"Mä en rakasta sua"

"mä tykkään susta tosi paljon"

"Sitten mitä mieltä olette ihmisestä, jonka mielestä on typerää ajatella, että sitä oikeaa olisi olemassa..?"

Tottakai, kaikille on olemassa "se oikea", mutta se, että kohtaatteko ikinä on toinen juttu. Ihmisiä on niin paljon samanlaisia, mutta monella tapaa kuitenkin erilaisia, ettei saumatonta suhdetta voi olla.

Toisaalta, erilaisuudet täydentävät toisiaan hyvin, jolloin tuloksena voi olla dream team, tai fiasko...

Kaksipiippuisia ovat nämä jutut.

No en itekkään voi sanoo rakastavani kunnolla, vaikka oon ollu yhessä miehen kanssa jo 8kk. mut tykkään aivan valtavasti enkä vaihtais pois mistään hinnasta. Mut mun mielestä se rakkaus tulee myöhemmin. ehkä sitten kun toinen on niin tuttu että ei ylläty mistään tai ihmettele mitään. Sitten kun tuntee toisen vaan tosi hyvin.

No ei mun mielestä oo oo vaan yhtä oikeesta... tai jos ihminen on löytänyt muka sen "oikein" nii mitäs sitten kun se suhde menee poikki? ja se muka oli se oikein. sen jälkeen ihminen ajattelee että ei se ollukkaan se oikea....ja loppujenlopuks kukaan eioo oikea. tai no jos ihmiset on ollu toosi kauan yhessa niin sillon voi sanoo että ne oli oikeita toisillee, mut yleensä silloin tutut ajattelee tollai, kun toisten on helppo arvioida ulkopuolisen silmin muitten suhdetta.

että mistä sen siten tietää, onko tää nyt sitä rakkautta vai tartteeko vielä ootella sitä oikeaa? Nyt vanhenpana voin sanoa, ettei se koskaan selvinnyt. Olen tullut tulokseen, että rakkautta on erilaista ja sitä voi tuntea montaakin ihmistä kohtaan.

siis aika oudosti sanottu siis suhteen alkuvaiheessa ettei rakasta, kun eihän sitä odoteta edes että parin päivän päästä tutustumisesta jo rakastettais. exän kanssa meni puoli vuotta ennen maagisia sanoja, nykyisen kanssa ehdittiin olla yhdessä kolme kuukautta, kun alkoi tuntua siltä että tää on nyt sitä, tosin lähestyin ujona nykyistä eka tekstiviestillä ja sit vasta sanottiin rakastan sua ku oltiin facetoface

Jos alkuvaiheessa ei rakasta niin en usko että se rakkaus siitä roihahtaa suureksi myöhemminkään. Pitkissä suhteissa kun on tapana rakkauden laimeta ajan myötä.

Niin vaikeaa se rakastaminen on että ei sitä tiedä ennenkuin elää toisen kanssa, jakaa ilot ja surut, hyväksyy myös ne huonot puolet-puolin ja toisin.Mutta jos alussa jo tuntuu että on vain niin sanotusti kiva hengailla toisen kanssa,niin mieluummin sen kertoo heti kuin antaa toiselle turhia toiveita.Meillä suomalaisilla on kai se vika että olemme arkoja puhumaan tunteista.....niistä jotka satuttaa.Niin rakkaus kuin hylkääminenkin ovat hyvin vahvoja asioita.

Kummastelijalla on tuttuja ajatuksia..

Olen itse kerran elämässäni päätynyt sanomaan että pidän susta tosi paljon, mutten rakasta sinua. Tunsin silloin olevani tilanteessa, jossa itse en uskonut suhteen tulevaisuuteen ja tunsin toisella osapuolella olevan paljon enemmän pelissä, vaikka olin yrittänyt toppuutella. Tunsin että tuon sanominen olisi ainoa, jolla saisin toisen ymmärtämään. Loukanneeksihan sitä tuli, tietenkin.

Kuitenkin, mielestäni on reilumpaa sanoa asiat suoraan, kuin epämääräisten vihjailujen kautta. Tuntuu ettei tietyissä tilanteissa ns. siistiä loppua saa tekemälläkään. Ihmissuhteet kun tuppaavat olemaan kovin mutkikkaita.

Olisihan todella lohduton ajatus, jos jakaiselle olisi vain yksi oikea koko maailmassa. Eihän kukaan koskaan löytäisi sitä oikeaa. Itse haluan uskoa, että meille kaikille voi olla monta oikeaa ihmistä. Koko ajatus siitä oikeasta on ihmeellinen. Ihmiset muuttavat toisiaan, jostakusta "väärästäkin" voi siis tulla se oikea suhteen edetessä.