Apua!

Olemme nyt tapailleet vuoden ajan, rakkaudestakin on puhuttu ja viihdytty yhdessä. Seksi on fantastista ja lapsenikin ovat kovin kiintyneitä miesystävääni.
Ongelmana on minun mustasukkaisuuteni. Miehelläni on pari naispuolista ystävää, joihin hän on sinkkuaikoinaan tottunut olemaan paljon yhteyksissä, viettänyt öitä heidän luonaan ja sanojensa mukaan seksinkin harrastaminen on ollut hyvin lähellä. Ja vaikka seurustelemmekin jatkaa hän edelleen tiivistä yhteydenpitoa näihin naisiin ja on viettänyt öitäkin baari-iltojen jälkeen näiden luona. Minun on tätä vaikea kestää ja ymmärtää, niin vaikea että olen tosissani miettimässä eroamista. Mieheni vain naureskelee mustasukkaisuudelleni. Tuntuu kuin hän haluaisi syödä ja säästää kakkua yhtäaikaa, viettää poikamieselämää ja parisuhde-elämää yhtäaikaa. itse kaipaisin todellista sitoutumista! olenko neurootikko?
81191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

saattaa olla perusteita, jos mies baari-iltojen jälkeen viettää yön jonkun luona näistä naisystävistään. Vaikea uskoa, että se olisi täysin viatonta, kyllä se on mahdollista, että sitä sekstaillaan, varsinkin kun on otettu alkoholia illan mittaan. Ja miksi on mentävä naisystävän luokse silloin yöksi? Taitaa miesystäväsi tosiaan maistella samanaikaisesti monesta kakusta....ja nauttii siitä.

Äänestä

Tuttua käytöstä mieheni myös harrasti/harrastaa exsin luona juoksemista, selitti kuinka hyviä ystäviä naiset ovat. Itse lopetin exsiim yhteyden pidon heti kun aloin seurustelemaan
hänen kanssa.

Itse kun juttelin exsäni kanssa ravintolassa sain turpaan mieheltäni. Exsälläni oli vaimo mukana on todella onnellinen ja rakastaa vaimoaan todella paljon. Olimme aikaisemmin yhteydessä miehen kanssa paljon kun olimme sinkkuja.

Mutta lopetimme yhteyden pidon heti kun exsäni löysi uuden. En halunnut aiheuttaa ongelmia heille ja exsäni rakastaa uutta vaimoaan todella paljon. Exsissä roikkuminen aiheuttaa vain turhaa mustasukkaisuutta ja epävarmuutta. Älä siis siedä mieheltäsi kyseistä käytöstä käske valitsemaan sinut tai ne muut naiset. Ansaitset miehen joka kunnioittaa sinua.

Olen päättänyt jättää mieheni, en jaksa mieheni käytöstä ja on parempi olla yksin kun huonossa suhteessa

Äänestä

käynyt jo näiden naisten kanssa sängyssä

Äänestä

Ethän sinä voi olla noin sinisilmäinen!

Äänestä

päätöksellesi? No tässä tulee. Lähde menemään, ei se mies sua halua ainoakseen, se haluaa myös ne anteliaammat.
Minä en missään nimessä hyväksyisi mieheni öitä muitten naisten kämpillä, vaikka hän olisi ennen seurustelua ollut siellä kuinka paljon.

Sehän on aivan sama, kuin että jos eronnut mies alkaisi seurustella kanssani ja nukkuisi myös entisen vaimonsa luona baari-iltojen jälkeen.
..
Ja meinaatkos ihan uskoa, ettei seksiä ole mukana?? Uskot kai myös, että miehesi käy baarissa ottamatta yhtään, tai että hän käy ulkona pihalla, kävelemättä askeltakaan??
Aivan sama asiahan se on..
Sen seksin ja vapauden vuoksi hän juuri sinne meneekin.. Älä ole nuija enää.. Tottakai miehesi naureskelee sinun mustasukkaisuudellesi, nauravat siellä "tyttöjen" kanssa enemmän ja pitävät sinua tyhmänä.. Sorry nyt mutta lopeta tuollainen hyväuskoisuus heti.

Äänestä

samanlaisessa suhteessa. Tavattiin vain kun mies halusi ja baarissa ei minua huomannutkaan, kun oli kiire kaikkien muiden kanssa iltaa viettää. Useinkaan ei tullut edes viereeni yöksi eikä pyytänyt minua luokseen. Ei vastannut viesteihin eikä puheluihin. Ja kehitteli kaikenlaisia tarinoita, missä piti milloinkin olla. Netissä pyöri profiili edelleen. Rakkautta kyllä vannoi minulle.
Mutta nyt olen onnellinen sinkku, koska löysin itsestäni vahvuuden laittaa viimein piste tälle mielettömyydelle. Kaikista ihmisistä ei vaan ole parisuhteeseen. Enää harmittaa se, että annoin niin paljon elämästäni tuolle miehelle. Ei olisi todellakaan ansainnut.
Kevät kuitenkin etenee.. ja kaikenlaista mukavaa on jo omalle tielleni ilmaantunut. Olen ihastunut; rakkaudesta en vielä uskalla puhua mitään, mutta.. ko. ihminen on kuitenkin jotain aivan muuta kuin tuo mennyt.
Joten.. älä ole enää sinisilmäinen vaan jatka elämääsi yksin. Joku oikeasti jossain on sinua varten. Eikä kaikkia eksiään.
Mukavaa kevättä sinulle.

Äänestä
  • Itsellänikin oli tässä samantapainen suhde. Näimme kun miehelle sopi ja mies muutenkin vietti melko vapaata elämää baarissa ja millon missäkin.

    Heräsin todellisuuteen oltuamme yhdessä neljä kuukautta, tosin näistä kaksi olin koko ajan itkuinen ja alakuloinen. Silti jaksoin vain uskoa parempaan.

    Minä päätin suhteen. Olin kyllästynyt epämvarmuuteen huomisesta, kun hän ei voinut suunnitella kanssani koskaan mitään. En ollut häntä kohtaan ahdistava tai painostava. Hän ei halunut esittäytyä kavereilleni ja suhtautui muutenkin kaikkeen erittäin passiivisesti.

    Hänelle soitteli usein "eksät" ja jotku tyypit, joille hän oli antanut numeronsa netissä. Hänen profiilissaan luki sinkku aina suhteemme loppupäiville asti.

    Jätettyäni hänet, en halunnut pitää yhteyttä ollenkaan. Kuitenkin sorruin soittamaan hänelle paremmassa uskossa. Silloin sain kyllä onneksi kuulla häneltä, kun hän itse halusi tietää petinkö häntä kertaakaan suhteemme aikana. Minä en pettänyt. Hän sanoi tuoneensa kämpälleen jonkun vaaleatukkaisen naisen, jonka kanssa ei ollut kuulemma tehnyt yhtään mitään. Minä muistan sen kerran, kun nypin niitä vaaleita pitkiä hiuksia hänen paidastaan ja kysyin, että kenekäs hiuksia nämä ovat? Siihen hän vain keksi tekosyitä, että kämppäkaverin tai sitten hän halailee tuttuja baarissa.

    Se ihminen ei vain osannut päättää haluaako olla sinkku vai varattu. Se ihminen oli julma. Ja minä en halua enää koskaan pitää mitään yhteyttä häneen tai olla hänen kaveri niiden useiden kymmenkuntien eksien kanssa. Käy sääliksi niitäkin! Tämä mies kertoi minulle usein niistä eksistään ja sitä kuinka ilkeästi hän oli niitä kohtaan käyttäytynyt.

    On ikävää tällainen. Olin niin sinisilmäinen. Mutta annoin sen tunteen voittaa vihdoin, että jätin hänet siinä uskossa, että huomennakin minulla on hyvä olla. Minusta ei ole mihinkään tuollaiseen suhteeseen, jossa nähdään vain kun toinen haluaa ja toinen ihminen elää niinkuin haluaa.. etsikööt jonkun muun "uhrin" itselleen.

    Olin meinaan erittäin hukassa jo ja luopua hänen takiaan siitä periaatteestani, että eksiini en pidä mitään yhteyttä. Onneksi pysyin kuitenkin viimein vahvana ja sain ajatukseni kurottua kokoon, enkä sortunut enää siihen ihmiseen uudelleen. Ja minä olin kuulemma ensimmäinen ihminen, joka hänet oli jättänyt!! Hän oli jättänyt kaikki aikaisemmat suhteensa siihen, jos nainen oli sanonut rakastavansa häntä tai suunnitellut jotain yhteistä tulevaisuutta..

    PELIMIES JA TYPERÄ SELLAINEN KAIKKINE VALHEINEEN JA TYPERINE SELITYKSINEEN.. saan tästä niin hyvät naurut aina, kun ajattelenkin niitä kaikkia selityksiä. Ja parhainta on vielä se, että hän oli niin tyhmä mennessään kertomaan pettäneensä, jotta minä sain vahvistuksen luuloilleni.

    -uskoen parempaan huomiseeen-

    Äänestä

Eroa nyt hyvän sään aikana tommosesta. On todellakin aihetta olla mustis, ite en kyllä kattelis tollasta. Mitähän se sanois, jos ite käyttäytyisit tuolla tavalla? Olette varmaankin aika nuoria vielä (varsinkin mies kuulostaa siltä) ja teillä tuntuu olevan vähän eri intressit seurustelun suhteen. Muista että kaikenlaisia luonnehäiriöisiä ihmisiä on olemassa, ja sellaiset saa helposti toisen tuntemaan olonsa tyhmäksi ja vähättelemään omien tunteidensa oikeudenmukaisuutta. Just tollanen naureskelu kuulostaa niin ärsyttävältä. Sinä olet tosissasi, mutta mies vaan vähättelee sinun tunteitasi ja saa sinut luulemaan itseäsi jotenkin sairaalloiseksi. Sinua kohdellaan juuri niinkuin annat itseäsi kohdella. Eli nyt pää pystyyn ja vaadi itsellesi sen mitä ansaitset. Ja eikun uutta matoa koukkuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Erotako? kirjoitti:

Olemme nyt tapailleet vuoden ajan, rakkaudestakin on puhuttu ja viihdytty yhdessä. Seksi on fantastista ja lapsenikin ovat kovin kiintyneitä miesystävääni.
Ongelmana on minun mustasukkaisuuteni. Miehelläni on pari naispuolista ystävää, joihin hän on sinkkuaikoinaan tottunut olemaan paljon yhteyksissä, viettänyt öitä heidän luonaan ja sanojensa mukaan seksinkin harrastaminen on ollut hyvin lähellä. Ja vaikka seurustelemmekin jatkaa hän edelleen tiivistä yhteydenpitoa näihin naisiin ja on viettänyt öitäkin baari-iltojen jälkeen näiden luona. Minun on tätä vaikea kestää ja ymmärtää, niin vaikea että olen tosissani miettimässä eroamista. Mieheni vain naureskelee mustasukkaisuudelleni. Tuntuu kuin hän haluaisi syödä ja säästää kakkua yhtäaikaa, viettää poikamieselämää ja parisuhde-elämää yhtäaikaa. itse kaipaisin todellista sitoutumista! olenko neurootikko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu