Voi video. Huomenna on taas se riemullinen hetki, jolloin "pääsemme" aviomieheni kotiin viikonlopuksi. Tällainen riemu repeää keskimäärin neljästi vuodessa. Tekisi mieli saada rotavirus, norovirus, keuhkoputkentulehdus tai mikä ikinä, kunhan ei tarvisi taas lähteä kuuntelemaan anopin 48 tunnin luentoa siitä, miten hän tai hänen tyttärensä on hoitanut lapsensa. Antakaa mulle rakkaat miniät ja kohtalotoverit vinkkejä, miten kestää ärsyttävän anopin kanssa naama peruslukemilla pari päivää. En millään viitsi purkaa tätä turhautuneisuutta mieheeni, koska pitäähän hänenkin saada tavata joskus vanhempiaan.
huomenna taas prkl
repeää riemu...
303661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Meillä on ratkaistu jo vuosia sitten niin, että mies vierailee lasten kanssa vanhempiensa luona, ja minä omieni. Yötäkin välillä ollaan - mutta anoppiloissa kumpikin käy harvoin. Lapset sen sijaan tulevat hyvin toimeen isovanhempiensa kanssa - molemmin puolin - ja ovat jopa yötä siellä usein (ilman meitä jo, kun nuorinkin on jo 11-vuotias).
Mitä sitä itseään turhaan kiduttamaan. ;-)
Juuri noin mekin ratkaisemme asian tulevaisuudessa. Mutta ensi täytyy lopettaa rintaruokinta. Ärsyttää tuollaiset sukuvelvollisuudet, kun täytyy lähteä viikonlopuksi filmaamaan.
jos miehen suku kuolisi pois kokonaan ?
Miksi ihmeessä valitsit noin väärin kun miestä valitsit. Olisit ottanut sellaisen kenellä ei ole äitiä ei isää eikä sisaruksia. Saisit omistaa ja määrätä ihan yksin.
Säälin sinua. Sinun pitäisi oppia rakastamaan lähimmäistäsi mutta taitaa olla kohdallasi mahdotonta. Toivottavasti opetat lapsillesi saman ja he sitten karttelevat ja vihaavat sinua kun kasvavat aikuiseksi.
Minä olen saanut aikanaan niin huonon vastaanoton mieheni perheessä, että harva sitä todeksi uskoo. Olen saanut omassa kodissani perinteisen kasvatuksen, jonka ydinasiat ovat tervehtiminen, kiittäminen, anteeksipyyntö sekä taito keskustella myös muista kuin omista asioista. Meidän kodissamme on aina osattu toivottaa tervetulleeksi, kiittää hyvästä seurasta, osallistua kotitöihin jne. Vaikka aina ei ystävällisyys huvittaisi, niin saavuttaakseen toimivat ihmissuhteet ihmisen täytyy olla valmis myös uhraamaan omasta mukavuudestaan ja ajastaan toisen tärkeän asian vuoksi.
Enpä olisi arvannut, mitä joudun kokemaan, kun parikymppisenä tyttönä menin ensimmäistä kertaa mieheni kotiin. Koska välimatkat ovat pitkät, menimme tietysti heti yökylään anoppilaan. Sanoin käsipäivää, keskustelin anoppini ja appiukkoni asioista ja jaksoin olla loputtoman kiinnostunut heidän perheestään, en käyttäytynyt liian tuttavallisesti mutta halusin tehdä tuttavuutta, ja vein vielä lopuksi kiitokseksi viikonlopun ylöspidosta kukkapuskan anopille.
Mieheni kodissa ei keskustella niitä näitä, turhia ystävällisyyksiä ei viljellä, lahjoista ei kiitellä ja kaikki on hyvin jäyhää. Tiedän, että minun pitäisi hyväksyä sinun mielestäsi kaikki käytös, mitä appivanhemmat minulle armossansa osoittavat. Ovathan he vanhempia ihmisiä. Sen teenkin lähtemällä mieheni mukaan vierailulle, pitämällä mölyt mahassani ja antamalla lapselleni tilaisuuden tutustua isovanhempiinsa.
Minulla on vaan niin kylmä ja ulkopuolinen olo anoppilassa, jossa minua ei olla koskaan hyväksytty. Minun kodilleni naureskellaan avoimesti, anoppini leveilee perityllä omaisuudellaan ja muutenkin hän osoittaa kaikin sanoin ja teoin, kuinka heidän sukunsa on aina parempi. Ovathan he vanhaa yläluokkaa. Kasvattajana mieheni sisko sekä anoppini on vailla vertaa, enkä minä ole saanut kuulla koskaan mitään hyvää lapsestani (aivan ihana tyttö) tai itsestäni äitinä.
Tiedän, etten ole mieheni elämään tuonut paljon säihkettä ja varallisuutta. Toisaalta pärjään omillani enkä koskaan käytä ketään rahallisesti hyväkseni. Olen ystävällinen, osaan käyttäytyä ja olen ihan hyvässä akateemisessa virassa. Kotini on varmasti vaatimattomampi kuin mieheni puitteet, mutta vanhempieni avioliitto on ollut rakastava, ympärillä on ollut suuri ja välittävä suku ja tärkeintä elämässä on ollut välittää muista.
Juuri tästä välittämisestä olen jäänyt paitsi mieheni suvussa. Olisi mukavaa saada joskus edes yksikin rohkaiseva ja positiivinen sana - ei aina vain pessimististä tulevaisuuden maalailua ja negatiivisia reunahuomautuksia. Olen kuitenkin ihan hyvä äiti, joka huolehtii heidän lapsenlapsestaan mallikelpoisesti. Olkoonkin, etten pystynyt imettämään tytärtäni yhtä pitkään kuin anopin oma, hieno tytär.
Joku ehdotti, että ota pino kirjoja mukaan. Minä en vain osaa käyttäytyä sillä tavalla, vaikka mieleni tekisi. Ehkä anopillani olisi kuitenkin mukavampaa, jos niin toimisin.
No kyllä anopeissakin on vikaa. Häpeän sitä, miten hirviö oma äitini anoppina on.
Sanoin omalle äidilleni, kun veljeni esitteli tyttöystävänsä, että muista käyttäytyä alusta lähtien mukavasti ja ennakkoluulottomasti. Ei koskaan tiedä, vaikka juuri tämä kyseinen tyttöystävä on tullut jäädäkseen ja hän etsii aikanaan vanhainkotipaikkaa vanhemmilleni. Eli pientä kunnioitusta peliin myös nuorta polvea kohtaan!
Kaikkea hänkin on saanut kestää ja täysin syyttään. En vieläkään tiedä, mitä äidilläni on miestäni vastaan. Mies on raitis ja kunnollinen - päin vastoin kuin äitini "ystävät". Uh-oh, taisinpa juuri keksiäkin syyn: mieheni taitaa olla kateutta aiheuttavan kunnollinen!
olet hyvä ja ajatteleva miniä itse olen toiminut joskus samoin kun sinä nyt. nyt jo anoppini kuoltua voin kiittää itteeni et jaksoin olla maltillinen ei omatunto soimaa että olisin käyttäytynyt huonosti
Olet saanut hyvän kasvatuksen etkä halua olla epäystävällinen kenellekään, edes anopille. Ja tuleehan siitä miehesikin kanssa epäsopua jos alat boikotoida hänen vanhempiaan. Mikä siis neuvoksi? Kyllä minä sanoisin, että jatka vaan valitsemallasi linjalla. Lapset kasvavat, tilanteet muuttuvat. Neljä kertaa vuodessa on kuitenkin vielä siedettävää. Mutta kohteliaisuusrima kyllä ylittyy, vaikka olette anoppilassa vain yhden yön, ei siellä tarvitse koko viikonloppua viettää. Anoppi saa sitten syyn kehuskella naapurinrouville kuinka pojan perhe kävi kylässä. Ja jos sinua ei ole päin naamaa kehuttu, niin näille naapurinrouville varmaankin puhutaan sinusta pelkkää hyvää. Kulissit täytyy pitää kauniina. Varmaankin olisit hyvinkin otettu jos olisit kuulolla...
Huh huh! Onneksi et kuulu minuun etkä mieheni sukuun!
Jos sinulla on käly, miniä tms. naispuolinen sukuun naitu uussukulainen, tee tälle se palvelus ettet ole hänen kanssaan missään tekemisissä. Seurasi on piinaa muille ihmisille.
Minulla on kälyjä ja miniöitä sekä paljon muitakin sukulaisia, niin naisia kuin miehiä ja sukuun naituja ja naimattomia ja olen erittäin hyvissä väleissä heidän kaikkien kanssa.
Siksi en ymmärrä juttujanne vihatuista sukulaisista. Ketkä voivat olla ihmiselle sen rakkaampia kuin oma suku ?
Seurani ei ole piinaa kenellekkään, päinvastoin, olen hyvinkin hauskaa ja haluttua seuraa niin suvussa kuin sen ulkopuolellakin.
Mutta se ei ole keneltäkään pois, joten älä tunne siitä kaunaa ja kateutta.
no ei se rintaruokinta ole mikään pakottava syy mennä kusipäiseen anoppilaan.. senkun vaan jäät kotiin imettämään ja sillä selvä --menköön mies minne lystää..
Voi Pyhä Pietari mitä idiootteja tänne kirjottelee..: DD..
Ei alkuperäinen anoppiaan valinnut vaan miehensä!
Kuvitteletko itse kenties, että miniäsi on valinnut SINUT eikä poikaasi?
Vastauksessasi oli kiteytettynä ongelman ydin. Ongelmana on, ettei tämä anoppi tunnu tajuavan ettei häntä ole valittu. Ei hänen pidä ängetä poikansa ja miniänsä perheeseen, vaan hänen tehtävänsä olisi jäädä taustalla, kun poika löytää vaimon ja perustaa perheen. Ongelma-anoppi kuvittelee kuuluvansa joukkoon. Monien ongelma-anoppien ajatusvirhe on juuri tämä, että he kuvittelevat tulleensa valituiksi perheeseen. Eivät he siihen kuulu, he ovat ulkopuolisia.
" Sinun pitäisi oppia rakastamaan lähimmäistäsi mutta taitaa olla kohdallasi mahdotonta. Toivottavasti opetat lapsillesi saman ja he sitten karttelevat ja vihaavat sinua kun kasvavat aikuiseksi. "
Oman kokemuksesi perusteellako puhut? Sinunko lapsesi karttelevat ja vihaavat nyt sinua?
Eikö poikasi suostu eromaan vaimostaan vaikka kuinka olet selittänyt että " kuule äitin kultumuru, olet valinnut ihan väärän naisen, olisit pystynyt vain äitin omana pikkupoikana etkä mennyt huonojen tyttöjen matkaan...."
Ja lapsenlapsesiko eivät vieläkään käsitä että heidän äitinsä on huono äiti ja kelvoton ihminen, vaikka olet selittänyt sitä asiaa heille heidän syntymästään asti?
Voi sinua raasua, onneksi itse tajuat tekemäsi virheet ja osaat varoittaa niistä muita.
että joudut tuolla tavalla purkamaan vihaasi täällä keskustelussa.
No, onneksi on tällainen kanava olemassa niin tuo vihasi ei purkaudu vaikkapa perheessäsi ja mahdollisiin lapsiisi.
Minun asiani ovat hyvin, kiitos vain kysymästä, niin anopin kuin miniänkin kanssa ja poikani kanssa mitä parhaimmin ja koko suuren sukuni kanssa olen hyvisä väleissä. Se johtunee siitä, että jo geeneissä on se sukurakkaus joka antaa eväät ajatella muitakin kuin itseään ja omaa etuaan. Minä en osaa vihata ketään eikä minulla ole sellaiseen syytä.
kun noin kommentoit
Maailmassa on lukemattomia ihmisiä joiden kanssa en erityisemmin välitä seurustella enkä aikaani viettää, eipä ole tosiaankaan tullut mieleeni heitä kaikkia listiä päiviltä.
Onkohan sinulla vain paha päivä menossa vai jokin vaikeampikin solmu sielussasi?
jostain listimisestä ??
Pitäisikö sinun nyt kuitenkin opetella lukemaan ennenkuin alat kirjoitella ;)
otat tulta, niin pysytyään sitten asiallisina - maailmassa on lukemattomia ihmisiä, joiden kanssa ei ole mitään erityisempää syytä tai iloa olla tekemisissä - heidän ei sitlti tarvitse kuolla pois, he voivat aivan rauhassa jatkaa olemassaoloaan. Olematta tekemisissä kanssani :)
Kasa kirjoja mukaan, ja olet "väsynyt" jos sinulla on vauvakin. Eli olet makkarissa "nukkumassa" - luet. Ainakin 5-6 h/päivä. :-)
ota joku anoppihuumorikirja
Ja muuten ihan tiedoksi: Jonain päivänä lapsesi tulee sanomaan sinulle, että mummia ei sitten haukuta, mummi on kiva. Minulle kävi aikoinaan näin. Olin opettanut lapseni inhoamaan anoppiani eli lapsen mummia. Se avasi silmäni.
mennyt. Eikä varmasti ollut kovin antoisaakaan tuo koulutus.
Minusta sinä voisit aivan lakata miellyttämästä miestäsi ja hänen vanhempiaan. Kun lähdet miellyttämisen tielle, sieltä on todella vaikea tulla takaisin.
Sinulla on pieni vauva, jota imetät. Eikö siinä ole tarpeeksi hyvä syy jäädä kotiin. Kerrot vaikka anopillesi, että olet aina halunnut tulla yhtä hyväksi äidiksi kuin anoppisi on ollut, ja sinusta tuntuu, että vain huono äiti lähtee raahaamaan pientä vauvaa kylään. Kerro myös, että joudut heräämään monta kertaa yössä syöttämään vauvaa, etkä halua häiritä anoppiasi noilla heräämisillänne, joten ratkaisu on varmasti kaikkien kannalta tässä vaiheessa paras.
Helppo neuvoa, mutta vaikea tehdä. En vain usko, että tulevaisuudessa on sen helpompaa. Jos nyt esteenä muutokselle on rintaruokinta, niin muita esteitä tulee. Ne ovat vain hankalan asian siirtämistä kauemmaksi.
Mikä se sinun miehesi on miehiään? Hän varmastikin tietää, minkälainen vastaanottosi anoppilassa on ollut. Silti hän on viemässä sinua vanhempiensa luokse - vastoin tahtoasi. Miksi miehesi ei voisi miellyttää sinua, ja mennä yksin vanhempiensa luokse?
Me olemme jo aikaa sitten päätyneet ratkaisuun, että jään kotiin miehen lähtiessä sukuloimaan. Vuosikausia yritin kestää, kuunnella ja hymyillä. Jokaiselta käynniltä tulin kotiin "arpisena". Aina oli jotain vialla joko minussa, suvussani jne. Loputonta! Sitten päätin, että turhaan sitä potaskaa nielen ja mieleni pahoitan, koin kohtuuttomaksi, että kaikki mitä tein tai jätin tekemättä, oli aina väärin.
Nyt imetyksen myötä ongelma edessä, pitäisihän sitä vauvaa sukulaisille näyttää ja monen sadan kilometrin matkan takia "tankit" on oltava vauvalla mukana. Mietin, ilkeäisinkö mennä hotelliin muun perheen mennessä joko anoppilaan tai kanssani sitten hotelliin... Edellisen vauvan kanssa käynnistä tuli jälkikäteen noottia, kun oli tultu sinne passattavaksi (anoppi laittoi ruoat, itse hoidimme koko ajan vauvaa ja viivyimme 5vrk ainoan ja ekan kerran elämässämme anoppilassa pitkän matkan/loman takia).
Erityisesti huomioni keräsi tuossa se, että olitte muka menneet passattaviksi. Eikös miehesi voi auttaa anoppia ruoan laitossa sun muussa, jos se kerta on anopille yksin niin vaikeaa? Tai sitten appi? Joskus kun kuuntelee muiden juttuja, niin jotkut anopit olettavat, että miniät tai miniäkokelaat ovat heillä koko ajan keittiöpiikoina. Ok, onhan se kohteliasta auttaa ja joskus varmaan jokainen auttaakin, mutta kun mennään pojan kotiin, niin eikö silloin kuuluisi pojan auttaa äitiään kotihommissa? Oletetaan aina, että keittiöjutut kuuluvat miniälle. Se on väärin.
Voisit kyllä sanoa anopillesi ihan kohteliaasti, että hänen ei tarvitse puhua suvustasi, jollei ole mitään positiivista sanottavaa. Ei hänellä ole oikeutta arvostella joka kerta sinua tai sukuasi. En ymmärrä mistä näitä ihmisiä sikiää, jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja?
Kun esimerkillisyys taas on huipusaan, kysy jostakin hankalasta ongelmasta: Miten ratkaisit sen, että Matti seitsemänvuotiaana koulussa....?
Tiesitkö, mitä Matti ja Oskari näpistivät osuuskaupassa purkkapaketit?
Kysele mieheltäsi sopivia ideoita. Mitä jäynää hän aikanaan teki ja kuinka selvisi.
Anoppi tuskin rupeaa kasvattamaan miestäsi 25 v. viiveellä.
Mutta saa uutta mietittävää.
vai pelkäätkö, että se miehesi lähtee lopullisesti lätkimään.
Itse olen ratkaissut anoppilassa vierailut kuten moni muukin vastaajista. Mieheni saa käydä kotonaan muutaman sadan kilometrin päässä ihan niin usein kuin haluaa ja lapset saa ottaa mukaan. Sama pätee luonnollisesti toisinkin päin eli käyn yksin lasten kanssa omien vanhempieni luona, minne on vielä pitempi matka. Yksi vuorokausi anoppia on ihan tarpeeksi ja niin lyhyitä vierailuja ei voi tehdä. Olen ihan onnellinen ollessani välillä yksin.
Joku kommentoi, että neljä viikonloppua vuodessa ei ole paljon. Olen itse yli neljäkymmentävuotias, lapset kuitenkin pieniä ja sekä minun että mieheni vanhemmat hengissä ja hyvissä voimissa. On aikamoinen rutistus viettää kahdeksan viikonloppua vuodessa joko omilla tai puolison vanhempien luona. Vaikka omilla vanhemmillaan itse kukin käynee mielellään (ja jotkut jopa anoppilassa), kaksi viikkoa ilman kunnon lepoa on kyllä kaikkea muuta kuin virkistävää. Perjantaina pakataan lapset autoon töiden jälkeen ja sunnuntaina myöhään takaisin noin tuhannen kilometrin ajon jälkeen. Ajankäyttökin on vieraissa nurkissa hieman erilaista kuin kotona.
Olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat hyvässä kunnossa ja kiinnostuneita lapsistamme. Niin lienee miehenikin oman sukunsa osalta. Toisaalta olemme valintamme asuinpaikkamme osalta tehneet ja sen varjopuolia on se, että tapaan mieheni sukua todella harvoin. Lapsilla ja miehelläni suhde kuitenkin on.
... tai sinä noinkin todellisesti appivanhempien talutusnuorassa?.. Kyllä tässä maailmassa jokainen saa päättää, mihin menee ja kenen kanssa haluaa olla "kaveria".
Toivottavsti miehesi on pystynyt katkaisemaan napanuoran vanhempiinsa, sillä muuten olette pulassa, jos appivanhemmat pääsevät sanomaan, mitä tehään ja mitä ei.
Itelläni on se tilanne, että appivanhemmat asuvat meistä n. 500m:n päässä, ja koittavat vaimoni kautta tuoda joka ikiseen asiaan omaa näkökulmaansa (siis aikaisemmin).
Aikani tuota katselin, ja sit vaimolle totesin, että jos haluat asua vanhempies kanssa, niin se on ok, kunhan sinne muutat, ja kerrot samalla, ettei meille ole tulemista, jos ei kutsuta. Riemastuihan se tuosta, mutta kun en antanut periksi, niin....
Tuohon harjoitteluun meni tovi aikaa, mutta nyt se toimii. Eli - pidä oma pääsi, ja tee se selväksi myös miehesi lisäksi appivanhemmille. Ei se aivan het onnistu, mutkun huomaavat,etteivät muutakaan voi, niin son siinä.
Ja ite voin todeta, tuon jälkeen suhteet on parantunu, kun sai puhuttua suunsa puhtaaksi.
Jake