Olen rimpuillut vajaan vuoden verran lähtökohtaisen toimimattomassa suhteessa. Olemme "eronneet" jo monta kertaa, joten uskottavuus on puolin ja toisin menetetty. Tämän haahuilun päätteeksi huomasin olevani raskaana! Tietenkin tilanteessa, jossa olin taas kerran päättänyt "lähteä".
Yksinhuoltajuus ei todellakaan kuulunut tulevaisuudensuunnitelmiini, mutta omat valintani ovat joka tapauksessa ohjanneet elämäni sen suuntaan. Oli minun virheeni jatkaa huonoa suhdetta, joka lopulta johti tähän ns. siunattuun tilaan. Lapseni ei ole virhe, minä olisin sen sijaan voinut miettiä paremmin, kenen kanssa hänet tein.
Mies toimitti minulle äitienpäiväkukat ja lahjan. Muuten hän on vetäytynyt luotani, ei vastaa puheluihin eikä juuri viesteihinkään. Itse hän halusi lapsen ja ennusti minun katuvan aborttia lopun ikäni, jos sellaista uskaltaisin edes harkita. En enää tiedä, missä mennään. Minun on ilmeisesti suunniteltava elämä uusiksi ilman odotuksia miehen suhteen. Isällä ei ole oikeuksia ilman velvollisuuksia.
Minun sydämeni on särkynyt lähinnä tämän tilanteen, ei niinkään miehen kypsymättömän käytöksen vuoksi. En halua siirtää syntymättömään lapseeni näitä katumuksen ja hylätyksi tulemisen tunteita, jotka varjostavat odotustani.
Kamppailen pelkoja ja katkeruutta vastaan päivittäin. Olen toivonut omaa lasta jo pitkään, ja suren sitä, minkälaisissa olosuhteissa odotukseni etenee.
Kertokaahan, mikä avuksi tämän tuskan sietämisessä?
Yksinhuoltajuus ei todellakaan kuulunut tulevaisuudensuunnitelmiini, mutta omat valintani ovat joka tapauksessa ohjanneet elämäni sen suuntaan. Oli minun virheeni jatkaa huonoa suhdetta, joka lopulta johti tähän ns. siunattuun tilaan. Lapseni ei ole virhe, minä olisin sen sijaan voinut miettiä paremmin, kenen kanssa hänet tein.
Mies toimitti minulle äitienpäiväkukat ja lahjan. Muuten hän on vetäytynyt luotani, ei vastaa puheluihin eikä juuri viesteihinkään. Itse hän halusi lapsen ja ennusti minun katuvan aborttia lopun ikäni, jos sellaista uskaltaisin edes harkita. En enää tiedä, missä mennään. Minun on ilmeisesti suunniteltava elämä uusiksi ilman odotuksia miehen suhteen. Isällä ei ole oikeuksia ilman velvollisuuksia.
Minun sydämeni on särkynyt lähinnä tämän tilanteen, ei niinkään miehen kypsymättömän käytöksen vuoksi. En halua siirtää syntymättömään lapseeni näitä katumuksen ja hylätyksi tulemisen tunteita, jotka varjostavat odotustani.
Kamppailen pelkoja ja katkeruutta vastaan päivittäin. Olen toivonut omaa lasta jo pitkään, ja suren sitä, minkälaisissa olosuhteissa odotukseni etenee.
Kertokaahan, mikä avuksi tämän tuskan sietämisessä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
mitä haluat.Olin itse kerran samanlaisen päätöksen edessä.Ja jouduin tekemään abortin,sillä en olisi ilman apua selvinnyt raskaudesta(kahta ensimmäistä odotustani varjostivat kovat pahoinvoinnit).Olisin kaikesta huolimatta halunnut pitää lapsen.Rakastin sitä heti kun siitä tiesin.Onhan minulla kaksi lasta,mutta silti...Kun tiedän miten paljon omia lapsiaan rakastaa huolimatta,millainen isä heillä on...Kun sen pienen nyytin saa ensimmäisen kerran syliin,siinä unohtuu kaikki muu.Voi sitä rakkauden määrää,mikä sydämeen tulvii.Lapsiani rakastan yli kaiken,enkä ikinä edes mieti,kenestä he ovat lähtöisin.He ovat omia persooniaan.Tietysti yksinhuoltajana on toisinaan erittäin rankkaa,jos ei saa paljonkaan apuja esim.sukulaisilta.Mutta myös äitinä voit vielä kohdata sen oikean miehenkin,joka pitää lastasi kuin omaansa.Mieti tosiaan,mitä haluat itse elämältä.
Tulevalla lapsella on oikeus hyvään isään. Itse en hankkisi lasta ilman että isä olisi paikalla.. Harkitsin jossain välissä kun asiat menivät huonompaan suuntaan avomieheni kanssa, että olisin tehnyt itseni raskaaksi. Mutta se olisi ollut todella itsekästä ja lapsihan siinä kärsii.
Mieti haluatko että tulevalla lapsella on huono isä? Haluatko että hän on kiinni sun ja sun lapsen elämässä FOREVER?
ei maksa hengellään minun ja isänsä kekinäisestä törttöilystä. Hän syntyy kuitenkin pohjimmiltaan hyvinkin toivottuna ja kaivattuna. Joten aborttia en ole tekemässä.
Jonkinlaisena onnellisena (?)loppuna todettakoon, että mies teki juuri come backin kukkien kera. Se ei todellakaan tee tyhjäksi kokemaani mielipahaa ja järkytystä, puhumattakaan suhteemme kokonaisproblematiikasta. Olen kuitenkin varannut ajan perheneuvolasta ja menen sinne yksin, jos mies ei ole halukas mukaani tulemaan.
Mietinkin tämän palstan teemaa "särkynyt sydän" ja totesin itsekseni, että mikään aikaisemmin kokemani sydänsuru tai jätetyksi tuleminen ei ole kyllä tuntunut yhtä raastavalta kuin tämä tilanne. Ihmeellistä kyllä, nyt kun panokset ovat koventuneet, surusta kiteytyy ihmeellistä voimaa ja tyyneyttä. Ikään kuin minulla ei enää olisikaan varaa murehtia oman sydämeni särkymistä. Pieniltä tuntuvat menneet itkut ex-poikaystävien perään.