En nyt tässä keksinyt parempaakaan termiä kuvaamaan näitä ulkomaan ihmisiä, jotka luulevat ruohon olevan aina vihreämpää aidan toisella puolella.
Tässä avioliitossani toistakymmentä vuotta olen saanut ilon ja kirouksen tutustua kaikenlaisiin ihmisiin, jotka ovat kotoisin puolisoni entisestä kotimaasta.
Ja jutut ovat suurimmalta osalta niin naiveja ja uskomatomia, ettei niitä edes kehtaa tällä palstalla provoilun pelossa kertoa.
Jos nyt uskaltaisin edes pienen pienen varoituksen sanan sanoa, niin kysykää edes, miksi he (miehet tai naiset) haluavat pois kotimaastaan. Yleensä köyhemmistä maista olevat haluavat rikkaimpiin maihin, tajuamatta, että siellä myös tehdään TÖITÄ. Ei se isompi palkkapussi tyhjästä tipahda.
Yleensä todella syvällinen keskustelu auttaa. Myös minun puolisoni on köyhemmästä maasta. Kesti monta monta vuotta ja monta keskustelua, ennenkuin hän ymmärsi, ettei sosiaaliraha ole tie rikkauteen. Täällä rikkaus syntyy tekemällä töitä, ja todella paljon töitä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jotka ovat maahanmuuttajista kaikkein parhaiten työllistyneitä ja ahkeraa kansaa, ehken muuten olisi huolinutkaan, koska itsekin olen ahkera töitä tekemään ja vapaa-ajalla sitten nautiskellaan toisistamme;)
Myös suomessa mennään naimisiin rahan takia, rikkaat miehet on suositumpia kuin köyhät. Raha ja rakkaus KUULUU YHTEEN!
Tottakai on ihmisiä, jotka menevät naimisiin rahan takia. Yksi esimerkki on kaverini, joka odottelee kotisohvalla tätä rikasta unelmien prinssiä, jonka kanssa hän voi muuttaa hienoon, vanhaan kerrostaloasuntoon ja olla lopun elämää tekemättä ilmeisesti yhtään mitään. Vielä ei kuitenkaan ole kuulunut hääkellojen soittoa, joten ei mieskään ole vielä sattunut hänen ovikelloaan soittamaan.
Aika harva varmasti silti menee naimisiin rahan takia, MUTTA niitäkin on, kuten sanoin.
Sen ei tarvitse silti olla päällimmäinen syy.
Itse tunne muuten samanlaisen henkilön....hän odottelee ja toivoo että poikaystävän bändistä tulisi maailman kuulu jotta hän voisi lekotella upeassa huvipurressaan sillä välin kun mies levyttää...näin hän itse on minulle sanonut.
Kyllä se vaan valitettavan usein ulkomaalaisilla on edessä siintävä oleskelulupa ja katteettomat kuvitelmat rikkauksista joka avioliiton kautta mukamas täällä tulee, joten ihan eri tilanne kuin puhtaasti suomalaisessa avioliitossa.
Useinkin tiedossa vain että kotimaan palkkataso on 50 - 100€ kuukaudessa, ja täällä rahaa tulee kymmenkertaisesti tuo määrä vaikkei edes töitäkään täällä tekisi. Kun vielä tarinat kiertää siitä kuinka valtavasti sitä rahaa tulee jos vielä töitäkin tekee niin johan sen eteen kannattaa ikuista rakkautta vannoa :)
Valitettavasti vaan noilla haaveilijoilla ei useinkaan ole hajuakaan siitä, mikä täällä on kustannustaso omaan maahansa verrattuna ja siksi todellisuuspohja puuttuu.
Suhteen alku on jo huomattavasti paremmalla pohjalla jos puolisokandinaatilla jo valmiiksi pysyvä oleskelulupa Suomeen! Tällöinhän ei tarvitse enää oleskeluluvan toivossa toista piirittää realiteetit Suomessa elämisestäkin on jo selvinneet.
Usein varmaan syynä on se, että suomalainen, joka on tottunut puhtaaseen veteen, asioiden helppouteen, terveydenhoitoon, koulutukseen jne. ei halua muuttaa maahan, jossa elämä olisi vaikeampaa.
No meillä kyllä keskustellaan muusta kuin sosiaalituista... Mies on luonnoltaan ahkera (ei tosiaan kaikki bangladeshilaiset ole ja tätä se mieskin kiroaa kun kaikki muut ovat hänestä niin laiskoja (myös suomalaiset kuten minä mukaan lukien (en nyt tiedä onko se laiskuutta, että olen muuten aina töissä (aamu 10:stä ilta kymmeneen) paitsi kahtena päivänä viikossa, jolloin siivoan kotona tai luen kokeisiin toisinaan tosin menee netissä lorveiluksi ja siitä saa sitten kuulla;D)))
Se on kyllä kumma miten luullaan että töihin pääsee ilman koulutusta.. mieskin haaveilee ryhtyvänsä kukkakaupan pitäjäksi vaan ei ole floristin koulutusta tai muuta... hänen mielestään kun jokainen osaa hoitaa kukkia ilman koulutusta;D (paitssi minä, joka heittelen ruukkuja ja unohdan kastella).
olen todennut tpaamissani ulkomaalaisissa ihmisissä.tosin joillakin voi olla taitoa ja halua tuollaiseen muttei sitten byrokratian vuoksi pääse töihin kiinni ennen pakkopullaa eli koulutusta.Oppisopimus teoria jaksoineen olisi kiva ja se sopeuttaminen tosin joka maksaa ja luo ehkäpä turhiakin toiveita pitäsi aloittaa jo vastaanottokeskuksissa.Joissa tosin ei tarvitse asua jos ei halua ja tyttöystävien kanssa voi jäädä hommat muiksi töiksi.. :)
Aika harvinaista tuo oppisopimus on täälläpäin.Aikoinaan kaupungilla taisi olla sellaisia paikkoja mutta ne taidettiin perustaa sisäiseen tarpeeseen kun kaupungin kodinhoitajista muuntokoulutettiin lähihoitajia.