" vaan! Mut kyllä se pallo karkaa muiltakin aina aika ajoin....

    olen juu vähän erikoinen, mutta pitkä suhteemme nyt jatkuu ja ei se onnellisemmaksi tule, jos alan vain vieraan naisen kanssa sekoilemaan.

    Täytyy nyt vaan vähän miettiä hyviäkin puolia suhteessamme ja puhua puolison kanssa illallisella uudesta elämänvaiheestamme tulevan avioliiton myötä.

    Meidän suhteessa on jonkin verran erilaisia kiinnostuksen kohteita, mutta toisaalta on myös yhdistäviä.

    Samantyypisen luonteen / persoonan kanssa kuin minä olen, en voisi ikinä seurustella.
    Tarvitsen maltillisempaa kumppania, kuten minulla onkin. Yritän olla uskollinen ja suljen nettiprofiilin.

    Elämä välillä kyllästyttää, mutta täytyy olla tyytyväinen jo saavutetuista asioista.

    Älä avaa sitä heikkona hetkenä, koska silloin helposti olet samassa jamassa. Mieti tosiaankin asioita ennenkuin toimit. Opettele nyt jo ennen avioitumistasi, jos et vielä osaa, keskustelemaan puolisosi kanssa asioista, kuten esim. nettisuhteista yms. Nyt on hyvä keskustella, kun et ole vielä mitään "tehnyt". Siinäpähän näet ottaako kierroksia ja voit tulkita niitä itsellesi. Joka tapauksessa onnea elämääsi ja myös lapsirikkaita vuosia. Kiitos keskustelusta!

    Äänestä

  • nettiprofiilisi kirjoitti:

    Minä en ainakaan haluaisi että tuleva mieheni epäröisi sitoutumishalujaan. Haluaisin että hän on todellakin 100 % VARMA omista tunteistaan. Jos hän epäröisi lähettäisin hänet mielelläni niin monille treffeille kuin tarve vaatisi että selvyys löytyisi. Kävisi siinä sitten mitenpäin vaan. Enhän haluaisi avioliittoa johon puolisoni ei oliskaan aivan pohjamutia myöten sitoutunut.Kunhan kerrot kokeilemis ajatuksistasi myös avokillesi. Kerro että haluat olla kesällä 100 % varma.
    Ihmissuhteet ovat itsensää ja toisen kunnioittamista. Siksi sinun täytyy ensinnäkin kunnioittaa itseäsi että teet elämässäsi oikean valinnan ja tulevaa puolisoasi ettet valehtele hänelle heti alttarilla. Kunnioita myös häntä jonka kanssa lähdet treffeille. Kerro myös hänelle mikä todellinen tilanteesi on. Ihminen saa epäröidä ja haeskella, mutta rehellinen pitää olla!

    Äänestä

  • MENE IHMEESSÄ!!!!! kirjoitti:

    asiat eivät ole koskaan aivan noin mustavalkoisia ja helppoja. Oletko koulukseltasi joku kaupantäti / parturi?

    Ei se aina ole joko / tai vaan on mahdollisuus ja aikaa myös ajatella ja rauhoittua miettimään asioita puolin ja toisin.

    Jokainen ihminen tarvitsee muutoksissa mietintää, harkintaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Varmasti epävarmuutta tuntevat naimisiin mennessä sekä vastarakastuneet että pitkään seurustelleet.

    Hiljene miettimään. Älä yllytä ketään tekoihin. häpeä.

    Äänestä

  • juhani rwrerwr kirjoitti:

    Sori Juhani jos koit että yllytän toista mielestäsi vääriin.
    Mutta en kuitenkaan ryhdy häpeämään mitään kokemustani siitä että elämässä pitää olla rehellinen mitä tahansa tekeekin.

    Minusta avioiitto kannatta ottaa tosissaan ja tehdä kaikkensa mitä harkintaan tarvitsee, rehellisesti. Kehotan kaikkia valitsemaan totuuden, jotka haluavat elämässään rakastaa ja tulla rakastetuksi. Rakkaus on toisen huomioon ottamista, tukemista ja kunnioittamista juuri sellaisena kuin hän on. Avioliitossa täytyy voida olla täysin rehellisesti omana itsenään ja täytyy voida opetella luottamaan että saa toiselta saman tuen ja kunnioituksen. Miten siinä muuten olisi mitään todellista järkeä?

    Mennä avioon ryhtyäkseen näyttelemään vaimoa ja miestä ryhtyä salailemaan asioita pitämään mykkäkoulua...häh.Mihin tollasta elämää tarvitaan?

    No ehkä joku tarvii, en mene sanomaan.

    Haluaisitko itse sitten vaimon joka itse asiassa haikaileekin jotain muuta jo lähtökohtaisesti ja kokee ettei ole tarpeeksi mennyt kun alttarille astuu?

    Äänestä

  • Olipas mukava ilta, ruoka oli erinomaista ja tunnelma lämminhenkisen positiivinen. Keskusteluyhteys oli myös hyvä ja läheinen.

    Kotiin tullessamme rakastelimme ja nautimme toisistamme.

    Tajusin, että minulla on jo upea nainen.

    Hän ei ole vain fiksu ja kaunis uranainen, vaan rakastava ja yhteistyökykyinen, toiset huomioon ottava ja kuunteleva ihminen.

    Minä olen perusrauhaton.

    Näin kolmenkympin tullessa täyteen, olen koittanut opetella enemmän ajattelemaan.

    Olen aina ollut varsin itsepäinen, vain omaa parasta ajatteleva, ikävähkö luonne toisia kohtaan.

    Kumman hyvin kyllä työelämässä menee, ainakin kun tilinauhaa katsoo. Mutta onhan työni varsin itseohjautuvaa.

    Eihän järkeä olisi , hypätä epätoivoisen virtuaalinaisen kanssa sotkemaan elämäänsä.

    Takana on kuitenkin mukavaa ja rakastettavaa parisuhdeelämää ollut nykyisessa suhteessa useita vuosia.

    Luulisin, että johonkin piirteeseen virtuaalinaisessa voisin ihastua, mutta kyllästyisin varmasti häneenkin ja vertaisin nykyiseen vain ja tulisi erot kaikin puolin.

    Nettinainen tuntisikin itsensä vasta lopuksi itsensä todella törkeästi hyväksi käytetyksi vain.

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    Olipas mukava ilta, ruoka oli erinomaista ja tunnelma lämminhenkisen positiivinen. Keskusteluyhteys oli myös hyvä ja läheinen.

    Kotiin tullessamme rakastelimme ja nautimme toisistamme.

    Tajusin, että minulla on jo upea nainen.

    Hän ei ole vain fiksu ja kaunis uranainen, vaan rakastava ja yhteistyökykyinen, toiset huomioon ottava ja kuunteleva ihminen.

    Minä olen perusrauhaton.

    Näin kolmenkympin tullessa täyteen, olen koittanut opetella enemmän ajattelemaan.

    Olen aina ollut varsin itsepäinen, vain omaa parasta ajatteleva, ikävähkö luonne toisia kohtaan.

    Kumman hyvin kyllä työelämässä menee, ainakin kun tilinauhaa katsoo. Mutta onhan työni varsin itseohjautuvaa.

    Eihän järkeä olisi , hypätä epätoivoisen virtuaalinaisen kanssa sotkemaan elämäänsä.

    Takana on kuitenkin mukavaa ja rakastettavaa parisuhdeelämää ollut nykyisessa suhteessa useita vuosia.

    Luulisin, että johonkin piirteeseen virtuaalinaisessa voisin ihastua, mutta kyllästyisin varmasti häneenkin ja vertaisin nykyiseen vain ja tulisi erot kaikin puolin.

    Nettinainen tuntisikin itsensä vasta lopuksi itsensä todella törkeästi hyväksi käytetyksi vain.

    Luin koko ketjun ja kaikki sinun mielipiteet.

    Näen sinut hyvin pinnallisena, lapsellisena, elämää kokemattomana ja ennen kaikkea itsekkäänä ja sellaisena, joka ei halua ottaa virheistä opiskeen.

    Puhut itsestäsi ja naisestasi koko ajan sanalla ura, raha, taloudellinen tilanne, kaunis, jne jne.
    Hei haloo! Miten joku voi olla on pinnallinen? Sinulla on suhde, joka on kulissisuhde. Vietätte tod näk ylellistä elämää, hienoistoelämää, teillä on urat, upeat autot ja rikkaiden harrastukset. Voi vittu, sehän on kaikki kulissia. Puhut siellä täällä miten herkkä, kiltti ja fiksu naisesi on, mutta kuitenkin tekstistäsi näkee, että tärkeintä on pinnallisuus, kulissi, raha, maine, kunnia ja kaunis vaimo vierellä.

    Itse en lähtisi tuolle pohjalle suhdetta rakentamaan. Toisille riittää kulissi, mutta en jaksa uskoa että se kestää pitkään.

    Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa. Jos tyttöystäväsi on fiksu, toivoisin hänen tajuavan millaisen pinnallisen ja itsekeskeisen ihmisen kanssa hän on menossa naimisiin.

    Äänestä

  • krisse 32 kirjoitti:

    Meillä on kokonaisuudessaan molemmin puolin hyvä olla, emme näe kulisseja kummatkaan.

    Olemme asiasta keskustelletkiin, koska elämä on, kuten arvelitkin, ns. taloudellisesti varsin näyttävää uusine autoineen, kivoine asuntoineen ja ulkomaanmatkailuineen. Nautimme siitä.

    Hienot ja arvostetut ammatit myös nykyisin, työ palkitsevaa, mutta kaiken eteen on tehty vuosien työ opiskeluineen.

    Köyhät ovat olleet lähtökohdat alunperin, mutta nyt kova työ palkitsee. En häpeä sitä yhtään.

    Taloudellisesti erilaisissa asemissa voi olla omanlaisensa kulissit, ei niin uraihmisillä omat kikkailunsa.

    Varsin monella on Suomessa vaihtoehtoinen mahdollisuus, hankkia myös mukavampi elämä ammatinkin suhteen opiskelemalla. Laiskat eivät välttämättä sitä saavuta.

    Kyllä sinä saat kateellinen olla. Uuden karhealla bemarilla on mukava ajaa, kun tietää että siihen on varaa ja työelämässäkin näyttä uusia ovia aukenevan.

    Avioliitto kolkuttelee ja kokonaisuutena tilanne näyttää valoisalta. Oma harhailuni on oma juttunsa.

    Meillä on hienot autot, totta. Lisäksi hienot ammatit ja kiva asunto. Näiden eteen on tehty rajusti töitä, opiskeltu useita vuosia. Nyt on aika siitä nauttia.

    Köyhilläkin voi olla kulis

    Mahtavaa jack hyvä päätös
    ONNEA KAIKKEEN!!!
    Selvästikkin olet matkalla oikeaan suuntaan.
    Rakkaus on tärkeintä.

    Nyt se suu tukkoon jo Jack ja se näppis jonnekin pöytälaatikkoon piiloon, että saadaan tarinointiisiin loppu. Kaikki tietää jo millainen olet. Et todellakaan mikään unelmavävy. Lupasit jo lopettaa kommentoinnin. Lopeta siis. Aika ristiriitaista on viestittelysi. Nyt sanot että teillä on "hyvä olla", mutta eilen vielä halusit "hassutella" kun ei oikein parisuhde napannut. Ja "...uuden karhealla bemarila on mukava ajaa"... voi, voi... miksi haluat täällä rahoillasi kehuskella? Velaksi se on kuitenkin ostettu (tai perintörahoilla). Monella on täällä sitä valuuttaa kuule paljon paljon enemmän kuin sinulla - eikä sitä tarvitse kuuluttaa kovaan ääneen. Ja luuletko todella että muilla ei täällä uraa ole? Että sinä olet joku poikkeuksellinen uraraketti? Sitäkään en ole nähnyt vielä täällä erikseen ilmoiteltavan... siis ihan vain kehuskelumielessä. Uskototmuus ja ura tosin usein liittyvät toisiinsa. Olet kyllä varsinainen pälli! ...aarghh!

    Ja vaikka sanot, että avioliitto "kolkuttelee" ja kokonaisuus näyttää hyvältä, kirjoituksistasi näkee kilometrien päähän, että et ole todellisuudessa ONNELLINEN. Taitaa puuttua TODELLINEN RAKKAUS.

    Äänestä

  • I hate Jack! kirjoitti:

    Oletpas sinä hermostunut persoona. Onko sinulla omas sa elämässäsi kaikki kunnossa? Oletko vähän liian paljon internetissä, palstoilla tms.?
    Osaatko ajatella erilaisia ihmisiä, elämää on niin monenlaista. Älä ole putkikatse, joka tuomitsee.
    Rakkaus on monimuotoista. Jacklaus on hyvä kommentoimaan.

    Äänestä

  • kaunis sammakko kirjoitti:

    ...se tästä vielä puuttui.

    Äänestä

  • I hate Jack! kirjoitti:

    Nyt se suu tukkoon jo Jack ja se näppis jonnekin pöytälaatikkoon piiloon, että saadaan tarinointiisiin loppu. Kaikki tietää jo millainen olet. Et todellakaan mikään unelmavävy. Lupasit jo lopettaa kommentoinnin. Lopeta siis. Aika ristiriitaista on viestittelysi. Nyt sanot että teillä on "hyvä olla", mutta eilen vielä halusit "hassutella" kun ei oikein parisuhde napannut. Ja "...uuden karhealla bemarila on mukava ajaa"... voi, voi... miksi haluat täällä rahoillasi kehuskella? Velaksi se on kuitenkin ostettu (tai perintörahoilla). Monella on täällä sitä valuuttaa kuule paljon paljon enemmän kuin sinulla - eikä sitä tarvitse kuuluttaa kovaan ääneen. Ja luuletko todella että muilla ei täällä uraa ole? Että sinä olet joku poikkeuksellinen uraraketti? Sitäkään en ole nähnyt vielä täällä erikseen ilmoiteltavan... siis ihan vain kehuskelumielessä. Uskototmuus ja ura tosin usein liittyvät toisiinsa. Olet kyllä varsinainen pälli! ...aarghh!

    Ja vaikka sanot, että avioliitto "kolkuttelee" ja kokonaisuus näyttää hyvältä, kirjoituksistasi näkee kilometrien päähän, että et ole todellisuudessa ONNELLINEN. Taitaa puuttua TODELLINEN RAKKAUS.

    Tunteet kuohuu. Ehkä alkuperäisen olisi pitänyt osata lopettaa ajoissa :). Se ei olisi tietysti milään tavoin muuttanut parisuhdeongelmia. Onnea ja menestystä kaikille, mukaanlukien alkup.

    Äänestä

  • jacklaus_*77 kirjoitti:

    Meillä on kokonaisuudessaan molemmin puolin hyvä olla, emme näe kulisseja kummatkaan.

    Olemme asiasta keskustelletkiin, koska elämä on, kuten arvelitkin, ns. taloudellisesti varsin näyttävää uusine autoineen, kivoine asuntoineen ja ulkomaanmatkailuineen. Nautimme siitä.

    Hienot ja arvostetut ammatit myös nykyisin, työ palkitsevaa, mutta kaiken eteen on tehty vuosien työ opiskeluineen.

    Köyhät ovat olleet lähtökohdat alunperin, mutta nyt kova työ palkitsee. En häpeä sitä yhtään.

    Taloudellisesti erilaisissa asemissa voi olla omanlaisensa kulissit, ei niin uraihmisillä omat kikkailunsa.

    Varsin monella on Suomessa vaihtoehtoinen mahdollisuus, hankkia myös mukavampi elämä ammatinkin suhteen opiskelemalla. Laiskat eivät välttämättä sitä saavuta.

    Kyllä sinä saat kateellinen olla. Uuden karhealla bemarilla on mukava ajaa, kun tietää että siihen on varaa ja työelämässäkin näyttä uusia ovia aukenevan.

    Avioliitto kolkuttelee ja kokonaisuutena tilanne näyttää valoisalta. Oma harhailuni on oma juttunsa.

    Meillä on hienot autot, totta. Lisäksi hienot ammatit ja kiva asunto. Näiden eteen on tehty rajusti töitä, opiskeltu useita vuosia. Nyt on aika siitä nauttia.

    Köyhilläkin voi olla kulis

    Minäpä tiedän, että ihminen, joka on OIKEASTI onnellinen, EI selittele onnellisuutta kenellekään.

    HÄNEN EI TARVI, koska se näkyy hänestä päälle päin.

    Tarviko sinun selitellä onnellisuuttasi? Tarvii? Miksi? Siksikö, että se on hieman epäilyn alla. Niinpä.

    Toiset menee naimisiin rakkaudesta, toiset kulissien, maineen ja kunnian sekä kauniin vaimon vuoksi. Sinä kuulut jälkimmäiseen ryhmään näiden juttujen perusteella. Minä fiksuna - luojan kiitos - tuohon ensimmäiseen.

    Äänestä

  • krisse32 ja pian tohtori, m... kirjoitti:

    Niin siis nimimerkissäni piti lukea "krisse 32 ja pian tohtori, muttei tee siitä numeroa"

    Tämän halusin tuoda esille siksi, että sinulle raha, autot ja kivat asunnot on se tärkein juttu, jolla kuvittelet saavasi onnen ja mukavuudenhalun. Minä en tee näistä asioista suurta numeroa, koska ei se ole ihmisen sisimpää, vain pelkästään maallista ja ulkoista.

    Rahalla saa kaikkea muuta mutten rakkauta. Sinä olet valinnut rahan ja kulissin, onnea valitsemallasi tiellä.

    Olen niin tuohduksissa siitä että mistä näitä idiootteja teinipoikia sikiää, etten katso mitä kirjoitan. Tarkoitin siis "rahalla saa kaikkea muuta muttei rakkautta" - ei mutten. Juh, tämä tältä erää.

    Äänestä

  • krisse jatkaa kirjoitti:

    Olen niin tuohduksissa siitä että mistä näitä idiootteja teinipoikia sikiää, etten katso mitä kirjoitan. Tarkoitin siis "rahalla saa kaikkea muuta muttei rakkautta" - ei mutten. Juh, tämä tältä erää.

    :). Anna palaa vain. Jack sai minutkin hieman tuohduksiin. Enkä todellakaan ole ainoa.

    Äänestä

Kaikille hyvää ja onnellista kevään ja alkavan kesän jatkoa. Hääjuhlamme vietetään Suomeen kauniissa suvessa, upeissa puitteissa.

Rakkaus kaiken keskellä voittaa. Vaikeuksia on ollut, mutta vahvat ja fiksut persoonat hakevat ja analysoivat tilanteen haltuun. Ei ole syytä aina heti erota, vaan ajan mittaan tapahtuu ihmisen sisimmässäkin muutoksia. Elämä on meidänlaisemme ja teemme siitä nautittavan

Puitteet hääjuhlille ovat upeat, kaunis morsian ja rauhallinen järvenrantapaikka.

Illan kruunaa ilotulitus ja seuraavana päivänä lähtö romanttiselle ja rauhalliselle lomalle St Tropeziin.

Kaikille tsemppiä ongelmien keskellä, fiksut pärjäävät!

Äänestä
  • Sinä se et vain osaa lupauksistasi huolimatta lopettaa. Olen epäluotettava, mutta senhän me jo tiesimme. Viimeisin viestisihän on tosin ilmiselvä provo, joka senkin kertoo sinusta paljon, erittäin paljon. Ihan hymyilyttää pikku hassuttelusi tälla palstalla .. oikein hekottelen täällä tuosta St. Tropez vedosta, hah hah. Älkää tarttuko tähän koukkuun. Ja mitähän tuo "fiksut pärjäävät" kommenttisi mahtaa tarkoittaa..? Ilmeisesti sitä, että sinä itse et kovin hyvin tule pärjäämään. Toivottavasti olet ottanut opiksi ketjun kirjoituiksita ja muutut paremmaksi mieheksi/aviopuolisoksi. Joskin sitä vahvasti epäilen. Mihinkä se ihminen perusluonteestaan pääsee - ei mihinkään.

    Äänestä

  • kun kerran paisuttelit. Olet muuten aika lipevä kevään ja kesän toivotuksinesi, yök. Varsinainen ällötys. Vilautapa tämä ketju sille sulhasellesi, niin saat unohtaa nuo upeat, upeat, mahtavat hääsi.

    Äänestä

  • Totta, fiksut pärjäävät aina. Sinä et kuulu fiksuihin. Tiedätkö miksi?

    Ai et vai...

    No minäpä kerron tyhmemmillekin.
    Fiksujen ihmisten EI TODELLAKAAN tarvitsisi kysellä häiden kynnyksellä mitään tällaista. Mutta jonkun idiootin, kultalusikka suussa syntyneen, pitää.

    Toivottavasti naisesi tajuaa älykkyysosamääräsi tai sen puuttumisen ennen häitä.

    Raha ei takaa rakkautta, terveyttä tai onnea. Eikä edes sitä sinun toivomaa älykkyyttä.

    Äänestä

  • krisse 32 kirjoitti:

    Totta, fiksut pärjäävät aina. Sinä et kuulu fiksuihin. Tiedätkö miksi?

    Ai et vai...

    No minäpä kerron tyhmemmillekin.
    Fiksujen ihmisten EI TODELLAKAAN tarvitsisi kysellä häiden kynnyksellä mitään tällaista. Mutta jonkun idiootin, kultalusikka suussa syntyneen, pitää.

    Toivottavasti naisesi tajuaa älykkyysosamääräsi tai sen puuttumisen ennen häitä.

    Raha ei takaa rakkautta, terveyttä tai onnea. Eikä edes sitä sinun toivomaa älykkyyttä.

    En ole ikinä sanonut niin, että naisin rahan vuoksi vain.

    Elämä varsin hyvätuloisena on tosin hienoa, myös puoliso on samanvertainen. Ei siis vain pelkkää lainarahaa, ei.

    Kyllä perinmäinen syy on rakkaus. Nettinainen tarjosi vain hetken kiihkoa viesteissään, ilmeisesti hurmasin hänet jo ennen tapaamistaan näin virtuaalisesti, koska hän oli aktiivinen tapaamista ehdottomaan. Osaan kyllä sen helposti.

    Viestini kokeilunhalusta / testaamisesta seksikkään nettinaisen kanssa nyt vain kumpusi tämän jo hieman humoristisenkin viestiketjun. Pieni mahdollinen "hassuttelu" kuumensi monen kunniakkaan naisen tunteet. Onko teillä ollut huonoja kokemuksia pettäjämiehistä? Olen tyytyväinen aktiivisesti osallistumisestanne.

    Raha on hieno asia, kun sitä on sopivasti. Se mahdollistaa itsensä kehittämisen, harrastamisen, matkustelun, vapauden yms.
    Kuten kaikki tietävät.
    En voisi elää köyhänä yhtä monipuolisesti, mitä viimeiset vuodet olen elänyt varsin hyvätuloisena ja nuorena näin 30v.

    Turha sitä on kieltää. Liiallinen rahapula ja talousvaikeudetkin ajavat monet parisuhteet karille. Ei raha tuo rakkautta, mutta kyllä sen liiallinen puute näköjään sitä viekin joidenkin kohdalla....

    Noh, nyt täytyy vain koittaa rentoutua ja nauttia vielä hetki auringonpaisteesta.

    Häiden kynnyksellä voi vähän hullutella. Ei siinä mitään pahaa ole. En usko, että koskaan nettinaisen kanssa olisin seksiä ottanut, hieman vain ehkä kiusoitellut...

    Äänestä

  • jacklaus__*77 kirjoitti:

    Huomatkaa ero:

    jacklaus__*77
    jacklaus_*77

    Alkup. jacklaus ei liikkeellä vaan halpa kopio. Yksi alaviiva liikaa. Joksin, mikä tahansa on parempi kuin alkup.

    Äänestä

  • Voi luoja mitä pönttöjä maa päällään kantaa..

    Äänestä

  • jacklaus__*77 kirjoitti:

    En ole ikinä sanonut niin, että naisin rahan vuoksi vain.

    Elämä varsin hyvätuloisena on tosin hienoa, myös puoliso on samanvertainen. Ei siis vain pelkkää lainarahaa, ei.

    Kyllä perinmäinen syy on rakkaus. Nettinainen tarjosi vain hetken kiihkoa viesteissään, ilmeisesti hurmasin hänet jo ennen tapaamistaan näin virtuaalisesti, koska hän oli aktiivinen tapaamista ehdottomaan. Osaan kyllä sen helposti.

    Viestini kokeilunhalusta / testaamisesta seksikkään nettinaisen kanssa nyt vain kumpusi tämän jo hieman humoristisenkin viestiketjun. Pieni mahdollinen "hassuttelu" kuumensi monen kunniakkaan naisen tunteet. Onko teillä ollut huonoja kokemuksia pettäjämiehistä? Olen tyytyväinen aktiivisesti osallistumisestanne.

    Raha on hieno asia, kun sitä on sopivasti. Se mahdollistaa itsensä kehittämisen, harrastamisen, matkustelun, vapauden yms.
    Kuten kaikki tietävät.
    En voisi elää köyhänä yhtä monipuolisesti, mitä viimeiset vuodet olen elänyt varsin hyvätuloisena ja nuorena näin 30v.

    Turha sitä on kieltää. Liiallinen rahapula ja talousvaikeudetkin ajavat monet parisuhteet karille. Ei raha tuo rakkautta, mutta kyllä sen liiallinen puute näköjään sitä viekin joidenkin kohdalla....

    Noh, nyt täytyy vain koittaa rentoutua ja nauttia vielä hetki auringonpaisteesta.

    Häiden kynnyksellä voi vähän hullutella. Ei siinä mitään pahaa ole. En usko, että koskaan nettinaisen kanssa olisin seksiä ottanut, hieman vain ehkä kiusoitellut...

    Melko tosissaanhan alussa tunnuit olevan. Luuletko tosiaan, että kukaan jaksaa uskoa sinua ja näitä sinun selityksiäsi ah niin ihanasta ja loisteliaasta elämästä. Kuten aiemmin sanottiin, kulissia koko juttu. Tuskin täällä kovin moni jaksaa uskoa teidän liiton onnistumiseen tai sinun onnellisuuteen. En ainakaan minä ja tuskin tuhat muutakaan

    Äänestä

  • mitä pönttöjä.. kirjoitti:

    Voi luoja mitä pönttöjä maa päällään kantaa..

    Elämä on ihanaa, kun on rakastettava puoliso, mutta toisaalta elämässä myös pientä jännitystä.

    Tykkään ja rakastan pelaamisesta, toisinaan ihmisten tunteilla, mutta useimmiten vain rahalla.

    Pieni peli virkistää ihmisen elämää, älkää olko sitä vastaan vain kylmästi?

    Täytyy tosin muistaa pitää itsensä kovassa fyysisessä kunnossa, vaikka välillä vähän juhlisikin. Heikkokuntoiset, ts. pullukat eivät enää käännä edes niin pinallisia katseita, eikä toisaalta sopine edes pikku sportti-bemarin rattiin. Sinne sopivat vain söpöliinit...

    Jokatapauksessa meille tulee keskikokoiset hääjuhlat kauniiseen Suomen suveen. Voi olla, että liitto päättyy joskus eroon, mutta elän rohkeasti tätä hetkeä. Se on sitten opetus, mutta nyt eletään ja nautitaan tätä päivää, eikä murehdita liiaksi tulevaisuutta.

    Johtajat ovat sitten oma juttunsa.

    kiva varmaan käyttää aikaa tarinoidesi ideointiin, huh.

    Äänestä

  • huhuhuhkkk kirjoitti:

    kiva varmaan käyttää aikaa tarinoidesi ideointiin, huh.

    En tiedä, mistä aloittaisin. Olemme 29-vuotias pariskunta, joka on kesällä menossa naimisiin. Meillä on kaikki hyvin (tai siis niin kuvittelin). Meillä on kiva asunto, yhteisiä harrastuksia, matkustelemme paljon. Molemmat ovat melko korkeassa asemassa töissä ja molemmille työ on tärkeää. Mieheni on ollut hellä ja huomioonottava - joskus joskus hieman turhankin kova menemään verrattuna itseeni. Itse kaipailen koti-iltoja, mutta mieheni tahtoo lähteä usein bilettämään. Hän kai haluaa elää uudelleen nuoruuttaan - olemmehan olleet jo kohta 10 vuotta yhdessä.

    Nyt parin viikon sisälle mieheni käytös on muuttunut ja syykin siihen selvisi. Löysin tietokoneeltamme treffisivuston, jota hän on ilmeisesti käyttänyt aktiivisesti. Hieman asiaa pengottuani löysin myös kirjeenvaihtoa erään naisen kanssa jne. Hän suunnitteli menevänsä naisen kanssa treffeille ja kertoi olevansa villi poikamies!

    En ole kertonut miehelleni tästä löydöksestä, mutta mieleni tekisi. Mitä teen? Kerronko ja tivaanko häneltä asian todellisen laidan vai jäänkö odottamaan, mitä seuraavana tapahtuu. Olen onneton, en kertakaikkiaan uskonut, että tällaista voisi tapahtua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jacklaus_*77 kirjoitti:

Olen menossa naimisiin kesällä.

Olemme seurustelleet 9 vuotta.

29-30 vuotias pariskunta, koulutettuja ammattiin ja työssäkäyviä nykyisin normaalisti. Kaikki ok.

Nyt tänä keväänä minä olen hieman hullutellut. Alkoholiakin on kulunut normaalia enemmän, joka toinen viikonloppu bailausta yms. riehakasta menoa. Urheilu kuitenkin jatkunut jossain määrin.

Nyt olen sitten tavannut netissä profiilin puolesta seksikkään ja fiksun sinkku-naisen. Olen vain chattaillut ja viestitellyt. Hän kysyy nyt tapaamiseen.

Menenkö tapaamaan häntä? Olisi jotenkin jännää tavata tuntematon nainen ja katsoa menoa.

Ennen tätä pitkäaikaista nykyistä seurustelua ja avoliittoa trefffailin 3-4 naista, joten ihan kokematonkaan en ole.

Mihin tämä nettitreffi voi johtaa? Onko nämä yleensä pettymyksiä? Meneekö tilanne seksipuuhiin?
Jotenkin kaipaan tällaista jännitystä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu