Odotukset

Taitaa olla miesten logiikka -palstan ansiota, että odotukseni siitä, millaisen parisuhteen pitäisi olla ovat kadonneet jonnekin vaihvihkaa. Niitä ei enää ole. Minulla ei ole enää minkäänlaisia odotuksia parisuhteelle, paitsi se, että elämäni ei tule muuttua huonompaan suuntaan suhteen myötä.

Kiitoksia vaan kaikille asiaan vaikuttaneille!
18836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Todennäköisyys sille, että tulet sekä yllättymään positiivisesti että olemaan tyytyväinen parisuhteeseesi, kasvoi juuri potenssiin kymmenen!

Äänestä
  • jos joskus tapaan hyvän miehen, että minkälainen suhde siitä syntyy. Tällä hetkellä minä en oikeastaan odota sitä suhdettakaan. :)

    Äänestä

  • sen näkee sitten kirjoitti:

    jos joskus tapaan hyvän miehen, että minkälainen suhde siitä syntyy. Tällä hetkellä minä en oikeastaan odota sitä suhdettakaan. :)

    lakkaa sitä etsimästä.

    Tää on niitä elämän kummallisuuksia, hämmästele sitten aikanaan.

    Äänestä

  • saa kun kirjoitti:

    lakkaa sitä etsimästä.

    Tää on niitä elämän kummallisuuksia, hämmästele sitten aikanaan.

    Minulle kävi juuri niin:lakkasin etsimästä ja elämäni ihanin mies tupsahti merkillisten sattumien johdosta elämääni.
    Minulla oli meneillään suhde, joka oli epämääräinen, koska silloinen mies ei oikein tiennyt ollako vai eikö olla. Nyt hän kyllä tietäisi kun on myöhäistä.
    No, minä sitten olin jo toivoni hänen suhteen menettänyt ja ajattelin, että olkoon. Ja eräänä päivänä tapasin sattumalta hänet, joka nyt on koko elämäni. En etsinyt, hän vain tuli. Että elämä joskus voi olla ihanaa. Ollaan nyt oltu kohta kolme vuotta yhdessä ja yhteinen tulevaisuus on kummallakin ajatuksissa ja teoissa myös. :)

    Nyt tämä entinen poikaystäväkin ilmeisesti sitten huomasi mitä menetti ja vaikertaa tätä elämän ihmeellisyyttä. Mutta paluuta ei ole. Onneksi löysin tämän ihanan ihmisen, jollaisia en edes kuvitellut olevan.

    Äänestä

  • saa kun kirjoitti:

    lakkaa sitä etsimästä.

    Tää on niitä elämän kummallisuuksia, hämmästele sitten aikanaan.

    mutta etsimään en enää rakkautta ala. Helposti muuten löytää ihan väärän ihmisen, kun oikein yrittää löytää jonkun sopivan ja juuri sellaisen parisuhteen, minkä haluaa.

    Äänestä

  • Kokemuksesta hämmästynyt kirjoitti:

    Minulle kävi juuri niin:lakkasin etsimästä ja elämäni ihanin mies tupsahti merkillisten sattumien johdosta elämääni.
    Minulla oli meneillään suhde, joka oli epämääräinen, koska silloinen mies ei oikein tiennyt ollako vai eikö olla. Nyt hän kyllä tietäisi kun on myöhäistä.
    No, minä sitten olin jo toivoni hänen suhteen menettänyt ja ajattelin, että olkoon. Ja eräänä päivänä tapasin sattumalta hänet, joka nyt on koko elämäni. En etsinyt, hän vain tuli. Että elämä joskus voi olla ihanaa. Ollaan nyt oltu kohta kolme vuotta yhdessä ja yhteinen tulevaisuus on kummallakin ajatuksissa ja teoissa myös. :)

    Nyt tämä entinen poikaystäväkin ilmeisesti sitten huomasi mitä menetti ja vaikertaa tätä elämän ihmeellisyyttä. Mutta paluuta ei ole. Onneksi löysin tämän ihanan ihmisen, jollaisia en edes kuvitellut olevan.

    ihan oikein sille ollako vai eikö olla -miehelle, että nyt harmittaa. ;)

    Äänestä

  • miten käy, kirjoitti:

    mutta etsimään en enää rakkautta ala. Helposti muuten löytää ihan väärän ihmisen, kun oikein yrittää löytää jonkun sopivan ja juuri sellaisen parisuhteen, minkä haluaa.

    minkä haluaa. Ja saatuan sen huomaa, ettei haluakaan sitä. Huomaa, ettei oikeastaan tiedä mitä haluaa... Ei voi tietää etukäteen mitä haluaa, ennen kuin on kokenut sen. Ihan missä asiassa tahansa. Parempi lähtökohta on, että ei tiedä mitä haluaa, ainoastaan tuntee...

    Äänestä

onko ne jotakin *syötävää?*

Äänestä
  • odotuksia, joista oli vaikea edes ottaa kiinni, koska ne olivat puolittain tiedostamattomia. Yksi odotus oli, että se oikea mies ymmärtää minua kaikissa asioissa täydellisesti.

    Äänestä

  • täydellisen suhteen kirjoitti:

    odotuksia, joista oli vaikea edes ottaa kiinni, koska ne olivat puolittain tiedostamattomia. Yksi odotus oli, että se oikea mies ymmärtää minua kaikissa asioissa täydellisesti.

    on mutta naiset ei piittaa niistä

    Äänestä

  • miehiä... kirjoitti:

    on mutta naiset ei piittaa niistä

    jotka ymmärtävät naista ja mitä tämä tarvitsee, mutta eivät halua antaa naiselle sitä. Sellaiset paskiaiset kierretään kaukaa.

    Äänestä

  • täydellisen suhteen kirjoitti:

    odotuksia, joista oli vaikea edes ottaa kiinni, koska ne olivat puolittain tiedostamattomia. Yksi odotus oli, että se oikea mies ymmärtää minua kaikissa asioissa täydellisesti.

    "se oikea mies ymmärtää minua kaikissa asioissa täydellisesti. "

    Hahahaaa.. toi oli hyvä..

    No joo,onhan sellaisiakin miehiä olemassa
    mutta näinköhän sulle homot kelpaa..

    Äänestä

  • Mies123456 kirjoitti:

    "se oikea mies ymmärtää minua kaikissa asioissa täydellisesti. "

    Hahahaaa.. toi oli hyvä..

    No joo,onhan sellaisiakin miehiä olemassa
    mutta näinköhän sulle homot kelpaa..

    ei ole mulla enää sellaisia odotuksia miesten suhteen ja se mua naurattaa.

    Ei kelpaa homot ei.

    Äänestä

  • hahahaaa kirjoitti:

    ei ole mulla enää sellaisia odotuksia miesten suhteen ja se mua naurattaa.

    Ei kelpaa homot ei.

    Että tulit järkiisi..

    Äänestä

...sitä paitsi tottakai on tärkeää, että suhde tuo lisää hyviä asioita elämään. Miksi palsta on vaikuttanut asiaan negatiivisesti?

Sitä paitsi tärkeäähän on juuri se, että parisuhde kehittyy semmoiseksi kuin kaksi ihmistä siitä haluavat tehdä.

Eli ehkä on hyvä, että odotukset ovat semmoisia, että suhteesi saa kehittyä juuri semmoiseksi kuin molemmista tuntuu hyvältä ilman, että on turhia paineita odotusten vuoksi siitä millaisen suhteen pitäisi olla.

Äänestä
  • ----

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    ----

    ...pitäisikö minun ymmärtää tuosta jotain?

    Tarkoitin, että kyllä täällä moni voisi pahoittaa mielensä erilaisista asioista. Kannattaa muistaa, että suhteista voi kaksi ihmistä rakentaa yhdessä juuri semmoisen kuin haluaa ilman, että palstan ilkeilijöiden ja joidenkin tiettyjen ihmisten näkeymysten tarvitsisi vaikuttaa asiaan. On myös paljon muita näkemyksiä, kuin mitä täällä kirjoitetaan.

    Mielummin keskittyy siihen, että täällä on paljon myös mukavia ihmisiä ja ihan hyviä näkemyksiä välillä myös ihmissuhteista, kuten miehen logiikasta. Ja kaikki ihmisethän voivat tehdä omanlaisensa suhteen ilman odotuksia :)

    Äänestä

  • lempi kirjoitti:

    Yritin aikaisemmin lähettää vastauksen, mutta se ei onnistunutkaan. Aiemminkin on joskus käynyt niin, ja sitten kun yrittää uudelleen, niin sama viesti onkin tullut kahteen kertaan.

    Ihan vaan positiivisella mielellä kirjoitin aloituksen. Turhat ja epärealistiset odotukset on vain hävinneet ja myös jotkut negatiiviset.

    Olen samaa mieltä siitä, että kaksi ihmistä voi rakentaa yhdessä semmoisen suhteen kuin haluaa. Jättäisin sen juuri-sanan kuitenkin pois, koska se on realistisempaa. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katosivat kirjoitti:

Taitaa olla miesten logiikka -palstan ansiota, että odotukseni siitä, millaisen parisuhteen pitäisi olla ovat kadonneet jonnekin vaihvihkaa. Niitä ei enää ole. Minulla ei ole enää minkäänlaisia odotuksia parisuhteelle, paitsi se, että elämäni ei tule muuttua huonompaan suuntaan suhteen myötä.

Kiitoksia vaan kaikille asiaan vaikuttaneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu