saanko ex-miehelle

Olen eronnut lasteni (19,17,15 ja 13 vuotiaat)isästä jo seitsemän vuotta sitten hänen alkoholisoitumisensa vuoksi ja minulla on ollut suhde nykyisen miesystäväni kanssa jo yli kuusi vuotta.
Ex-mies ei suostunut tapaamaan lapsiaan sovittuina aikoina eli olen täysin yksin huolehtinut lapsistani. Käyn päivät töissä ja opiskelen useampana iltana viikossa. Ex-mies käyttää nuo ajat hyväkseen ja tuppaa minun kotiini muka lasten luo ja syö, saunoo ja on kuin kotonaan. Olen tehnhyt hänelle selväksi, että lapset eivät tarvitse häntä enää suojakseen, minun poissa ollessani, mutta ei usko ei hyvällä ei pahalla.

Olin taas aamulla lähtenyt aikaisin töihin ja tyttö oli herännyt siihen että isänsä/ex-mieheni oli ollut jääkaapillani syömässä ja sen siliän tien oli lähtenyt. Itse juo aina rahansa ja elää käymällä minun ja äitinsä luona syömässä. Miten saan tästä lopun. Voinko hakea lähestymiskieltoa tällaisessa asiassa ?? Minä niin vihaan tuota entistä miestäni, että voisin iskeä sille puukon kitusiin, Halaisin olla rauhassa... edes omassa kodissani.
5488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensinnäkin miten tuo mies pääsee taloosi jos hän ei ole sinne tervetullut?

Toisekseen mitä nykyinen mihesi suhtautuu asiaan?

Äänestä
  • ja minä olen töissä, koulussa jne..

    Nykyinen miesystäväni on yrittänyt olla asian kanssa hyvin kärsivällinen, mutta suhteemme kieltämättä kärsii tästä asiasta. Hän ei halua elättää minun entistä miestäni, ymmärrettävistä syistä..

    Äänestä

  • lapset ovat kotona kirjoitti:

    ja minä olen töissä, koulussa jne..

    Nykyinen miesystäväni on yrittänyt olla asian kanssa hyvin kärsivällinen, mutta suhteemme kieltämättä kärsii tästä asiasta. Hän ei halua elättää minun entistä miestäni, ymmärrettävistä syistä..

    Ok... lähestymiskiellosta en tiedä. Varmaan laki ja rikos palstalla tai avioeropalstalla on enemmän asiantuntemusta.

    Mutta jos asunto ja huoltajuus laillisesti sinun, niin ei kait ole mikään vaikea homma.

    Jos lapset eivät isisistä ole niin innoissaan, niin varmaan vieläkin helpompi homma.

    Äänestä

Ensinnäkin, jos asunto on sinun ja ex-miehelläsi on siihen edelleen avain, VAIHDA LUKOT! Muutenhan se on hyvin helposti (kierossa mielessä) tulkittavissa melkein kutsuksi...

Jos taas miehellä ei ole avaimia, oven läpikö se asuntoonne leijailee? Onko kyseessä murto? Ei kun poliisin puheille!

Äänestä

Vaihda lukot ja sano lapsille ettei ovea saa avata kenellekään, jos joku soittaa ovikelloa. Tai ei ainakaan päästä sitä exää sisälle tyhjentämään jääkaappia ja taas häviämään maisemista. Poliisilaitoksella voi myös kysellä, että olisiko tuollaiseen tilanteeseen mahdollisuus saada lähestymiskieltoa, vai onko se vasta väkivaltatapauksissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähestymiskiellon? kirjoitti:

Olen eronnut lasteni (19,17,15 ja 13 vuotiaat)isästä jo seitsemän vuotta sitten hänen alkoholisoitumisensa vuoksi ja minulla on ollut suhde nykyisen miesystäväni kanssa jo yli kuusi vuotta.
Ex-mies ei suostunut tapaamaan lapsiaan sovittuina aikoina eli olen täysin yksin huolehtinut lapsistani. Käyn päivät töissä ja opiskelen useampana iltana viikossa. Ex-mies käyttää nuo ajat hyväkseen ja tuppaa minun kotiini muka lasten luo ja syö, saunoo ja on kuin kotonaan. Olen tehnhyt hänelle selväksi, että lapset eivät tarvitse häntä enää suojakseen, minun poissa ollessani, mutta ei usko ei hyvällä ei pahalla.

Olin taas aamulla lähtenyt aikaisin töihin ja tyttö oli herännyt siihen että isänsä/ex-mieheni oli ollut jääkaapillani syömässä ja sen siliän tien oli lähtenyt. Itse juo aina rahansa ja elää käymällä minun ja äitinsä luona syömässä. Miten saan tästä lopun. Voinko hakea lähestymiskieltoa tällaisessa asiassa ?? Minä niin vihaan tuota entistä miestäni, että voisin iskeä sille puukon kitusiin, Halaisin olla rauhassa... edes omassa kodissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu