Euroviisu klubi

Meinasin liittyä jo viime vuonna viisuklubiin ja taas tänä vuonna mutta minusta ne sivut on ihan oudot. Nytkin siellä on niin synkkä mielistä kirjoitusta.
Olisi hauskaa jos jostain löytyisi saman henkisiä euroviisu faneja, voisi chattailla ja suunnitella vaikka Serbian matkaa.
5622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kerrankin suomeen tuli euroviisut niin luulisi, että euroviisuihmiset olisivat olleet onnesta sekaisin ja kannustaisi kybällä suomea. Yhtä negatiivista porukkaa kuin osa IP-lehtien toimittajista.
Tääkin Martti Immonen suomalaisen fanikerhon puheenjohtaja on kaikissa kommenteissaan haukkunut milloin mitäkin.
Kaikki lähti menemään pieleen kun Pakarinen valittiin edustajaksi tais jossain haastattelussa vielä viisuaattonakin sanoa, että viimeiseksi jäädään. Ihanaa kannustusta Hannalle finaalipäivänä.
Sitten tää narina kuinka häntä oli kohdeltu ala-arvoisesti suomen euroviisujärjestäjien taholta. Kotiin olis tää joutanut jäädä.
http://www.yle.fi/eurovision/main.php?id=3199 Fanikerhon puheenjohtajan mietteitä

Äänestä
  • Mitenkähän se tollo nyt suun panee, kun kisojen järjestelyistä on tullut niin paljon mahtavaa palautetta, (no Ruotsi jätettäköön muhimaan liemissään).
    Hanna menestyy Euroopassa ja koko tuo valtava viisu-urakka meni yleltä ihan nappiin. Kiitosta on herunut mm EBUN dirikalta.
    Tuosta fanikerhon puheenjohtajasta ei voi muuta sanoa kuin, että
    ISO EGO JA TYHMYYS ON HUONO YHDISTELMÄ.

    Äänestä

  • ja hämmästyin kirjoitti:

    Mitenkähän se tollo nyt suun panee, kun kisojen järjestelyistä on tullut niin paljon mahtavaa palautetta, (no Ruotsi jätettäköön muhimaan liemissään).
    Hanna menestyy Euroopassa ja koko tuo valtava viisu-urakka meni yleltä ihan nappiin. Kiitosta on herunut mm EBUN dirikalta.
    Tuosta fanikerhon puheenjohtajasta ei voi muuta sanoa kuin, että
    ISO EGO JA TYHMYYS ON HUONO YHDISTELMÄ.

    Minulle tuli kyllä ihan sama tunne.
    Olisiko euroviisu klubilaiset pitänyt jotenkin noteerata suuremmin . Oli niin katkeran oloista.
    Itse olen sitä mieltä että tämä koko viisu juttu on tällaista leikki mielistä touhua.
    tarkoituksena on pitää hyvät bileet. Onko sillä sijoituksellakaan oikeesti niin väliä.
    En minä halua olla memettämässä yö unia miten joku bulgaari laulaja on meikattu. :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Tuossa tuli sanottua suurinpiirtein kaikki tästä Euroviisuhössötyksestä.
    Parin viikon päästä ei enää kukaan muista koko juttua

    Äänestä

On olemassa Viisukeidas, Viisufanit ja Viisukuppila. Luulen, että niiden kautta saat samanhenkistä seuraa melko vaivatta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ymmällällän kirjoitti:

Meinasin liittyä jo viime vuonna viisuklubiin ja taas tänä vuonna mutta minusta ne sivut on ihan oudot. Nytkin siellä on niin synkkä mielistä kirjoitusta.
Olisi hauskaa jos jostain löytyisi saman henkisiä euroviisu faneja, voisi chattailla ja suunnitella vaikka Serbian matkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu