En nyt tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta annetaan mennä nyt sitten.
Yläasteelle mennessäni, luokalleni tuli tämä ihana poika. Ruskeat silmät, ruskeat hiukset ja aivan ihana ihminen. Ihastuin häneen heti kun näin hänet. Yläasteen viimeisellä luokalla aloimme enemmän olemaan tekemisissä toistemme kanssa. Välissähän minulla oli ollut muitakin, mutta aina tämä ruskea hiuksinen poika minut valloitti hymyllään. Viimeisinä viikkoina, ennen kuin yläaste loppui, katseemme kohtasivat moneen monituiseen kertaan.
Kesälomalla oli aivan älytön ikävä tätä poikaa. Sain selville tämän pojan numeron, ja lähetin hänelle hyvän juhannuksen toivotukset. Sain siihen vastauksen. Sitten illalla hän kyseli kuulumisiani. Siitä alkoi meidän tekstailumme. Joka ikinen ilta, kymmeniä viestejä, kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Lukio alkoi, ja olimme samassa luokassa. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt ystävyydestämme. Iltaisin, koulupäivien jälkeen aina tekstailimme. Jutut alkoivat mennä vähän "pervompaan" suuntaan, ja mietimme millaista esim. seksi olisi toistemme kanssa. Huomasin, että hän välitti paljon minusta ja sanoikin sen minulle, mutta molemmat olimme niin arkoja, koska kumpikaan emme olleet seurustelleet koskaan.
Eräänä yönä sitten humalassa laitoin tälle pojalle viestin. Muistan vieläkin sen: "Anteeksi, pakko sanoa tämä. Rakastan sua.". Aamulla sain takaisin viestin: "Ei se mitään. Minäkin rakastan sinua". Kumpikin sitten selitteli siinä että tietysti rakastetaan toisiammme kuin ystävät rakastaa, mutta valhettahan se oli.
Lukion toisena vuotena tapasin nykyisen kihlattuni. Jatkoimme tekstailua tämän ruskeahiuksisen pojan kanssa.
Monesti olimme viikonkin pitämättä iltaisin yhteyttä, mutta joskus viestit menivät taas siihen samaan kuin ennenkin. Hän kehui minua kauniiksi, ja sanoi välittävänsä minusta liikaakin. Ja minä tiesin välittäväni hänestä enemmän kuin saisin.
Viime kesänä kaikki muuttui, hän lähti armeijaan, ja minä muutin avomieheni kanssa yhteen. Sen jälkeen emme ole enää niin pitäneet yhteyttä. Joskus hän on sanonut kuinka mustasukkainen minusta on, mutta aina kun haluaisin keskustella hänen kanssaan asiasta enemmän, suututtaa hän minut jollain tavalla. Tai jättää vastaamatta. Muutaman kerran olemme vuoden aikana nähneetkin. Ystävät jaksavat vieläkin joskus puhua kuinka hänestä näkee, että hän rakastaa minua. Katsoo kuulemma niin lempeästi, alkaa posket punoittamaan ja katsoo pitkälle perääni kun lähden.
Vaikka rakastan avomiestäni yli kaiken ja hän minua, niin silti sydämessäni vielä kaipaan tätä toista. Ei ole montaa päivää kun tämä taas minulle kirjoitti vähän hempeämpää tekstiä. Mutta yhtäkkiä taas olen kuin ilmaa. Hän oli ensirakkauteni, ja epäilen, että vieläkin jollain tasolla oikeasti häntä rakastan. Mutta tiedän, että avomieheni on minulle se oikea.
Epäilen, etten koskaan pääse tästä kaipauksesta yli. Sen haluaisin tietää miksi hän käyttäytyy näin? On mustasukkainen, välillä kohtelee kuin prinsessaa, seuraavana päivänä olen kuin ilmaa. En tiedä.
Laittakaa omia kokemuksianne ja mielipiteitänne!
Yläasteelle mennessäni, luokalleni tuli tämä ihana poika. Ruskeat silmät, ruskeat hiukset ja aivan ihana ihminen. Ihastuin häneen heti kun näin hänet. Yläasteen viimeisellä luokalla aloimme enemmän olemaan tekemisissä toistemme kanssa. Välissähän minulla oli ollut muitakin, mutta aina tämä ruskea hiuksinen poika minut valloitti hymyllään. Viimeisinä viikkoina, ennen kuin yläaste loppui, katseemme kohtasivat moneen monituiseen kertaan.
Kesälomalla oli aivan älytön ikävä tätä poikaa. Sain selville tämän pojan numeron, ja lähetin hänelle hyvän juhannuksen toivotukset. Sain siihen vastauksen. Sitten illalla hän kyseli kuulumisiani. Siitä alkoi meidän tekstailumme. Joka ikinen ilta, kymmeniä viestejä, kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Lukio alkoi, ja olimme samassa luokassa. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt ystävyydestämme. Iltaisin, koulupäivien jälkeen aina tekstailimme. Jutut alkoivat mennä vähän "pervompaan" suuntaan, ja mietimme millaista esim. seksi olisi toistemme kanssa. Huomasin, että hän välitti paljon minusta ja sanoikin sen minulle, mutta molemmat olimme niin arkoja, koska kumpikaan emme olleet seurustelleet koskaan.
Eräänä yönä sitten humalassa laitoin tälle pojalle viestin. Muistan vieläkin sen: "Anteeksi, pakko sanoa tämä. Rakastan sua.". Aamulla sain takaisin viestin: "Ei se mitään. Minäkin rakastan sinua". Kumpikin sitten selitteli siinä että tietysti rakastetaan toisiammme kuin ystävät rakastaa, mutta valhettahan se oli.
Lukion toisena vuotena tapasin nykyisen kihlattuni. Jatkoimme tekstailua tämän ruskeahiuksisen pojan kanssa.
Monesti olimme viikonkin pitämättä iltaisin yhteyttä, mutta joskus viestit menivät taas siihen samaan kuin ennenkin. Hän kehui minua kauniiksi, ja sanoi välittävänsä minusta liikaakin. Ja minä tiesin välittäväni hänestä enemmän kuin saisin.
Viime kesänä kaikki muuttui, hän lähti armeijaan, ja minä muutin avomieheni kanssa yhteen. Sen jälkeen emme ole enää niin pitäneet yhteyttä. Joskus hän on sanonut kuinka mustasukkainen minusta on, mutta aina kun haluaisin keskustella hänen kanssaan asiasta enemmän, suututtaa hän minut jollain tavalla. Tai jättää vastaamatta. Muutaman kerran olemme vuoden aikana nähneetkin. Ystävät jaksavat vieläkin joskus puhua kuinka hänestä näkee, että hän rakastaa minua. Katsoo kuulemma niin lempeästi, alkaa posket punoittamaan ja katsoo pitkälle perääni kun lähden.
Vaikka rakastan avomiestäni yli kaiken ja hän minua, niin silti sydämessäni vielä kaipaan tätä toista. Ei ole montaa päivää kun tämä taas minulle kirjoitti vähän hempeämpää tekstiä. Mutta yhtäkkiä taas olen kuin ilmaa. Hän oli ensirakkauteni, ja epäilen, että vieläkin jollain tasolla oikeasti häntä rakastan. Mutta tiedän, että avomieheni on minulle se oikea.
Epäilen, etten koskaan pääse tästä kaipauksesta yli. Sen haluaisin tietää miksi hän käyttäytyy näin? On mustasukkainen, välillä kohtelee kuin prinsessaa, seuraavana päivänä olen kuin ilmaa. En tiedä.
Laittakaa omia kokemuksianne ja mielipiteitänne!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hmm...miksette ikinä edennyt tekstareista? Jos kerta niin rakastitte toisianne? Tottakai hän on mustasukkainen koska vielä varmnasti pitää sinusta, hän tuntee itsensä petetyksi. Sinä löysit jonkun uuden ja hän on vielä yksin. Teitä molempia harmittaa se että ette ikinä päässy kokeilemaan seurustelua, varmaan molemmat mietitte etä "mitä jos olisimme eläneet onnellisena yhdessä elämämme loppuun asti"?
En tiedä miten vanha nyt olet, mutta aikuisena ihmisenä pitäisi pystyä olemaan ystäviä ja antamaan anteeksi toisillemme. Yritä lähestyä häntä ystävänä ja pyydä anteeksi. Sano että ajattelet häntä mutta elämä vei sinut nyt toiseen suuntaan mutta toivot että voisitte olla ystäviä.
En tiedä auttaako tämä mutta toivon sinulle tsemppiä. Muista myös ettei se ole väärin rakastaa muitakin kuin sitä valittua, mutta pettäminen on. Tsemiä.
Sitäpä ei tiedä miksi ei edetty tekstareista enempää.. Ehkäpä Molemmat olimme niin ujoja, kokemattomia, jne. Ja aina jotenkin molemmat selitteli kiintymystään vain ystävyydellä. Eikä sitä niin tajunnut sillon, että ehkäpä mahiksia enempäänkin kuin ystävyyteen olisi ollut.
Mieleen on jäänyt eräs tapaus jolloin se "ratkaiseva askel" olisi pitänyt ottaa. Mies tuli luonani käymään (asuin sillon jo yksin, olin pari kuukautta seurustellut nykyiseni kanssa!), aloimme hulluna painimaan sohvalla. Jossain vaiheessa makasin itse selälläni sohvalla, mies päälläni. Yhtäkkiä molemmat hiljenimme, katsoimme toisiamme silmiin. Huulillamme oli eroa vain muutama vaivainen sentti. Sillä hetkellä olin varma, että nyt sitten suudellaan, mutta ei. Yhtäkkiä mies pomppasi pystyyn ja oli todella vaivaantunut. Tavallaan olen kiitollinen ettei kumpikaan toistaan suudellut, mutta huomasin kyllä, että hän sitä hetken harkitsi. Kuten myös minäkin.
Vaikka kaikki oli niin ilmiselvää, niin koskaan mitään ratkaisevaa ei tapahtunut. Mietimme millaista olisi seurustella, harrastaa seksiä, kahdestaan ollessamme aina vain vitsailimme ja tyyliin puristeltiin toistemme takapuolia, tai mies koitti kurkkia paidan alle. Sellaista se vaan oli. Mietin varmasti loppuikäni miksei sillon voinut rohkaista itseään.
Nyt tilanne on se, että vaikka kuinka haluaisin toisen kanssa koittaa, niin nykyisen kanssa olen kuitenkin onnellinen, enkä voisi koskaan häntä jättää.
Tätä tunteiden vuoristorataa on kestänyt noin 6 vuotta.
edes yrittäneet, tiedä vaikka olisitte toisillenne ne sielunkumppanit.
Minä ainakin katuisin loppuelämäni tuollaista. Jos en edes kokeilisi.
Kadunkin. Aivan varmasti loppuelämäni. Mutta vaikka en häntä omakseni koskaan saanutkaan (enkä tule saamaan), niin haluan ainakin olla hänen kanssaan ystävä.