Tyttäremme on alkanut viiltelemään itseään erilaisilla terillä. On kyllä lääkärin hoidossa ja syö mielialalääkkeitä, mutta nyt tuntuu että olen umpikujassa hänen kanssaan.
Sinä joka olet viillellyt ja olet päässyt siitä irti, niin kiitollisin mielin ottaisin kommenttisi vastaan. Mikä oli se ratkaisevin asia joka sai sinut lopettamaan? Miten voin auttaa lopettamaan viiltelyn?
Viiltely
9
817
Vastaukset
- ***
http://www.kelaa.com/punainen/
Kyseessä ei ole mikään pro-viiltely sivusto, vaan paikan tarkoitus tukea viiltelyn ja muun itsensä vahingoittamisen lopettamista, sekä tarjota foorumi missä voi keskustella asiasta ja kaikesta siihen liittyvästä.
Foorumilta löytyy myös läheisille tarkoitettu palsta, jota pääsee lukemaan ilman rekisteröitymistäkin. - ***
Itselleni tehokkain apu viiltelyn lopettamisessa on ollut terapia, jonka avulla olen löytänyt muita hallintakeinoja ahdistukseen ja siitä selviytymiseen.
Helppoa se ei kyllä ollut ja vei pitkän aikaa. - Mandariininen
syy itsensä satuttamiseen on selvitettävä,eikä ainoastaan hoitaa oiretta, koska se saattaa auttaa hetkeksi,mutta laueta taas myöhemmin uudelleen.
Jos hän saa jo terapiaa ongelmiinsa, saattaa niiden selvittelyjen jälkeen tuokin oire poistua.
Kannattaa puhua asiasta terapeutin kanssa,joka voisi neuvoa muita keinoja pahan olon purkamiseen.
Joskus harvoin tuo tapa voi olla muutakin kuin pelkän ahdistuksen purkamista, eli liittyä johonkin varsinaiseen sairauteen joka aiheuttaa pakonomaista halua/tarvetta itsensä satuttamiseen.
Itsensä viiltelystä tulee helpolla tapa, joten kannattaa puuttua siihen ajoissa.
Terapia lienee paras keino saavuttaa pysyviä tuloksia. Eiköhän sitä ala itse pikku hiljaa alkaa tajuamaan että niitä jälkiä mitä viiltää ei tule koskaan saamaan lopullisesti pois,ne jäävät. Itse olen ollut ns."kuivilla" viiltelystä nyt n.kk verran,ei ole helppoa lopettaa mutta päivä kerrallaan, ja on hyvä kun saa puhua olostaan muille ihmisille eikä purkaa oloa teriin,tai mihin lie..Omat vanhempani silloin aikoinaan kun ensimmäiset viiltoni tein joskus 13v piilottivat kaikki mahdolliset terät ja tarkistivat kädet ja jalat etten ollut viillellyt. Viiltelyn lopettamiseen tarvitaan paljon "itsekuria" ja päättäväisyyttä,pitää kehittää joku muu keino purkaa pahaaoloaan... Sinä et voi vaikuttaa siihen mutta voit auttaa keksimään jonkun vastikkeenn viiltelylle.. itselläni se on nyrkkeily,hakkaan säkkiä niin kauan että on parempi olo,tai lähden lenkille,kirjoitan,piirrän.. mitä vaan kunhan en koskisi enään puukkoihin,sillä ne saavat pahaa jälkeä aikaiseksi, ja pahemmassa tapauksessa joudutaa tikit laittamaan. itsellä on hermoja vaurioitunut toisesta kädestä niin pahasti että en tunne vaikka kuinka nipistäisin.. ota selvää viiltelystä ja kerro tyttärellesi mitä kaikkea se voi aiheuttaa.. www.kelaa.com/punainen on masentuineille itseään vahingoittaville nuorille suunnattu keskustelu foorumi,suosittelen että näytät sen tyttärellesi.. sielä hän saa vapaasti puhua olostaa muiden nuorien kanssa..
- tyhmeliini -80-
Ikuiset arvet jäi ja nykyään hävettää hemmetisti varsinkin näin kesällä kulkea lyhythihaisessa paidassa. Itsellä viiltely alkoi murrosiässä ja kesti pari vuotta. Oli henkisesti niin paha olla ja koska olen huono puhumaan asioistani, en keksinyt muutakaan tapaa ilmaista sitä oloa. Tosin kukaan ei niitä viiltelyjä silloin nähnyt, myöhemmi kyllä vanhempani kiinnittivät huomiota, kun aina kuljin pitkähihaisessa paidassa kesät talvet.
Lopulta tuo viiltely ajoi minut anoreksiaan, josta toipuminen on vienytkin monenmonta vuotta elämästäni. Nyt viime vuosina olen saanut uuden otteen elämästä ja voin viimeinkin sanoa selvinneeni voittajana. =)- jaakko
Miten pääsit anorekisasta eroon? Ehkä vaikea antaa yhtä tekijää, mutta miten läheisesi olisivat voineet tukea sinua peremmin. Siis mitä odotit heiltä, mutta et osannut tai saanut sanotuksi.
- Tyhmeliini.....
jaakko kirjoitti:
Miten pääsit anorekisasta eroon? Ehkä vaikea antaa yhtä tekijää, mutta miten läheisesi olisivat voineet tukea sinua peremmin. Siis mitä odotit heiltä, mutta et osannut tai saanut sanotuksi.
Anoreksiasta eroo pääseminen vei kohdallani vuosia ja vuosia. Ei siitä kai koskaan lopullissti parane, aina se vaanii nurkan takana, mutta nyt on mennyt pari vuotta ihan hyvin. En saanut läheisiltäni, varsinkaan vanhemmiltani mitään tukea asiassa. Painin ihan yksin monta vuotta, kunnes tapasin nykyisen avomieheni. Hän on tukenut ja auttanut henkisesti minua todella paljon. Pahimpina aikoina meinasin tappaa itseni, koska en jaksanut enää, mutta avomieheni sai minut jatkamaan tätä elämää. Vanhempiini en pidä oikeastaan mitään yhteyttä nykyään, koska koen heidän olevan yksi syy sairauteeni. Meillä kotona ei koskaan puhuttu asioista, kaikesta piti vaieta. Siksi en koskaan heiltä apua saanutkaan. Ehkä heidän mielestään minulla ei ollut ongelmaa tai he eivät halunneet sitä myöntää todeksi, koska olimmehan "unelma"perhe. Jos läheiseni silloin olisivat voineet/halunneet tukea minua, he olisivat puhuneet asioista kanssani, eivätkä sulkeutuneet omaan kuoreensa, kuten minäkin. Onneksi minulla on hyviä ystäviä joille olen voinut puhua ja avomiestäni kiitän tänä päivänä siitä, että olen elossa ja hyvässä kunnssa pitkästä aikaa. Nyt se on helpompaa, koska on tavoitteita mihin suunnistaa. =) Ennen minulla ei ollut mitään, koulu ei kiinnostanut, en halunnut mihinkään ammattiin, en oikeastaan halunnut mitään, olla vain laiha. Ja mitä laihempi sitä onnellisemmaksi tulisin, näin kuvittelin. Sairasta näin jälkikäteen ajatellen.
Nyt odottelen kesähäitä ja esikoista jonka laskettuaika on lokakuussa. Pidän tätä ihmeenä, koska lääkärien mukaan minun ei pitänyt koskaan saada lapsia, koska anoreksia tuhosi paljon elimistöäni. Ehkä tämä on ihme, mutta olen alkanut uskoa, että kaiken pahan jälkeen tulee aina jotain hyvääkin. =)
Uskoa ja voimia jaksamiseen kaikille anoreksiaa sairastaville! Suunta on aina ylöspäin, siellä se aurinko paistaa! =)
- TAuolla
Totuus nyt vaan on se, että jos haluaa viillellä, niin viiltelee, ja jos ei halua, niin lopettaa sen. Arvet saivat minut haluamaan lopettamista. Retkahduksia tulee aina ja silloin viiltelen jalkojani. Nyt on tulossa kesä, joten en voi viillellä. Syksyllä taas viillän jalkojani ja arvet haalistuvat kesään mennessä.
Anna tyttäresi olla. Jos viilteleminen on hänen keinonsa selvitä, miksi kieltäisit sen? Olen usein lohduttanut itseäni, että vaikka mitään muuta minulla ei ole, niin ompahan sentään edes viiltely. Nyt ei vaan ole sitäkään. - kylm
Mä kuulin kaverilt et se uittaa käsiää jääpaloil viilennetys vedes ja siit saa helpotust ahistuksee. Onks muil kokemuksii täst.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv282721- 1372516
- 1352114
Syitä välttelyyn
En ennen ole kokenut tällaista. Miksi vältellään jos on ihastunut vai onko se aina merkki siitä ettei kiinnosta?1162113Yksi päävastuullinen heitti lusikan nurkkaan.
Toivottavasti omaisuuden hukkaamiskielto tulee välittömästi.121834Purrasta tehty huoli-ilmoitus
Näin lehti kertoo https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0f1cfaf0-d4e4-4a97-9568-c27b3199b0161591368Tiedätkö ketään toista jolla on sama kaivattu
Eli joka ikävöisi samaa henkilöä tällä palstalla? Tai muualla? Tiedätkö miten kaivattu suhtautuu tähän toiseen verrattu291182Miksi kaivattunne
ei pystynyt koskaan kertomaan tunteistaan? Teitkö oikean valinnan kun lähdit etääntymään? Kuinka kauan olisi pitänyt odo931162Pelottaa kohdata hänet
En tiedä jaksanko tai kykenenkö. Tuntuu jättimäiselle vuorelle kiipeämiseltä. Pitäisikö luovuttaa. Pitäisi. En jaksa nyt891142Olisin halunnu vaan tutustua
Ja kevyttä olemista... Mutta ei sitten. Ehkä mies säikähti, että haluan heti kaiken. 😅 Kävisi ihan sellainen kevyt meno381098