Anna minun erota

Olen jäänyt erittäin pahaan loukkuun. Seurustelen edelleenkin kuudetta vuotta saman naisen kanssa, mutta suurin romanssi, ihastus ja rakkaus on minun osaltani kaukana takana. Pidän kyllä nykyisestä tyttöystävästäni, erittäin paljonkin, mutta en kykene enää näkemään suhdettamme parisuhteena. Mikä minua estää eroamasta? Monta syytä.

Olen aina ollut huono pahoittamaan toisen mieltä, (provosoijille: ehkäpä olen todella surkimus ja pelkuri - hyvin mahdollista), enkä kykene tekemään aloitetta. Toinen syy. Tiedän, että partnerini rakastaa minua syvästi. Kolmas syy, hänellä ei käytännössä ole elämässään muita kuin minä. Neljäs syy, minulla päin vastoin on elämässä erittäin paljon kaikkea muuta, kavereita, harrastuksia, opiskelua, biletystä jne., enkä niistä haluaisi luopua. Viides syy, pariani on kohdannut viimeisen muutaman vuoden aikana monta suurta menetystä, ja eivätkä ne vieläkään ole loppuneet - vasta tulossa. En pysty sellaiseen epäinhimillisyyteen, että tekisin hänen elämästään vielä surkeamman (en halua sanoa tätä ylimielisenä, sillä toki toinen pointti on, että ehkäpä sääli ei ole missään tapauksessa hyvä syy jatkaa parisuhdetta ja ehkäpä se on vielä epäinhimillisempää - silti). Kuudes syy, pelkään todella, todella paljon, että hän tekee itselleen jotain. Sillä vaikka en rakasta häntä enää, välitän hänestä erittäin paljon.

En ole pettäjä, en ole koskaan ollut, enkä halua olla. Silti haluaisin jo jotakin muuta. Mitä ihmettä teen?
142762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuota sopiiko ensin kysyä että minkä ikäisiä olette noin ? Osaisi miettiä paremmin.

"Silti haluaisin jo jotakin muuta" oletko tylsistynyt? kommunikoitteko aina samoin? onko yhteisiä päämääriä ollut? entä omia? onko sinulla kuitenkin sisältöä itselläsi tarpeeksi -eli et ole keksinyt tarpeeksi elämääsi esim haasteita ja harrasteita? onko nainen positiivinen tai huumorintajuinen... entä sinä? kehitättekö itseänne johonkin suuntaan? minkälaisia ominaisuuksia naisella on esim. luonne jne? entä sinä? puhutteko asioista? riitelettekö koskaan? mitä uutta kaipaat -mitä se on jos määrittelet sen listalla? Kaipaatko pomoa? kumman pitää olla se?

Et ole missään loukussa. Ei kukaan ihminen ole loukussa. Romanssi, ihastus ja rakkaus eivät ole missään suhteessa välttämättä koko ajan roihuavia kuin kokko .. se on kytöä ja kekäleitä hehkumassa.

No mutta kerros sitä ikähaarukkaa missä olette?

"minulla päin vastoin on elämässä erittäin paljon kaikkea muuta, kavereita, harrastuksia, opiskelua, biletystä jne., enkä niistä haluaisi luopua" Miksi pitäisi luopua? Siis ne juuri pitää olla olemassa harrasteet, kaverit, opiskelut sun muut! Täh? Ei ymmärrä.

Kaipa tuo tilanne selviää.

Äänestä
  • Olemme siinä parinkympin puolenvälin hupakoilla.

    Ja kyllä, olen tylsistynyt. Kommunikoimme aina samoin: lässytystä, ja olen aina vaan tylsistyneempi. Puhun toki suurimmalle osalle ihmisistä lähes aina eri tavalla, äijäporukalle sikaläppää, vanhemmille asiaa, tyttöystävälle lässytystä, muille kavereille absurdiutta ja muuta dadaa syvällisessä absoluuttisessa hengessä.

    Ja ei, ei ole käytännöllisessä elämässä tarpeeksi sisältöä. Johtuneeko siitä, etten pidä elämää sisällöllisenä, ja en ymmärrä ihmisten tarpeita sisällöllistyttää elämäänsä kaiken maailman turhilla asioilla. Ainoat objektiivisesti merkitykselliset asiathan maailmassa ovat jääkiekko ja ryyppääminen...

    Nainen on erittäin positiivinen, ja siksi hänestä pidänkin, ja siihen myös hänessä alun perin rakastuinkin. Huumorintajuinen tavallaan, ehkäpä johtunee omasta kyynisen nihilistisestä ja kierosta huumorintajusta, ettei hän kaikessa ole aina mukana.

    Emme kehitä itseämme mihinkään suuntaan, koska itse blokkaan tällaisen. Johtuu kaippa lähinnä siitä, että olen jo kyllästynyt kehittämiseen, seuraavat askeleet ovat yhteenmuutto (ehkäpä yllättävää nykyisin, mutta tästä olen pitänyt tiukasti kiinni, koska haluan joskus täysin omaa aikaa itselleni, vaikka ihmisseurasta yleensä pidänkin), kihlaus, naimisiinmeno ja lapset.

    Nainen on erittäin mukava, kiltti, positiivinen ja herttainen, se tässä vaikeaa siitä tekeekin. Itse olen samanlainen, pahaa teen ehkä kärpäselle - mutta vain teoriassa.

    Emme juuri puhu asioista. Tai puhumme kyllä, mutta lässytellen. Ehkäpä johtuu minusta, edellisessäkin suhteessa itse sen jollakin alitajuisella tavalla aloitin madaltaakseni avautumiskynnystä, ja se on jäänyt päälle. Luulee minun olevan suuttunut, jos puhun "normaalisti". Ja riitelemme myös, erittäin tulisestikin joskus, mutta sanamanipuloijana ja pilkunnussijana käännän ne yleensä "voitoksi". En osaa olla tietyissä asioissa väärässä, vaikken joskus olisikaan.

    En varsinaisesti kaipaa pomoa, mutta toivoisin kumppaniltani jonkinlaista subjektiutta, kykyä ajatella itse, ja olla kriittinen. En sano tätä kehuakseni itseäni - koska yritän olla ensimmäistä kertaa rehellinen (en osaa sitä todellisuudessa tehdä, ehkäpä kirjoittaminen tälle palstalle juuri auttaisi) - mutta sanoisin omaavani varsin laajan yleissivistyksen, johtuen filosofisista kiinnostuksen kohteistani. Kaipaisin jonkinlaista tasa-arvoista keskustelukumppania, joka kykenisi vastaamaan minulle, ja esittämään sellaisia ajatuksia, mistä en ole samaa mieltä ja joita en muutamalla lauseella kykenisi kääntämään täysin typeriksi.

    Kavereista ei tietenkään pitäisi luopua, mutta esimerkeiksi illanviettoon lähdettäessä tiedän jo valmiiksi, että tyttöystäväni ei pidä ensinnäkään siitä, että - tuntiessani aika lailla paljon ihmisiä - kierrän kaikki kaverit läpi ja heitän paskaa läppää lähes kaikille, ja hän kyyköttää jossakin käytännössä katsoen täysin yksin. Jos vietämme iltaa, minä pidän seuraa hänelle ja hän minulle, se on illanviettomme olemus - ellemme halua sen päätyvän riitelyihin ("taas et huomioinut minua" jne.). Harrasteisiin hän ei pysty osallistumaan, koska ne ovat niitä perinteisiä - lätkää ja fudista. Opiskeluihin ei myöskään, koska hänen kiinnostuksen kohteensa eivät ole lähelläkään minun oppejani. Minä niitä sitten meta-tasolla sätin ja naureskelen, ja hän siitä kettuuntumaan. Toki ymmärrettävää kyllä, tämä demoninen luonteeni ei tässä anna periksi.

    Pitkä viesti, ymmärrän kyllä, että näin perusteellista vastausta et välttämättä odottanut, ja vastaus voi olla uuvuttava (tai sitten ei..), mutta sainpahan ainakin itselleni sanottua asioita suoraksi. Olen nimittäin mainio valehtelemaan myös itselleni.

    Äänestä

No hoh, olisi voinut melkein olla minun kirjoittama. Okei, en pelkää että nainen tekee itselleen mitään, hän ei ole kohdannut lähiaikoina suuria menetyksiä ja hänellä on hieman omaakin elämää, mutta muuten täsmää.

Itse olen tosin vielä siinä vaiheessa, että pohdin rauhassa omia tunteitani häntä kohtaan. Kesällä olisi tarkoitus jotain päätöstä asian suhteen tehdä. Nainen varmastikin luulee, että kaikki on paremmin kuin hyvin. :/ En todellakaan tiedä miten voin kertoa hänelle, mikäli tulen siihen tulokseen ettei suhdetta kannata jatkaa. Nyt on tässä jo pidemmän aikaan ollut sellainen fiilis, että rakkaus omalta osaltani puuttuu.

Itse siis vähän aikaa sitten tajusin, että tarttis jotain päätöstä tehdä. Muuten huomaa pian olevansa naimisissa, viisi kakaraa juoksee jaloissa ja pankki odottaa kuukausittaista maksuaan. Siitä olisikin sitten vähän vaikeampi irtaantua.

Äänestä
  • No juuri näin, en ole näemmä ainoa. Tuo naimisiinmeno etc. hirvittää enemmän kuin paljon, ja omakin partneri luulee, että kaikki on varsin hyvin. Toisaalta sitä ajattelee, että pitäähän suhteessa itseäkin ajatella, mutta sitten taas se jonkinlainen sääli-kompleksi ("miltähän siitä tulee tuntumaan" jne. - been there) iskee päälle. Yhä vahvemmin tuntuu vain siltä, että kaippa sitä on pakko tehdä esitys asiasta, taukoa on jo kokeiltu - mutta eihän se mikään ratkaisu ollut. Pari viikkoa ja kaikki oli taas kuin ennen.

    Kummallista kyllä, ehkäpä en osaa rakastaa. Suhde oli ensimmäiset vuodet onnellisimpia aikoja hetkeen tällä sarakkeella, eikä varsinaisesti mitään kielteistä mullistavaa käännettäkään tapahtunut. Vähitellen vaan kiinnostus lopahti, kuukausi kuukaudelta. Rakkaus, tuo Jumalan korvike ateistin silmin. Mitä tapahtuu kun ateisti hylkää rakkauden..?

    Ajatuksena on ollut, että odotan tyttöystäväni pääsykokeiden loppumista (ei ole onnistanut aiemmin), ja tuon asian esille sitten. Ei haluaisi pilata tulevia opiskelumahdollisuuksia, sillä tuonkin virheen olen mennyt tekemään aiemmassa suhteessa: exän katse kääntyy kovin napakasti.

    Mutta, kuten kaikki elämässä, se on semmosta.

    Äänestä

  • helpless dancer kirjoitti:

    No juuri näin, en ole näemmä ainoa. Tuo naimisiinmeno etc. hirvittää enemmän kuin paljon, ja omakin partneri luulee, että kaikki on varsin hyvin. Toisaalta sitä ajattelee, että pitäähän suhteessa itseäkin ajatella, mutta sitten taas se jonkinlainen sääli-kompleksi ("miltähän siitä tulee tuntumaan" jne. - been there) iskee päälle. Yhä vahvemmin tuntuu vain siltä, että kaippa sitä on pakko tehdä esitys asiasta, taukoa on jo kokeiltu - mutta eihän se mikään ratkaisu ollut. Pari viikkoa ja kaikki oli taas kuin ennen.

    Kummallista kyllä, ehkäpä en osaa rakastaa. Suhde oli ensimmäiset vuodet onnellisimpia aikoja hetkeen tällä sarakkeella, eikä varsinaisesti mitään kielteistä mullistavaa käännettäkään tapahtunut. Vähitellen vaan kiinnostus lopahti, kuukausi kuukaudelta. Rakkaus, tuo Jumalan korvike ateistin silmin. Mitä tapahtuu kun ateisti hylkää rakkauden..?

    Ajatuksena on ollut, että odotan tyttöystäväni pääsykokeiden loppumista (ei ole onnistanut aiemmin), ja tuon asian esille sitten. Ei haluaisi pilata tulevia opiskelumahdollisuuksia, sillä tuonkin virheen olen mennyt tekemään aiemmassa suhteessa: exän katse kääntyy kovin napakasti.

    Mutta, kuten kaikki elämässä, se on semmosta.

    > Kummallista kyllä, ehkäpä en osaa rakastaa.

    Kummallista on myös se, että itse olen aivan samaa pohtinut ;) Se on aika outo tunne, kun yrittää jotenkin mielessään konkretisoida rakkauttaan kumppaniaan kohtaan ja huomaakin ettei pysty siihen - ihan kuin rakkautta ei olisikaan.

    Äänestä

  • 123 kirjoitti:

    Ehkäpä rakkaus kuoli Jumalan myötä, jos aforistisesti asian haluaa heittää. Se näet pitää minulla täysin paikkansa. Ihastua kyllä osaan, mutta mitään metafyysistä konnektsjuunia rakkauden kautta en oikein kykene kokemaan.

    Ja kysyä sitten sopii itseltään, kannattiko tajuta rakkauden olevan täysin hatusta heitetty läppä.

    Äänestä

Luin viestisi, mutta jäin miettimään että oletko tarkastellut noita asioita mitä haluat tarpeeksi tarkasti.

"kavereita, harrastuksia, opiskelua, biletystä jne., enkä niistä haluaisi luopua"

"Kaipaisin jonkinlaista tasa-arvoista keskustelukumppania, joka kykenisi vastaamaan minulle, ja esittämään sellaisia ajatuksia, mistä en ole samaa mieltä ja joita en muutamalla lauseella kykenisi kääntämään täysin typeriksi."

Periaatteessa nuo asiat on sellaisi mitä voit harrastaa ja saat luvallisesti hakea muualtakin kun naiseltasi.

Eli jos tiukasti rankataan mitä asioita voi ja saa tehdä oman naisen kanssa ja mitä asioita saa tehdä kavereiden tai kenen tahansa kanssa, niin mieti onko niin välttämätöntä että kumppanissasi on kaikki haluamasi ominaisuudet... siis kivaahan se on jos toinen on täydellinen, mutta nuo kekustelujutut jne... siihen varmaan läheiset ystävätkin riittävät.

Ehkä välttelit tarkoituksella kirjoituksessasi että haluaisit muita naisia tai sitten ihan vaan olla yksin.... mutta itse en löytänyt mitään "järkevää" syytä miksi kippaisit tuon suhteesi.

Jos oikeasti haluat jotian uutta naista tms. niin ole edes itsellesi rehellinen siitä... tai edes nimettömänä netissä rehellinen :-)

Äänestä
  • Niin, siis totta kai, en ole väittänytkään, ettenkö haluaisi jo tapailla muita naisia tai olla mahdollisesti myös aivan yksin. Sinkkuna oleminen ei välttämättä olisi paha juttu, käytännössä katsoen vaihdoin edellisen suhteeni tähän, ja ei-sinkkuna olemista on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Ehkäpä olen myös kyllästynyt seurustelemaan, mutta varma olen, etten halua heti perään uutta pitkää suhdetta, jos aion tästä irtautua.

    Ja kyllä, minua harmittaa monet sellaisetkin tapaukset, joissa olisin ollut kiinnostunut myös toisesta tytöstä ja tämä vastaavasti minusta, mutta omatuntoni ja jonkin sortin lojaalisuus ei antanut periksi ja jätin tällaiset säädökset hyvin lyhyeen.

    Ja totta kai voin harrastaa ja opiskella, kyllähän se tietenkin tytöllekin on selvää, mutta ongelmana on lähinnä ajankäyttö. Kun opiskelee, on töissä samalla, näkee kavereita, harrastaa monituisia lajeja ja vielä ryyppäilee suhteellisen aktiivisesti, tyttöystävä tuntuu jäävän koko ajan ylijäämäksi. Tästä syystä noottia on tullut, ja kieltämättä, oikeastaan ymmärrän sen. Tosiasia kuitenkin on, että töitä tarvitsen (koska ei pysty laahustamaan ainoastaan sillä opintotuella), opiskelu on prioriteetti numbero 1., koko ikäni olen palloa potkinut ja kiekkoa tökkäillyt jne. eikä niistäkään ole helppo luopua, ja ryyppäily on ainoa hetki josta pitäisi sitten luopua. Mutta sekin on niin saakelin hauskaa. Eikä kyseessä ole naisenhakureissut, yleensä härkäporukalla nämä vedetään tappiin saakka, eikä siinä naisia silloin tarvita.

    Ehkä unohdan jotakin, mutta rehellinen olen ollut, sillä kuten jo sanoit, nimettömänä netissä sen voinee tehdä.

    Äänestä

Tuo sun viestis on yksityiskohtaisuudeessaan todella samanlainen kuin oma tilanteeni jokin aika sitten. Paitsi että minä olen se ressukka tyttöystävä ja sun ajatuksesi ovat exäni ajatuksia.

Mikset kysy eukoltas mitä mieltä se on asiasta? Luulenpa, että ei sen ajatukset ole niin vaaleanpunaisia kuin sä kuvittelet niiden olevan, sillä on vain ehkä eri näkökulma asiaan. Kaveripiirissänikin monet jätkät ovat tehneet sen virheen, että kertoneet eroaikeistaan ensin kaikille muille ja viimeiseks tyttöystävälle. Se on todella loukkaavaa ja tuntuu hirmu pahalle.

Mun mielestä rakastaminen on tahdon asia. Munkin exä ilmoitti, ettei ole enää rakastunut minuun, täytyy erota. Enpä voinut vastata muuta kuin, että kultaseni en mäkään ole suhun ollut rakastunut enää moneen vuoteen mutta mä perkele soikoon tiedän rakastavani sua vaikka ei aina siltä tunnukaan ja se riittää.

Mun mielestä se et ole nyt täysin rehellinen. Et sä oikeasti halua olla yksin. Kyllä sun mieles nyt tekee maistella muita eukkoja ja katsella voisko joku toinen olla parempi kun olet omaasi kyllästynyt. Ehket sitä nyt myönnä mutta huomaat sen viimeistään eron jälkeisenä päivänä, jtn uutta ja kutkuttavaa ois kiva saada.

Muutenkin suhtaudut tyttöystävääsi jotenkin mustavalkoisesti. Jos sä haluat siitä jtn muuta irti, niin kannusta sitä. Tuttu ja turvallinen parisuhde on kuitenkin todella mahtava voima elämässä. Mutta jos tämä on sun ensimmäisen kunnollinen parisuhde niin sähän et sitä vielä tiedä ja siksi sun pitää oppia se kantapään kautta, laittamalla eukkosi kiertoon.

Mä olen antanut eksälleni jo anteeksi. Surin vuoden verran ja löysin uuden kumppanin.
Exäni lähti etsimään niitä kadotettuja tunteita, oli parissakin uudessa suhteessa ja valehteli itselleen olevansa vihdoin onnellinen. Tällä hetkellä se räpiköi paniikinomaisesti ihmissuhdeviidakossa yrittäen löytää edes jonkun johon tarrautua.

Äänestä
  • Ensinnäkin kiitokset, että vastasit, hyvä kuulla asiaa myös toisen sukupuolen kannalta ja toisesta asemasta.

    "Mikset kysy eukoltas mitä mieltä se on asiasta? Luulenpa, että ei sen ajatukset ole niin vaaleanpunaisia kuin sä kuvittelet niiden olevan, sillä on vain ehkä eri näkökulma asiaan. Kaveripiirissänikin monet jätkät ovat tehneet sen virheen, että kertoneet eroaikeistaan ensin kaikille muille ja viimeiseks tyttöystävälle. Se on todella loukkaavaa ja tuntuu hirmu pahalle."

    Uskon tietäväni jokseenkin hyvin, mitä mieltä hän useista asioista on. Hän tietänee varmasti mitä mieltä minä asioista olen, mutta vastaavuudesta ei voitane puhua, koska vaihdan mielipiteitäni harva se hetki. En ole ihan varma mitä tarkoitit "vaaleanpunaisilla ajatuksilla". Joka tapauksessa, ne eri näkökulmat mistä olemme puhuneet ovat sulloutuneet siihen, että minä junttaan mielipiteeni läpi tavalla tai toisella, vaihtamalla samalla näkökulmaa ja omaa mielipidettäni.

    Mutta olet varmasti oikeassa siinä, että jo jotkut kavereistani tietävät omista ongelmistani suhteessamme, mutta ei tyttöystäväni. Hyvä että sanoit, minun tullee painia tämän kanssa ensin itse ja myöhemmin tyttöystävän kanssa, sitten vasta kavereiden kanssa. Ehkä nuo eroaikeiden kertomiset muille helpottavat omaa prosessia oikeuttaa tällaiset ajatukset.

    "Mun mielestä se et ole nyt täysin rehellinen. Et sä oikeasti halua olla yksin. Kyllä sun mieles nyt tekee maistella muita eukkoja ja katsella voisko joku toinen olla parempi kun olet omaasi kyllästynyt. Ehket sitä nyt myönnä mutta huomaat sen viimeistään eron jälkeisenä päivänä, jtn uutta ja kutkuttavaa ois kiva saada."

    Kyllä, kyllä minä toisaalta haluan olla yksin. Olen seurustellut jo hyvin pitkään yhtä menoa (ainakin omasta mielestäni), ja kaipaan aikaa hoitaa omia asioitani vailla toista sitouttavaa osapuolta. Kaverit jo tietävät minun liitelevän siellä sun täällä, ulkomailla, kirjoja yöllä lukien tai yökävelyillä jne., enkä aina kaipaa muuta seuraa. Olen sosiaalinen yksinliitäjä.

    Mutta. Toisaalta taas kaipaan kyllä niitä uutuuden viehätyksiä, kihelmöintiä ja haastetta, kuutamoa jota myös toinen katsoo, unelmointeja etc. lässyn lässyn.

    Tosiasia on, että en tarkalleen ottaen tiedä, mitä haluan. Ja tätä ei kukaan muu voi selvittää kuin minä itse.

    "Muutenkin suhtaudut tyttöystävääsi jotenkin mustavalkoisesti. Jos sä haluat siitä jtn muuta irti, niin kannusta sitä. Tuttu ja turvallinen parisuhde on kuitenkin todella mahtava voima elämässä. Mutta jos tämä on sun ensimmäisen kunnollinen parisuhde niin sähän et sitä vielä tiedä ja siksi sun pitää oppia se kantapään kautta, laittamalla eukkosi kiertoon."

    Tämä on minun toinen "pidempi" parisuhde, ja edellisessä kävi täysin samalla tavalla, hieman vain nopeutetummalla tahdilla. Kyllästyin.

    Olet varmasti oikeassa siinä, että tuttu ja turvallinen parisuhde on mukavaa, mutta ovatkohan tunteeni kovinkin outoja, kun kaipaan riemastuksia, haasteita, ja myös surullista melankoliaa? Ehkä olen vain vaikea ihminen, minulle ei tunnu lopulta kelpaavan mikään. Olen kärsimätön ja kyllästyn helposti. Ehkäpä kyseessä on AD/DVD, kuten Nikulan Jone totesi.

    Mutta mitä vielä tuohon ihmissuhdeviidakkoon tulee, hieman jopa kaipailen epävarmuutta, torjumisia ja hyväksymisiä, sillä kaavoihin kangistuminen minua pelottaa enemmän kuin mikään muu. Ja se on minun ongelmani.

    Äänestä

Katsotaanpa:

"Olen aina ollut huono pahoittamaan toisen mieltä"

Luuletko oikeasti, että häneen tekee kovinkin hyvän vaikutuksen se, että olet hänen kanssaan pelkästään siksi, että katsot sen (ikäväksi) velvollisuudeksi.

"Tiedän, että partnerini rakastaa minua syvästi"

Mutta nämä eivät aina ole (ikuisesti) molemminpuoleisia tunteita. Jos sinusta tosiaan tuntuu, että haluat pois suhteesta, niin siihen on vain yksi keino, lopeta se. Jos jatkat vasten tahtoasi suhteessa, ärtymisesi kumppaniasi kohtaan vain lisääntyy, kunnes jonain päivänä saatat lopettaa suhteen todella epäsivistyneesti.

"Kolmas syy, hänellä ei käytännössä ole elämässään muita kuin minä"

Hän siis tarvitsee yksinkertaisesti lisää ystäviä. Itse asiassa, jos lopetat suhteen se saattaa johtaa siihen, että hän löytää niitä.

"Neljäs syy, minulla päin vastoin on elämässä erittäin paljon kaikkea muuta, kavereita, harrastuksia, opiskelua, biletystä jne., enkä niistä haluaisi luopua."

Vaikuttaa syyltä, joka puhuu lopettamisen puolesta(!).

"pariani on kohdannut viimeisen muutaman vuoden aikana monta suurta menetystä, ja eivätkä ne vieläkään ole loppuneet - vasta tulossa. En pysty sellaiseen epäinhimillisyyteen, "

Tämä liittyy läheisesti ystävien saamiseen. Jos tuo vaikuttaa sinusta "epäinhimilliseltä", niin auta häntä saamaan uusia ystäviä, jotka tukevat häntä. Tuo sinänsä ei ole kaksinen syy jatkaa.

"pelkään todella, todella paljon, että hän tekee itselleen jotain."

Se on tietenkin aina mahdollista, kuten sekin, että komeetta tulee katosta läpi. Hän voisi halutessaan tehdä jotain jo nyt. Et sinä voi estää häntä, jos hän haluaa vahingoittaa itseään.

Tosin jos autat häntä ystävien hankkimisessa, niin tämäkin seikka saattaa isolta osin menettää merkityksensä.

Äänestä
  • Hyviä vastauksia, suuret kiitokset.

    "Luuletko oikeasti, että häneen tekee kovinkin hyvän vaikutuksen se, että olet hänen kanssaan pelkästään siksi, että katsot sen (ikäväksi) velvollisuudeksi."

    Olen itse asiassa tästä jo maininnut. En kestänyt nähdä häntä murtuneena, kun ehdotin taukoa, ja sitä kesti sitten pari viikkoa. Mutta tuolloin en ollut vielä aivan varma, halusinko todella pois suhteesta, ja ajattelin vielä yrittää, muuttuisinko itse ja muuttuisivatko tunteeni. Näin ei ole käynyt.

    "Mutta nämä eivät aina ole (ikuisesti) molemminpuoleisia tunteita. Jos sinusta tosiaan tuntuu, että haluat pois suhteesta, niin siihen on vain yksi keino, lopeta se. Jos jatkat vasten tahtoasi suhteessa, ärtymisesi kumppaniasi kohtaan vain lisääntyy, kunnes jonain päivänä saatat lopettaa suhteen todella epäsivistyneesti."

    Olet täysin oikeassa, olen koko ajan vain enemmän ärtyneempi ja kärsimättömämpi. En tosin usko tekeväni sitä koskaan epäsivistyneesti, koska tunnen itseäni ainakin sen verran, että diplomaattinen ei ole viimeisin kuvaava termi minun kohdallani.

    "Hän siis tarvitsee yksinkertaisesti lisää ystäviä. Itse asiassa, jos lopetat suhteen se saattaa johtaa siihen, että hän löytää niitä."

    Hyvä pointti, en ole tullut ajatelleeksi tätä. Toivon todella näin.

    "Tämä liittyy läheisesti ystävien saamiseen. Jos tuo vaikuttaa sinusta "epäinhimilliseltä", niin auta häntä saamaan uusia ystäviä, jotka tukevat häntä. Tuo sinänsä ei ole kaksinen syy jatkaa."

    Näin olen yrittänyt tehdäkin, mutta hän on varsin suoraan sanonut, ettei hän halua sellaisia, ja jos haluaa, hän ei ole asialle yhtään mitään tehnyt. Hän on tukeutunut täysin minuun.

    "Se on tietenkin aina mahdollista, kuten sekin, että komeetta tulee katosta läpi. Hän voisi halutessaan tehdä jotain jo nyt. Et sinä voi estää häntä, jos hän haluaa vahingoittaa itseään."

    Enpä tietenkään. Kuitenkaan sen sanominen, että "en tiedä mitä itselleni tekisin", jos hänet jätän, ei kuulosta kovinkaan hyvältä.

    Mutta, kiitokset vielä hyvistä ajatuksista.

    Äänestä

  • helpless dancer kirjoitti:

    Hyviä vastauksia, suuret kiitokset.

    Mikä avuton sinä olet?

    Täytyy myöntää, että tapasi ajatella ärsytti kovasti. Tuli tunne, että tuossa mies, joka kuvittelee itsestään liikoja.

    Kirjoitat, kuin toimittaisit jotain jumalan roolia tyttöystäväsi elämässä. Hän ei sinun "armahdustasi" tarvitse. Hän ansaitsee rehellisyyttä.

    Päästä siis tyttöystäväsi pahasta ja anna hänelle mahdollisuus elää onnellisena ja löytää rakkautta. Sinun kanssasi se ei onnistu.

    Äänestä

  • **nainen** kirjoitti:

    Helpless dancerin tilanne kuulostaa lähestulkoon yksityiskohtia myöten samalta kuin omani. Jopa osapuolten luonteenkuvaukset osuivat kohdalleen. Ainoa ero on se, että me asumme yhdessä, mikä hankaloittaa eroa. "Parin viikon taukoja" ei niin vain oteta, kun pitäisi jakaa sama jääkaappi ja varmasti pahojen sydänsurujenkin keskellä elää yhdessä kunnes löydämme kumpikin uudet paikat asua... Ahdistava tilanne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

helpless dancer kirjoitti:

Olen jäänyt erittäin pahaan loukkuun. Seurustelen edelleenkin kuudetta vuotta saman naisen kanssa, mutta suurin romanssi, ihastus ja rakkaus on minun osaltani kaukana takana. Pidän kyllä nykyisestä tyttöystävästäni, erittäin paljonkin, mutta en kykene enää näkemään suhdettamme parisuhteena. Mikä minua estää eroamasta? Monta syytä.

Olen aina ollut huono pahoittamaan toisen mieltä, (provosoijille: ehkäpä olen todella surkimus ja pelkuri - hyvin mahdollista), enkä kykene tekemään aloitetta. Toinen syy. Tiedän, että partnerini rakastaa minua syvästi. Kolmas syy, hänellä ei käytännössä ole elämässään muita kuin minä. Neljäs syy, minulla päin vastoin on elämässä erittäin paljon kaikkea muuta, kavereita, harrastuksia, opiskelua, biletystä jne., enkä niistä haluaisi luopua. Viides syy, pariani on kohdannut viimeisen muutaman vuoden aikana monta suurta menetystä, ja eivätkä ne vieläkään ole loppuneet - vasta tulossa. En pysty sellaiseen epäinhimillisyyteen, että tekisin hänen elämästään vielä surkeamman (en halua sanoa tätä ylimielisenä, sillä toki toinen pointti on, että ehkäpä sääli ei ole missään tapauksessa hyvä syy jatkaa parisuhdetta ja ehkäpä se on vielä epäinhimillisempää - silti). Kuudes syy, pelkään todella, todella paljon, että hän tekee itselleen jotain. Sillä vaikka en rakasta häntä enää, välitän hänestä erittäin paljon.

En ole pettäjä, en ole koskaan ollut, enkä halua olla. Silti haluaisin jo jotakin muuta. Mitä ihmettä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu