Kannattaako

tunteista todellisuus toiselle,siinäkin tapauksessa jos kaikki on ihan mahdotonta.Vai ollako hiljaa ja piilottaa vaan ajatukset sydämen syövereihin ikuisiksi ajoiksi.Entä sitten jos se toinenkin on ajatellut hiljaa sisällään samoin ja tavallaan kumpikin riutuu turhaan tahoillaan.
Entäpä jos tämä toinen onkin sinun kohtalosi ja asian annetaan jäädä leijumaan ilmaan...
Ja Kuljet tietämättä onnesi ohitse.
203993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

joiden kanssa moni painii. Itse oon vangittu tunteideni kanssa ainakin tällä hetkellä, mut ehkä tuossa tilanteessa voi lähestyä toista ihan vaikka kaverina..tehdä tuntosarvi-tunnusteluja.

Äänestä

Vaikeaa on tulkita viestejä, Tilanteessa tuo mahdoton on ehkä käsiteltävissä kun tietää ainakin mitä toinenkin on ajatellut hiljaa, Eihän sen kertominen ole muilta pois mutta kertomatta jättäminen jättää siltä toiselta hänen elämäänsä koskettavan jutun uupumaan elämästään.

Äänestä

pakit, niin toinen ei ole itsensä arvoinen ts on joku muu olemassa joka on sulle tarkoitettu.

Äänestä

tilanne, että voit tunteistasi kertoa, mikset sitä tekisi. Ehkä itsellesi tulisi siitä hyvä olo ja kenties sille toisellekin. Kuka tietää..

Äänestä
  • kyllä ,mutta ajattelin just sitä että kannattaako kuormittaa toista osapuolta .
    Jos onkin "lukenut" toisen aivan väärin.
    Ja ehkä vaikeuttavin tosiasia on se että kun mitään ei kuitenkaan voi syntyä ,olisiko toisen antamalla palautteella mitään väliä kuitenkaan.
    Voisi "parhaassa" tapauksessa jopa vaikeuttaa oloa.Miksi siis edes mietin kertomista?
    Varmaan siksi kun toinen tuntuu niin "kerran elämässä" ihmiseltä.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    kyllä ,mutta ajattelin just sitä että kannattaako kuormittaa toista osapuolta .
    Jos onkin "lukenut" toisen aivan väärin.
    Ja ehkä vaikeuttavin tosiasia on se että kun mitään ei kuitenkaan voi syntyä ,olisiko toisen antamalla palautteella mitään väliä kuitenkaan.
    Voisi "parhaassa" tapauksessa jopa vaikeuttaa oloa.Miksi siis edes mietin kertomista?
    Varmaan siksi kun toinen tuntuu niin "kerran elämässä" ihmiseltä.

    lauseesi on vastaus kysymykseesi. Kerro. Vai suojeletko sydäntäsi mahdolliselta pettymykseltä?
    Ootkos muuten n vai m ?

    Äänestä

  • tuo viimeinen kirjoitti:

    lauseesi on vastaus kysymykseesi. Kerro. Vai suojeletko sydäntäsi mahdolliselta pettymykseltä?
    Ootkos muuten n vai m ?

    Ja tuntuu että mies vastaavassa tilanteessa hoitaisi asia suoraviivaisemmin eikä pyöritellen että ,jotta ,jos ,kun..
    Totta se että viimeinen lauseeni on jo vastaus ja tiedän sen itsekin,mutta ehkä pelkään enemmän sitä jos siitä seuraa jotain, kuin että jos tulee pyyhkeitä kehään.

    Äänestä

Voi, miten sitä itsekin miettii samaa asiaa.. eikä vaan tule viisaammaks.

Minä sitten kerroin, osatotuuden.
Sen, että on tunteita, mutta en sitä, miten syviä. En tiedä, minkä vaikutuksen sanani sitten tekivät toiseen osapuoleen, mutta itsellä on nyt ainakin parempi olla; tunteiden panttaaminen väsyttää.

Ainapa toiselle siis voi kertoa hänen olevan tärkeä, paljastamatta kuitenkaan kaikkia tunteitaan ja ihastustaan. Se ei ainakaan loukkaa, eikä sellaisen takia voi itekkään menettää kasvojaan. Sillon toinen ehkä uskaltaa vuorostaan paljastaa omia tunteitaan.. ..jos niitä on...? Näin se homma etenee.

Äänestä

Ja nyt tää tyyppi kohtelee mua kun ventovierasta. Tai no itseasiassa huonommin kun ventovierasta, heille sentään ollaan kohteliaita!
Vituttaa että pitikin mennä avautumaan.

Äänestä
  • yhden iiiiiiihanan miehen kanssa.
    Koin valtavia vieroitusoireita, kun päätin
    etten kerro ihastuksestani ja
    nyt olen päätökseeni hyvin tyytyväinen.
    Mutta,,, jokaisella on omat kuviot.
    Ja päättää pitää itse, ei sitä voi kukaan toisen puolesta tehdä.

    Äänestä

Aina kannattaa kertoa, jos rohkeutta riittää.
Ei sitä koskaan tiedä.

Äänestä

Yli 10 vuotta olen ollut hiljaa,ihastuksestani,olemme samassa työpaikassa,pientä vihjailua,vitsailua,puolin jos toisinkin.,en tiedä..työkaveruuttahan se kai lie.
Kiitos sinulle lohdutuksen sanoista,kauan, kauan sitten,arvostan todella sitä,olin juuri päättänyt erota,sinä samaisena päivänä.Toivon,ettet pahastu tai ala piikittelemään,jos tämän tunnistat.

Äänestä

Nuorilla ja lapsettomilla on kyse rohkeudesta.
Entäpä jos perheellien löytää vihdoin ensimmäistä kertaa oikeasti haluamansa ihmisen ja tämäkin on varattu?
Mikä on oikein, mikä väärin?
Kuka on tuomari? Ketkä ympärillä voivat ymmärtää?
Panokset avautua ovat aivan toista luokkaa kuin kahdella sinkulla.
Jäädäkö vangiksi nykyiseen, vai ottaako riski ja saada unelmansa, tai menettää kaikki?
Onko kukaan onnistunut?
T: Girl behind the mask

Äänestä
  • Joskus sitä ei uskalla kertoa toiselle tunteista, koska ei ole edes omista tunteistaan varma pitkällä tähtäimellä.

    Nyt tuntuu että on tosi ihastunut, mutta ei voi tietää, mitä huomenna. Jos tutustuu lähemmin, onko se kuitenkaan sitä ?

    Epävarmuus on ainoa pysyvä asia maailmassa !

    Äänestä

  • tunteista kirjoitti:

    Joskus sitä ei uskalla kertoa toiselle tunteista, koska ei ole edes omista tunteistaan varma pitkällä tähtäimellä.

    Nyt tuntuu että on tosi ihastunut, mutta ei voi tietää, mitä huomenna. Jos tutustuu lähemmin, onko se kuitenkaan sitä ?

    Epävarmuus on ainoa pysyvä asia maailmassa !

    Mistään ei voi olla varma pitkällä tähtäimellä. Huomenna voit olla vaikkapa kuollut, mistä sitä tietää. Miksi siis ryhtyä ikinä mihinkään?
    ..en ymmärrä tällaista ajatuksenjuoksua..

    Tutustumalla sen tietää, ei sitä oikein muuten saa selville. Jos ei edes uskalla tutustua paremmin, kun pelkää et entäs jos tää ei toimi, niin onnea vaan yksinäiselle elämälle.

    Kuten sanottu, ainoa, mistä voi olla varma, on se, ettei mikään ole varmaa.. Miksi siis liikojs murehtimaan?

    Äänestä

Minulla ihan sama tilanne,yksi ihana yö vietetty yhdessä, siitäkin jo puolivuotta.Viikonlopun jälkeen tulin töihin kaveri ei sanonut tapahtuneesta mitään. Kyllä meillä tunteet on toisiamme kohtaan, mutta kumpikaan ei puhuta tunteistamme. Välillä tulee tunne että minua katsotaan, käännän päätäni hän katselee.
Kahvilla töissä emme nää kun toisemme.Pitäisi uskaltaa, elämä on niin lyhyt tuhlattavaksi.Välillä vihaan häntä ja minulla hyväksi käytetty olo. Mutta syytän myös itseäni, mistä hän voi tietää minun tunteeni kun en itsekkään niistä puhu..Joka maanatai odotan uutta viikkoa, että näen hänet.

Äänestä

sitä minäkin miettinyt ole ja päätökseen en päässyt vielä. tarvitsee vain rohkeutta ja pystyä elämään sen kanssa minkä valitsee.

Äänestä

Siit ei tuu mitää, nii mikset sano sitä suoraan?

Äänestä

kertoa. Sain kerrottua omista tunteistani vuosien pähkäilyn jälkeen. Vastakaikua sain enemmän kuin uskoinkaan. Ei se kuitenkaan meidän kohdalla muuta tilannetta mitenkään, kun kummallakin on omat kumppanit ja oma elämä. Kumpikin riutuu omalla tahollaan enemmän tai vähemmän.

Äänestä
  • Rakastaa voi salaa ja kaukaa ihaillen. Mutta älkää hyvät ihmiset tehkö sitä itsellenne ja toiselle, että menette puheisiin saati tekoihin asti.

    Asiaa tutkineet sanovat, että pettämisestä ei kukaan selviä helpolla ja että suuri osa tarvitsee ammattiauttajaa selviytymiseen.

    Minun työpaikallani on vuosien mittaan näytelty vaikka mitä draamoja rakkauksien vuoksi. Voin sanoa, että kyllä rassaa työkavereita. Tiimityö kärsii. Ja sitten osa aina tuntee näitten vehtaajien puolisoja.
    Yksikään meidän työpaikan pari ei ole oikeasti päätynyt pariksi. Monen perheet ovat kärsineet vuosia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertoa.. kirjoitti:

tunteista todellisuus toiselle,siinäkin tapauksessa jos kaikki on ihan mahdotonta.Vai ollako hiljaa ja piilottaa vaan ajatukset sydämen syövereihin ikuisiksi ajoiksi.Entä sitten jos se toinenkin on ajatellut hiljaa sisällään samoin ja tavallaan kumpikin riutuu turhaan tahoillaan.
Entäpä jos tämä toinen onkin sinun kohtalosi ja asian annetaan jäädä leijumaan ilmaan...
Ja Kuljet tietämättä onnesi ohitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu