Työpaikkaromanssi

Ajattelinpas kertoa hieman omaa tarinaa, vaikka olen siitä joskus palstoilla kertonutkin. Rakastuin siin työtoveriini. Aikani tapeltua vastaan annoin periksi. Ainoa huonopuoli asiassa oli, että olimme kumpikin varattuja. Niinhän siinä kävi, että ensin miehen suhde kariutui ja nyt puolen toista vuoden jälkeen myös minä tein vihdoin ratkaisuni ja muutin erilleen aviomiehestäni. Nyt asun lasten kanssa joka toinen viikko ja joka toinen viikko he ovat miehelläni. "Sovussa" olemme eronneet, ei mitään kauheaa katastrofia. Asiat olivat olleet jo pitempään huonosti ennen minun sivusuhdettanikin.

Nyt siis arki on koittanut. Voisi sanoa, että ihanampana kuin koskaan. Ne viikot kun lapset ovat luonani elämme vielä matalammalla profiililla koska en ole vielä valmis esittelemään miesystävääni lapsilleni, mutta kun aikaa kuluu niin sekin tulee vielä eteen. Ne viikot kun olen ilman lapsia olemme sitten koko ajan yhdessä.

Työpaikalla yritämme pitää matalaa profiilia. Mutta suurin osa ihmisistä tietää miten asiat ovat. Tietenkin tämä aiheuttaa juoruilua selkämme takana, mutta se on väistämätöntä.

Toivon vain, että ihmiset ymmärtäisivät sen, ettei elämä aina mene kuin luulisi. Joskus saattaa käydä niin, että myös naimisissa oleva ihminen huomaa valinneensa väärän ihmisen. Ja joskus saattaa se oikea löytyä silloin kun et ole vielä lähtenyt edellisestä suhteesta. Hetkeäkään en ole ratkaisujani katunut, tiedän kyllä, että asiat olisi voinut hoitaa paremminkin. Tiedän myös, että monet ihmiset työympäristössä ja muualla tuomitsevat minut. Niin minäkin olisin tehnyt kymmenen vuotta sitten, mutta nyt tiedän, että elämä on mutkikas juttu ja jokainen tekee omat valintansa ja kantaa niistä myös vastuun.

Olen onnellinen, että uskalsin alkaa elmämään enkä jäänyt siihen unenomaiseen, onnettomaan tilaan, missä pitkään elin. Olen onnellinen myös miehestä, joka tuli elämääni ja on ollut siinä vaikeinakin aikoina ja aikoo myös siinä pysyä edelleenkin, vaikka välillä saakin sontaa niskaansa meidän tilanteen takia. Odotan kesää innolla. Ja toivotan onnea kaikille elämänkumppanin työpaikalta löytäneelle.
31358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jeps,olen sivusta seurannut,eräiden kuhertelua,mm.ruokapöydässä.Kysyinkin asiaa toiselta,myönsi näin olevan.Yritän pysytellä taustalla,oman tilanteeni vuoksi,sisälläni luopumisen tuska.

Äänestä

Sehän on fifty-fifty näissä työpaikkaromansseissa, romanssi joko onnistuu tai ei onnistu.

Jos onnistuu, niin hyvä juttu. Toisaalta siitä omasta armaastaan saattaa välillä haluta vähän vapaata ja se ei onnistukaan niin helposti kun on sama työpaikka. Siinä on jatkuvasti toisen vahdinnan alla ja saattaa tulla konflikteja jos toinen alkaa mustasukkaiseksi ja näkee kaikki kommunikaatiosi vastakkaisen sukupuolen työtovereiden kanssa likaisena flirttailuna.

Jos taas ei onnistu, tuloksena on vaan vaikeuksia kun joutuu yrittää olemaan samassa työpaikassa sen toisen kanssa joka pitää sua täytenä paskiaisena.

Itse henkilökohtaisesti en viitsisi alkaa mitään työpaikkaromanssia pyörittämään.

Äänestä

onnellisia"loppuja"näissä tarinoissa....niin se on ettei koskaan tiedä mihin elämä vie ja kuka tulee vastaan....esim työpaikalla;).Ja kerranhan täällä vaan porskutellaan, että turhat murinat pois ja eletään täysillä:)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarantellatar kirjoitti:

Ajattelinpas kertoa hieman omaa tarinaa, vaikka olen siitä joskus palstoilla kertonutkin. Rakastuin siin työtoveriini. Aikani tapeltua vastaan annoin periksi. Ainoa huonopuoli asiassa oli, että olimme kumpikin varattuja. Niinhän siinä kävi, että ensin miehen suhde kariutui ja nyt puolen toista vuoden jälkeen myös minä tein vihdoin ratkaisuni ja muutin erilleen aviomiehestäni. Nyt asun lasten kanssa joka toinen viikko ja joka toinen viikko he ovat miehelläni. "Sovussa" olemme eronneet, ei mitään kauheaa katastrofia. Asiat olivat olleet jo pitempään huonosti ennen minun sivusuhdettanikin.

Nyt siis arki on koittanut. Voisi sanoa, että ihanampana kuin koskaan. Ne viikot kun lapset ovat luonani elämme vielä matalammalla profiililla koska en ole vielä valmis esittelemään miesystävääni lapsilleni, mutta kun aikaa kuluu niin sekin tulee vielä eteen. Ne viikot kun olen ilman lapsia olemme sitten koko ajan yhdessä.

Työpaikalla yritämme pitää matalaa profiilia. Mutta suurin osa ihmisistä tietää miten asiat ovat. Tietenkin tämä aiheuttaa juoruilua selkämme takana, mutta se on väistämätöntä.

Toivon vain, että ihmiset ymmärtäisivät sen, ettei elämä aina mene kuin luulisi. Joskus saattaa käydä niin, että myös naimisissa oleva ihminen huomaa valinneensa väärän ihmisen. Ja joskus saattaa se oikea löytyä silloin kun et ole vielä lähtenyt edellisestä suhteesta. Hetkeäkään en ole ratkaisujani katunut, tiedän kyllä, että asiat olisi voinut hoitaa paremminkin. Tiedän myös, että monet ihmiset työympäristössä ja muualla tuomitsevat minut. Niin minäkin olisin tehnyt kymmenen vuotta sitten, mutta nyt tiedän, että elämä on mutkikas juttu ja jokainen tekee omat valintansa ja kantaa niistä myös vastuun.

Olen onnellinen, että uskalsin alkaa elmämään enkä jäänyt siihen unenomaiseen, onnettomaan tilaan, missä pitkään elin. Olen onnellinen myös miehestä, joka tuli elämääni ja on ollut siinä vaikeinakin aikoina ja aikoo myös siinä pysyä edelleenkin, vaikka välillä saakin sontaa niskaansa meidän tilanteen takia. Odotan kesää innolla. Ja toivotan onnea kaikille elämänkumppanin työpaikalta löytäneelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu