Tarina

Olen se petetty osapuoli. Vaimoni petti yli 20 avioliittovuoden jälkeen. Nyt kuusi kuukautta myöhemmin, edelleen samassa avioliitossa olevana ja tulevaisuutta miettien/rakentavana haluaisin sanoa teille joilla myös on todella vaikeaa; häipykää näiltä keskustelupalstoilta, hankkikaa ammattiauttajien apua, ja ennenkaikkea keskustelkaa sen pettäjäpuolison kanssa. Täältä ei mitään apua löydy, päinvastoin. Täällä on hyvin vähän aitoja pettäjiä/petettyjä, provoja sen sijaan riittää.

Me yritämme jatkaa liittoamme, aika näyttää miten käy. Kuuden kuukauden jälkeenkin tuskainen olo valtaa miltei päivittäin.
4865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nainen, jota petettiin 40-vuoden avioliiton jälkeen. Olo on varmasti aika samanlainen kuin Sinulla. Kirjoitin olostanin tänne n. puoli vuotta sitten ja ihmeekseni sain todella asiallisa ja rakentavia vastauksia.

Sinulle sanoisin, minun tapauksestani on jomelkeini vuosi ja edelleen valtaa tuskainen olo miltei päivittäin. Lisänä sopassa on se että nyt vieläkin näin pitkän ajan kuluttua tuli ulkopuolisen kertomana tietooni asioita joita toki olin epäillyt, mutta kysyttäessä tämä toinen osapuoli valehteli vakuuttavasti. (kai halusin uskoa)

Toivon Sinulle jaksamista eteenpäin. Osoittaa todellista rakkautta että jaksat kaikesta huolimatta yrittää....

Äänestä

uskottomuus palstalla joutavaa typerystä. Naisen kirjoittama kirjoitus, aivan selvästi.

Äänestä

tarinaani muutamaan otteeseen. Omalla kohdallani kävi siten, että aikani uskoin, toivoin ja rakastin sekä yritin luottaa. Ei onnistunut. Mies petti yhä uudestaan lupauksistaan huolimatta. Nyt ero edessä.

Ei täällä kaikki provoja, vaikka vaikeita ja todella erilaisia sekä aivan epätodellisen tuntuisia kohtaloita jokunen. Oma kohtalonikin on sellainen, että en kuunaan uskoisi miten toinen ihminen voi puolisoaan ja rakastaan kohtaan käyttäytyä.Lisäksi kuinka toista voi vuosia käyttää hyväkseen ja silti aina toista haukkuen ja alistaen (varsinkin liiton lopussa).

Vain pitkä liitto ja oma kykyni ottaa asioista selvää on avannut silmäni ja nyt voin itse päättää mitä haluan. Apua ei näet muilta tullut ja varsinkaan puolisoltani.

Äänestä

Parisuhdeterapiassa käytiin pari vuotta sitten uskottomuuden paljastuttua. Mies etsi netistä päiväpanoseuraa ja löytyi. Löytyi myös muualta.
Nyt tilanne hänen mielestään kai tasoittunu ja aloitti saman uudelleen.
Kyllä tunnen itseni tyhmäksi kun luotin.
Kysymys ei nuoresta miehestä. "vanha koira" ei kai tapojaan muuta.
En ole vielä eroamassa, mutta kovasti sitäkin vaihtoehtoa ajattelen. En tällä kertaa lähde mihinkään terapioihin kuuntelemaan kuinka hänellä on "elämän-ja kokemusten nälkä". Rakastaa kuitenkin vaimoaan jne. Uskon aika pitkälti tähän rakkauteen, mutta en kuitenkaan surutta niele näitä syrjähyppyjä. Hänen mielestään ei tee mitään pahaa jos ei jää kiinni. Kuitenkin käytös omaa vaimoa kohti muuttuu vieraissakäynnin aikana ja saa epäilemään. Luulis että näiden "herkkuhetkien" jälkeen riittää eukollekin lämpöä yms., mutta ei. Kiukkuillaan, äristään ja kun alkaa epäillä niin syytetään vainoharhaiseksi ja sitten paljastuu kuitenkin...
Sähköposti ym senssejä on myös paljon, mutta aina sieltä joku löytyy jonka kanssa halut kohtaa.

Onnea teille kuitenkin sovinnon ja luottamuksen rakentamisessa, mutta pidä silmäs ja korvas auki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


59mies kirjoitti:

Olen se petetty osapuoli. Vaimoni petti yli 20 avioliittovuoden jälkeen. Nyt kuusi kuukautta myöhemmin, edelleen samassa avioliitossa olevana ja tulevaisuutta miettien/rakentavana haluaisin sanoa teille joilla myös on todella vaikeaa; häipykää näiltä keskustelupalstoilta, hankkikaa ammattiauttajien apua, ja ennenkaikkea keskustelkaa sen pettäjäpuolison kanssa. Täältä ei mitään apua löydy, päinvastoin. Täällä on hyvin vähän aitoja pettäjiä/petettyjä, provoja sen sijaan riittää.

Me yritämme jatkaa liittoamme, aika näyttää miten käy. Kuuden kuukauden jälkeenkin tuskainen olo valtaa miltei päivittäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu