Jos olet menettänyt lapsesi, etsipä kirja "Liian lyhyt elämä -kirja surusta ja hiljaisuudesta" käsiisi. Sen on kirjoittanut Teresa Laine-Puhakainen.
Hän kertoo omin sanoin miten yhtäkkiä ei lapsen sydänääniä kuulukaan ja pieni Akseli-poika syntyy ja taistelee elämästään, mutta kuolee parin päivän päästä. Hän kertoo omansa ja perheensä surusta ja miten he kokivat sen.
Isän tuska, kun hän tekee arkun lapselleen, ja siskojen suloiset juttelut veljelleen. Äidin tuska, joka kietoutuu kovin hänen ympärilleen ja jota eivät edes kaikki ammattiauttajat ymmärrä.
Luin kirjan eilen reilussa tunnissa läpi, se vaan veti mukanaan. Nenäliinoja se vaatii ja rauhaisan paikan lukea. Sitten vietin hiljaisen hetken pikku Akselin muistolle.
Toisaalta kirjaa oli kamala lukea. Kaikki ne hetket, ajatukset elin heidän mukanaan ja siltikään en osaa kuvitella, miltä heistä se tuntui. Ei varmaan kauheampaa joudu maailmassa kohtaamaaan kuin oman lapsensa hautaus.
Kirja herätti paljon kysysmyksiä. Miksi vauva piti ottaa pois? Eikö olisi ollut sairaita vanhuksia jossain laitoksessa? Heitä, joille jo rauhan soisi, ja poispääsyn tuskistaan. Mutta vastausta en koskaan saa tietää...
Hän kertoo omin sanoin miten yhtäkkiä ei lapsen sydänääniä kuulukaan ja pieni Akseli-poika syntyy ja taistelee elämästään, mutta kuolee parin päivän päästä. Hän kertoo omansa ja perheensä surusta ja miten he kokivat sen.
Isän tuska, kun hän tekee arkun lapselleen, ja siskojen suloiset juttelut veljelleen. Äidin tuska, joka kietoutuu kovin hänen ympärilleen ja jota eivät edes kaikki ammattiauttajat ymmärrä.
Luin kirjan eilen reilussa tunnissa läpi, se vaan veti mukanaan. Nenäliinoja se vaatii ja rauhaisan paikan lukea. Sitten vietin hiljaisen hetken pikku Akselin muistolle.
Toisaalta kirjaa oli kamala lukea. Kaikki ne hetket, ajatukset elin heidän mukanaan ja siltikään en osaa kuvitella, miltä heistä se tuntui. Ei varmaan kauheampaa joudu maailmassa kohtaamaaan kuin oman lapsensa hautaus.
Kirja herätti paljon kysysmyksiä. Miksi vauva piti ottaa pois? Eikö olisi ollut sairaita vanhuksia jossain laitoksessa? Heitä, joille jo rauhan soisi, ja poispääsyn tuskistaan. Mutta vastausta en koskaan saa tietää...
Vastaukset 4
Vanhimmat
koskettava aihe, tosin. Tuohon suruun kun lisää vielä muutama vuosi, 10,20, yhteistä elämää ja muistoja, voiko olla vanhemmalle rankempaa lapsen menetys tällöin. Mitään mittaria ei ole, eikä tarvitsekaan vertailla, koskee kuitenkin joka tapauksessa...
Itse en voi olla miettimättä,kun puhutaan vauvan kuolemasta,saati sitten keskenmenosta......
veratilua.
Surun määrää ei pidä verrata. Suru on aina surua. Isompaa tai pienempää...surua kuitenkin, jota jokaisen menetyksen kokeneen on oikeus tuntea.
Edellinen mietti,ei vertaillut,huomasitko?