voi jeesus.olen niiiiin turhautunut, kun tuntuu, ettei tästä olosta ole poipääsyä. erottiin poikaystäväni kanssa reilu kuukausi sitten. yhdessä oltiin yli puolitoista vuotta, joka mulle on paljon, vaikka ikää on jo lähes 30. olen vain osannut valikoida sitoutumiskammoisia kavereita rinnalleni. siihen tämäkin juttu kai lopulta kaatui. en jaksanut odottaa, että toinen osaisi päättää mitä oikeasti haluaa. en vain jaksanut pitää toiveitani yllä. hän sanoi rakastavansa minua, mutta ei ollut valmis,kuin joka toinen päivä. minkäs teet. ei toista voi pakottaa. mutta voi pylly, kun on ihan mahoton ikävä hela tiden. heti eron jälkeen puuhasin kovasti. etsin omaa omistuskämppää ja antauduin työlle viimeisen päälle. mutta nyt en saa hetkeä ilman ajatusta siitä, kuinka haluaisin vain kuulla hänestä. ei olla oltu minkäänlaisessa yhteydessä lopullisen eron jälkeen-todella aikuismaista ja ihan mega ahdistavaa.haluaisin niin soittaa, mutta luulen, että toivon, että kävisi jotain satumaista. hän sanoisi rakastavansa minua niin paljon, ettei halua menettää minua jne. kun luultavammin hän ei vastaisi edes puheluuni. hän meni pakastimeen, eli hävisi elämästäni ja kielsi kaikki tunteensa.PYLLYÄ!ja niin totta.ja nyt pelkään,etten koskaan pääse yli tästä olosta, että hän on minulle "se" mies. että minun olisi vain pitänyt jaksaa.
miten olen taas joutunut tähän tilanteeseen, että järkevä ajattelu on kadonnut ja olen voimaton tossukka hassuine haaveineni. jes. kiitos jos jaksoit lukea. nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaisi taas unohtaa ja jatkaa eteenpäin.yötä kaunista.
miten olen taas joutunut tähän tilanteeseen, että järkevä ajattelu on kadonnut ja olen voimaton tossukka hassuine haaveineni. jes. kiitos jos jaksoit lukea. nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaisi taas unohtaa ja jatkaa eteenpäin.yötä kaunista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitoutumiskammo on vain tekosyy sille, ettei rakasta tarpeeksi.
Niin samanlaiset tuntemukset täälläkin. Voimia sinulle!