Joskus olen törmännyt asenteeseen, että naiset vain teeskentelevät pahantuulista ennen menkkoja/niiden aikana... laitanpa tähän oman kommenttini.
Minun suvussani on migreeniä, se on osittain perinnöllistä. Pari miespuolistakin on siitä nuorena kärsinyt. Muistaakseni tilastojen mukaan hedelmällisessä iässä olevilla naisilla migreeni on n. kolme kertaa yleisempää kuin samanikäisillä miehillä.
Minulla on nimenomaan hormonaalista migreeniä. Jos menkat alkavat keskellä yötä, siihen on vaikea varautua ottamalla särkylääkettä etukäteen. Jos nainen oksentaa puoli päivää, luulisi että tyhmempikin mies tajuaa, että kuukautisten aikainen paha olo ei ole teeskentelyä. Mummoni sanoi, että ongelma helpottaa vaihdevuosien myötä. Raskausajan migreenistä olen kuullut sekä parantumisia että pahentumisia.
Entä seksi menkkojen aikaan? Itselleni on OK, pyyhe vain alle. Mielestäni orgasmi helpottaa kuukautiskipuja. Mites muut menettelette?
Minun suvussani on migreeniä, se on osittain perinnöllistä. Pari miespuolistakin on siitä nuorena kärsinyt. Muistaakseni tilastojen mukaan hedelmällisessä iässä olevilla naisilla migreeni on n. kolme kertaa yleisempää kuin samanikäisillä miehillä.
Minulla on nimenomaan hormonaalista migreeniä. Jos menkat alkavat keskellä yötä, siihen on vaikea varautua ottamalla särkylääkettä etukäteen. Jos nainen oksentaa puoli päivää, luulisi että tyhmempikin mies tajuaa, että kuukautisten aikainen paha olo ei ole teeskentelyä. Mummoni sanoi, että ongelma helpottaa vaihdevuosien myötä. Raskausajan migreenistä olen kuullut sekä parantumisia että pahentumisia.
Entä seksi menkkojen aikaan? Itselleni on OK, pyyhe vain alle. Mielestäni orgasmi helpottaa kuukautiskipuja. Mites muut menettelette?
Vastaukset 20
Vanhimmat
minulle, koska en ole onneksi koskaan kärsinyt minkäänlaisista kivuista enkä edes mielialanvaihteluista tai muusta sellaisesta kuukautisten aikana.
Migreenikohtauksia on elämäni aikana ollut tasan yksi ja se oli raskausaikana. Suvussamme ei tietääkseni sitä ole.
Seksi menkkojen aikana on ok ja silloin halut ovat usein suuremmat kuin muuten.
Oletko kokeillut jotain hormonaalista ehkäisyä? Eikö niiden pitäisi poistaa tai ainakin vähentää kipuja. Näin olen ainakin ymmärtänyt.
Suurin osa hormonejen aiheuttamista hormonihörhelöistä ei halua syödä pillereitä. Milläs syyllä sitten saisi tahtonsa läpi?
hormonikierukka?
Mä en muutenkaan tajua miten joillekin voi e-pillerit vaikuttaa mielialaan tai jotain? Siis eikö niitä ole kaikkia matalahormonisia vaihtoehtoja, ainakin itse söin sellaisia pitkän aikaa, eikä mitään haittavaikutuksia ollut. Sehän on ihan olemattoman pieni se hormonimäärä...en ainakaan omilla tutuilla naisilla ole kenelläkään kuullut että vaikuttaisi mitenkään negatiivisesti luonteeseen.
vaan aikoinaan sellainen mielikuva kun pillereitä hain, kun itsekin uskoin etten voi niitä syödä, koska suvussamme on paljon veritulpaa, niin lääkäri sanoi jotenkin siihen tyyliin, että nykyään kaikki naiset voi syödä niitä, koska merkkejä on niin monia, että jokaiselle löytyy sopiva.
Yhdistelmäpillereitä ei anneta mielellään sydänsairaus sukuisille. Tokihan sitä saa riskeerata - mutta kuka hullu haluaa? Ja verenpaineeni todellakin kohoaa niillä, joten lääkäri ei edes määrää minulle niitä.
Ja matalahormoonisilla iho menee niin huonoon kuntoon, että en kestä sitä.
sanoo, mitä lääkefirmat on niille opettaneet sanomaan.
Olen kokeillut ties kuinka montaa matalahormonista e-pilleriä, ja kaikista on tullut samat sivuvaikutukset: suonenvetoa, vasemman käden kipua, hengenahdistusta, rintakipua.
Lääkäri mittasi verenpaineen, mikä oli jonkin verran koholla ja sanoi, että voin ihan hyvin jatkaa pillereiden käyttöä. Jos mä olisin jatkanut, niin en olisi elossa enää.
Ei prkl kyllä teeskennellä. Joskus on niin raivoissaan, että vois jonkun tappaa ku tilaisuus tulisi...mutta menee onneksi ohi. Raivontunteen lisäksi on myös alakuloa ja itkuherkkyyttä...jos miesraukat luulee teeskentelyksi, ovat pahasti metsässä.
Samoin tuo migreenivaiva on tuttu asia, vaikkei omakohtaisesti. Syömähimot ja päänsäryt menee tuttavalla aivan kalenterin mukaan. Tuskin näitäkään viitsii monta kertaa vuodessa teeskennellä.
Kyllä mä viimeskin ajattelin kun makasin pesuhuoneen lattialla oksentamassa, kun ei ollut jaloissa voimaa lähtä vessaan asti, että jos miehet kokis tämän, niin ne tajuis muutaman asian paremmin elämästä. Mulla kipukohtaukset on jonkun tunnin, mutta niin rankkoja, että menee voimat täysin niihin. Ja olisin valmis sahaamaan alavartalon irti ylävartalosta, koska se meloninkokoiselta tuntuva kaktus mahassa ei anna edes kunnolla hengittää ja jalat tulee myös kipeeksi, että niillä ei kävellä kyllä metriäkään liikaa. Ja joskus istun kuumassa suihkussa tunnin vain siksi, että se on ainut keino lievittää kipua, niin enpä jaksais puhua teeskentelystä. Pää ei mulla ole kipeä ,mut jos jollakin on, niin se ei ole tasan mitään herkkua.
Mulle varmaan iskis itkuraivari, jos joku siinä tilanteessa alkais selittää jotakin jostakin teeskentelystä tai huomionhausta.
Mä en mitään pillereitä ota. Ne lihottaa ja kerää nestettä. Ja kyllä ne kohtaukset ohi menee.
Kun kroppa reagoi niin voimakkaasti kuin vain voi, niin en voi käsittää, ettei miehet tajua, että mieleenkin se vaikuttaa. on psykofyysinen kokonaisuus.
että joillakin naisilla nuo kivut voivat olla kovat ja vaikuttavat mielialaan.
Mutta miksi ihmeessä monet naiset haluavat olla niin luomuja, etteivät helpota oloaan lääkityksellä. (Hormonaaliset lääkkeet, kipulääkkeet)
Ihme stressaamista lääkkeiden sivuvaikutuksista. Itse vedän pienimpäänkin kipuun aina niin kovia mömmöjä kuin vain lääkäri suostuu kirjoittamaan. Ennemmin elän lyhyemmän elämän kivuttomasti kuin toisin päin. Tälläkin hetkellä kaapista löytyy isoja pakkauksia vahvinta pillereinä myytävää panacodia. Onneksi on tuttuja lääkäreitä. Paskat siitä maksasta, kyllä se ryyppääminen tuhoaa sitä yhtä tehokkaasti.
Jostakin luin, että naisille on nykypäivänä jo niin kovia ja suhteellisen turvallisia hormonaalisia ehkäisylääkkeitä, että niillä voidaan siirtää kuukautiset kerran puolessa vuodessa tai jopa vain kerran vuodessa tuleviksi. Kuuri on siis päällä koko ajan ja vain kerran vuodessa tauko tai jotain.
Jos olisin nainen, pyytäisin hetkeäkään epäröimättä lääkäriäni kirjoittamaan tuollaisen lääkityksen.
Menkat ovat myös meille naisille merkki, että kaikki on tuolla alapäässä kunnossa. Eli jos menkkoja ei kuulu, on joko raskaana, vaihdevuodet tai jotain häikkää terveydessä. Eli ehkä sen takia ei haluta aloittaa kuureja, joilla saa siirrettyä menkat kerran tai kaksi vuodessa tuleviksi. Mikään ehkäisyhän kun ei ole pomminvarma, eli jos tuota kuuria söisi, ei osaisi heti epäillä raskautta.
Tosin, jossain tilanteissa tuo kuuri voisi olla ihan käteväkin. Mietin nimittäin juuri, jos lähtisi tulevaisuudessa kiertelemään muailmoo, niin voisi joutua sen verran epähygienisiin oloihin, että menkkoja ei kannattaisi olla ollenkaan. Kun naiselle se hygienia on kuitenkin aika tärkeää menkkojen aikana, ettei tule mitään tulehduksia. Miten olette pitkän reppureissun aikana saaneet hygienian hoidettua menkkojen aikana? Tämä kiinnostaa. Kuukuppi taitaisi olla aika huono vaihtoehto, koska se pitää pestä hyvin kuumalla (?) vedellä.
järkevä ihminen terveyttään epäile silloin, kun menkat jää tulematta, kun on sellainen lääkitys päällä, ettei niitä pidäkään tulla?
Ehkä tämä on sitä kuuluisaa naisten logiikkaa?
Väitinkö, että joku ihmettelee, että miksei menkat tule, jos on sellainen kuuri? En. Vaan kirjoitin, että kuukautiset ovat meille merkki, että kaikki on kunnossa. Eli siksi niistä ei haluta luopua. Eli jos olisi sellainen kuuri, niin ei saisi tietoa välttämättä niin nopeasti ongelmista alapäässä, kuin mitä saisi, jos olisi menkat. Katsos kun ei niissä papa-testeissäkään viitsi joka kuukausi käydä, kun ne eivät mitään kauhean mukavia ole. Ymmärsitkö, vai pitääkö tavata?
nyt tajusin mitä tarkoitit, mutta täytyy kyllä näin miehenä sanoa, että ymmärtää tuota ei voi. Kun omaa terveyttään tai alapäänsä terveyttä ei tarvitse ajatella tai epäillä joka hemmetin hetki, ei edes joka vuosi. Olen sitä mieltä, että lekuriin mennään sitten, kun osia alkaa putoilla tai jotain muuta yhtä vakavaa ilmenee.
Mutta katsos, kun se juuri poistaa niitä epäilyjä, kun ne menkat tulee normaalisti ja vuoto on normaalia. Ja tiesikö sitä, että naisilla tulee paljon herkemmin tulehduksia tuonne alapäähän, kuin miehillä? Kun röörit ei ole niin hyvin suojattuja kuin miehillä.
Ja kyllä siä lääkärissä kannatta käydä ennen kuin osia alkaa putoileen. Aattele nyt, kuinka ikävää olis elää ilman kikkeliä ;).
kerran kuussa sitä omaa terveyttä täytyy epäillä. Selvä homma.
Ja jos kyseinen osa putoais, niin monen miehen elämään se olisi vain helpotus, varsinki jos pallit menis samalla.
Ei k*rpä, sua ei ainakaan oo älyllä pilattu. En kirjoittanut, että kerran kuukaudessa epäillään. Vaan ne menkat menee ihan normaalina rutiinina, kun ne tulee. Ja jos vuodossa ei ole mitään kummallisuuksia, niin ei silloin mitään epäilläkkään. Ei epäillä ennen menkkoja, ei menkkojen aikana, ei menkkojen jälkeen. Käsitätkö? Kai sinuakin epäilyttäisi, että onko jokin huonosti, jos vaikka huomaisit vihreää limaa spermassasi? Tai jos mälliä ei tulis ollenkaan kun runkkaat? Ja tämä tapahtuisi monta ketaa. Sulla taitaa olla ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa? Sulla taitaa olla ne pallit aivojen sijalla.
mutten ajattelussa.
Sultahan alkaa tulla herkkää tekstiä. Kiitoksia vaan kaikesta kohteliaisuudesta.
Kirjoitit:
"Mutta katsos, kun se juuri poistaa niitä epäilyjä, kun ne menkat tulee normaalisti ja vuoto on normaalia."
Käsittääkseni jos ihminen ei epäile mitään, niin ei ole mitään poistettavaakaan. Tuo ylläoleva lainaus kertoo kyllä jotain ihan muuta.
Vähän sama asia, kun joidenkin on aina katsottava pönttöön ennen vetämistä, että mitä sieltä tulikaan. Epäilevät siis suolistonsa toimintaa ja varmennus oikeasta toiminnasta on saatava tarkastamalla tulos joka kerta. Tällaista tarvetta ei terveellä ja terveyteensä luottavalla ihmisellä ole. Kyllä se sisuskaluissa alkaa pahalta tuntua, jos jotain on niin pahasti pielessä, että se näkyy jo tuloksessakin.
p.s. En runkkaa, vaan minulla on avovaimo noita toiminteita varten. Ja runkkaamaan en ala vain sen takia että tarkistaisin minkä väristä mälliä tuotan vai tuleeko sitä ollenkaan.
Niin, poistaa epäilyjä. Eli silloin ei epäillä. Mutta silloin epäillään, jos niitä ei tule tai jos vuodossa on jotain epänormaalia. Tätä halusin sanoa, mutta haluat nyt jokaiseen sanaani tarttua, koska itse ensin käsitit tekstini väärin. Ja se runkkaus-juttu oli vain esimerkki. Sinun ei tavitse runkata.
Minä jo sanoin aiemmin, etten kyttää koko aikaa terveyttäni, joten miksi yrität vängätä, että minulla olisi pakkomielle siitä, mikä on terveydentilani juuri tällä hetkellä. Ok, tykkään huolehtia terveydestäni ja haluan käydä ottattamassa papa-testin sekä tarkistuttamassa kohdun suun, mutta se on ihan suositeltavaakin juuri kerran vuodessa. Lisäksi minun on ihan hyvä mittauttaa verenpaineeni säännöllisesti, mutta se johtuu aivan siitä, että suvussani on verenpainetautia. Katsos, kun se terveys jotain, mistä täytyy pitää huolta. Ei se tarkoita sitä, että aamulla tsekkaan kurkun taskulampulla, otan uloste- ja virtsanäytteet sekä koetan pulssini. Minä yritän syödä terveellisesti ja urheilen.
Mutta joo, taidan lopetella tähän, sillä alan muistuttaa jo todisteluineni pokaalimammaa. Ettet sattuisi olemaan mamman poika? Kun noin kärkkäästi minulle kirjoittelet?
Kun menkkojen aikaan tulee kouristuksia, niin niitä ei buranoilla paljon helpoteta eikä ne tasan auta.. Sellasta määrää kipulääkettä ei olekkaan, että se estäis ne ettei tuntuis. Jotkut on sanoneet, että niitä voi periaattees verrata synnytyskipuihin. Sama hommahan siinä tapahtuu, lihakset kouristelee. Totta tai ei, en ole synnyttänyt, mut uskon sen kun tarpeeks käy kipeetä ja oksettaa ja menee voimat, kyllähän siinä vertakin menettää paljon. Ei ole sellaista lääkitystä, että se auttaa. Kipulääkkeillä voi ittensä turruttaa, ja syödä hormooneita, että koko menkat jäis tulematta, mut toisaalta ne sivuvaikutukset ja se, että montaakos merkkiä pitäis kokeilla ja yhtäkin merkkiä joutuu kokeileen monta kuukautta, että hoksaa auttaako se vai ei. kyllä mäkin syön heti lääkkeitä ,jos on tarvis, mut menkkoihin ei tunnu auttavan muu kuin tulikuuma suihku mahan päälle.
En mäkään ottais silti noita puolen vuoden välein kuukkareita. Ne kun sekoittaa pahasti, niin se voi olla vuosikausia, että ne saa toimimaan kunnolla taas ja kukaan ei oo sanonut sitä, miten sellasen jälkeen onnistuu lasten saanti, kun vuosikausia olis ollut kuukkareilla pareilla vuodessa. Ja ei yhtään kiinnosta sekään, että kymmenen kiloa tulis tosta noin vain sen vuoksi, että napsis pillereitä. Tai iho menis huonoks tai että mieliala mataloituis vain niiden vuoksi.