Vuosia päässäni pyöriteltyä näitä outoja ajatuksia on hienoa löytää jokin kanava, jonne kertoa tarinansa.
Vuosia sitten minä tapasin hänet. Se oli jotain sellaista käsittämätöntä hullaantumista kerta kohtaamisesta. Oli kuuma, ihana kesä. Minulla alkaisi syksyllä opinnot ja hän palaisi takaisin eräälle kriisialueelle töihin. Hän oli minua kymmenisen vuotta vanhempi mies, valtavan karismaattinen - sellainen yksinäinen susi. Minä olin nuori ja kaunis, tulevaisuuteen suloisen naivilla uskolla katsova neiti.
Silloin kesällä tapailimme ja vietimme yhdessä ihania ihania öitä... syksyn tullen hän meni maailmalle, minä muutin opiskelupaikkakunnalle.
Pelkäsin, ettei suhteemme jatkuisi, mutta pidimme paljon yhteyttä. Alkuun suhteemme oli erotiikkaa tihkuva enkä uskaltanut muuta odottaa. Kolmen kuukauden eron jälkeen hän tuli lomalle Suomeen ja suuntasi ensitöikseen pitkäksi viikonlopuksi minun luokseni. Se viikonloppu oli elämäni ihanin! Rakastelimme, joimme viiniä, kuuntelimme musiikkia, söimme ja jutustelimme kaikkea. Huomasimme, että vaikka olimme täysin erilaisia ihmisiä, meillä oli samanlaisia haaveita ja toiveita elämältä.
Myöhemmin hän kertoi, että tuona viikonloppuna hän rakastui minuun koko sielullaan.
Meistä tuli vakituinen pari. Aina kun hän oli lomilla, noin kuukauden- puolentoista välein, olimme yhdessä ja joskus matkustin hänen luokseen. Monet epäilivät meidän suhdettamme ja etenkin minun motiivejani, olihan hän menestyvä ja varakas ja minulla oli oikeastaan vain minun ulkonäköni. Mutta voi kuinka me toisiamme rakastimme.
Kävimme läpi vaikeitakin asioita. Hän ei ollut sellainen mies, joka näyttää tunteitaan tai on erityisen romanttinen. Mutta kun hän raotti sisintään, niin hän kertoi kaiken.
Minä lupasin hänelle, etten jättäisi häntä koskaan...
Myöhemmin aloimme puhua, että muuttaisimme asumaan yhteen, hän oli todella väsynyt töihin alueella, jossa ei ollut kuin epätoivoa.
Luulin kuitenkin ehkä enemmän kuin oli odotettavissa. Kahden vuoden seurustelun päätteeksi hän tuli Suomeen ja sanoi, että nyt loppui reissuhommat.
Tuli syksy ja maailma vei hänet taas. Hän kertoi siitä minulle vasta pari päivää ennen lähtöään.
Se loukkasi minua ja tein sen, minkä tiesin tarkoittavan tarinamme loppua. Petin häntä. Ja sen jälkeen ilmoitin, että suhteemme on loppu.
Mikä elämäni suurin virhe! Nyt tajuan, että sellaisen aarteen vuoksi, kuin tuollaisen rakkauden, olisi pitänyt antaa periksi ja vaikka vähän kärsiä koska ne lyhyet onnenhetket olisivat olleet huomattavasti parempi vaihtoehto kuin tämä helvetillinen tuska, jota olen nyt vuosia sydämmessäni kantanut.
Pari vuotta eromme jälkeen me törmäsimme. Siitä seurasi lyhyt suhde. Hän oli tuolloin tavannut ulkomailla toisen naisen ja olin onnellinen siitä, että hän oli jonkun löytänyt. Tuo syksyinen suhde oli kai rakkautemme joutsenlaulu ja kun viimeisen kerran nukahdin hänen viereensä, hän jäi valvomaan sanoen "nuku vain pikkuinen, minä haluan vain yhden kerran vielä katsella sinua".
Kuulin, että hänen suhteensa oli päättynyt varsin traagisesti. Sydäntäni särki. Rakastan häntä edelleen niin kovin, että kun tiesin hänen olevan onneton, tunsin itsekin fyysistä kipua.
Minulla on nyt perhe. Mutta kun iltaisin valvon vuoteessani, mietin, missä hän on ja kenen viereen hän menee nukkumaan.
Tiedän, että hän on yksin. Se on pahinta. En halua, että hän on yksin.
Minä rakastan häntä edelleen niin paljon, että sydäntä raastaa. Tuntuu, että sielu tukehtuu kun en voi kertoa kenellekään.
Haluaisin sanoa hänelle "Minä lupasin, etten jätä sinua ikinä. En ole sinua ikinä voinut jättääkään, olen kantanut sinun sydämmessäni ja jos voisin, ottaisin kaikki murheesikin kannettavakseni.
Minä rakastan sinua ja minulla on sinua valtava ikävä. Tiedän, ettemme me voi enää ehkä koskaan olla yhdessä. Mutta tiedä sinä se, että olet ollut minun elämäni suurin rakkaus. Mies, joka kasvatti minusta naisen".
But I, yes I miss you
and it's killing inside
I'll always be thankful
for the time we had
We were blessed
I should celebrate
but I feel too sad
All the wonderful memories
just make me fall apart
And it feels like somebody's
stabbed me in my heart
-Jam
Vuosia sitten minä tapasin hänet. Se oli jotain sellaista käsittämätöntä hullaantumista kerta kohtaamisesta. Oli kuuma, ihana kesä. Minulla alkaisi syksyllä opinnot ja hän palaisi takaisin eräälle kriisialueelle töihin. Hän oli minua kymmenisen vuotta vanhempi mies, valtavan karismaattinen - sellainen yksinäinen susi. Minä olin nuori ja kaunis, tulevaisuuteen suloisen naivilla uskolla katsova neiti.
Silloin kesällä tapailimme ja vietimme yhdessä ihania ihania öitä... syksyn tullen hän meni maailmalle, minä muutin opiskelupaikkakunnalle.
Pelkäsin, ettei suhteemme jatkuisi, mutta pidimme paljon yhteyttä. Alkuun suhteemme oli erotiikkaa tihkuva enkä uskaltanut muuta odottaa. Kolmen kuukauden eron jälkeen hän tuli lomalle Suomeen ja suuntasi ensitöikseen pitkäksi viikonlopuksi minun luokseni. Se viikonloppu oli elämäni ihanin! Rakastelimme, joimme viiniä, kuuntelimme musiikkia, söimme ja jutustelimme kaikkea. Huomasimme, että vaikka olimme täysin erilaisia ihmisiä, meillä oli samanlaisia haaveita ja toiveita elämältä.
Myöhemmin hän kertoi, että tuona viikonloppuna hän rakastui minuun koko sielullaan.
Meistä tuli vakituinen pari. Aina kun hän oli lomilla, noin kuukauden- puolentoista välein, olimme yhdessä ja joskus matkustin hänen luokseen. Monet epäilivät meidän suhdettamme ja etenkin minun motiivejani, olihan hän menestyvä ja varakas ja minulla oli oikeastaan vain minun ulkonäköni. Mutta voi kuinka me toisiamme rakastimme.
Kävimme läpi vaikeitakin asioita. Hän ei ollut sellainen mies, joka näyttää tunteitaan tai on erityisen romanttinen. Mutta kun hän raotti sisintään, niin hän kertoi kaiken.
Minä lupasin hänelle, etten jättäisi häntä koskaan...
Myöhemmin aloimme puhua, että muuttaisimme asumaan yhteen, hän oli todella väsynyt töihin alueella, jossa ei ollut kuin epätoivoa.
Luulin kuitenkin ehkä enemmän kuin oli odotettavissa. Kahden vuoden seurustelun päätteeksi hän tuli Suomeen ja sanoi, että nyt loppui reissuhommat.
Tuli syksy ja maailma vei hänet taas. Hän kertoi siitä minulle vasta pari päivää ennen lähtöään.
Se loukkasi minua ja tein sen, minkä tiesin tarkoittavan tarinamme loppua. Petin häntä. Ja sen jälkeen ilmoitin, että suhteemme on loppu.
Mikä elämäni suurin virhe! Nyt tajuan, että sellaisen aarteen vuoksi, kuin tuollaisen rakkauden, olisi pitänyt antaa periksi ja vaikka vähän kärsiä koska ne lyhyet onnenhetket olisivat olleet huomattavasti parempi vaihtoehto kuin tämä helvetillinen tuska, jota olen nyt vuosia sydämmessäni kantanut.
Pari vuotta eromme jälkeen me törmäsimme. Siitä seurasi lyhyt suhde. Hän oli tuolloin tavannut ulkomailla toisen naisen ja olin onnellinen siitä, että hän oli jonkun löytänyt. Tuo syksyinen suhde oli kai rakkautemme joutsenlaulu ja kun viimeisen kerran nukahdin hänen viereensä, hän jäi valvomaan sanoen "nuku vain pikkuinen, minä haluan vain yhden kerran vielä katsella sinua".
Kuulin, että hänen suhteensa oli päättynyt varsin traagisesti. Sydäntäni särki. Rakastan häntä edelleen niin kovin, että kun tiesin hänen olevan onneton, tunsin itsekin fyysistä kipua.
Minulla on nyt perhe. Mutta kun iltaisin valvon vuoteessani, mietin, missä hän on ja kenen viereen hän menee nukkumaan.
Tiedän, että hän on yksin. Se on pahinta. En halua, että hän on yksin.
Minä rakastan häntä edelleen niin paljon, että sydäntä raastaa. Tuntuu, että sielu tukehtuu kun en voi kertoa kenellekään.
Haluaisin sanoa hänelle "Minä lupasin, etten jätä sinua ikinä. En ole sinua ikinä voinut jättääkään, olen kantanut sinun sydämmessäni ja jos voisin, ottaisin kaikki murheesikin kannettavakseni.
Minä rakastan sinua ja minulla on sinua valtava ikävä. Tiedän, ettemme me voi enää ehkä koskaan olla yhdessä. Mutta tiedä sinä se, että olet ollut minun elämäni suurin rakkaus. Mies, joka kasvatti minusta naisen".
But I, yes I miss you
and it's killing inside
I'll always be thankful
for the time we had
We were blessed
I should celebrate
but I feel too sad
All the wonderful memories
just make me fall apart
And it feels like somebody's
stabbed me in my heart
-Jam
Vastaukset 4
Vanhimmat
muuta kuin itkeä, kun luin tuon. Tiedän sen, että joku ihminen voi tosiaan muodostua itselle niin rakkaaksi, kaikesta huolimatta. Asiathan menee silti aina lopulta niinkuin niiden kuuluukin mennä. Kaikella todennäköisesti on aina joku tarkoitus. Mutta oletko miettinyt, miksi olet nykyisessä suhteessasi? Rakkaudesta? Ehkä joskus vielä teidän on tarkoituskin kohdata tämän toisen miehen kanssa. Koskaan ei voi tietää....
Rakastan minä nykyistä miestänikin. Mutta jos rakkaus on sitä, mitä minulla ja elämäni rakkaudella oli, ei rakkautta minun elämääni ole enää tullut. Kumppanuutta, ystävyyttä ja vastuuta toisesta kylläkin ja hyvä se on niinkin.
Kiitos, että löysit sen pointin kirjoituksestani. Itsekin ajattelen, että ehkä vielä joskus... mutta tuota toivoa en halua ylläpitää. Ei se olisi oikein ketään kohtaan.
Nämä tunteet tulivat jotenkin voimakkasti pintaan taas kun katsoin eilen elokuvan "hiljaiset sillat"...
Minua kalvaa kauhea pelko siitä, että hänelle sattuu jotain siellä maailmalla enkä enää koskaan näkisi häntä elossa. Voisinko sitten antaa itselleni anteeksi sitä, etten ole kuunnellut sydämmeni ääntä?
Sekavaa tekstiä, mutta sekavat ovat ajatuksenikin... ja anonyymina voi kirjoittaa juuri kuten ajattelee.
Kyllä tuosta kirjoituksestasi aistii rakkauden ja kaipuun. Vaikka oma tilanteeni on kaukana sinun "toivottomasta", ja itse haluan uskoa, että minulla on vielä toivoa, silti samaistuin noihin kuvaamiisi tuntemuksiin. Sydämessäni on ihminen, joka mullisti minunkin, keski-ikää lähentelevän naisen maailman. Rakastin häntä niin tänäänkin, kun hän istui siinä minua vastapäätä, katselin ja muistelin. Me rakastimme joskus niin täysillä. Elämä vei erilleen olosuhteiden pakosta, nyt ovat olosuhteet muuttuneet. Mutta aikoinaan sovimme ystävyydestä, kumpikaan ei uskalla näyttää, että tuntee ystävyyttä syvempää. Silti harhailimme toistemme luo viime viikonloppuna, niin ihastuttavaa oli nukahtaa ja herätä hänen kainalostaan. Se tuoksu ja tunne, ihan kuin niin olisi pitänyt olla aina.
Mistä saan rohkeutta kertoa, että rakastan vieläkin? Miten teen sen niin, ettei hän koe ahdistusta siitä. Valtava pala kurkussa, niin ikävöin.
ota selvää missä hän on. juttele hänen kanssaan,vain siten saat mielenrauhan..ja tee mitä sydän sanoo..