Nimimerkki Skäri tuolla toisessa ketjussa: "VHH:lla on minusta tehty se kuuluisa väärä johtopäätös, ja luovuttu kaikesta leivästä, eikä vain siitä valkoisesta. Ja sitten jää myös se viljakuitu pois. Sitä ihminen kuitenkin tarvitsee, vaikka tiedän, että olet eri mieltä."
Viljakuidun tarpeesta olen tosiaan eri mieltä. Sitä ei ole mitenkään tieteellisesti osoitettu. (Ei riitä, että osoitetaan että täysjyvätuote on parempi kuin kuoritusta viljasta valmistettu. Tämä ei todista kuidun tarpeellisuutta yksinään.)
Mutta käsittelenpä vielä tuota kaikki leipä vs. valkoinen leipä -juttua. Havaitsen rivien välistä sellaisen ajatuksen, että tumma leipä olisi hyödyllistä.
Leivän järkevyydestä ravintona on ainakin kaksi muuttujaa, ihmisen aineenvaihdunta ja leivän laatu.
Osa ihmisistä voi syödä hiilaria niin paljon kuin haluavat lihomatta ja voiden hyvin, ainakin omien havaintojensa mukaan. (Myös hoikat voivat sairastua kakkostyypin diabetekseen.) Toiselle ääripäälle taasen tulee hillitön syömishimo pienenkin ruisleipäannoksen jälkeen.
Sitten siihen leivän laatuun. Oletetaan nyt, että viljan kokonainen käsittelemätön viljan jyvä olisi terveellinen, vaikken välttämättä olisikaan sitä mieltä. Jo pelkkä jyvien jauhaminen ja paistaminen muuttaa lopputuotteen laatua merkittävästi ja voi nostaa sokerikuorman korkeaksi. Oululaisen tummassa jälkiuunileivässä on 69 % täysjyväruisjauhoa ja 13 % kuitua ja vain 1 % sokeria. Varmasti siis virallisterveellisen ravitsemusvalistuksen mukaan terveellistä leipää. Paitsi että KTL:lla juuri kyseisen GI:ksi on mitattu niinkin korkea kuin 77. Vertailun vuoksi sakkaroosin GI on 68. Sama kuin sokeria söisi ellei vielä pahempi. Useissa tummissa täysjyväleivässä on vielä lisättyä sokeria tai siirappia tai perunatärkkelystä mukana. Ei taida kaupan hyllyltä Suomessa juuri saada sellaista myytin mukaista hitaasti imeytyvää ruisleipää.
En kuitenkaan väitä, etteikö olisi mahdollista valmistaa kohtuullisen terveellistä leipää: kokonaisia jyviä, siemeniä ja reilusti rasvaa taikinaan.
Se ruisleivän GI:n lähde: http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/84/5/1055
Viljakuidun tarpeesta olen tosiaan eri mieltä. Sitä ei ole mitenkään tieteellisesti osoitettu. (Ei riitä, että osoitetaan että täysjyvätuote on parempi kuin kuoritusta viljasta valmistettu. Tämä ei todista kuidun tarpeellisuutta yksinään.)
Mutta käsittelenpä vielä tuota kaikki leipä vs. valkoinen leipä -juttua. Havaitsen rivien välistä sellaisen ajatuksen, että tumma leipä olisi hyödyllistä.
Leivän järkevyydestä ravintona on ainakin kaksi muuttujaa, ihmisen aineenvaihdunta ja leivän laatu.
Osa ihmisistä voi syödä hiilaria niin paljon kuin haluavat lihomatta ja voiden hyvin, ainakin omien havaintojensa mukaan. (Myös hoikat voivat sairastua kakkostyypin diabetekseen.) Toiselle ääripäälle taasen tulee hillitön syömishimo pienenkin ruisleipäannoksen jälkeen.
Sitten siihen leivän laatuun. Oletetaan nyt, että viljan kokonainen käsittelemätön viljan jyvä olisi terveellinen, vaikken välttämättä olisikaan sitä mieltä. Jo pelkkä jyvien jauhaminen ja paistaminen muuttaa lopputuotteen laatua merkittävästi ja voi nostaa sokerikuorman korkeaksi. Oululaisen tummassa jälkiuunileivässä on 69 % täysjyväruisjauhoa ja 13 % kuitua ja vain 1 % sokeria. Varmasti siis virallisterveellisen ravitsemusvalistuksen mukaan terveellistä leipää. Paitsi että KTL:lla juuri kyseisen GI:ksi on mitattu niinkin korkea kuin 77. Vertailun vuoksi sakkaroosin GI on 68. Sama kuin sokeria söisi ellei vielä pahempi. Useissa tummissa täysjyväleivässä on vielä lisättyä sokeria tai siirappia tai perunatärkkelystä mukana. Ei taida kaupan hyllyltä Suomessa juuri saada sellaista myytin mukaista hitaasti imeytyvää ruisleipää.
En kuitenkaan väitä, etteikö olisi mahdollista valmistaa kohtuullisen terveellistä leipää: kokonaisia jyviä, siemeniä ja reilusti rasvaa taikinaan.
Se ruisleivän GI:n lähde: http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/84/5/1055
Vastaukset 54
Vanhimmat
ruisleipää, jossa on 100% ruista, ja lisäksi vain suolaa ja vettä.
Epäilen, ettei sen sokerikuorma ole erityisen paljon pienempi kuin sellasessa leivässä (kuten tuo jälkiuunileipä), jossa lähes kaikki jauho on täysjyvää.
Kuule, ruisleivästä et sellaista sokerikuormaa saa, jolla olisi merkitystä esim. diabeteksen suhteen. Ruisleipä ei esim. kelpaa hypojen korjaamiseen juuri tästä syystä.
Sen sijaan siinä on aineita, jotka on vaikeita korvata millään muulla, ja joilla on suuri merkitys niin sokeritasapainon kuin esim. sv-tautien, suoliston terveyden ja gynekologisten syöpien suhteen. Sama koskee monessa suhteessa kauraa.
"Ruista tutkitaan Suomessa koko ajan ja tutkimustietoa tulee. Juuri tammikuun 2007 lääkäripäivillä tutkija Kaisa Poutanen Kuopion yliopistosta kertoi rukiin hyvistä vaikutuksista insuliinin metaboliaan, eli rukiilla voisi olla diabetesta ehkäiseviä vaikutuksia. Jo vanhastaan tiedetyt hyvät vaikutukset rukiilla on paksusuolen syövän ehkäisyssä ja rukiin toimiminen kasviestrogeenina."
Priima, YLE
Ja sitten Kirilin kaverin Sundqvistin tekstiä:
"perjantai, tammikuu 12, 2007
Ruisleivällä diabeteksen kimppuun
**
Ruisleipä on terveellistä ja tutkimusprofessori Kaisa Poutasen mukaan tätä suomalaista kansallisaarretta voisi hyödyntää entistä enemmän myös tyypin 2 (aikuisiän) diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa. Poutanen puhui aiheesta torstaina Suomen Lääkäripäivillä ja Suomen Lääkärilehden haastattelussa.
Ruisleivässä on paljon kuituja ja antioksidantteja. Ruisleivän suolapitoisuus on ollut ongelma, mutta happamat leivät maistuvat usein suolaisemmilta kuin happamattomat. Tämä voisi mahdollistaa myös leivän suolamäärän vähentämisen.
Runsaan ruisleivän saannin arvellaan parantavan insuliinineritystä. Viljavalmisteiden on todettu vähentävän riskiä sairastua diabetekseen lukuisissa epidemiologisissa tutkimuksissa. Ruisleivän ja muiden täysjyväviljatuotteiden käytön ja diabeteksen ehkäisyn välillä on havaittu riskiryhmässä myönteinen yhteys myös laajassa suomalaisessa DPS-tutkimuksessa (Diabetes Intervention Study). - - -
Teoriassa matalampi insuliinivaste aterian jälkeen voisi vähentää insuliiniresistenssiä tai parantaa haiman betasolujen toimintaa. Tällöin riskiryhmään kuuluvien insuliinineritys voisi parantua pitkällä aikavälillä. Rukiin hiilihydraatit näyttävät vaikuttavan myönteisesti myös insuliiniaineenvaihduntaan vaikuttavien geenien ilmenemiseen metabolista oireyhtymää sairastavilla. Ruis- ja kaurakuitujen on myös havaittu muun muassa laskevan veren kolesterolipitoisuutta. Näyttöä löytyy lisäksi viljapitoisen ruokavalion paksusuolisyöpää ehkäisevästä vaikutuksesta.
Oma kommentti: Tyypin 2 diabeteksessa on varottava nopeasti sokeristuvien ravintoaineiden nauttimista. Ruisleipä ei nosta verensokeria kovinkaan pahasti, joten sen nauttimista voi suositella. Sen sijaan Sydänliiton suosittelemia sokerikorppuja diabetespotilaan ei ole syytä nauttia. - - - "
"Sen sijaan siinä on aineita, jotka on vaikeita korvata millään muulla"
Ovatko nuo mielikuvitusaineita vai onko niillä nimetkin?
jos on kovin tylsää, niin on pakko tekeytyä tyhmäksi. :(
minunkin puolesta.
En ole asiaa sen kummemkin pohtinut, mutta muutava viikko sitten kun ajattelimme kokeilla pojalla vehnätöntä ruokavaliota, niin huomasimme että emme löytäneet Cittarista kuin kaksi ruisleipää jotka eivät sisältäneet vehnää.Ja vain toinen niistä oli myös hiivaton (eilen oli sitten lisäksi 3. hyvä leipä, juureen tehty). Eli nykyään ei edes tahdo kaupasta löytää "hyvää" leipää edes etsimällä, joten leivän syöntiin kehoittaminen on mielestäni hyvinkin väärin.
Ja tiedäthän että karpeista löytyy ihmisiä jotka ovat sitä mieltä että juureen leivottu leipä olisi huomattavasti parempi kuin hiivalla leivottu. Eli hapattaminen poistaisi osan leivän haitallisista ominaisuuksista.
Taino, eipä tämä ollut sinulle osoitettu, vaan muille tämän palstan lukijoille.
Niin, noista 3:sta mainitsemastani leivästä vain kaksi on juureen tehtyjä ja 1 hiivaan. Sen lisäksi kaupasta kyllä löytyy kymmeniä leipiä joita ei pitäisi käyttää jokapäiväisessä ruokavaliossa.
kuten sinunkin tapauksessasi kävi ilmi. Jos ostaa "ruisleipää", jonka pakkauksessa lukee, "ruista 28%", niin syyllinen löytyy peilistä. Ja kannattaa reklamoida myös leipomoa, joka näin mainostaa!
Kannattaa hankkia ruisjuuri, ja leipoa itse. Tietää mitä syö, tulee edulliseksi, ja lisäksi kotiin tulee hyvä, tuoreen leivän tuoksu. :)
sillä sisältäähän suomen suosituinkin ruisleipä vehnää sekä hiivaa. Näistä asioitahan ei vain puhuta. Paljon paasataan leivän olevan terveellistä, mutta samalla u´nohdetaan kertoa että yli 90% tarjonnasta ei ole sitä "terveellistä" leipää.
mitä vastata tähän.
Jos siis on tarjolla terveellistä, 100%:sta ruisleipää, niin sinä sekoat kaupassa, etkä osaa ostaa sitä? Kuinka osaat ostaa lihaa, etkä vahingossa osta esim. kalapuikkoja?
Hyvää leipää saa hakemalla hakea. ainoastaan näkkileivät ja oululaisen jälkiuunileipä (luomu) ovat täysjyväruista. Leipomot hakevat tuotteilleen katetta ja lisäävät vehnätaikinan sekaan muutaman jyvän. Tätä hötyä sitten myydään runsaskuituisena kaupassa.
Olin ennen kova syömään leipää. Aloittaessani vähähiilihydraattisen ruokavalion, jätin leivän kokonaan pois. Nyttemmin olen lisännyt leivän ruokavaliooni, mutta syön ainoastaan täysjyvää.
jos et tiedä mitä pitäisi vastata?
että pojalle tosiaan auttoin vehnätön ruokavalio,ruisleipää ja perunaa söi joten ne ei olleet meillä ongelma.
Suurempana ongelmana pidän siis sitä että kaupasta ei todellakaan tahdo nykyään löytää kunnolista leipää.
"näkkileivät ja oululaisen jälkiuunileipä (luomu) ovat täysjyväruista." olet löytänyt, et joko asu Suomessa, tai et ole oikeasti edes etsinyt.
Olisiko mahdollisesti kysymys esim. hyvistä tavoista ja toisen kirjoittajan kunnioittamisesta?
Kyllä ihan harrasteena kaupassa pyörittelen eri pakkauksia ja luen niiden aineosaluetteloita. Monet leipomot harhaanjohtavat kuluttajia luulemaan, että kyseinen leipä olisi "sitä ittiään", kuitenkin valmistusaineissa usein mainitaan vehnäjauhot tai hiivaleipäjauhot. Esimerkiksi Katri Antellin "Ruis Ruis" niminen leipä sisältää vehnäjauhoja.
Suurin osa kuluttajista (kuten minäkin ennen) eivät viitsi lukea tuotenimeä enempää.
en tiedä, tiedätkö sinä?
Kerro toki meille lisääkin vaihtoehtoja kun kerran tunnut tietävän.
ruisleipä (tv-mainos) sisältää vain 36% ruista, sitten tulee vehnäjauhot. Sokeriakin on lisätty ja happamuutta vähennetty. Suuret leipomot hallitsevat markkinoita yli 80%:sesti. Ei siinä paljon auta jos muutama pikku kyläleipomo tekee täysrukiista leipää.
Toisaalta kuluttajat eivät nykyisin halua 100%:n ruisleipää, kun heidät totutettu happamattomaan leipään, johon on vielä lisätty vehnää, sokeria ja siirappia. Näin kuluttajat ovat koukussa, kun makeutta on lisätty ja rukiin osuutta vähennetty. Ktl vielä lisää löylyä kiukaalle kertomalla, että se leipä on vielä terveellistä. Skäri tietysti puolustaa henkeen ja vereen järjestelmää, josta ei ymmärrä mitään.
sinähän vain olet huono ihminen, Skäri on täydellinen. =)
tuottajien kusetuksesta. Ja sen olen täällä myös useaan otteeseen ilmaissut.
Se ei kuitenkaan selitä sitä, että sinä et muka löydä valikoimista 100% ruisleipää. Sitä kun on nykyisin tarjolla jotakuinkin joka kaupassa.
Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, että vhh=uusavuttomuus. Kun ne sipsitkin ovat koko edellisen elämän ihan itsekseen hypänneet sinne ostoskoriin. Kyllä, vastuu terveydenhoidosta on ihan ihmisellä itsellään. Vasta sairauden huonosta hoidosta voi syyttää muita.
lienee edelleenkin Koskenkorva. Pakottaako se sinut kaatamaan kurkkuusi lestillisen joka perjantai?
Ja sitten ne faktat tuosta "kuluttajatutkimuksestasi". Danks.
nyt en ihan ymmärätänyt miten tämä liittyi VHH-ruokavaliooon.
Selventäisitkö asiaa ennenkuin poistat viestisi.
Kiriliin.
Tuolla listan kärjessä olisi nyt ihan sinulle sopiva, asiallinen kysymys VHH:sta. Miten on, vastaatko siihen, vai jatkatko minulle pottuilemista?
tämä ei millään tavalla selventänyt asiaa.
Kertoisitko tarkemmin ennenkuin alat poistamaan viestejäsi?
tekemään" yhtään mitään. Voitko pysyä erossa asioista, jotka eivät sinulle kuulu. Kannattaisi.
että mikä kuuluu sinulle ja mikä ei kuulu minulle? Muuten tätä "keskustelua" on on hiukan hankala jatkaa.
Vaikka kyllä tuo aikakin kohta loppuu, siihenkö luotat?
Kyllä uusavuttomuus on mielestäni sitä, ettei ota asioista selvää, vaan tekee mitä lystää ja ihmettelee myöhemmin, mikä meni vikaan. Sitten tarvitaan ammattiauttajaa eli ravitsemusterapeuttia, psykologia, lääkäriä...jne. Uusavuton ihminen ei osaa tehdä ruokaa, ei siivota, käydä kaupassa eli tarvitsee jatkuvasti tukea.
Nykypäivänä informaatiota on helppo kaivella internetistä ja kirjastojen hyllyriveistä. Tämän päivän ihmiset on jakautuneet kahtia.
On niitä, joille kaikki on yhdentekevää. Nämä ihmiset eivät kyseenalaista mitään informaatiota, heille on yhdentekevää mitä ympärillä tapahtuu. Juuri tällaiset ihmiset ovat alttiita mainonnalle, joka usein on yliampuvaa ja liioittelee tuotteitten terveysominaisuuksia.
Toinen puolisko ottaa aktiivisesti selvää asioista, ovat kiinnostuneita omasta terveydestä. Kun verkossa aikansa seikkailee, ei voi olla pistämättä merkille sitä seikkaa, Että ei ole olemassa apsoluuttisia totuuksia. Jopa tiedepiireissä on täysin erilaisia tutkimustuloksia samoista asioista. Ja tämähän ei tarkoita pelkästään internettiä vaan kaikkea informaatiota, kuten painettua sanaa ja televisiota.
VHH ei ole uusavuttomuutta, koska uusavuton ei kykene kantaaottavuuteen. Se voi kyllä olla väärä tapa toimia, mutta sitähän ei vielä tiedetä.
Ihan fiksua tekstiä.
Varmasti saa aivan hirveitä mielikuvia luotua kun tuijottaa pelkkää GI:tä.
Jo viime vuosituhannen lopulla luovuttiin pelkän GI:n tuijottamisesta ja mittausarvona pidetään nykyään glykeemista kuormaa (GK), joka mittaa elintarvikkeen glykeemista kuormitusta ja antaa oikeamman kuvan elintarvikkeen vaikutuksesta veren sokeritasoon.
Keskimäärin ruisleivän GK (90gramman annos) on n. 30, mainitsemasi leivän lienee tätä alhaisempi. Voisin kertoa senkin jos tietäisin leivän hiilihydraaattipitoisuuden.
90 sokerigramman GK noussee reippaasti toiselle sadalle, elikkä onko siis po. ruisleipämäärän syöminen "sama kuin sokeria söisi"?
Tätähän puolta et tietenkään kertonut etkä tunnusta, mutta propagandassahan on tarkoituskin kertoa asioista vain ne puolet jotka oman asian kannalta näyttävät hyvältä. Olen kuitenkin aivan varma että asia ei tullut sinulle yllätyksenä.
Tuo on varmasti totta ruisleivästä. Moni diabeetikkokin voi syödä sitä, kunhan ei syö liikaa kerrallaan. Kirjoituksesi on yksi parhaista tällä palstalla, ja valitettavasti sellaisena harvinaisuus.
Minua neuvoi ravitsemusterapeutti kerran, miten iltapäivän välipalasta voi tehdä vaikutukseltaan täysipainoisemman ja hitaan panemalla leivän päälle jotain leikkelettä ja kasviksia. Tästä syystä ei välipala saisikaan olla pelkkää makeaa, vaan makea pitää syödä pääruoan jälkiruokana (hedelmä tai vähän makeampikin kuten jäätelöä ym.), jolloin hidastajana toimii aterian kokonaiskoostumus.
on suosittanut, että välipalan pitäisi olla makea?
VHH:hon makea välipala tai D2?
kuin sinun henkilökohtainen antipatiasi minua kohtaan.
Mentäiskö nukkumaan? :)
vai mistä lie kysymys?
on lahjakas ohjaaja. Oliko muuta?
sinun nukkumaan meneminen liittyi tähän asiaan miten???
Voisiko edes joskus selittää mitä tarkoitat,että meidän ei tarvitsisi jatkuvasti yrittää arvuutellella sanomisiasi?
nyt oikein kunnon unet, ja lukisit koko hoidon uudelleen huomenna? Uskoisin, että sitten sinulla ei enää olisi niin paljon kysymyksiä.
On toki ollut ilo toimia roskakorinasi, mutta ehkä huomenna voisit käydä ostamassa vaikka nyrkkisäkin, ettei tarvitsisi kokonaista keskustelua pilata?
roskiksesi? Käy toki etsimässä se. Kun olet sen löytänyt niin palaa toki tänne ja yritetään jatkaa tätä keskustelua.
Hyviä unia siihen asti.
GI voi tosiaan olla harhaanjohtava, jos elintarvikkeen hiilihydraattipitoisuus on pieni tai annos on pieni. Ruisleivän hiilihydraattipitoisuus on suuri, noin 40 % ja sitä suositellaan käyttämään ihan reilusti, eli ruisleivän GI:llä on takuulla merkitystä.
Laskeskelit ruisleipäannoksen glykeemiseksi kuormaksi 30, minkä on omienkin laskujeni mukaan lähellä totuutta. Verrataan sitä sokeriin. Otetaan 18 sokeripalaa (2,5 g/pala). Niidenkin glykeeminen kuorma on noin 30. Pidän siis edelleen kiinni sanonnasta "sama kuin sokeria söisi".
Jos verrataan annoksen GA;ta siinä pitää verrata samaa annoskokoa, tässä tapauksessa 90 g leipaa vs. 90 g sokeria. Eli toimitaan aivan samoin kuin verrattaessa elintarvikkeen mitä tahansa ominaisuutta: annoskoon tulee olla sama.
Ja muka todella on sama syökö 90 g ruisleipää vai 18 palaa sokeria? Objektiivisesti mitattuna näillä kahdella asialla ei ole mitään muuta yhteistä tuota GA:ta lukuunottamatta.
Omien laskujeni mukaan määrä vastaa 12 kpl 2,5 g:n palasta sokeria, kun sokerin GI=100 ja näin ollen GA30 vastaa 30 grammaa sokeria (30/2,5=12).
2000 kcal:n päiväannos ruokaa, joka sisältää 15 % hiilihydraatteja (joka on jo karppausta), eli 300 kcal joka vastaa 75 grammaa hiilihydraatteja. Se vastaa 30 palaa sokeria (sinun sokeriasi 45 palaa). Siitäkin voi sanoa että on kuin sokeria söisi. Näin on jos tulkitsee kuten sinä, eli annoskokoja ei huomioida millään tavalla.
Kun jäät yhdestä vääristelystä kiinni, niin yrität selittää sen toisella. Vertauksesi ruisleivän ja sokeripalojen välillä tässä yhteydessä on kaikenkaikkiaan yhtä epäkurantti kuin verrata ruisleivän GI:ä sakkaroosin GI:iin. Mutta kuten sanoin, ei tarkoituksesi olekaan levittää oikeaa tietoa, vaan levittää valheepropagandaa. Sen ominaisuuksiin on kertoa totuudesta vain se puoli joka omalta kannalta on edullista.
En tosin ymmärrä ketä palvelee moinen osatotuuksien kertomine. Palveleeko se sitä VHH-hännystelijöiden parvea, joka innokkasti nyökkäilee vaikka väittäisit hiilihydraattien olevan Vietnamin sodassa kehitetty kasvimyrkky.
VHH lienee samanlainen kuin muutkin laihdutustuotteet: sen tehottomuus peitetään valheiden verkkoon. Miksei VHH:ta jo mainosteta Ostos-TV:ssä, saunabelttien ja nukkuessa laihduttavien geelihousujen kera?
Kun vertasin ruisleipäannoksen ja 18 sokeripalan glykeemistä, niin annoskoko ei ollut kokonaispainossa sama (ruisleipää ja sokeria ei suositella käyttämään yhtä suuria annoksia) mutta hiilarien määrä ja energiamäärä olivat kuta kuinkin samoja.
Tarkoitus ei ollut valita identtisiä annoskokoja vaan huomioida kuinka isoa sokerikasaa ruisleipäannos vastaa glykeemiseltä kuormaltaan. Ja se on tosiaan 18 sokeripalaa. Moniko arvaisi tämän laskematta?
Sinun laskusi on tällä kertaa väärin. 18 sokeripalaa painaa 45 grammaa. Sokeripalat ovat sakkaroosia, jonka GI on keskimäärin 68 eikä suinkaan 100 (joka on glukoosin GI). Siispä 18 sokeripalan GK on 45 * 68 / 100 eli 30,6. (GK:n laskutavan tarkistin englanninkielisestä Wikipediasta)
Karppausvertauksesi ei yleensä päde, sillä useimmat karppaajat käyttävät hitaampia hiilareita kuin sokeri ja leipä ja suuri rasvan osuus laskee indeksiä ja siinä samalla kuormaa.
Saunabeltistä voit jatkaa keskustelua siitä kiinnostuneiden kanssa. Varmaankin tuolta muilta palstoilta löytyy.
En todellakaan itse syö makeaa välipalana, mutta otin kai sellaisen vaihtoehdon esiin voidakseni yhdistää sen pääaterian jälkiruoaksi.
Tarkoitin, että makeaakin voi halutessaan joskus ottaa, kunhan ei syö sitä yksinään ilman "hidastavaa" proteiinia tai kuituja. Ravitsemusterapeutti neuvoi jopa syömään aamupäivän välipalahedelmän jo aamiaisen lopuksi kotona, ei työpaikalla.
Olen usein lukenut vastauksiasi, ja ymmärrän täysin lyhyen osuvan kommenttisi tarkoituksen, kun muistan, ettet pidä makeasta. En muuten enää tänään vastaile, kun on muuta tekemistä.
(kun et ole koneeseen sidottu tänään) On tosiaan niin kaunis päivä, että potuttaa, kun pitää osittain töiden vuoksi päivystää täällä sisällä.
Aurinkoa! :)
olet sitä mieltä, että on sama syökö rukiista vaiko sokeria?
Olkoon sitten niin että olet oikeassa sokeripalojen GI:ssä. Laskin todella glugoosin mukaan. Sokeripalojen määrien suhde on kuitenkin sama kussakin esimerkissä.
Palataanpa sitten alkuperäiseen tekstiisi: sinä kerroit ruisleivästä vain sen osuuden joka sopii sinun VHH-valhepropagandaasi.
Ruoan aineosia verrattaessa suhteutaan ne aina annoskokoon, koska se on paras käytännön elämään sopiva vertailupohja. Tietysti voidaan ottaa pohjaksi vaikka ruoka-aineen moolimassa tai sen lämmöneristyskyky, mutta ne eivät kerro tässä yhteydessä asiasta sen enempää kuin sinun energiamäärääsi suhteuttama vertailu.
Kysymyksessähän on ruisleivän todellinen vaikutus veren sokeritasoon, josta pelkkä GI ei kerro mitään. Tähän samaan todelliseen vaikutukseen odotat minunkin vertaavan esimerkkikarppaajan päiväannosta kun et hyväksynyt minun sokeripalavertausta.
Miksi siis pitäisi hyväksyä sinun harhaanjohtava ruisleivän GI-propagandasi eikä ruisleivän todellista vaikutusta? Miksi mittaat lautasmallin syöjien ravintoa pahimmilla mahdollisilla mittareilla ja VHH-ruoan suhteen odotat laskettavan todellisten mittareiden mukaan?
Vastaus: tarkoituksesi on levittää VHH-myönteistä ja hiilarivastaista valhepropagandaa.
Ei kai tästä ole syytä hermostua. Melko yksinkertaista käytännön matematiikkaa, joka pätee annoksen tasolla millä ruokavaliolla tai lautasmallilla tahansa.
Jos lasken, montaako sokeripalaa tietyn leipäannoksen glykeeminen kuorma vastaa, niin tietenkin annoksen paino eroaa leivällä ja sokerilla, jos niiden GI tai hiilaripitoisuus eroavat.
Glykeemisen kuorman kannalta on melko sama, syökö ruisleipää vai sokeria. Onhan ruisleivässä tietenkin enemmän suojaravinteita kuin sokerissa, mutta vielä parempia pitoisuuksia löytyy matalamman glykeemisen kuorman elintarvikkeista. Jotkut ovat myös sillä kannalla, että ruisleivän pienempi energiatiheys (sokeriin verrattuna) aiheuttaisi enemmän kylläisyyttä, mutta sellaiseen suhtaudun epäilevästi. En olisi varma, että veden lisääminen ruokaan lisää sen aiheuttamaa kylläisyyttä.
varsinainen spin doctor. Huimaako?
Aloita uusi keskustelu. Minuun ei propagandasi pure kuitenkaan.
Voit sitten uudessa ketjussa toitottaa että ruisleipäannoksen vastaavuus sokeripaloissa vastaa vaikkapa 360 palasta sokeria. Jätät vain kertomatta että annoskoko jutussasi on 1800 grammaa.
Ja sitten kerrot että VHH-annoksessa ei ole yhtään. Äläkä kerro että juuri siitä annoksesta puuttuvat kaikki hiilarit.
Eihän siitä ole syytä hermostua. Melko yksinkertaista propagandaa, joka pätee missä propagandassa tahansa: jätetään olennaisia asioita kertomatta, je kerrotaan vain se "pimeä" puoli.
Ruisleivän annoskokoa (90 g) en keksinyt vaan se tuli sinulta - tai joltakin muulta vaihtuvan nimimerkin anonyymiltä.
Kokonaiskulutuksesta vuonna tuoreet leipomotuotteet olivat 92%,leivonnaispakasteet 5% ja näkkileipä 4% Tuoreiden leipomotuotteiden kulutus jakautuu vaaleaan leipään 43%, ruisleipään 35%, kahvileipään 19%,ruokaisiin leipomotuotteisiin 4%.
Leipureista kaksi suurinta vastaavat 60% ja 4 seuraavaksi suurinta 25% tuotannosta.
Viime vuosien aikana on erityisen voimakkaassa kasvussa olleet pakastetuotteet. Pakastetuotteiden kasvu on ollut lähes 10%:n luokkaa vuosittain.
Leipomoteollisuuden arvioiden mukaan kahvileipien ja pikkusuolaisten osuus kulutuksesta kasvaa. Tumman leivän kulutuksen arvioidaan pysyvän entisellään, mutta vaalean leivän kasvavan. Viipaloidut leivät ovat voimakkaassa kasvussa, erityisesti paahtoleivät ja revityt.
Nykypäivän trendejä ovat teollisuuden mukaan terveellisyys, herkullisuus ja välipalatyyppinen kulutus. Lapsiperheet käyttävät eniten pakasteleivonnaisia. Myös täytettyjen voileipien ja pikkusuolaisten osuus kasvaa. Leipomotuotteet ja valmisruoka lähestyvät toisiaan.
luettelet. Mitä voisi tehdä?
Sinä olet sitä mieltä niin se on ainoa totuus.
Leivän laadusta on jauhettu jo 70-luvulta asti ja kaikki tietävät ilman sinun valistustakin.