Olen niin ahdistunut tästä tilanteesta, että pakko jollain tavalla avautua..
Meilläkin ero ehkä edessä, tosin en haluaisi sitä koska miehelläni ja minulla kaksi alle kouluikäistä lasta. Olemme molemmat kolmekymppisia ja takana jo relusti yli 10 yhteistä vuotta.
Ongelmana on , nyt tuntuu, että kaikki.. Seksi, ei yhteistä vapaa-aikaa ja mieheni käy baarissa ainakin, joka toinen vkonloppu, aina ei edes tule kotiin yöksi. Silti hän väittää minulle rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani, ehkä haluaakin mutta onko se vain tapa. Meille molemmille...
Mutta itse en halua enää tilanteen jatkuvan, olen onneton ja yksinäinen. Haluan olla suhteesta varma, en halua pelätä kokoa aikaa, että mitä tämä vkonloppu tuokaan tullessaan..
Siis ongelmana on mieheni juopottelu ja baareissa hilluminen.. Ja se etten itse enää voi suhtautua rauhallisesti tähän, en jaksa edes lasten takia näytellä, että kaikki on hyvin. Ja haluaisin niin kovin, että heillä olisi äiti ja isä koko ajan läsnä, oikea koti...
kaikki tuntuu nyt niin vaikealta.
Miten olette itse saanenet asiat järjestettyä ja kerättyä voimia jaksaa tässä arjessa?
Miten olette pärjänneet yksin lasten kanssa ja miten lapset ovat pärjänneet? En haluaisi satuttaa lapsia, onko minun vain annettava asioiden jatkua näin...
Meilläkin ero ehkä edessä, tosin en haluaisi sitä koska miehelläni ja minulla kaksi alle kouluikäistä lasta. Olemme molemmat kolmekymppisia ja takana jo relusti yli 10 yhteistä vuotta.
Ongelmana on , nyt tuntuu, että kaikki.. Seksi, ei yhteistä vapaa-aikaa ja mieheni käy baarissa ainakin, joka toinen vkonloppu, aina ei edes tule kotiin yöksi. Silti hän väittää minulle rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani, ehkä haluaakin mutta onko se vain tapa. Meille molemmille...
Mutta itse en halua enää tilanteen jatkuvan, olen onneton ja yksinäinen. Haluan olla suhteesta varma, en halua pelätä kokoa aikaa, että mitä tämä vkonloppu tuokaan tullessaan..
Siis ongelmana on mieheni juopottelu ja baareissa hilluminen.. Ja se etten itse enää voi suhtautua rauhallisesti tähän, en jaksa edes lasten takia näytellä, että kaikki on hyvin. Ja haluaisin niin kovin, että heillä olisi äiti ja isä koko ajan läsnä, oikea koti...
kaikki tuntuu nyt niin vaikealta.
Miten olette itse saanenet asiat järjestettyä ja kerättyä voimia jaksaa tässä arjessa?
Miten olette pärjänneet yksin lasten kanssa ja miten lapset ovat pärjänneet? En haluaisi satuttaa lapsia, onko minun vain annettava asioiden jatkua näin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Otan osaa hätääsi. Itse erosin ennen toisen lapseni syntymää, koska mieheni ei ottanut vastuuta elämästään/avioliitostamme. Tärkeää on että Sinä jaksat - lasten tähden. Jos Sinä jatkat onnettomana äitinä, ei lapsetkaan voi hyvin nähdessään Sinut aina onnettomana. Parempi vanhemmat erossa ja iloisina ja energisinä kuin kaikki yhdessä, epäsovussa ja levottomuudessa. Ei lapsia voi pettää, vaikkei kukaan sanoisi sanaakaan, he aistivat että kaikki ei ole hyvin. Kun minä erosin, lapseni saivat helpottuneen, iloisemman äidin joka jaksoi antaa heille rakkautta ja läsnäoloa. Tänään kiitän siitä että tein sen ratkaisun. Lapseni ovat tasapainoisia nuoria (20 ja 23) joilla on oma toimeentulo ja he ovat iloisia ja hyvinvoivia ja haluavat elämässä eteenpäin.
Ajattele itseäsi ja lapsiasi. Luin tässä yksi päivä mielestäni hyvän mietelauseen:
Kukaan ei voi kohdella sinua huonosti jos et itse salli sitä.
Onnea matkaan, toivon Sinulle energiaa ja rohkeutta.
aina enemmän ja teilla se olet sinä. Miehesi haluaa sekä syödä että säästää.
Sinun ei tarvitse sietää tätä, jos se tuntuu sinusta pahalta. Kuten ilmeisesti tuntuu, kun kirjoitit tänne..
Kapakointi ja yöpoissaolot kertovat selvästi, mitä miehesi tekee ja haluaa tehdä.
Hän tahtoo mennä, nauttia, olla vapaa, ja samalla karttaa vastuuta perheestään.
Hänelle on tullut irtioton tarve ja silloin hän ei ajattele seurauksia.
Aika itsekästä, kyllä, mutta sitä se on ja niin sattuu meille koko ajan.
Miehesi ilmeisesti kuitenkin myös rakastaa ja haluaisi olla hyvä mies ja isä. Mutta ei kuitenkaan kykene siihen, koska baarien kutsu on voimakkaampaa.
Hän siis haluaa, että tämä arkiperhe olisi olemassa, jossa hän voisi "tankata" sitä, ottaa siitä arjen hyödyt (ruuan, siisteyden, puhtaat vaatteet, hyvinvointipalvelun ja lisäksi muiden silmissä isän roolin) Perhe on hänelle tärkeä.
Mutta se huviaika on hänelle vielä tärkeämpää tällä hetkellä, koska hän jatkaa sitä, vaikka tiedostaakin mahdolliset riskit (esim. ero).
Hän yrittää vakuuttaa sinua siitä, että rakastaa, ettet lopettaisi hänen arkensa hoitamista. Hän joutuisi suuren ongelman eteen, kun pitäisi järjestää jonku toinen keino, tai henkilö tekemään ne arkihommat, jotka sinä nyt teet.
Lisäksi hänen "miesmaineensa" kärsisi, jos tietoon tulisi, että eron syynä on nuo kapakoinnit ja yöt muualla...
Hänet leimattaisiin vastuuttomaksi ja kieroksi pettäjäksi. Ei hän varmaankaa sellaista mainetta kuitenkaan tahtoisi.
Kuule kokemuksesta sanon, että kyllä ne lapset jo vaistoavat sinun onnettoman olotilasi etkä pysty heitä suojelemaan miehesi töppäilyiltä. Eikä sinun pitäisi edes yrittää sitä.
Sinä haluaisit lapsillesi oikean kodin, mutta miehesi haluaa mennä. Et voi molempia saada, joten tee se, minkä voit.
Jää, jos pystyt elämään tämän asian kanssa ja voit olla aidosti onnellinen lastesi kanssa tässä perheessä.
Jos taas tiedät että et voi olla aito, niin älä yritä näytellä jotakin, mitä et ole, koska lapset joutuvat silloin itsekin näyttelemään, etteivät muka huomaa mitään...
Jos et voi jatkaa, niin älä pitkitä. Puhu asia miehellesi aidosti, älä syytä, ei ole sinun asiasi päättää millaisen elämän kukakin valitsee, sinä päätät vain millaisen elämän SINÄ valitset.
Anna miehesi valita ja miettiä rauhassa , mutta vaadi että miettimisen ja päätöksen teon aikana hän EI voi kapakoida, ja mikäli mikäli hän sen tekee, niin sinä katsot sen olevan lopullinen päätös siitä, että miehesi on valinnut perheen sijasta oman huvielämän.
Eroaminen on raskasta, mutta kapakkaelämää viettävän miehen vaimona elämä on vielä paljon raskaampaa, usko minua, luotin niin monta vuotta lupauksíin ja aina petyin ja aina luotin..
Laapset (3 kpl) ovat nyt isompana sanoneet että pienenä he leikkivät kamarissa keskenään "sipinäleikkejä" ja yrittivät olla reippaita, eikä häirinneet iltaisin äitiä ettei äiti tule enempää surulliseksi, kun iskä on taas jossakin...
Mietippä sitä, sinunkin lapsesi voivat jo nyt näytellä jotakin "roolia" ettei sinuun sattuisi enempää.. Onnea ja voimia sinulle, mitä sitten päätätkin..
on lyöty maahan,en tiedä kuinka kauan jaksan.
Mies aina kotona,vahtii ja kyttäilee,tietää kaiken,on pahalla päällä aina.
Nujertaa mut henkisesti,mikään ei enää toimi.
Valittaa joka asiasta,vaikka hoidan kaiken,laskut,ruuan,ym.Mä teen kaiken.Opiskelen
enkä saa minkäänlaista tukea,jaksaminen on kortilla.Kaksi alaikäistä lasta,koitan jaksaa ja
menen vessaan usein itkemään salaa.Mies kiusaa
mua jatkuvasti,ei kunnioita,mutta mähän oon kiltti,niinkuin monet ovat sanoneet.Mies on tuhonnut suhteet minun lähiomaisiini,haukkuu kaikkia,ja kylään ei suostu minnekkään.Tää on niin outoa,että mä en tajuu itsekkään ja välillä olen niin maassa,että nukkuisin koko päivän.
Lapsille on pakko teeskennellä.
Kaveritkin on kaikonneet,en saa olla niiden kanssa,jos ne tulevat meille niin mies puhuu kuin ruuneberi ja mä en saa sanoa mitään.
Mies elää eritteidensä kanssa,kaivaa nenäänsä koko ajan,niin että sieltä tulee kuivaa verta ja
sitten keräilee sitä kämmeneensä ja hieroo käsiinsä,sitten lääppii sitä ovenkahvoin ja wc:n
hanaan ja lavuaarin reunoille jättää verilöntit
ja käsipyyhe on aina aivan verinen.
Jatkuvasti sylkee ysköksiä,mutta onneksi vessanpynttyyn,tosin jättää vetämättä,että kaikki varmasti näkee.Ilmottelee jatkuvasti pissa-ja kakkahätäänsä ja kuinka kauvan meni vessassa ja mihin aikaan.Aamuisin aivastelee todella ylikorostetusti monta kertaa ja niistää
nenäänsä niin,että kuuluu ulos asti ja koska
nenästä tulee aina verta,niin verisiä nenäliinoja
on joka paikassa.Tässä oli osa mun arkea.
on tuo nenän ja veren kanssa pelaaminen. Kuulostais vähä siltä, että se vaivaa sua. Mutta se on kyllä ihan normaalia :). Miten sä jaksat sun miestä? Ei kaikki oo tollasia nenän kaivajia. Oletko sä koskaan keskustellut tosta nenän kaivamisesta miehesi kanssa. .. ai että, sitä verta ja räkää on siellä joka paikassa, huh. Mitäs ne vieraat siitä tuumaa. Hei, tää on nyt helppo tietty sanoa, mutta mitä jos ottaisit itse vähän etäisyyttä mieheesi ja miettisit että haluatko katsella sitä verta ja nenänkaivuuta loppuelämäsi ja kärsiä.
Meidän elämä kuulostaa aivan samalta. Meillä mies käy ryyppäämässä ainakin kerran viikossa baarissa kavereidensa kanssa. Ja lisäksi joka päivä 2 tai useampi kalja kotona. Ei ole ottanut vastuuta lapsistaan, 2 alle kouluikäistä, eikä oikeastaan mistään. Meillä ei koskaan tehdä yhdessä mitään, ehkä kerran vuodessa huvipuisto reissu. Meillä ei keskustella mistään. Eli mies elää omaa elämäänsä ja pitää minua itsestäänselvyytenä. Hän sanoo rakastavansa, mutta vain kysyttäessä. Tuntuu että ne ovat vain pelkkiä sanoja. Nyt on mitta alkanut tulla pikkuhiljaa täyteen 8 yhdessä eletyn vuoden jälkeen. Olen itkenyt monena iltana yksinäisyyttäni ja ajatellut että voin saada paljon paremman elämän ilman häntä. Mutta se kaikkein vaikein asia on suhteesta irtautuminen. Varsinkin kun olen ollut kotona niin pitkään, 5 vuotta. Halusin vain kertoa että ajattelen tällä hetkellä samalla tavalla kuin sinä. Olen myös kolmekymppinen. Yksinäinen ja ahdistunut.