avioliitto

monta vuotta sitten, puolisoni lähti snakarille hakemaan hiukopalaa hampurilaisista, mutta meni ex-än luo juttelemaan klo 01.30. (käynyt sielä ennekin minun nukahdettua). Jäi kiini ja puimme asiaa. Olemme naimisissa ja jotenkin ihan onnellisia, mutta nyt olen ihmetelyt omaa käytöstäni. Olenko ihan höyrypää kun tollesen pettäjän kanssa elän ja se, että olen toki monesti ollut ihastunut toiseen osapuoleen, mutta en ole kuitenkaan sen enempää asian etten tehyt???
Nyt mieheni vuorostaan nukkuu ja minä humalaisena täällä valitan. Ystävyyttä moneen mieheen olen kokenut ja onnellisia hetkiä heidän kanssa kokenut, mutta seksi ei kuitenkaan kiinosta, ei heidän kuin ei miehenikään kanssa.
Yksi mies on kuitenkin haahuillut mielessäni, kaksikymmentä vuotta vanhemi kuin minä.
Jessus kun on vähäpätöinen ongelma= kertokaa, että avioliitto on hyvä asia, että se harmaapää on vain jokin hemmetin lapsuustrauma.
Jotenkin lipuu käsistä tämä avioliitto, olisi niin helppoa vain sanoa, goodbye ja lennähtää "muka valtavan ihanan miehen syliin".
Niin paljon kun hyvää onkin tässä avioliitossa, haluan vain nähdä sen pettämisjutun. V#####aa omahyväisyys ja se että haluaisin olla prinsessa, vaikka rtiedän että olen etuoikeuttu.

No, terapiaa jne, tuskin menemme. Minä täällä ryyppään ja nautin minulle sopivasta elintasosata.
Voiko olla niin, että elämään on tarkoitettu monta avioliittoa?
Siis, että voiko niitä täydellisiä puolisoita olla monta?
4547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minä sinuna jatkaisin elämää.jos et nyt oo onnellinen niin sit lähet.elämää on vain ja ainoastan rajoitetusti,voi olla että joku ihana mies oottaa jo suo;)

Äänestä
  • Mitä jos ihan selvin päin mietit mitä elämältäsi haluat.
    Kannattaa selvittää ensin omaa liittoa ennekuin alkaa uneksia toisesta tai rientää toisen syliin.
    Siitä ei yleensä hyvää seura, kun on rikki ja olo epävarma.

    Istukaa nyt ihmessä yhdessä pohtimaan tilennettanne ja mitä suhteeltanne haluatte.
    Onko jonkinlaista luottamuspulaa?

    Päätätte sitten yhdessä miten eteenpäin:)

    Äänestä

"Osta ruoska", jolla saat aikaan itsellesi myös fyysistä kipua. Henkistä pahaaoloahan jo osaat alkoholilla lääkitä.

Äänestä

Muista, että jokainen ihminen elämässäsi on opettaja, joka on tullut opettamaan sinulle niitä asioita, jotka sinun täytyy tielläsi oppia. Niin kauan kuin läksy menee perille sinulle tulee eteen samaa asiaa opettavia opettajia, joilla on erilaiset kasvot.

Kirjassa Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu (olen unohtanut kirjoittajan) kerrotaan, että mitä pettämisestä voi oppia ja millainen perhetausta usein tuo naisen eteen pettäjän. Kumppanisi on sinun opettajasi, mieti, että mistä asiasta on kyse. Kuka on aiemmin sinut pettänyt, hylännyt? Pelkäätkö olla yksin ja seisoa omilla jaloillasi?

Joka tapauksessa, et ratkaise myönteisellä tavalla mitään hyppäämällä suoraan toisen miehen syliin, vaikka kuinka "tasoin" pääseminen kiinnostaisikin. Sinun täytyy keskustella miehesi kanssa asioista SELVÄNÄ ja kaikessa rauhassa. Älä syytä tai huuda vaan selvitä mistä on oikeasti kyse. Aito kommunikointi ja rehellisyys takaa paremmat mahdollisuudet avioliitolle, joten ota selvää, onko omallasi mahdollisuuksia jatkua. Ole myös rehellinen itsellesi; millaisen puolison haluat? Millainen puolisi sinulla on? Sillä sellaisen aviomiehen, jonka haluat, sellaisen myöskin saat.

Elämässä käy niin, että kun keskittyy ajattelemaan jotakin asiaa,niin se lisääntyy. Kun keskityt taivastelemaan miehesi pettämistä, saat sitä lisää. Kun taas ajattelet uskollista, rakastavaa miestä, niin sellainen löytyy. Joipa olla jopa omasta kumppanistasi!

Viestistäsi saa sellaisen kuvan, että alkoholista on tulossa sinulle vakituinen seuralainen. Niin ei kuulu olla. Jos juot itsesi addiktoituneeksi, on aika päästä siitä irti. Joseph Murphy, Annastina Vrethammer, Louise L. Hay ja Wayne W. Dyer kaikki opettavat sinulle tavan päästä siitä eroon ja miten voit luoda itsellesi sellaisen upean elämän, jollaisen olet aina halunnutkin.

Se on mahdollista! Jos voit kuvitella itsellesi upean elämän, sellaisen myös saat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen 73 kirjoitti:

monta vuotta sitten, puolisoni lähti snakarille hakemaan hiukopalaa hampurilaisista, mutta meni ex-än luo juttelemaan klo 01.30. (käynyt sielä ennekin minun nukahdettua). Jäi kiini ja puimme asiaa. Olemme naimisissa ja jotenkin ihan onnellisia, mutta nyt olen ihmetelyt omaa käytöstäni. Olenko ihan höyrypää kun tollesen pettäjän kanssa elän ja se, että olen toki monesti ollut ihastunut toiseen osapuoleen, mutta en ole kuitenkaan sen enempää asian etten tehyt???
Nyt mieheni vuorostaan nukkuu ja minä humalaisena täällä valitan. Ystävyyttä moneen mieheen olen kokenut ja onnellisia hetkiä heidän kanssa kokenut, mutta seksi ei kuitenkaan kiinosta, ei heidän kuin ei miehenikään kanssa.
Yksi mies on kuitenkin haahuillut mielessäni, kaksikymmentä vuotta vanhemi kuin minä.
Jessus kun on vähäpätöinen ongelma= kertokaa, että avioliitto on hyvä asia, että se harmaapää on vain jokin hemmetin lapsuustrauma.
Jotenkin lipuu käsistä tämä avioliitto, olisi niin helppoa vain sanoa, goodbye ja lennähtää "muka valtavan ihanan miehen syliin".
Niin paljon kun hyvää onkin tässä avioliitossa, haluan vain nähdä sen pettämisjutun. V#####aa omahyväisyys ja se että haluaisin olla prinsessa, vaikka rtiedän että olen etuoikeuttu.

No, terapiaa jne, tuskin menemme. Minä täällä ryyppään ja nautin minulle sopivasta elintasosata.
Voiko olla niin, että elämään on tarkoitettu monta avioliittoa?
Siis, että voiko niitä täydellisiä puolisoita olla monta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu