mietintöjä

Itse tunnun olevani onnellisessa asemassa kun valitsin aikanani lähteväni hanttihommiin koulunpenkin sijaan.

Monet kaverini ovat jo valmistuneet yliopistosta tai korkeakoulusta ja osa päässyt työelämään, osa ei.

Itse olen nyt painanut hanttihommia (en tässä nyt erikseen erittele, mutta kaikenmaailman sekatöitä) 12 vuotta. No armeija siinä katkaisi tuota vajaalla vuodella, mutta kuitenkin. Asunnon ostin jo aikapäiviä sitten kun opiskelijakaverini asuivat vuokrasoluissaan. Nyt asunnon voisi maksaa kiristetyllä aikataululla n.5 vuodessa pois.

Korkeakouluihmiset ovat päässeet työelämään tässä vuoden kahden sisällä. Palkka on tällä hetkellä huonompi kuin minulla, mutta toki nousee ajan saatossa hamaan tulevaisuuteen asti.

Yksi kaveri otti juuri 200.000e asuntolainan ja meinasi että kyllä se 30 vuodessa on kuitattu takaisin pankille.

Mietin pienessä mielessäni, että huh huh. Mies todellakin meinaa painaa niska limassa hautaan asti ja saa joskus asunnonkin maksettua. Itsellä ei ole minkäänlaisia rahahuolia saati sitten jotain stressiä töistä. Ei ole vastuuta, sen liiemmin kiireitä tai vaativia projekteja.

Työni saan tehdä kotitaloni lähellä ja vaimolle riittää aikaa kun ei tarvitse työn puolesta matkustaa niinkuin koulutetut kaverini.

Tässä miettimisen aihetta uraohjuksille tai muuten vain elämänpolkua etsiville.
2347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tärkeintähän ei tosiaan ole työ, vaan se, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Ns. hanttihommista voi tienata paremmin kuin monet maisterit tulevat tienaamaan ja mikä parasta, ehtii monet vuodet tehdä töitä. Toisaalta, itse akateemisena annan myös arvoa opiskelijaelämälle, mikä on ollut todella antoisaa ja duuniakin on tullut väännettyä samalla. Nyt on alkanut myös opinnot vihdoin näkymään palkkapussissakin.

Sinä olet päässyt ostamaan kämpän hyvään saumaan, siinä on tienattu varmaan useampi 10K € arvonnousuna. En ymmärrä niitä, jotka tienaa alle 3000 €/kk ja ostaa ensiasunnoksi 200.000 € maksavan kämpän. Pienin askelin kun säästää, niin ei tartte muutamaa mersua maksaa pankille korkoina.

Äänestä

sairaanhoitaja.hyvä liksa ja mukavat sisähommat !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämässäpaljonmuutakuintyö kirjoitti:

Itse tunnun olevani onnellisessa asemassa kun valitsin aikanani lähteväni hanttihommiin koulunpenkin sijaan.

Monet kaverini ovat jo valmistuneet yliopistosta tai korkeakoulusta ja osa päässyt työelämään, osa ei.

Itse olen nyt painanut hanttihommia (en tässä nyt erikseen erittele, mutta kaikenmaailman sekatöitä) 12 vuotta. No armeija siinä katkaisi tuota vajaalla vuodella, mutta kuitenkin. Asunnon ostin jo aikapäiviä sitten kun opiskelijakaverini asuivat vuokrasoluissaan. Nyt asunnon voisi maksaa kiristetyllä aikataululla n.5 vuodessa pois.

Korkeakouluihmiset ovat päässeet työelämään tässä vuoden kahden sisällä. Palkka on tällä hetkellä huonompi kuin minulla, mutta toki nousee ajan saatossa hamaan tulevaisuuteen asti.

Yksi kaveri otti juuri 200.000e asuntolainan ja meinasi että kyllä se 30 vuodessa on kuitattu takaisin pankille.

Mietin pienessä mielessäni, että huh huh. Mies todellakin meinaa painaa niska limassa hautaan asti ja saa joskus asunnonkin maksettua. Itsellä ei ole minkäänlaisia rahahuolia saati sitten jotain stressiä töistä. Ei ole vastuuta, sen liiemmin kiireitä tai vaativia projekteja.

Työni saan tehdä kotitaloni lähellä ja vaimolle riittää aikaa kun ei tarvitse työn puolesta matkustaa niinkuin koulutetut kaverini.

Tässä miettimisen aihetta uraohjuksille tai muuten vain elämänpolkua etsiville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu