oon nyt pari kuukautta ollu taas suomessa, mutta jäin kovin kaipaamaan löytämiä ihania ystäviä ja mieli tekisi niin kovasti takaisin. ajattelin että joo ehkä se pari viikkoa kestää, mut tuntuu että tunne vaan on ja pysyy. tilannetta ei yhtään helpota että tuntuu siltä että kaverit on löytänyt niin paljon uusia kavereita ja muuttaneet muihin kaupunkeihin. Ja jotenkin tuntuu niin "pinnallisilta" nää kaverisuhteet täällä. Ja joidenkin kanssa on jollain tapaa kasvanut kai erilleen kun tuntuu ettei enää oo mistään puhuttavaa. Sitäpaitsi suomalaiset tuntuu nyt niin kovin varautuneilta, estollisilta ja jopa itsekkäitä, kun ehti jo tottua paljon avoimempaan ja "auttavaisempaan" elämään. ja kaikki jaksaa niin kovin todeta että onhan se varmasti todella kivaa taas olla suomessa. Toisaaltahan se onkin mut toisaalta mieli on päivittäin aupair maassa. onkohan muilla samoja kokemuksia? olisi kiva jakaa. Jotenki tuntuu että niistä ystäväsuhteista siellä muodostui hirmu syviä ja tuntui että muita todella kiinnosti kuinka sä oikein voit. Kaipaan niin kovasti sinne eikä täällä tunnu hyvältä..
tekisikö mieli takaisin ulkomaille?
yks joka vastaa KYLLÄ
121647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mihin tahansa muualle muttei Jenkkilaan:
http://www.youtube.com/watch?v=pPol_m8wm8Y&mode=related&search
Taynna naita scientologihorhoja ja persedentti Bush on taysi idiootti:
http://www.youtube.com/watch?v=FrEdjaJt9iY
Kai sitä jää sellainen ikuinen ikävä sinne au pair maahan. Itse olen ollut jo kahdesti au pairina, ja kaipaan ihan järkyttävän paljon niihin molempiin, varsinkin jälkimmäiseen josta kotiuduin kuukausi sitten.
Mua harmittaa erityisesti Suomen kavereiden suhtautuminen. Kuulin liertäen kaartaen, että minull aon niin noussut reissatessa kusi päähän ettei Suomen meininki ja kaverit enää kelpaa. Mitä siihen sitten sanoa... Kyllä kotimaa on aina kotimaa, ja suomalaiset ystävät on aina ihan erityisessä arvossa, mutta jotenkin kestää oma aikansa että tottuu taas tähän. Ja suoraan sanottuna tunnen kasvaneeni ja kehittyneeni au pair -aikojeni aikana niin paljon, että jonkinlainen kuilu kyllä Suomen ystäviini tuli. Ikävä kyllä...
Kaipaan au pair maideni ihania ystäviä, ja juuri heidän avoimuuttaan ja iloisuuttaan. Kun esim . tapasin USA:ssa ystäviäni, he hymyilivät, tervehtivät iloisesti, halasivat ja poskisuutelivat, ja kysyivät innoissaan ja onnellisena kuinka voin, ja kertoivat että ihanaa taas nähdä. Jotakin saattaisi ärsyttää tuollainen, joku sanoisi sitä ylireagoinniksi, mutta minusta se oli ihanaa! ainakin siihen verrattuna, että täällä suomessa kun menee kahvillekin kavereille, saa osakseen vaan murahduksia ja huonosti olevien asioiden voivottelua...
Kulttuuria ja hostperhettä kaipaan myös. Ja sen aikaista kotiani, paikallis busseja ja metroja, maan musiikkia... Voi voi... Kai tässä kestää taas aikansa, että pääsee yli. Tai sitten pitää taas lhtee reissuun:D
Kiva että en ole yksin!
toi "kusen nouseminen paahan" on aika tuttu juttu... tai siis ymmarran hyvin sun kaverien suhtautumisen koska mulla on taysin vastaavanlaisia kokemuksia. toisaalta osa noista puheista on varmaankin puhdasta kateutta (olit jossakin minne kaverit ei ehka koskaan paase ja olet kokenut jotain ainutlaatuista siella josta on muodostunut osa sun elamaa ja tietysti haluat puhua noista asioista). mulle ei ole koskaan sanottu etta kusi olisi noussut paahan, mutta olen kaikkien silmissa se "maailmanmatkaaja" joka ei "tyydy" pysymaan suomessa ja jolle "mikaan ei riita" kotona. myonnan etta olen kylla matkustanut paljon elamani aikana (ihan pienesta asti joka kesa noin 2kk ympari eurooppaa, ja nyt sitten kun ikaa on enemman niin joka kesa 4kk nannyna 6 kesan ajan seka lomailen tietysti myos joululomalla, paasiaisena yms ulkomailla kun haluan reissata ja kayda moikkaamassa maailmalla asuvia kavereita jne). lisaksi mulla on talla hetkella opetusalan tyo maailmalla, johon olen luvannut palata noin vuoden paasta vakituiseksi (en siis vain kesan ajaksi vaan aluksi noin 3vuodeksi ja sitten katsotaan haluanko jaada pysyvasti maahan...) kunhan vaan saan valmistuttua ensi talven aikana suomesta yliopistosta... jotenkin vaan tuntuu silta, etta suuri osa mun elamaa on jossain ihan muualla kuin suomessa, ja tuntuu vaikealta valilla puhua suomalaisten kavereiden kanssa muista maista ja kulttuureista, kaupungeista joissa on asunut jne. kun tietaa etta ne ei ymmarra mita tarkoitan ja jos puhun liikaa kokemuksista niin tuntuu etta lyodaan kusi-leima otsaan... kiva lukea, etta en ole ainoa jolla on tallaisia kokemuksia...
Suomalaisen pitaa tyytya pysymaan kotona ja olemaan hiljaa. Ei mitaan tunneilmauksia ja kaiken pitaa olla kurjaa.
Kari Tapio on suosittu iskelmalaulaja, tunnetuimmat kappaleet "Olen suomalainen, en paljon vaadi"
Itse muutin jo 6 vuotta sitten pois. En paasyt suomessa yliopistoon mutta ulkomailla heti ja valmistuin kolemssa vuodessa. Nyt entisten kavereiden mukaan olen veropakolainen kun en maksa Suomeen veroja vaan siihen maahan jossa olen toissa - osa on vasta paasyt nyt opiskelemaan 3-4 valivuoden jalkeen, lieko se sitten se katkeruuden paikka. Olen ollut tyoelamassa melkein kymmenen vuotta ennenkuin he ovat edes valmiita, ja kuulemma useimmat odottavat elamalta vain tyottomyyskorvausta... anteeks vaan entiset kaverit mutta mina kuolisin Suomessa henkisesti.
au pair-kokeilun jälkeen veri vetäis vieläkin pois täältä kylmästä, sateisesta, harmaasta Suomesta. Lämpimään paikkaan olis ihana päästä, jonnekin missä on ystävällisiä ihmisiä, rento ilmapiiri ja muutenkin mukavaa. Oppis ainakin taas arvostamaan Suomea, se ei täällä Suomessa aina niin tunnu onnistuvan.
Jos ei opiskelupaikkaa ens syksynä löydy niin tämä tyttö lähtee ja lujaa :D Italiaan, Espanjaan, Kaliforniaan, mikäs sitä estäis? Ehkä jos uskaltautuis taas au pairiksi niin olis helppoa lähteä, muuten vaaditaankin vähän enemmän ponnisteluja mutta mitäs sitä ei unelmiensa eteen tekis.
ite haluaisin lähtee au pairiks ja ylipäätänsä pois suomesta niin pian ku mahdollista.. nyt ku koulut loppuu ni kesätöiden jälkee olisin heti valmis lähtemää! tuntuu kanssa että ns tapan itteni henkisesti suomessa jos joudun jäämään tänne.. sydän elää amerikassa ja sinne haluan HETI
Itelläkin on tällä hetkellä kova hinku päästä pois täältä pienestä Suomesta.. Haluun päästä kattoon maailmaa, mutta tuntuu että esim. sukulaiset eivät usko että tulen koskaan lähtemään maailmalle.. Eihän se sinäänsä haittaa, koska itse olen varma että maailma odottaa, mutta jotenkin se ei tunnu kivalta.. Mutta ehkä ääni muuttuu kellossa kun lähtöpäivä koittaa!!! :)
Mikset mene ulkomaille opiskelemaan ?
Ei ole paasykokeita, opiskeluaika lyhempi ja toita saa paremmin englanninkielisella tutkinnolla kuin saamenkielisella.
Kela maksaa opintotuet korotettuna ulkomaille.
"Mutta ehkä ääni muuttuu kellossa kun lähtöpäivä koittaa!!! :)"
Kannattaa elaa omaa elamaansa eika sukulaisten.
Pullanmussuttaminen aidin sohvalla ei vie kovin pitkalle.
ainakin mun kohdalla tarkoittaa tasan 10e/kk korotusta verrattuna siihen etta opiskelisin suomessa (olen yliopistovaihdossa tekemassa mm. harjoittelua ja kesatoita siihen putkeen talla hetkella). jos taas miettii esim. asuntojen hintoja niin omani suomessa on noin 450e/kk kun taas taalla edullisimmat vastaavat lahtevat sielta 800-1200e/kk. ei siina tuo 10e/kk korotus siis juurikaan auta...
Olen kai sitten poikkeus, kun itselläni ei ole ollut oikeastaan minkäänlaista ikävää auppari-maahan (olin Jenkeissä). On vaan ihanaa olla Suomessa, kotona. Totta kai sieltä ulkomailta sai sellasia muistoja ja kokemuksia, joita ei vaihtais mihinkään, mutta en sitten tiedä johtuuko tää mun "ikävoimättömyys" siitä, että yksinkertaisesti inhosin au pairina olemista... se oli jonkinlaista kidutusta mulle.
Nyt taas tunnen olevani vapaa ja koko elämä ja kaikki mahdollisuudet edessä. En ikinä kadu auppariaikaa, ja edelleenkin tietty haluaisin matkustella paljon jne, mutta tällä hetkellä ei ole mikään kaukokaipuu.
Niin se tuntui mullakin, kun tulin takasin Suomeen: ihmiset töykeitä, hiljasia ja todellisia suomi-juntteja! :D Näin paljon unia kavereistani ulkomailla ja monta kertaa ajattelin lähteä takasin, kunnes pääsin kouluun ja sain kiinni rutiineista. Jos vaan mieles halajaa takasin ja siihen on mahkut niin eikun takasin vaan! Ite olin reilun vuoden au pairina ja kesän aikana lähti vanhat au pairit ja tuli uudet. Niistä uusista sain kavereita, mutta ei se ollut samanlaista kuin vanhojen kanssa. Heille muodostui samanlaisia ystävyyssuhteita kuin mun kanssa samaan aikaan auppareina oleville, mutta itse tunsin olevani ulkopuolinen. Au pairiksi en ehkä enää menisi, mutta kyseiseen maahan kyllä töihin. :D (verotus niin matala)