Miten saada mieheen virtaa?

Olen parisuhteessani sellaisessa tilanteessa, että sormi alkaa mennä suuhun. Olemme seurustelleet viisi vuotta, asuneet saman katon alla kaksi vuotta.

Suhteen alussa kävimme paljonkin ulkona ja teimme asioita yhdessä. Nykyään en saa miestä lähtemään kanssani mihinkään, en edes kävelylle silloin tällöin. Olen ehdottanut kaikenlaista tanssikursseista keilaamiseen, mutta mies ei innostu mistään. Jos hän joskus lupautuu lähtemään jonnekin, juttu peruuntuu viime hetkellä esim. työkiireiden vuoksi, joita sitten ei lopulta ollutkaan. En enää vähään aikaan ole edes pyytänyt miestä minnekään, kun tiedän vastauksen jo valmiiksi. Menen menoni ystävieni kanssa, koska en halua istua jokaista iltaa kotonakaan tai jättää väliin mukavia kokemuksia vain sen vuoksi, ettei toinen enää kiinnostu mistään.

Todella harvoin mies itse ehdottaa mitään "aktiviteettia" ja silloin kun näin tapahtuu, olen kyllä 100% varmasti mukana. Ei siis voi olla kyse siitäkään, että mies kokisi ideoidensa tulleen tyrmätyksi eikä sen vuoksi enää viitsi ehdottaa mitään. Oikeastaan tilanne on päinvastoin.

Kotona ollessamme ainoat yhteiset harrastuksemme taitavat olla ruuanlaitto, tv:n katselu ja seksi. Kodin- ja puutarhanhoito on suurimmaksi osaksi minun vastuullani, vaikka en välttämättä haluaisi asioiden olevan juuri näin. Asiasta puhumisesta ei vain ole mitään hyötyä, sillä vastaus on yleensä se, ettei kukaan pakota minua tekemään mitään. Ei tietenkään pakotakaan, mutta tietyt asiat on jo hygienian ja asuinviihtyvyydenkin vuoksi tehtävä edes joskus. En tiedä, olenko jotenkin outo, mutta minusta siivoaminen ja vaikkapa pihan haravoiminen voisivat olla ihan mukavaa yhteistä tekemistä. Paitsi silloin, jos toisen saa mukaan vain suuttumalla ja vaatimalla osallistumista. Kaikkein eniten minua ärsyttää kotitöiden vaativuuden vähättely. Mies esimerkiksi uhoaa, ettei häneltä menisi ikkuinoiden pesemiseen kuin pari tuntia, muttei kuitenkaan ole koskaan pessyt ainuttakaan ikkunaa.

Viime aikoina seksikin on ollut lähinnä turhauttavaa. Mies ei kuuntele toiveitani, vaan ilmeisesti kuvittelee tietävänsä minua paremmin mistä nautin. Miehen aloite seksiin on jo jonkin aikaa ollut se, että hän ottaa minua kädestä kiinni ja ohjaa hyväilemään itseään. Kun alkulämmittelyt on hoidettu, hän useimmiten kierähtää selälleen ja antaa minun hoitaa hommat loppuun. Alkaa vähitellen tuntua siltä, etten ole edes nainen vaan aamutohveli, joka lämmittää silloin kun tarvitsee.

Tällainen valitusvirsi tästä nyt tuli. Näin kirjoitettuna tilanne näyttää aika masentavalta ja mies vaikuttaa itsekkäältä idiootilta. On meillä kuitenkin paljon hyvääkin tässä suhteessa, enkä halua erota, saada vain edes jotain muutosta tiettyihin asioihin. Mitenköhän se onnistuisi?
111421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

no huh, kuulostaa siltä että joko teidän suhde on pahasti luiskahtanut radaltaan, tai sitten miehesi on masentunut/uupunut. Onko hän selkeästi muuttunut siitä millainen ennen oli (siis vireystasoltaan ja elämäniloltaan, jos jättää huomiotta teidän suhteen)? Jos hän on aina väsynyt eikä mikään huvita, niin se kuulostaa ilmiselvältä masennukselta. Sehän on yksi yleisimmistä kansantaudeistamme, joten ei olisi mitenkään poikkeuksellista.

Pyydä häntä tekemään netistä löytyvä masennustesti: http://www.tukiasema.net/gallup/default.asp?gallupID=19
Siitä voitte päätellä josko hän tarvitsisi apua tilanteeseensa. Jos masennuksen voi sulkea pois, niin voit kertoa hänelle että teidän parisuhde ei tee sinua onnelliseksi ja että jotain pitäisi tehdä. Mutta jos hän on sairas, älä vielä vaadi muuta kuin että hoitaa itsensä kuntoon. Sitten vasta tulee teidän suhteen vuoro.

Masennuksen myöntämistä ja avun hakemista ei kannata pelätä tai hävetä eikä etenkään siirtää myöhemmäksi, siihen on nykyisin hyviä hoitokeinoja. Hyvä aloituspiste on oma työterveyslääkäri, joka osaa ohjata eteenpäin. Jos miehesi ei useista ystävällisista yrityksista huolimatta suostu asiasta puhumaan, eikä suostu tekemään mitään suhteenne muuttamiseksi, sinuna kyllä lähtisin suhteesta. Ei sitä yksin voi ylläpitää, it takes two to tango.

Äänestä
  • En usko, että mies on masentunut. Olen työni puolesta ollut paljonkin tekemisissä masennuksesta kärsivien kanssa, eikä mikään miehen käytöksessä tai olemuksessa viittaa siihen. Hän ei ole väsynyt tai allapäin, häntä ei vain kiinnosta. Ajattelee kai, että kun tässä nyt kerran asutaan yhdessä, niin turha sitä on pois kotoa lähteä yhdessä aikaa viettämään. Minä taas ajattelen, että uusien asioiden kokeminen/kokeileminen ja yhdessä hauskan pitäminen/hulluttelu aina silloin tällöin toisivat vähän happea suhteeseen. En siis kaipaa mitään paita & peppu -suhdetta, vaan ihan yksinkertaisesti sitä, että edes joskus tuuletuttaisiin ja tehtäisiin jotain yhdessä, pariskuntana.

    Äänestä

  • että siellä ei kysytty, onko paino noussut ja nukutko liikaa. Nekin ovat masennuksen merkkejä.

    Äänestä

  • testi sikäli, kirjoitti:

    että siellä ei kysytty, onko paino noussut ja nukutko liikaa. Nekin ovat masennuksen merkkejä.

    ..kilpirauhasen vajaatoiminnan...

    Äänestä

Oletko tosissasi:"Siivoaminen, ja puutarhatyöt voisivat olla mukavaakin yhteistä tekemistä.".

Älä unta näe..mukavaa tekemistä on esim.seksi kesken imuroinnin, ei imurointi(vastaus aamutohveli-ongelmaasi). Puutarhan hankkiminen on ajanhukkaa, uusia pottuja saa kaupastakin. Fakta. Pihan tulee olla asfaltoitu, muuten se kerää ampiaisia. Piste.

Sitä paitsi kotona-istuminen voittaa kiinnostavuudeltaan takuulla sellaisen menon, minne vaimon ystävättäretkin lähtevät mielellään...

Kotityöt eivät ole vaativia edelleenkään. Miehen ilon kotitöistä vie arvosteleva nainen. Jos mies laulaa tiskatessaan, älä jumalaut...kaiva sitä kukkaruukkua autotallista, ja sano, että "unohdit pestä tämän".

Myös seuraavat asiat ovat myrkkyä hetero-miehelle:

teatteri-illat, ooppera, leffa-illat katsellen naisen valitsemaa leffaa(kuitenkin se on naisen valitsema),shoppailu vaatekaupoissa,salaatti-annokset,kodin sisustuksen suunnittelu, ja jazz-tapahtumat selvistä päin. Vältä näitä.

Ei pidä ottaa ihan tosissaan.

Äänestä
  • Miehen mielestä mukavaa tekemistä taitaa olla se, jota voi tehdä kavereiden ja mäyriksen kanssa autotallissa sillä välin, kun minä siivoan. Että millä perkeleellä minä harrastan seksiä kesken imuroinnin, yksinkö? Imurinvarren kanssa?

    Naisen ilon kotitöistä vie vähättelevä mies, joka ei itse kuitenkaan tartu työhön. En arvostele miehen työnjälkeä, silloin kun se jotain sattuu tekemään, mutta en myöskään silitä päätä siitä hyvästä. Ei kukaan minuakaan omien ( toisen) jälkien siivoamisesta ylistä.

    En ottanut tosissani, mutta silti alkoi hiukan kiukuttamaan.

    Äänestä

miehesi ei ehkä itsekään tiedosta alakuloaan.
Minulle kävi niin, että mies pani pahan olonsa minun syyksi ja lähti yks´kaks suhteesta. No, ei hänen olonsa parantunut yhtään, vaikka pääsikin minusta eroon.
Masentunut on todella itsekkään oloinen kumppani, kun ei edes (vielä) myönnä että jotain on vialla.
Mahdollisesta masennuksesta huolimatta voitte kyllä nostaa kissan pöydälle ja puhua aiheesta: mitä suhteellemme on tapahtunut ja mitä sen hyväksi aiomme tehdä?

Äänestä

mies pitää sinua pitkän suhteen myötä itsestäänselvänä tapauksena. kaikki on niin tuttua ja turvallista, mikään ei muutu ja miksi muuttuisikaan hänen mielestään.
hän on saavuttanut sellaiseen rasvatyynen tasapinon elämäänsä, että pääsee elämässään tällähetkellä niin helpolla. okei, duunit pitää hoitaa ja rahaa tuoda pöytään, mutta muuten.


mites teidän muilla tutuilla, pariskunnilla.. millasta elämää ne viettää?

pitäskö koittaa kimpassa keksiä jotakin, jos pääsisitte ihmistenilmoille..

en mä oikeen osaa muuta sanoa kun keskustelkaa. kommunikaation on joka suhteen aa ja oo. jos sä et juttele et sä voi tietää mitä toinen aatteleekaan. tuskin olet ainut jota se tylsä, rutiininomainen seksi kyllästyttää.. tms.

kissa vaan pöydälle. ehkä tässä on se teidän elämän vaihe missä katsotaan kuinka käy. eihän se ilman juttelua ja tulevaisuuden suunnitelmia miksikään muutu tuosta, kun pahemmaksi.
kohta voitte kummatkin pahoin suhteessanne ja kun suomalaiset nykyisin eroavat niin helposti, sopii sekin tähän kuvioon.

vielä ette ole myöhässä, uskon että saatte yhteisen elämänne takaisin ruusuiseksi.
muista että yksi ihminen tai yhden ihmisen panostus suhteeseen ei tee siitä kunnon suhdetta.

Äänestä
  • Meidän ystäväpiirimme koostuu minun opiskelevista & seurustelevista mutta lapsettomista ystävistäni ja miehen vähän vanhemmista, perheellisistä kavereista. Nämä miehen ystävät taitavat viettää myös aika kotipainotteista elämää, jossain urheiluharrastuksissa miehet käyvät joskus yhdessä (sinne mies siis ehtii ja jaksaa lähteä, muttei koskaan minun kanssani edes kävelylle). Silloin tällöin käydään kahvilla tai grillaamassa heidän luonaan. Ainoa tapa, jolla (tuurilla) saan miehen viettämään aikaa minun ystävieni kanssa, on kutsua ystäväni tänne kylään. Silloinkin mies usein vetäytyy yksinään esim. tietokoneelle.

    Tuosta seksistä... Kun minä teen aloitteen seksiin, teen sen pitämällä miestä hyvänä. Kun mies tekee aloitteen, hän tekee sen pistämällä minut pitämään itseään hyvänä. En jaksa laskea, kuinka monta kertaa olen kertonut hänelle, mistä pitäisin erityisesti ja kuinka haluaisin itseäni koskettavan, että mikä minua erityisesti sytyttää. Jostain syystä ei vain mene perille. Se on niin turhauttavaa, että viime yönä lopetin lopulta hommat kesken ja menin eri huoneeseen nukkumaan. Jotenkin vaan kärsivällisyys lopahti. En jaksa aina vaan antaa ja antaa ja antaa. Onhan mies muuten hellä eikä rakkaudentunnustuksista ei ole puutetta. Sängyssä vaan menee tällä hetkellä ihan päin helvettiä.

    Äänestä

Tuntuu yhä voimakkaammin siltä, että olen itse masentunut. En vaan jaksa mitään enää.

Äänestä
  • Ottaa sitä maankuulua etäisyyttä niin ehkä teidän olisi helpompi nähdä toisenne tuorein silmin. Onko mahdollista että esim. kesällä toinen menee jonnekin mökille 2-3 viikoksi tms.
    Itselläni oli viimesuhteessa masennus (kesti muuten 2 vuotta) ja sitä myöten seksielämäkin meni solmuun. Halusin seksiä mutta en osannut antaa rakkautta masentuneena ja toinen halusi rakkautta mielummin kuin seksiä. Soppa oli valmis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hekla kirjoitti:

Olen parisuhteessani sellaisessa tilanteessa, että sormi alkaa mennä suuhun. Olemme seurustelleet viisi vuotta, asuneet saman katon alla kaksi vuotta.

Suhteen alussa kävimme paljonkin ulkona ja teimme asioita yhdessä. Nykyään en saa miestä lähtemään kanssani mihinkään, en edes kävelylle silloin tällöin. Olen ehdottanut kaikenlaista tanssikursseista keilaamiseen, mutta mies ei innostu mistään. Jos hän joskus lupautuu lähtemään jonnekin, juttu peruuntuu viime hetkellä esim. työkiireiden vuoksi, joita sitten ei lopulta ollutkaan. En enää vähään aikaan ole edes pyytänyt miestä minnekään, kun tiedän vastauksen jo valmiiksi. Menen menoni ystävieni kanssa, koska en halua istua jokaista iltaa kotonakaan tai jättää väliin mukavia kokemuksia vain sen vuoksi, ettei toinen enää kiinnostu mistään.

Todella harvoin mies itse ehdottaa mitään "aktiviteettia" ja silloin kun näin tapahtuu, olen kyllä 100% varmasti mukana. Ei siis voi olla kyse siitäkään, että mies kokisi ideoidensa tulleen tyrmätyksi eikä sen vuoksi enää viitsi ehdottaa mitään. Oikeastaan tilanne on päinvastoin.

Kotona ollessamme ainoat yhteiset harrastuksemme taitavat olla ruuanlaitto, tv:n katselu ja seksi. Kodin- ja puutarhanhoito on suurimmaksi osaksi minun vastuullani, vaikka en välttämättä haluaisi asioiden olevan juuri näin. Asiasta puhumisesta ei vain ole mitään hyötyä, sillä vastaus on yleensä se, ettei kukaan pakota minua tekemään mitään. Ei tietenkään pakotakaan, mutta tietyt asiat on jo hygienian ja asuinviihtyvyydenkin vuoksi tehtävä edes joskus. En tiedä, olenko jotenkin outo, mutta minusta siivoaminen ja vaikkapa pihan haravoiminen voisivat olla ihan mukavaa yhteistä tekemistä. Paitsi silloin, jos toisen saa mukaan vain suuttumalla ja vaatimalla osallistumista. Kaikkein eniten minua ärsyttää kotitöiden vaativuuden vähättely. Mies esimerkiksi uhoaa, ettei häneltä menisi ikkuinoiden pesemiseen kuin pari tuntia, muttei kuitenkaan ole koskaan pessyt ainuttakaan ikkunaa.

Viime aikoina seksikin on ollut lähinnä turhauttavaa. Mies ei kuuntele toiveitani, vaan ilmeisesti kuvittelee tietävänsä minua paremmin mistä nautin. Miehen aloite seksiin on jo jonkin aikaa ollut se, että hän ottaa minua kädestä kiinni ja ohjaa hyväilemään itseään. Kun alkulämmittelyt on hoidettu, hän useimmiten kierähtää selälleen ja antaa minun hoitaa hommat loppuun. Alkaa vähitellen tuntua siltä, etten ole edes nainen vaan aamutohveli, joka lämmittää silloin kun tarvitsee.

Tällainen valitusvirsi tästä nyt tuli. Näin kirjoitettuna tilanne näyttää aika masentavalta ja mies vaikuttaa itsekkäältä idiootilta. On meillä kuitenkin paljon hyvääkin tässä suhteessa, enkä halua erota, saada vain edes jotain muutosta tiettyihin asioihin. Mitenköhän se onnistuisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu