"Poikaystäväni" tuottaa minulle suurta itkua.. en oikeastaan enää tiedä, olenko minä se, joka on tässä väärässä. Näemme aina vain, kun hänelle sopii, tosin silloinkin vain tyyliin "nukkumaan". Hän lupaa ihan pieniäkin asioita, joita ei kuitenkaan pidä.. sanoo vain, että oli ymmärtänyt, ettei minua kiinnostanutkaan sellainen ehdotus. Tosin hienointa on, että soittaa aina, kun on luvannut..
Ei huomioi minua mitenkään suunnitellessaan esim. vkl:a. Vaan olettaa, että näemme sitten, kun hänelle sopii. Minun on vain suostuttava tai muuten emme näe pitkään aikaan. Vaikka minulla olisi oikeasti jotain tärkeää menoa. Meinaan en kestä sitä tuskaa.
Hän ei kerro minulle juurikaan asioita, mitä tekee päivän mittaan. Tai kenen seurassa liikkuu lähtiessään baariin. Jos kysyn, kertoo. Mutta, en vain jaksa vaikuttaa ahdistavalta.
Emme ole näyttäytyneet kovinkaan julkisesti parina saatikka kavereillemme. Hänelle soittelee vieraat naiset, jotka ovat kuulemma "vanhoja juttuja". Internetissä luokittelee itsensä sinkuksi kaikissa profiileissa, vaikka olemme käyneet asiasta keskustelua, että suhteemme on seurustelu-tasolla. Hän käy usein baarissa. Siitä en ole koskaan hänelle huomauttanut, sillä se ei minua häiritse. Tosin, jos minä menen baariin, tulee siitä kauheat mustasukkasuus-kohtaukset päälle.
En vain jaksa enää olla ahdistava. Ehkä ongelma on minussa. Oma on ongelmani, kun itken joka kerta, kun hän tuottaa pettymyksen. Ikävintä on vielä se, että hän suostuu jonkun muun ehdotukseen yhteisestä suunnitelmasta, vaikka hänellä olisikin jotain tärkeää tekemistä.
Itsestäni tuntuu, että olisin vain hyväksikäytetty, korvike, tarpeiden tyydyttäjä. Tuntuu vain, että minulle suolletaan *askaa. Mitä siitä saa, kun toisestä välittää. Ei ainakaan yhdessä vietettyjä hetkiä.. :(
Koskaan en ole seuraani tyrkyttänyt ahdistavalla tavalla. Olen toki ehdottanut jotain, mutta vastaus on ollut hyvin passiivinen :(
Ei huomioi minua mitenkään suunnitellessaan esim. vkl:a. Vaan olettaa, että näemme sitten, kun hänelle sopii. Minun on vain suostuttava tai muuten emme näe pitkään aikaan. Vaikka minulla olisi oikeasti jotain tärkeää menoa. Meinaan en kestä sitä tuskaa.
Hän ei kerro minulle juurikaan asioita, mitä tekee päivän mittaan. Tai kenen seurassa liikkuu lähtiessään baariin. Jos kysyn, kertoo. Mutta, en vain jaksa vaikuttaa ahdistavalta.
Emme ole näyttäytyneet kovinkaan julkisesti parina saatikka kavereillemme. Hänelle soittelee vieraat naiset, jotka ovat kuulemma "vanhoja juttuja". Internetissä luokittelee itsensä sinkuksi kaikissa profiileissa, vaikka olemme käyneet asiasta keskustelua, että suhteemme on seurustelu-tasolla. Hän käy usein baarissa. Siitä en ole koskaan hänelle huomauttanut, sillä se ei minua häiritse. Tosin, jos minä menen baariin, tulee siitä kauheat mustasukkasuus-kohtaukset päälle.
En vain jaksa enää olla ahdistava. Ehkä ongelma on minussa. Oma on ongelmani, kun itken joka kerta, kun hän tuottaa pettymyksen. Ikävintä on vielä se, että hän suostuu jonkun muun ehdotukseen yhteisestä suunnitelmasta, vaikka hänellä olisikin jotain tärkeää tekemistä.
Itsestäni tuntuu, että olisin vain hyväksikäytetty, korvike, tarpeiden tyydyttäjä. Tuntuu vain, että minulle suolletaan *askaa. Mitä siitä saa, kun toisestä välittää. Ei ainakaan yhdessä vietettyjä hetkiä.. :(
Koskaan en ole seuraani tyrkyttänyt ahdistavalla tavalla. Olen toki ehdottanut jotain, mutta vastaus on ollut hyvin passiivinen :(
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä minä sinuna ottaisin jalat alleni, ihme ettet sinä ole tehnyt samoin. Toki sekin on tuskaa kun eroaa, mutta kestää hetkensä. Nythän joudut jatkuvasti itkeskelemään. Minäkin olen virunut joskus "huonoissa" suhteissa koska eroaminen olisi tuntunut niin kamalalta. Mutta kun erotuskasta on päässyt niin on ollut hyvä olo. Nyt mulla on hyvä mies :).
Kuule hei, ei se välitä susta pätkääkään. Riuhtaise nyt hyvä nainen itsesi irti. Kidutat vain itseäsi. Miehen käytös on todella itsekästä ja välinpitämätöntä.
Tuo ei ole seurustelusuhde - panosuhde korkeintaan. Seurustelusuhteessa kyllä päätetään yhdessä ja sovitaan, koska mm. tavataan seuraavan kerran. Se ei ole tyhjä päällä.
Kuulostaa hyvin pitkälle samalta kuin omakin tilanteeni, josta en kuitenkaan kykene lähtemään pois kun olen korviani myöten ihastunut.
Mies on työnarkomaani, jolle kaikki päivät on samanlaisia - eli vkonloput ei automaattisesti ole vapaata. Harrastuksia on myös hirveästi, ollut kauan sinkku ja tottunut niillä täyttämään aikansa. Eli nähdään vain silloin kun hänelle sopii ja silloinkin vain yleensä "nukkumaan", tosin hänen päivärytminsä on hieman eri kuin itsellä ja siksi hänelle esim. 21.00 näkeminen ei ole outoa kun valvoo kuitenkin yhteen/kahteen yöllä.
Parina emme myöskään juurikaan ole näyttäytyneet kaupungilla, kavereita ei olla tavattu. Mies on siitä kyllä hyvä, ettei roiku netissä ja sille ei soittele naiset ainakaan silloin kun minä olen ollut hänen seurassaan. Pitää aina kaiken minkä lupaa, kyselee kuulumisia muuten vaan ja on ihanan hellä ja mukava aina kun olemme yhdessä.
Tätä on nyt jatkunut kohta puoli vuotta, tosin yhdessä kohtaa laitoin homman katkolle ja sanoin että tapaamisista on pystyttävä sopimaan paremmin muutenkin kommunikoinnin tason on parannuttava. Otti siitä opikseen ja nyt on selkeämpää, silti jotenkin tuntuu että eletään aina vain hänen aikataulujensa mukaan. Vaikkakin itsellä ollut jo pari kk se linja, että omia menojani en hänen vuokseen siirrä ja liian myöhä on liian myöhä ja se ei käy. Eli aina ei todellakaan nähdä kun hän ehdottaa.
Itse olen hyväksynyt tilanteen, sillä olen itse lievästi sitoutumiskammoinen muutenkin ja liialla kiinnostuksella minut saa vain ajettua karkuun. Kuitenkin vaan ihmetyttää se, että mikä tämä suhde on - en tiedä seurustelemmeko vai ei. Muun keskustelun aikana kuitenkin sain kuulla, että hän ei hyväksy monien deittailua samaan aikaan ja hänen mukaansa ihmisten pitäisi tapailla vain yhtä ihmistä kerrallaan. Omasta mielestäni emme seurustele vaan tapailemme, vaikkakin myönnettäköön että noiden kahden asian välinen ero ei ole suurensuuri alkumetreillä kun kuitenkaan kuviossa ei ole muita ihmisiä...
aivan samanlaisessa tilanteessa. Mutta nyt taas sinkkuna ja onnellisena sellaisena. :) Se päätös lopettaa joku juttu on aina tuskallinen ja eläähän se rakkaus vielä pitkään, mutta kannattaa oikeasti miettiä, antaako toisen kohdella sinua ihan miten sattuu. Itse päätin, että olen paljon enemmän kuin tuon tuollaisen ikävän kohtelun arvoinen. Ja kyllähän meitä sinkkuja maailmassa riittää.. niitäkin, jotka osaavat toista kohdella hyvin. :) Tsemppiä sinne. :)
Tein hyvän teon ja lopetin sen suhteen nyt siihen. Tosiaan mietin, että mitä haluan itseltäni. En sitä tietämättömyyttä..
Olkoon hän yksin, kerta sitä omaa aikaa niin halusi! Tuskin hänen elämänsä mitenkään muttuu. Mielestään hän ei minua huonosti kohdellut, vaan itse sen kuulemma niin koin. Olkoot niin.. eläkööt siinä uskossa.
Jätettyäni hänet, hän vielä aneli, että oltaisi puheväleissä tulevaisuudessa. Vastasin, etten aijo olla tekemisissä tulevaisuudessa, kun en nytkään saanut tilaisuutta olla mukana sen suunnittelussa.
Sääli on sairautta, tein oikein! Jos ei näe yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan.. Niin kauan itkin tätä.. ja nyt se hetki on koittanut! Olen niin ylpeä itsestäni, että vihdoin uskalsin.
Kiitos! Oma elämäni muuttuu vain parempaan suuntaan, ei ole enää raskasta taakkaa hartioilla epämääräisestä tulevasta.
Teit oikean ratkaisun, olen iloinen puolestasi. Mitätöi vielä sinun tunteitasi, sanomalla miten itse koit huonoa kohtelua. Et todellakaan kuvitellut jos et ollut onnellinen suhteessa. Itse olen ollut samantapaisessa suhteessa. Miten tuollaisia miehiä riittääkään naisille.
Kyllä, tein oikein. Parempi itkeä kerran menetystä, kuin itkeä jatkossa sitä, ettei tiedä mitä tuleva on.
Parempi todellakin suunnitella elämää niiden ihmisten kanssa, jotka haluavat viettää aikaa kanssani.
Kesti muutaman kuukauden ennenkuin tosiaan tajusin tehdä tämän päätöksen tai siis uskalsin. Itku johtui juuri siitä, etten vain pystynyt. Mieheni sitä aavistikin moneen kertaan. Ehkä hän tosiaan vain piti minua kaikesta huolimatta varalla, vaikka tiedosti, etten kestänyt sitä.
Nyt näin! Voin uskoa parempaan huomiseen. Sellaisessa suhteessa ei vain yksinkertaisesti voi elää, jos toinen odottaa huomiselta pelkkää hyvää ja toinen ei tiedä mitä huomiselta haluaa.. Se ei vain toimi niin. Ja sen jos tietää, niin ei minuun liittynyt.
Tein niin oikein, kun sanoin, etten halua olla tekemisissä tulevaisuudessa, sillä en saanut sen suunnitteluunkaan nyt mahdollisuutta.
Mitä mieltä yleensäkin olette siitä, että pidetään eksiä ystävinä? Itse en pysty, sillä olen niin tunteellinen ihminen.. että minun on kerralla pistettävä välit poikki, tai muuten hajoan palasiin.
Hienoa että uskalsit tehdä kipeän päätöksen. Itse räpiköin samanlaisessa tunnetilassa, vaikkakaan suhteemme sinänsä ei aivan samankaltainen olekaan. Minun pitäisi myös riuhtoa itseni irti tästä ja hemmetin pian, ennen kuin menetän täysin itseni ja itsekunnioitukseni.
En taitaisi itsekään pystyä mihinkään "jatketaan ystävinä" -juttuun tämän jälkeen. Se repisi sieluani liikaa. Se on sitten absoluuttisesti poikki. Eri asia olisi jos lasten takia pitäisi välejä säilyttää, mutta kun nyt niin ei ole. Ystävinä on toki mahdollista pysyä eron jälkeen, jos se on tapahtunut molempien puolelta samoista syistä, eli klisee "on kasvettu erilleen.." ja niin päin pois, silloin se ystävyys voi jopa onnistua. Minulla on yksi eksä, jonka kanssa ollaan ystäviä, tosin ei mitenkään usein nähdä enää tms.
Juuri niin.. itsekunnioitus tulisi säilyttää. Mitä sitä eroamaan "sovussa", jos toisella on tunteet niin voimakkaat. Parempi vuodattaa kerralla kaikki, kun lähteä "ollaan kavereita" -peliin..
Itse pidän tästä kuulemma itsepäisestä periaatteestani kiinni henkeen ja vereen. Tämä ko. henkilö ihmetteli sitä, miksi.. vastasin, etten vain yksinkertaisesti pysty. Sillä hajoan, jos jatkan jonkilaista "ollaan kavereita" -suhdetta.
On vain rohkeaa tehdä ratkaisu! Vaikka tietää, että on itsessäänkin vikaa.. ja vaikka kuinka jaksaisi uskoa, että suhde voisi jatkua hyvänä. On silti osattava luovuttaa, ja lopettaa turha toiveiden herättely.
Se ei johda muuhun, kuin samaan tilanteeseen, mistä liikkeelle lähdettiinkin. Käy vain huonosti. Niin paljon hyvää, mutta niin paljon pahaa.
Joskus näin! Kaikki on nyt parhain päin.. :)
Tilanne siis oli tuli ja meni jo. Mutta minua jäi aiankin ihemettyttään se että otit tuota uhrin asemaa hyvinkin vapaaehtoisesti etkä pitänyt puoliasi.
Tiedä en, mutta veikkaisin että tuo äijä oli ihan 6-0 siitä mitä tapahtui. Pitikö se sinua varalla, sitä en tiedä, mutta kirjoituksestasi uhkui sitä että sinulla oli ongelmia ja et oikeasti tehnyt mitään niiden eteen siilloin kun suhde oli vielä käynnissä - tunnuit vaan olettavan pahinta ja ottit kyyneliä vapaaehtoisesti. Oletit että meis automaattisesti aistii kaiken ja telepatian voimalla kenties pelastaisi aina päivän. Nyt tutntuu että innostuit tuosta erosta ja uhkut sitä energiaa, mistä olisi ollut apua jo aiemmn.
Seuraavalla kerralla suosittelen että otat vähän enemmän härkää sarvista... ja huom ne oikeat pelimiehet on sitten sellaisia jotka tuskin saisivat sinua epäilemään mitään pitkiin aikoihin kun olisit varalla. Itse veikkaisin että tuo sinun mies oli ihan perusmies niin hyvässä kuin pahassa.... mutta se on vain arvaus.
Toivottavasti menee paremmin ensi kerralla.
sinisilmäisen yksinkertainen??
Olen sinisilmäisen yksinkertainen..
Otin monesti härkää sarvista.. mutta menetin jo toivon, kun tarpeeksi yritin.. En vain enää jaksanut..
Ketään kun ei voi muuttaa.. Sanoi syyksi siihen, miksi hänen profiilissaan lukee sinkku, että siten ihmiset uskaltavat jutella hänelle.. Sain hyvät naurut siitä..
Sovitaan niin, että olen yksinkertainen ja paha ihminen. Mutta mitä väliä sillä on.. Itse uskoin hyvään huomiseen, hän ei.. vaan pelkäsi sitä.. Ehkä olen väärässä..
Mutta eiköhän tämä tästä.. Alussa toivon niin paljon hyvää ja olin se, joka yritti, mutta kun toivonsa menettää, ei jaksa edes yrittää..
Sanoin hyvinkin selkeästi, että niin ja näin.. Jos ei muutu, niin en kestä.. Mutta miksi muuttuisi.. Itse en pelännyt pahinta, vaan uskoin hyvään. Hänen mielestään oli tyhmää vain ajatella ja suunnitella jotain..
Hänen mielestään oli tyhmää odottaa mitään koska sillon ei tule pettymään..
Mutta. hyvähän se on näin jälkipuida.. Ehkä opin ehkä en.. Ja tiedän, en ole tässä se oikeassa oleva..
Mutta näin.. niistä pelimiehistä.. Joo, tiedän että pelkään sitä, että mua käytettäis.. Voi ollaki että itse kaivan omaa hautaani.. mutta minkäs teet..
Että osa on ihan minun itseni aiheuttamaa pahaa.. Me ihmiset, kun olemme tunne-olentoja. On vaikea nähdä, kumpi on oikeassa.. Mielestäni molemmat ovat, tuntiessaan.. näin se on..
Ja tosiaan.. itse varmasti aiheutan enemmän tuskaa ja ryven itsessäni, kun en edes yrittänyt. Elämä jatkuu!! On avattu yksi ovi ja suljettu toinen..
Ehkei hänellä ollut minulle niin merkitystä, että olisin jaksanut nähdä vaivaa sen enempää suhteen pelastamiseen..
Se halusi vain, että sillä on joku kerta piti itteään muulle maailmalle sinkkuna..
Hällä oli melko passiivinen elämänasenne.. ja kaikkeen sain tyrmäävän vastauksen. Itse olen optimisti..