Olen eronnut lasteni (19,17,15 ja 13 vuotiaat)isästä jo seitsemän vuotta sitten hänen alkoholisoitumisensa vuoksi ja minulla on ollut suhde nykyisen miesystäväni kanssa jo yli kuusi vuotta.
Ex-mies ei suostunut tapaamaan lapsiaan sovittuina aikoina eli olen täysin yksin huolehtinut lapsistani. Käyn päivät töissä ja opiskelen useampana iltana viikossa. Ex-mies käyttää nuo ajat hyväkseen ja tuppaa minun kotiini muka lasten luo ja syö, saunoo ja on kuin kotonaan. Olen tehnhyt hänelle selväksi, että lapset eivät tarvitse häntä enää suojakseen, minun poissa ollessani, mutta ei usko ei hyvällä ei pahalla.
Olin taas aamulla lähtenyt aikaisin töihin ja tyttö oli herännyt siihen että isänsä/ex-mieheni oli ollut jääkaapillani syömässä ja sen siliän tien oli lähtenyt. Itse juo aina rahansa ja elää käymällä minun ja äitinsä luona syömässä. Miten saan tästä lopun. Voinko hakea lähestymiskieltoa tällaisessa asiassa ?? Minä niin vihaan tuota entistä miestäni, että voisin iskeä sille puukon kitusiin, Halaisin olla rauhassa... edes omassa kodissani.

Vastaukset 6
Vanhimmat
onko exälläsi avaimet kotiisi edelleen?
Ehkä ne kannattaisi ottaa ensimmäisenä pois, jollet häntä sinne halua...
Ja jos teillä on ovi auki, niin laittakaan se hyvänen aika sentään lukkoon.
Ei kai häntä ole pakko sisälle päästää??!
Sarjoita lukot uudelleen ja kiellät lapsia päästämästä sisälle. Ei tule äijä enää.
Jos miehellä ei ole avaimia ja olet selkeästi ilmoittanut, että et halua häntä kotiisi, eikä hän pyynnöstäsi huolimatta poistu kotoasi,se on kotirauhan häirintää ja poliisiasia. Toinen juttu on, saatko lähestymiskieltoa pelkän oman ilmoituksesi perusteella. Yleensä vaaditaan näyttöä, eli poliisin kutsumista paikalle. Ymmärsin kuitenkin, että mies tulee kotiisi vain silloin kun et itse ole paikalla. On aika paljon vaadittu, että lapsesi kutsuisivat poliisit paikalle, varmaankin heistä on mukavakin että tapaavat isäänsä. Voit tietysti yrittää järjestää isän ja lasten tapaamiset jonnekin muualle.
Ehkä kannattaisi käydä keskustelemassa poliisiasemalla asiasta. Mutta aika kimurantilta tuntuu tilaneesi. Eikä se lähestymiskieltokaan estä miehen tuloa, jos hän ei välitä sanktioista.
Ota mieheltä avain pois tai vaihda lukot ja tee selväksi ettei hän saa tulla sinne. Toinen asia on miten saat lapset ymmärtämään ettei isää saa päästää teille, jos tulee oven taakse. Kotinne on tosin sinun hallintavallan alla ja sinulla on oikeus kieltää lapsia päästämättä miestä sinne.
Vaihe kaks: Jos mies kielloista huolimatta tunkeutuu kotiinne (esim soittaa ovikelloa, lapsi avaa oven ja ilmoittaa ettei isä sa tulla mutta ies tunkeutuu silti), voit tehdä poliisille ilmoituksen kotirauhan rikkomisesta. Lapsen ei tarvitse todistaa isäänsä vastaan, mutta eiköhän poliisi ja syyttäjä ymmärrä mitä asiassa on tarkoitettu ja mitä on tapahtunut. Mutta sinun on ensin itse toimittava estääksesi miehen tulo.
Mies voi vedota lasten tapaamisoikeuteen, mutta teillä on oltava sopimus lasten huolloista ja tapaamisista muualla kuin sinun kotona, johon voit vedota. Jollei mies toimi sopimuksen mukaan, hän on heikoilla.
Lähestymiskielto on kyseenalaista jollei mies käyttäydy uhkaavasti. Jos kortirauhan rikkomisia tapahtuu enemmän, niin siinä tapauksessa, mutta kuinka todennäköisesti mies noudattaisi lähestymiskieltoa?
Eli kaikki kannattaa yrittää. Sinulla on oikeus asua kotonasi pelkäämättä että ei-toivottu vieras tunkeutuu sinne vastoin tahtoasi.
Siis ex-miehelläsi on avaimet SINUN KOTIISI, vaikka olette eronneet seitsemän vuotta sitten?!?! Vai tiirikoiko hän oven auki?
Ja sitten sinä ap ihmettelet, että mitenkä saisit touhun loppumaan? Heh!
Taitaa olla syytä syissä jos sepissäkin?!
Olitte suurena apuna ongelmassani. Nyt olen hakenut virallisesti lähestymiskieltoa ja se on kuulema mahdollista saada. Nyt vain harmittaa, etten asiaa jo aikaa sitten hoitanut kuntoon ;)