Sapatti on IHMISTÄ VARTEN:
Ympäri maailmaa on kristittyjä, jotka viettävät UUDENLIITON LEPOPÄIVÄNÄ SAPATTIA, viikon seitsemättä päivää, eli lauantaita.
Kautta koko kristillisen aikakauden on ollut EVANKELISIA kristittyjä, jotka ovat pyhittäneet lepopäivänään lauantaita.
1600 luvun uskonpuhdistajista muumuassa Karlstadt hyväksyi sapatin ainoaksi oikeaksi lepopäiväksi. Saman aikaisesti esiintyi Puolassa, Määrissä, Sveitsissä, Hollannissa ja Pohjois-Saksassa uskovia, jotka pyhittivät lauantain lepopäivänään, heidän joukossaan mm.
Liechtensteinin prinssi. Kreivi Zinzendorf, evankelisen veljesseurakunnan perustaja, pyhitti lauantain RAAMATULLISENA UUDEN LIITON LEPOPÄIVÄNÄ.
Baptistien joukossa on eri aikakausina ollut viikon seitsemättä päivää UUDENLIITON LLEPOPÄIVÄNÄÄN PYHITTÄVIÄ.
Joten kysymys EI OLE JUUTALAISUUDESTA, eikä lakikristillisyydestä, joita baptistit eivät todellakaan ole!
Kaikki nänä mainitsemani ryhmät ovat TÄYSIN ULKONA ADVENTISMISTA, joten älkää sotkeko asioita sekaisin keskenään.
Sapatti ja Ellen G White eivät liity mitenkään toisiinsa, vaikka hän olisikin huomannut sen saman kuin miljoonat muut.
Että on olemassa VAIN YKSI PÄIVÄ jonka JUMALA ITSE ON PYHITTÄNYT JA SIUNANNUT LEPOPÄIVÄKSI.
Ympäri maailmaa on kristittyjä, jotka viettävät UUDENLIITON LEPOPÄIVÄNÄ SAPATTIA, viikon seitsemättä päivää, eli lauantaita.
Kautta koko kristillisen aikakauden on ollut EVANKELISIA kristittyjä, jotka ovat pyhittäneet lepopäivänään lauantaita.
1600 luvun uskonpuhdistajista muumuassa Karlstadt hyväksyi sapatin ainoaksi oikeaksi lepopäiväksi. Saman aikaisesti esiintyi Puolassa, Määrissä, Sveitsissä, Hollannissa ja Pohjois-Saksassa uskovia, jotka pyhittivät lauantain lepopäivänään, heidän joukossaan mm.
Liechtensteinin prinssi. Kreivi Zinzendorf, evankelisen veljesseurakunnan perustaja, pyhitti lauantain RAAMATULLISENA UUDEN LIITON LEPOPÄIVÄNÄ.
Baptistien joukossa on eri aikakausina ollut viikon seitsemättä päivää UUDENLIITON LLEPOPÄIVÄNÄÄN PYHITTÄVIÄ.
Joten kysymys EI OLE JUUTALAISUUDESTA, eikä lakikristillisyydestä, joita baptistit eivät todellakaan ole!
Kaikki nänä mainitsemani ryhmät ovat TÄYSIN ULKONA ADVENTISMISTA, joten älkää sotkeko asioita sekaisin keskenään.
Sapatti ja Ellen G White eivät liity mitenkään toisiinsa, vaikka hän olisikin huomannut sen saman kuin miljoonat muut.
Että on olemassa VAIN YKSI PÄIVÄ jonka JUMALA ITSE ON PYHITTÄNYT JA SIUNANNUT LEPOPÄIVÄKSI.
Vastaukset 35
Vanhimmat
syyttäjille arkaan paikkaan, kun sapatti ei ollutkaan Ellenin keksintöä, vaan Jumalan siunaama lepopäivä!
lauantaisapatin viettäjiä on syyttänyt. On aivan eri asia syyttää kuin olla suostumatta teidän sapatinviettoonne itse. Te, sitävastoin olette syyttäneet aina ellenin päivistä asti sunnuntainviettäjiä Pedon merkin ottajiksi, sapattikäskyn rikkojiksi ja kadotukseen joutujiksi.
Te tässä olette syyttäjän asialla ennen kaikkea ja kaiken aikaa olleet ja myös houkutelleet horjuvia, herätyksen tilassa olevia sieluja omiin koukeroihinne. Eikö teitä muka saisi vastustaakaan ? Itsekinhän te vastustatte minkä ennätätte jokaista joka ei suostu jakamaan omituisia uskomuksianne vaan yrittää todistella kuinka väärässä ja erehtyneitä te olette.
Laodikean kirkolliskokouksessa (364 jKr.)siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille.
He sanovat "Sunnuntai on valtamme MERKKI"
Olisi omituista pyhittää ihmisen asettama päivä Sunday.
Jumalan MERKKI on vastaavasti SAPATTI Raamatun kirjoitusten mukaan.
Joh.Ilm.14:9-10 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen MERKIN otsaansa tai käteensä,
Niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu Hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman Pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
Ei tämä mitään syyttelyä ole tosiasiat on puhuttava niinkuin ne on.
Kerrotaanko Raamatussa, että sunnuntai on pedon merkki?
Luukkaan evankeliumi:
11:29 Kun kansaa yhä kokoontui, rupesi hän puhumaan: "Tämä sukupolvi on paha sukupolvi: se tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki.
Vaan päinvastoin vedonut Paavaliin, ja hänen sanoihinsa, ettemme saa syytellä toisiamme tämänkään asian johdosta.
Mihinkään adventistien sapatti Jumalan merkki, sununtai pedon merkki en myöskään usko!
Minä uskon paremminkin johonkin näkyvämpään VALLAN MERKKIIN joka koskee ostamista ja myymistä.
Joku mikrosiru olisi aika lähelle sitä mitä minä LUULISIN, (kukaan ei sitä vielä tiedä, että mikä se tulee olemaan.)
Mitä syyttelyyn tulee, niin minua on syytelty ja tuomittu vaikka miksi, "ellenistiksi" ym, sapatin viettoni johdosta, mutta minä en ole syyttänyt ketään. Jokainen joka tekee niinkuin omassa tunnossaan oikein tämän asian ymmärtää, tekee silloin oikein.
Jos me olemme avoimella tunnolla Jumalan edessä, niin saamme olla v armoja, että Jumala johdattaa meitä KAIKESSA. Siunattua sunnuntaita kaikille. Jokainen päivämme saakoon olla Jumalan siunaama ja Pyhän Hengen valaisema!
En ole aiemmin ehtinyt pistäytyäkkään koneella, kun on ollut kaikenlaista touhua. Kevät pistää välistä juoksemaan!
Laiton juuri sellaisen ahven padan uuniin pikkukaloista, se on todella hyvää!
Annanpa teillekkin preseptin jos satuu lykästäämään kalaonni, niin tämä on kiva ohje ja ruoka kypsyy pikkuhiljaa uunissa muhien, eikä tartte vahtia.
--------------------------------------------------------------------------------------
No niin, tässäpä teille ahkerille ahvenen onkijoille hyvä "kala ruoka presepti":
Mielellään hyvin rasvattu rautapata, mutta jos ei ole, niin muukin uunin kestävä korkeahko kuppi käy!
Peratut ahvenet, joista päät ja selkäevät poistettu, leikaten vähä pintaa syvemmältä, että kaikki piikin juuret lähtevät mukaan.( Ei silti haittaa jos jääkin, kyllä nekin pehmenee, mutta itse otan pois!)
Ahvenet on hyvä perata illalla ja laittaa viileään valumaan vaikka jossakin kupissa kumollaan olevan lautasen tai teevadin päälle.
Sian lihaa noin neljännes kalojen painosta, leikataan pikkukuutioiksi, saa olla mielellään sivupaikkaa (="raita lihaa"). Valutetut ahvenet, ja lihat laitetaan maljaan ja suolaa mielellään aika reilusti sekaan, eli noin pari teelusikallista 1.1/2kg kohti. Ne sekoitetaan keskenään ja laitettaan pataan.
Jos teet raudapadassa niin laita siihen pohjalle muutama liha siivu, niin tulee hyvä maku, eikä pala pohjaan.(Ei sitten yhtään vettä, eikä muutakaan nestettä, kaloissa on se itsessään.)
"Pyöräytä" sitten "kukon kuori" taikina parista desilitrasta vettä ja siihen vajaa 1/2 tl suolaa, karheita ruisjauhoja ja yksi kolmannes vehnäjauhoja, alusta kädellä sopivan vahvuinen taikina, lopuksi juoksevaa =(flyydante) margariiniä vähäsen että taikinasta tulee hyvää ja mureaa.)
Taputtele taikinasta litteä, pyöreä padan peittävä kansi, peitä sillä koko komeus. Ota sitten hieman vettä siihen taikinavuoan pohjalle ja kastele käsi siinä, pyöräytä nyt kostutetulla kädellä tämä taikinakansi tasaiseksi ja painele reunat tiiviiksi.
Laita nyt koko komeus 250% uunin lämpöön toiseksi alimmalle ritilälle. Anna paistua 1 tunti, nosta pata välillä pois uunista, voitele taikinakansi voilla tai margariinilla. Laita nyt padan kansi päälle, että kuori osa ei pala lisää ja käännä nyt uuni 100%, anna sen sitten vielä hautua 4,1/2 -5 tuntia. Ota sitten "patakukko" pois uunista, mutta älä avaa vielä, vaikka tuoksu onkin mahtava, vaan anna rauhoittua non 15 minuuttia.
Ei muuta, kuin syömään! Hyviä ahven patoja kaikille kalaruuan ystäville. Ja jos joku ei tykkää sianlihasta voi laittaa kalapataan voita lihan sijaan! Nuoret perunat ovat kesäisin hyvää seuraa tälle kala herkulle!
kala pataa! Käykö siihen muutkin pikkukalat, vai ainoastaanko vaan ahvenet?
Sapatin vietto on ihmisten käsky ja komento aivan varmasti siinä kuin sunnuntaikin. Totuus on, ettei mikään ylimaallinen transsendenttinen Jumala ole sitä koskaan asettanut. Se on osa muinaisheprealaista uskonnollis-yhteiskunnallista laisäädäntöä, jonka juutalaiset ovat ilmeisesti omaksuneet "naapureiltaan" keeniläisiltä.
Totuudessa on pysyttävä. Siinä on muutama lause, jotka ainakin yhtä varmasti ovat yhtä tosia kuin teidänkin juttunne sapattia koskien.
PYSYY! Niinkauan kuin maa ja taivas ovat, tulevat Jumalan käskytkin olemaan, koska ne kätkevät sisälleen KAIKEN RAKKAUDEN JA OIKEUDENMUKAISUUDEN:) Niissä EI OLE MITÄÄN VÄÄRÄÄ!
Ne eivät ole yksin juutalaisille tarkoitetut, vaan meistä JOKAINEN ON rakkauden lain alainen ja tarvitsee oikeudenmukaisuutta ja ymmärtämistä.
Kannattaa toistenkin kokeilla. Kaikki muutkin pikkukalat käy. Muikut ja ahvenet parhaita. Silakka ehkä liian voimakasmakuinen tähän ruokalajiin, se kannattaa laittaa muutoin!
20:8 Muista pyhittää lepopäivä.
20:9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
20:10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä SINUN POIKASI tai TYTTÄRESI, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä MUUKALAISESI, JOKA SINUN PORTEISSASI ON.
OLENKO VASTUUSSA JUMALALLE MYÖS SIITÄ, ETTÄ LAPSENI EIVÄT TEE MITÄÄN ASKARETTA SAPATINPÄIVÄNÄ? ONKO TÄSSÄ MITÄÄN IKÄRAJAA VAI KESTÄÄKÖ VASTUU KUOLEMAAN ASTI?
MITÄ TARKOITETAAN MUUKALAISILLA, JOTKA MINUN PORTEISSANI OVAT? MISSÄ IHMEEN PORTEISSA, OSAATKO SELITTÄÄ TARKEMMIN?
Mulla on ensi lauantaina aivan kamala tilanne. Lapset lupasivat tulla auttamaan mua suursiivouksessa, he lupasivat pestä ikkunatkin. Ruokia olen ajatellut tehdä etukäteen valmiiksi, mutta miten saan estettyä, etteivät he mitään askaretta tekisi. Mitä teen, jos he eivät usko, että on sapatti, eikä mitään askaretta saa tehdä minun porttieni sisällä (mitäköhän tämä tarkoittaa?)?
Siis sinuakin! Miksi mennä takaisin SIIHEN ORJUUTEEN, josta JEESUS VAPAUTTI?
Jeesushan sanoi ettei ihminen ole sapattia varten, VAAN sapatti on IHMISTÄ VARTEN! Tee mitä tarvitsetkin, iloiten ja kiittäen Jumalaa. Juuri sapatin orjuudesta Jeesus vapautti meidät!
Juutalaiset olivat lisänneet sapatille vaikka minkälaisia sääntöjä ja vahtivat ja syyllistivät toisiaan sitten niillä.
Ja nyt on sitten sama näiden vanhoillis adventistien kanssa!
On parempi tehdä mitä tarvitsee, kun nuristen kytätä kelloa, kuin rangaistusvanki, että koska SAAN vaikkapa tiskata tai kastella puutarhaa?
Hu, hu, hu, sanon minä!
En ole sapatinkaan orja, vaan vietän iloiten VAPAUDESTA, johon Kristus meidät vapautti jokaisen päiväni kaikkinensa!
Kiitos Jeesus että tulit ostamaan orjat vapaiksi, ja teit minulle sapatista ILON PÄIVÄN!
Kopioisitko raamatunlauseet missä kerrotaan tästä iki-ihanasta orjuudesta vapautetusta sapatista. Mistä saisi ohjeet, miten sitä sapattia oikeaoppisesti vietetään? Löytyykö Raamatusta?
tuon lauantain lepopäiväksi. Kristittyjen valtaosan Jumala ei ole sitä koskaan tehnyt eikä antanut mitään määräystä viettää sapattia eli lepopäivää minään tiettynä päivänä. Pääasia, että sitä viettää jaksaakseen taas pakertaa. Kyllä sinä se itsekin ymmärrät kunhan uskallat päästää irti sinule syötetyistä sapattiopin kappaleista.
Sanoit:
Sen on sitten sapatinpyhittäjien jumala
pyhittänyt tuon lauantain lepopäiväksi. KRISTITTYJEN VALTAOSAN JUMALA EI OLE SITÄ KOSKAAN TEHNYT..
***************
Voiko tuon enää paremmin sanoa??
*********************************
2. Moos. 20
"Muista pyhittää lepopäivä.
Miksi?
Sillä kuutena päivänä HERRA teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; SENTÄHDEN Herra siunasi lepopäivän ja PYHITTI sen.
-------------------------------------------------
Alkuteksteissä sanan HERRA kohdalla on tetragram
יהוה (JHWH). Kyseessä on siis Raamatun Jumala ja itse Luoja יהוה........
Sama Luoja joka itse omakätisesti kirjoitti kymmenen käskyn lain kaikille ihmisille.
SIIS JUMALA KIRJOITTI (EI MOOSES) JA PYHITTI, kirjoitti jopa kaksi kertaa kun Mooses rikkoi ne ensimmäiset taulut. Jumala vaivautui kirjoittamaan taulut uudestaan (niin tärkeää se oli että ei Mooses saanut niitä kirjoittaa uusiksi, vaan Jumala ITSE kirjoitti ne itse MYÖS niihin uusiin kivitauluihinkin jotka hän käski Mooseksen veistämään. Ja Jumala on luvannut kirjoittaa käskynsä kansansa sydämmeen ..
""SIIS JUMALA KIRJOITTI (EI MOOSES)""
Eihän tässä olekaan niin tärkeätä se kuka kirjoitti, mutta ratkaisevaa on se, kenelle kirjoitettiin.
Miksi sinä tuppaudut Jumalan ja israelilaisten liittoon, jonka merkkinä oli sapatti ja ympärileikkaus?
PAKANOILLE JUMALA EI OLLUT KIRJOITTANUT YHTÄÄN MITÄÄN
Roomalaiskirje:
2:14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
9:30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
rakastamme, niin pidämme myöskin hänen käskynsä! Sillä Jeesus sanoi että jos te minua rakastatte, niin te pidätte myöskin minun käskyni, niinkuin minäkin olen pitänyt Isäni käskyt, niin tekin nyt pidätte minun käskyni!
Joh. 5:24, 30
24."Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja USKOO HÄNEEN joka minut on lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
30. En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, Sillä minä EN KYSY OMAA TAHTOANI, vaan HÄNEN TAHTOAAN, joka ON MINUT LÄHETTÄNYT."
5:37 Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa,
5:38 eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt.
5:39 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
5:40 ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
on sydämeen kirjoitettu, ihminen karttaa kaikkea pahaa ja aivan luonnostaan valitsee sen mikä on oikein. Tätähän adventistit koittavat selittää vuodesta toiseen, mutta se on uskosta osattomienaivan mahdotonta ymmärtää.
Ympäri maailmaa kristityt pitää sunnuntaita lepopäivänään, eikä tähän liity mitään ongelmia.
Mitä pahaa siinä on, jos lepää sunnuntaisin ?
Omakseen koko maailman ja sunnuntai on hänen pyhänsä, hän syrjäyttää sapatin ettei luomisen muistomerkki säilyisi ihmisten mielissä ja alkavat uskoa kehitysoppiin.
Kauanko on maailman synnystä? Vieläkö joku uskoo, että maapallolla olisi ikää vain noin 6000 vuotta?
Esihistoriallisen Hippodamuksen luut ja radiohiili mittauksilla laskettiin sen iäksi 50 miljoonaa vuotta.
Vähän myöhemmin paikallinen maanviljelijä sanoi haudanneensa siihen hevosen v.1948.
Saattavathan ne hevosen luut hajota aineen toiseen olomuotoon 50 miljoonassa vuodessa, mutta ei se merkitse sitä, että hevosen luut ovat niin vanhoja.
Älä usko satuja, sillä Jumala on asettanut puoliintumisajat jo luomisessa ja jos olisit oikeassa niin meidän kiertoratamme olisi auringon sisäpuolella, sillä kaikki muuttuu supistuen tai laajentuen.
"Tahdotteko puolustaa Jumalaa väärällä puheella ja puhua vilppiä hänen puolestaan" (Job 13:7 KR 33/38).
ja siunaama lepopäivä. Jumalan itsensä pyhittämän ja siunaaman päivän hyväksyminen omaksi lepopäiväkseen on LUOJAN KUNNIOITUSTA, eikä lakihenkisyyttä. Rakkaus Jumalaan on se, että pidäme HÄNEN käskynsä, eivätkä ne ole raskaat!
Jeesus jätti meille rakkauden käskyn joka kuuluu:
" Rakasta Jumalaa ylikaiken ja lähimäistäsi, niinkuin itseäsi." (Rakkaus koskee jokaista ihmistä, eikä vain juutalaisia!)
Jos uskomme nämä Jeesuksen sanat, tulee oikea päivä aivan luonnostaan sydämelle tärkeäksi levon päivänä, koska se on Taivaallisen Isäni lepopäiväksi pyhittämä.
höpö, höpö juttuja! Turhaa tuollaisia ees tänne tuoda!
EIKÖS SE TEIDÄN JUMALA SANONUT
MUISTA PYHITTÄÄ LEPOPÄIVÄ!!!!!!!!!!! SIIS ITSE
RAKASTATKO SINÄ JUMALAA NIIN PALJON, ETTÄ HALUAT VIELÄ LISÄPISTEITÄ VIETTÄMÄLLÄ JUMALAN VAIN JUUTALAISILLE ASETTAMAA SAPATTIA.
"Höpöhöpön" mukaan maapallolla on ikää vain 6000 vuotta. Oletko käynyt mitään muuta koulua, kuin Toivonlinnan adventismikurssit?
Jaak. 2:10
Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin
2. Moos. 35:3 Älkää sytyttäkö tulta sapatin päivänä, missä asuttekin."
4. Moos 15:32-36 :
32 Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä.
33 Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen.
34 Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä.
35 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella".
36 Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
Tämän vuoksi suosittelen siirtymistä "lain orjuudesta" "Kristuksen orjaksi".
Hepr. 9:26
Sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
Hepr. 10:12
Mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle.
Vastuullisen vapauden puolesta - vastuutonta orjatoimintaa vastaan.
Koska juutalaisten sapatti säännöt eivät koske kiristittyjä! koska meillä on Jeesus!
Juutalaiset eivät ottaneet Jeesusta vastaan messiaana, toisin kuin me kristityt, senvuoksi me vietämmekin Jeesuksen tekojen orjuudesta vapauttamaa sapattia. Jeesus puhdisti sapatin juutalaisten lisäämiltä rasitteilta ja teki siitä ILON PÄIVÄN.
Hän sanoi, ettei ihminen ole sapattia varten, vaan sapatti ON IHMISTÄ VARTEN. Olkoon se ilon päivä! Me haluamme siis viettää teoilla tuomitsemisesta VAPAATA sapattia.
( Tässä asiassa jotkut adventistit ovat menneet takaisin lain orjuuteen, kun hyväksyvät ja tekevät itslleen ja muille sapattisääntöjä!)
Ihminen voi iloita siitä päivästä, ja MUISTAA että nyt ON SE PÄIVÄ, jonka Luojamme pyhitti ja siunasi lepopäiväksi. Mutta eihän siinä mitään pahaa ole jos joku haluaa viettää jokainen viikko maailman syntymäpäivää ja kiittää ja palvoa Luojaansa ja Lunastajaansa, ja levätä Jumalan siunaamana lepopäivänä, vai onko? Ei pakoitettuna, vaan sydämen halulla ja ilolla! Näin uskon monen tekevänkin!
Minkälaista sapattia sinä vietät? Missä Raamattu ilmoittaa tämän kristityille oikean lepopäivän? Onko sinun sapatti sama kuin niissä kymmenissä käskyissä?
Jos ainoastaan oikea päivä on tärkeä, niin miksi pitää valita Jumalan pyhittämä päivä.
Muista PYHITTÄÄ lepopäivä ...... siis itse!
Siinä on iso ero! Lepopäivän pyhitän siitä syystä, kun Jumala kehoitti niin tekemään, en pakosta, että "minun pitää". Vaan rakkaudesta, "että minä saan!"
"Rakkaus Jumalaan on SE että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat!" (Joh. kirj)
Rakastan ja kunnioitan Jumalaa ja ilolla lepään hänen siunaamanaan lepopäivänä, mahdollisuuksien mukaan, kuitenkin eroitan sen muista päivistä.
No, että minkälaista?
Milloin minkinlaista, olen vapaa kenenkään ulkopuolisen määräyksistä sapatinkin suhteen. Ehkä samoin kuin keskiverto luterilainen viettää sunnuntain!
Niin että tiedostan sapatin pyhäpäiväksi. Ja jos on mahdollista, menen mielelläni seurakuntakokoukseen ja iloitsen siellä uskosta Jeesukseen yhdessä toisten uskovien kanssa.
Ihan miten milloinkin sattuu, ei ole mitään niin tarkkoja sääntöjä tekemisilleni sinäkään päivänä.
En tee siitä mitenkään orjuuden päivää itselleni, enkä toisille. Monien mielestä olen huono uskovainen, kun en käy edes säänöllisesti kirkossa. Että tällaista!
Sanoit ihan osuvasti "olen vapaa kenenkään ulkopuolisen määräyksistä sapatinkin suhteen."
Minulle tämä vapaus merkitsee sitä, että voin edelleen lauantaisin siivota, pestä pyykkiä ja saunoa.
Voit siinä siivotessasi vaikka laulella, että:
"Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen,
kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Ja siunaustaan suopi taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi, sen nostaa elohon.
Ja linnut laulujansa visertää kauniisti,
oi jospa Luojan kansa, LUOJAANSA KIITTÄISI!"
Tuli vain nämä suvivirren säveleet mieleeni, niin laitoin sinunkin iloksi!
*** Ainoastaan oikea päivä on tärkeä!
Kirjoittanut: Nadasja-emilia 21.5.2007 klo 19.16 ***
Hyvin sanottu Nadasja-emilialta: "Vietämme Jeesuksen tekojen orjuudesta vapauttavaa sapattia". Teksti on todellakin otsakkeensa mukainen: "Ainoastaan oikea päivä on tärkeä!". Sillä toki seitsemännen päivän vanhurskaus tulee - ei uskossa kuulemisesta, vaan - seitsemännen päivän, (so. 6. -lauantai), pyhittämisen kautta. Teot on aivan sivuseikka silloin, kun ainoasta oikeasta päivästä on kyse.
Mutta sille, joka ei vain leiki sapattipäiväkoti -leikkiä, vaan ihan tosissaan pyrkii sapattilain pitämään - minulla, Mooseksella, on asiaakin. Kun siis sytytät seitsenhaaraista kynttilää, olet muistava tämän:
2. Moos 35:3
Älkää sytyttäkö sapatinpäivänä tulta, missä sitten asuttekin."
Jo etsiessäsi sitä risukasaa - tulitikkuja, kantaaksesi ne olohuoneeseen tai kirkkoon, tulkoon mieleesi tämä:
Sapatin rikkojan rangaistus, 4. Moos 15:32-36 :
32 Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina.
33 Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen.
34 Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä.
35 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella."
36 Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti.
Mutta kristityille lukijoille - onhan tämä "Kristinusko" -keskustelufoorumi - lohdutuksen sana Jeesuksen veljeltä, Jaakobilta. Tämä oli aikoinaan Jerusalemin seurakunnan johtaja. Hänen kauttaan myös säädettiin pakanuudesta kääntyneille vapauden laki, (Apt 15:13).
Jaak 2:12-13 :
12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ].
Onhan niin, että kristittyjen vanhurskauttaja on itse Kristus:
Room 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia.