missa onni?

Kirjoitanpa itsekin oman tarinani jos joku sen jaksaisi lukea.

Muutama vuosi sitten tapasin uskomattoman miehen lomallani. Han oli komea, hauska, urheilullinen, hieman kuuluisa ja uskomatonta: meilla oli tasmalleen sama syntymapaiva. Tiesin etta polkumme eroavat parin kolmen viikon kuluessa, joten sankyyn emme menneet, vaikka olisin palavasti halunnut. Paatin kuitenkin varjella sydanparkaani suruilta, jos en vaikka koskaan enaa nakisi hanta.

Kotiin paastyamme pidimme yhteytta sahkopostilla tiiviisti, vaikka asuimme taysin erissa maailman kolkissa. Parin kuukauden kuluttua kuitenkin muutin uuteen maahan. Olin avoin uusille ystaville ja kokemuksille, ja tapasin miehen jonka kanssa synkkasi heti, ja aloitimme tapailun. Emme kumpikaan halunneet ottaa sita turhan tosissaan..hanella oli juuri edellinen suhde paattynyt, ja mina viela haikailin taman edellisen peraan.

Meilla oli kuitenkin hauskaa yhdessa, ja muutamassa kuukaudessa tunteet syvenivat etenkin hanen puoleltaan. Juuri silloin edellinen loma-ihastukseni kirjoitti minulle, etta olisi menossa suomeen, kotikaupunkiini meidan syntymapaivanamme ja olisi mahtava nahda. Tunsin etta en voinut lahtea, ja menna tapaamaan hanta vaikka halusin, joten kirjoitin hanelle, etta en ehdi tyokiireiden takia.

Sen jalkeen yhteydenpidot vahenivat, netista selasin hanen menestystaan ikavoiden ja samalla jo vakavammin seurustellen taman uuden miehen kanssa. Vaikeuksia meilla on ollut monia, lahinna minun aiheuttamia (sitoutumiskammoa ja kiukkuilua). Olen jattanyt hanet kaksi kertaa, ja kaksi kertaa olen mennyt hanen luokseen takaisin naiden kolmen vuoden aikana.
Nyt olemme asuneet yhdessa jo puoli vuotta. Alunperin muutin hanen luokseen taloudellisista syista, mutta olemme kasvamassa yhteen pysyvasti, ja olemme pitkalti onellisia. Olemme myos puhuneet kuinka rakastamme toisiamme ja ehka jopa avioliitosta tulevaisuudessa.

Han on ihana ihminen josta vanhenpani ja sukuni tykkaa, olen tavannut hanen sukunsa, ja intohimo ja romantiikka ovat aina olleet lasna suhteessamme. Han on myos hyvin tukeva ja ymmartava.

En vain saa mielestani tata entista ihastustani ja niita uskomattomia yhteensattumia jotka meita johdattivat yhteen. Olen aina uskonut etta jokaiselle on se 'oikea' jossain, ja han tuntui tayttavan kaikki 'kosmiset' merkit. Taikuutta.

Taitaa olla taysin turhuutta naita miettia viela kolmen vuoden jalkeen...yhteydenpidot on katkenneet, alamme lahestya kolmeakymppia...ikava nakutus vain kay alitajunnassa joskus siita etta paasti sielunkumppaninsa 'ment to be' menemaan, ja vaikka oma mieheni on ihana, ei mitaan yliluonnollisen ihanaa meidan tarinaamme liity...
4690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

onnea vaan suhteelle.jos munkin poikaystävä ois haaveillut entisistä kokoajan se ois mun mielestä sama kun pettäis.en tajuu miksei voi vaan tyytyä siihen hyvään mitä on?jos ei osaa tyytyä vois miettii kuinka hemmoteltu prinsessa sitä onkaan eikä kiusata viattomia ihmisiä, kuten nyt kiusaat nykyistäsi.good luck!

Äänestä
  • ja kuolen ilman perhettä

    Äänestä

  • minäkin olen tehnyt kirjoitti:

    ja kuolen ilman perhettä

    Niin...
    onhan tama jossittelu typeraa, ja tiedan etta tallaiset tunteet tulisi heittaa romukoppaan.
    Sita vaan joskus tulee ajateltua etta 'mita jos'? En varmasti ole ainoa joka noin tekee.

    Olen kuitenkin onnellinen nykyaan, enka ole pettanyt nykyista kumppaniani koskaan. Hyva etta asutaan maailman toisella puolella taman henkilon kanssa, niin tuskin tormataan...ja jos tormataan, niin sitakohan nmun kohtalo-kuvitelmat lisaa tuulta sais...voi voi...

    Äänestä

  • ...varsinkaan, jos niille ei mitään voi. Itse olen liian pitkään noudattanut periaatetta, että ei uutta vakavaa suhdetta, ennen kuin aiempi rakas on unohtunut. Tulos: vuodet vierivät ja taidan minäkin jäädä ilman perhettä.
    Pahinta ehkä on, että kuten aloittaja, minullakaan ei olosuhteista johtuen koskaan ehtinyt tulla suhdetta tämän miehen kanssa - oli vain mieletön molemminpuolinen kaipuu ja intohimo. Juttu on varmaan jäänyt kaivelemaan minua osittain siksi, etten koskaan saanut tietää, mitä meistä olisi toisissa olosuhteissa voinut tulla ja millaista hänen kanssaan olisi ollut.

    Jos sen sijaan olisimme aikoinaan voineet aloittaa suhteen, olisimme ehkä jo todenneet, ettemme sovikaan toisillemme ja kenties jo eronneet. Silti juuri tuo mies tuntui (ja tuntuu yhä) oikeammalta mieheltä minulle kuin kukaan muu ikinä, ja siksikin häntä on vaikea unohtaa. Jos leikittelen ajatuksella, että kenties vuosien päästä tapaamme suotuisammissa olosuhteissa, surettaa minua kuitenkin se, ettemme ehtisi enää hankkia yhteistä perhettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Confused Heart kirjoitti:

Kirjoitanpa itsekin oman tarinani jos joku sen jaksaisi lukea.

Muutama vuosi sitten tapasin uskomattoman miehen lomallani. Han oli komea, hauska, urheilullinen, hieman kuuluisa ja uskomatonta: meilla oli tasmalleen sama syntymapaiva. Tiesin etta polkumme eroavat parin kolmen viikon kuluessa, joten sankyyn emme menneet, vaikka olisin palavasti halunnut. Paatin kuitenkin varjella sydanparkaani suruilta, jos en vaikka koskaan enaa nakisi hanta.

Kotiin paastyamme pidimme yhteytta sahkopostilla tiiviisti, vaikka asuimme taysin erissa maailman kolkissa. Parin kuukauden kuluttua kuitenkin muutin uuteen maahan. Olin avoin uusille ystaville ja kokemuksille, ja tapasin miehen jonka kanssa synkkasi heti, ja aloitimme tapailun. Emme kumpikaan halunneet ottaa sita turhan tosissaan..hanella oli juuri edellinen suhde paattynyt, ja mina viela haikailin taman edellisen peraan.

Meilla oli kuitenkin hauskaa yhdessa, ja muutamassa kuukaudessa tunteet syvenivat etenkin hanen puoleltaan. Juuri silloin edellinen loma-ihastukseni kirjoitti minulle, etta olisi menossa suomeen, kotikaupunkiini meidan syntymapaivanamme ja olisi mahtava nahda. Tunsin etta en voinut lahtea, ja menna tapaamaan hanta vaikka halusin, joten kirjoitin hanelle, etta en ehdi tyokiireiden takia.

Sen jalkeen yhteydenpidot vahenivat, netista selasin hanen menestystaan ikavoiden ja samalla jo vakavammin seurustellen taman uuden miehen kanssa. Vaikeuksia meilla on ollut monia, lahinna minun aiheuttamia (sitoutumiskammoa ja kiukkuilua). Olen jattanyt hanet kaksi kertaa, ja kaksi kertaa olen mennyt hanen luokseen takaisin naiden kolmen vuoden aikana.
Nyt olemme asuneet yhdessa jo puoli vuotta. Alunperin muutin hanen luokseen taloudellisista syista, mutta olemme kasvamassa yhteen pysyvasti, ja olemme pitkalti onellisia. Olemme myos puhuneet kuinka rakastamme toisiamme ja ehka jopa avioliitosta tulevaisuudessa.

Han on ihana ihminen josta vanhenpani ja sukuni tykkaa, olen tavannut hanen sukunsa, ja intohimo ja romantiikka ovat aina olleet lasna suhteessamme. Han on myos hyvin tukeva ja ymmartava.

En vain saa mielestani tata entista ihastustani ja niita uskomattomia yhteensattumia jotka meita johdattivat yhteen. Olen aina uskonut etta jokaiselle on se 'oikea' jossain, ja han tuntui tayttavan kaikki 'kosmiset' merkit. Taikuutta.

Taitaa olla taysin turhuutta naita miettia viela kolmen vuoden jalkeen...yhteydenpidot on katkenneet, alamme lahestya kolmeakymppia...ikava nakutus vain kay alitajunnassa joskus siita etta paasti sielunkumppaninsa 'ment to be' menemaan, ja vaikka oma mieheni on ihana, ei mitaan yliluonnollisen ihanaa meidan tarinaamme liity...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu